Simputusta..

Tuli käytyä intti -74, 11kk, täyttä helvettiä koko aika. Nyt kieltäytyisin tai hakeutuisin siviilipalvelukseen, silloin, yli 30vuotta sitten, oli kieltäytyminen ja siviilipalvelus jotain kaukaista ja ulottumattomissa olevaa, mentiin inttiin kun kutsu tuli, ei siinä ollut kysymys mistään "vakaumuksesta isänmaan puolesta", pakkoa se oli(ja on vieläkin?) alusta loppuun asti. Pakkoa ja nöyryytystä ja simputusta ja vittuilua ja kurjuutta ja vapauden riistoa.
Jo tuolloin oli joitain rohkeita, jotka eivät alistuneet sellaiseen nöyryytykseen ja jotka hakeutuivat siviilipalvelukseen tai kieltäytyivät kokonaan kyseisestä mielettömyydestä, en tiedä millainen laki sääti asiasta silloin ja millaisia seuraukset olivat, olin itse liian heikko sekä raukkamainen, ja siten menin suuren virran mukana ja kärsin läpi koko vastenmielisen varusmiespalveluksen, kävin (=jouduin) jopa RAUK:n, olen siis alikersantti oikeastaan vastoin tahtoani.
Suomen miehet! Seisokaa ihmiskunnan sivistyksen etulinjassa ja seuratkaa omaa tahtoanne, suorittakaa varusmiespalvelus, jos se on TEIDÄN tahtonne.
201261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olet täydellinen esimerkki ihmisestä, joka on lusmuillakseen käynyt armeijan ja omaksunut uhrin roolin elämässään. Olet antanut armeijan kontrolloida loppuelämääsi ja torjunut omistussuhteen mikä sinulla armeijaan liittyen on. Jos sota tulee ja tapat vastustajia, muista että olet vastuussa heidän hengestään.

Äänestä
  • Suomen armeija on vain omalla maaperällä tapahtuvaa puolustautumista varten.

    Jos vihollisen sotilas meidän maaperällämme juoksee tulilinjalleni, on hän itse vastuussa hengestään. Pysymällä omalla maallaan, ei hänellä ole suomalaisten sotilaiden vuoksi syytä olla huollissaan.

    Äänestä

  • hengestään. kirjoitti:

    Suomen armeija on vain omalla maaperällä tapahtuvaa puolustautumista varten.

    Millainen se sota on, kun Iivana Julma alkaa taas Suur-Venäjää synnyttää? Siinä on tulilinjalla paljon muitakin kuin sotilaita. Minä alan peräänkuuluttaa viattomien lasten puolustajia. Suomen Puolustusvoimat ei voi mitään, kun heitä alkaa pommituksissa kuolla.

    Äänestä

  • hengestään. kirjoitti:

    Suomen armeija on vain omalla maaperällä tapahtuvaa puolustautumista varten.

    Jos vihollisen sotilas meidän maaperällämme juoksee tulilinjalleni, on hän itse vastuussa hengestään. Pysymällä omalla maallaan, ei hänellä ole suomalaisten sotilaiden vuoksi syytä olla huollissaan.

    "Suomen armeija on vain omalla maaperällä tapahtuvaa puolustautumista varten."

    Niinhän sitä monella muullakin maalla on "puolustusvoimat", mutta sodan tullen sitä raja ylitetään puolin ja toisin, eri perustein, kuten viime sodassakin.

    Sodassa monesti etenkin asevelvolliset ovat pakotettuja sotaan ja tahtomattaan mukana toiminnassa, tällöin sotilas ei vvoi olla vastuussa siitä mitä tekee, vai kannustatko rintamakarkuruuteen?

    Äänestä

Minä taas odotin innolla armeijaan pääsyä, ja varauduin sinne päästessäni pahimpaan. Olen aina halunnut koittaa rajojani(järjellisiä). Aukkiin pääsin ja rukkiin en halunnut koska jotenkin iti päässä sellainen käsitys että aliupseeristo on armeijan selkäranka. Kersanttina pos ja kaipaan armeijaan takaisin. Mahtavaa aikaa tuo armeija aika. Kumma kun jotkuty olivat niin negatiivisellä mielellä siellä. No ihmisiä on erinlaisia

Äänestä
  • Mitä ihmettä oikeasti selität miten kokeilit rajojasi intissä. Kerroppa tarkalleen.

    Äänestä

  • Kipu ja tuska eivät ole sopivia kouluttamiskeinoja. Armeijassa on perinteisesti harrastettu rajua, tökeröä ja nöyryyttävää simputusta jonka ahdasmieliset Suomalaiset ovat aina hyväksyneet ja pitäneet sitä jopa suotavana. Armeijassa ei olla koskaan pystytty hyväksymään erilaisuutta niin henkisesti kuin fyysisesti.

    Armeijaan ei edes pitäisi mennä. Jokainen koulutettu sotilas on yksi ihmismenetys. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään sotien ja toisia syrjien vaan rakastaen ja tukien. Armeijaan mennään vain ja ainoastaan siitä syystä että ihmiset hyväksyvät armeijan käyneen paremmin kuin vaikkapa sivarin. Ihmisen numero 1 tarve on tulla hyväksytyksi. Armeija aivopesee ja manipuloi jo kutsunnoissa asevelvollisia tyrkyttäen armeijan elämänarvoja ja asenteita. Armeija on pelkkää esittämistä ja teeskentelyä, todellisesti arvokkaat, suvaitsevaiset, oivaltavat, hyvää tarkoittavat, idearikkaat ihmiset jäävät jalkoihin armeijan oman kurin ja järjestyksen takia. Todellista itsensä löytävää ei arvosteta. En voi uskoa että jopa 80% asevelvollisista hylkää omat elämänarvot, omat tunteet ja omat tarpeensa jonkun runkkarivaltion takia.

    Äänestä

  • old_profile_33589 kirjoitti:

    Kipu ja tuska eivät ole sopivia kouluttamiskeinoja. Armeijassa on perinteisesti harrastettu rajua, tökeröä ja nöyryyttävää simputusta jonka ahdasmieliset Suomalaiset ovat aina hyväksyneet ja pitäneet sitä jopa suotavana. Armeijassa ei olla koskaan pystytty hyväksymään erilaisuutta niin henkisesti kuin fyysisesti.

    Luulin teitä typeräksi mutta erehdyin. Olette täysi idiootti ja retardi.

    "Armeijassa ei olla koskaan pystytty hyväksymään erilaisuutta niin henkisesti kuin fyysisesti. "

    Tuon jos todistat. Itse huomaan juurikin päinvastaista.

    "Armeija on pelkkää esittämistä ja teeskentelyä, todellisesti arvokkaat, suvaitsevaiset, oivaltavat, hyvää tarkoittavat, idearikkaat ihmiset jäävät jalkoihin armeijan oman kurin ja järjestyksen takia."

    Et ole tainnut tehdä mitään työtä, sillä kaikki vaatii kuria ja järjestystä tullakseen valmiiksi.

    "Todellista itsensä löytävää ei arvosteta."

    Ehkäpä kaikki eivät pääse samoihin hurskasteluihin kuin Te? Eikö ole malttanut mieli oivaltaa tuota?

    "En voi uskoa että jopa 80% asevelvollisista hylkää omat elämänarvot, omat tunteet ja omat tarpeensa jonkun runkkarivaltion takia."

    Minä en voi uskoa että joku niputtaa ihmiset loppujen lopuksi varsin vähäpätöisen asian vuoksi oikea- ja vääräuskoisiin.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Missä Lukkijurpo on asepalveluksensa suorittanut, milloin suoritit sen ja kauanko palvelit? Olen kiinnostunut tietämään.

    Äänestä

  • BARE kirjoitti:

    Mitä ihmettä oikeasti selität miten kokeilit rajojasi intissä. Kerroppa tarkalleen.

    Tiedät. Esimerkiksi rankemman puoleisilla tst-leireillä huomasi kuinka unen puute vaikuttaa toimintakykyyn ja psyykkeeseen.

    Äänestä

  • old_profile_33589 kirjoitti:

    Kipu ja tuska eivät ole sopivia kouluttamiskeinoja. Armeijassa on perinteisesti harrastettu rajua, tökeröä ja nöyryyttävää simputusta jonka ahdasmieliset Suomalaiset ovat aina hyväksyneet ja pitäneet sitä jopa suotavana. Armeijassa ei olla koskaan pystytty hyväksymään erilaisuutta niin henkisesti kuin fyysisesti.

    Armeijaan ei edes pitäisi mennä. Jokainen koulutettu sotilas on yksi ihmismenetys. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään sotien ja toisia syrjien vaan rakastaen ja tukien. Armeijaan mennään vain ja ainoastaan siitä syystä että ihmiset hyväksyvät armeijan käyneen paremmin kuin vaikkapa sivarin. Ihmisen numero 1 tarve on tulla hyväksytyksi. Armeija aivopesee ja manipuloi jo kutsunnoissa asevelvollisia tyrkyttäen armeijan elämänarvoja ja asenteita. Armeija on pelkkää esittämistä ja teeskentelyä, todellisesti arvokkaat, suvaitsevaiset, oivaltavat, hyvää tarkoittavat, idearikkaat ihmiset jäävät jalkoihin armeijan oman kurin ja järjestyksen takia. Todellista itsensä löytävää ei arvosteta. En voi uskoa että jopa 80% asevelvollisista hylkää omat elämänarvot, omat tunteet ja omat tarpeensa jonkun runkkarivaltion takia.

    Huomaa ettet ole armeijaa käynyt kun et mistään mitään ymmärrä veikkonen.

    Äänestä

  • belsebuubi kirjoitti:

    Tiedät. Esimerkiksi rankemman puoleisilla tst-leireillä huomasi kuinka unen puute vaikuttaa toimintakykyyn ja psyykkeeseen.

    Jos tarvitset armeijaa tuohon tietoon niin varmaan tarvitset apua muutenkin koko jätkä.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Missä Lukkijurpo on asepalveluksensa suorittanut, milloin suoritit sen ja kauanko palvelit? Olen kiinnostunut tietämään.

    Kyseinen "mies" kisvautettiin intissä ja rektaalitarkastus selvästi jätti vielä jälkensä traumoina.

    Äänestä

  • belsebuubi kirjoitti:

    Tiedät. Esimerkiksi rankemman puoleisilla tst-leireillä huomasi kuinka unen puute vaikuttaa toimintakykyyn ja psyykkeeseen.

    Onko siis järkevää testailla omia rajojaan jonkun armeijan takia ja vaarantaa oma terveytensä. Itse olen ollut armeijassa äärimmäisen raskaalla viikon leirillä, jossa sain nukuttua yhteensä 5 tuntia koko viikon aikana ja tiedän kuinka paha olo voi tulla unen puutteesta. '

    Armeijassa koetellaan monta kertaa miehen kestävyyttä hänen terveytensä uhalla. Tästä oli esimerkkeinä pyörtymiset pitkillä marsseilla, useat vammat, fyysiset ja henkiset kärsimykset. Juuri näiden syiden takia monet armeijan käyneet miehet ovat todella katkeria ja vihaisia niille miehille, jotka eivät ole tätä kärsimystä joutuneet kärsimään. Nämä seikat aiheuttavat valtavasti riitaa ja katkeruutta ihmisten keskuudessa kun jotkut valehtelevat vapautuksen ja toiset menevät sivariin. Ihmiset tappelevat niin kauan näistä asioista, että ketkä miehet ovat joutuneet kärsimään eniten, kuin pakko asevelvollisuus on suomessa. Humaanien, herkkien ja tunteellisten ihmisten kärsimys tulee jatkuvasti kasvamaan tässä rasistisessa kulttuurissa. Sen takia minua ällöttääkin aina kaikenlainen miehisyyden mittailu ja kivun sekä kärsimyksen sietämisen kestokyky.

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Siinä taas psykofasisti kerskuu hulluudellaan.

    Älä tekopyhä mulkku kehtaa rinnastaa itseäsi humaaneihin ihmisiin. Sitä kun sinä et ole ja tuo psykoottinen haukkumisesi on todistus siitä.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Missä Lukkijurpo on asepalveluksensa suorittanut, milloin suoritit sen ja kauanko palvelit? Olen kiinnostunut tietämään.

    Aika monessa paikassa.

    Olin mm. Thermopylain sodassa Dareios II:n hyökätessä. Se oli aika hankala paikka, myönnän minä.

    Aika monessa paikassa olen ollut tappelemassa, mutta harvemmin olen löytänyt yhtä valheilleen sokaistuneita kuin nämä hullut täällä.

    Äänestä

  • belsebuubi kirjoitti:

    Tiedät. Esimerkiksi rankemman puoleisilla tst-leireillä huomasi kuinka unen puute vaikuttaa toimintakykyyn ja psyykkeeseen.

    Aika surkea suoritus ei voi muuta sanoa.

    Äänestä

  • BARE kirjoitti:

    Aika surkea suoritus ei voi muuta sanoa.

    On se nyt kumma juttu

    Äänestä

  • belsebuubi kirjoitti:

    Huomaa ettet ole armeijaa käynyt kun et mistään mitään ymmärrä veikkonen.

    Ei se armeija kansaa kouluta ja älykkyyttä lisää

    Äänestä

sanoi, että mitä huonompi ihminen, sitä parempi sotilas..
Kääntäen: Mitä parempi sotilas, sitä huonompi ihminen..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kaikille.. kirjoitti:

Tuli käytyä intti -74, 11kk, täyttä helvettiä koko aika. Nyt kieltäytyisin tai hakeutuisin siviilipalvelukseen, silloin, yli 30vuotta sitten, oli kieltäytyminen ja siviilipalvelus jotain kaukaista ja ulottumattomissa olevaa, mentiin inttiin kun kutsu tuli, ei siinä ollut kysymys mistään "vakaumuksesta isänmaan puolesta", pakkoa se oli(ja on vieläkin?) alusta loppuun asti. Pakkoa ja nöyryytystä ja simputusta ja vittuilua ja kurjuutta ja vapauden riistoa.
Jo tuolloin oli joitain rohkeita, jotka eivät alistuneet sellaiseen nöyryytykseen ja jotka hakeutuivat siviilipalvelukseen tai kieltäytyivät kokonaan kyseisestä mielettömyydestä, en tiedä millainen laki sääti asiasta silloin ja millaisia seuraukset olivat, olin itse liian heikko sekä raukkamainen, ja siten menin suuren virran mukana ja kärsin läpi koko vastenmielisen varusmiespalveluksen, kävin (=jouduin) jopa RAUK:n, olen siis alikersantti oikeastaan vastoin tahtoani.
Suomen miehet! Seisokaa ihmiskunnan sivistyksen etulinjassa ja seuratkaa omaa tahtoanne, suorittakaa varusmiespalvelus, jos se on TEIDÄN tahtonne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu