VENÄJÄ TARJOAA SUOMELLE KARJALAA TAKAISIN
MOSKOVA / HELSINKI. Venäjän pääministerin Mihail Fradkovin eilisiltainen ilmoitus Venäjän halusta aloittaa neuvottelut Karjalan palauttamisesta Suomelle tuli täytenä yllätyksenä Suomen johdolle, joka kokoontui jo lauantai-iltana käsittelemään Venäjän neuvottelupyyntöä.
Suomi joutui viime sotien seurauksena Pariisin rauhassa luovuttamaan Neuvostoliitolle suuren osan Karjalaa, osan Sallaa ja Kuusamoa, Petsamon Kalastajasaarennon sekä Suomenlahdella sijaitsevat Suursaaren, Tytärsaaren ja Lavansaaren. Pääministeri Vanhasen mukaan Venäjän ehdotus koskee vain luovutetun Karjalan aluetta, muiden luovutettujen alueiden palauttamista Venäjä ei ehdotukseensa sisällyttänyt.
Venäjän ehdotus tuli täytenä yllätyksenä suomalaisille, sillä Venäjä ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta edes neuvotella alueiden palauttamisesta Suomelle. Suomikaan ei ole asiasta aloitetta tehnyt. Suomessa viime vuosina tehtyjen mielipidemittausten mukaan palautusta kannattaa noin kolmasosa suomalaisista ja sitä vastustaa runsas puolet.
Pääministeri Vanhasen mukaan uusi hallitus ottaa Venäjän ehdotuksen ensimmäiseksi käsiteltäväksi asiaksi. Vanhanen sanoi myös, ettei Karjalan Suomelle palautuksesta saisi vielä tässä vaiheessa innostua liikaa, sillä vielä ei ole tiedossa sitä millä ehdoilla Venäjä tarjoaa Karjalaa takaisin. Alueella asuu ulkoministeriön mukaan noin 370000 venäläistä ja yksi palautuksen suurimmista kysymyksistä aluepalautuksen kustannusten ohella tulee olemaan heidän asemansa.
- STT, AFP, Reuters
Lisää aiheesta:
http://www.mosnews.com/
http://www.hs.fi/
http://www.iltasanomat.fi/
http://www.iltalehti.fi/etusivu/
http://www.kaleva.fi/plus/index.html
http://www.turunsanomat.fi/
http://www.aamulehti.fi/
http://prokarelia.net/fi/
VENÄJÄ TARJOAA SUOMELLE KARJALAA TAKAISIN
23
1739
Vastaukset
- heh heh
Aprillia
- tiedoksi
TÄMÄ EI OLE APRILLIA!!!
Jos et usko niin soita ja kysy:
Venäjän suurlähetystö
Puh.: 358(0)9 661876
Venäjän Federaation Suurlähetystön Konsuliosasto
Puh: 358(0)9 661449
Pääministeri Vanhasen sihteeri
Riitta Gustafsson
p. (09) 1602 2001
Valtiosihteeri
Risto Volanen
p. (09) 1602 2006
Poliittinen erityisavustaja
Timo Laaninen
p. (09) 1602 2009
Kansainvälisten asioiden erityisavustaja
Johan Schalin
p. (09) 1602 2068
Talouspoliittinen neuvonantaja
Mikko Alkio
p. (09) 1602 2242
Erityisavustaja
Jukka Ihanus
p. (09) 1602 2011
- Jan Stark
No lopultakin!
Mitä minä sanoin!
Lähden heti Tehtaankadulle onnittelemaan ja puhumaan jatkotoimenpiteistä!
Tänä päivänä hyvä ystäväni Johannes Virolainen olisi korkannut sen naukkupullon! - Jospa olisikin totta..
... oltaisiin aika kusessa. Mehän emme missään tapauksessa halua Karjalaa takaisin, mielipidemittaukset osoittavat asian selvästi. Miten selittäisimme tämän Venäjälle?
- kommentaattoristi
Me haluamme Karjalamme takaisin.
Karjalan palautus palauttaa ihmisoikeukset alueen alkuperäisasukkaille ja oman maaomaisuutensa.
Karjalan metsät ratkaisevat Venäjän puutullien herättämän uuden ongelman: Suomen sahojen ja puuteollisuuden puupula ratkeaa, vältämme irtisanomiset ja työttömyyden. Metsänomistajien varallisuus nostaa Suomen BKT:ta ja samalla koko Suomen vaurautta. Valtio saa runsaasti verotuloja ja pystyy vähentämään velkaansa ja ylläpitämään hyvinvointivaltiota.
KArjalan muut luonnonvarat lisäävät Suomen varallisuutta. Vuoksen ja muiden Karjalan jokien vesivoima tuo suuren määrän puhdasta energiaa, mikä vähentää Suomen energiatuotannossa kasvihuonepäästöjä ja samalla nostaa Suomen BKT:ta, joka lisää Suomen ja suomalaisten varallisuutta ja valtion verotuloja.
Karjalan yksityisen maaomaisuuden palautus tuo noin 40.000 entisen pientilan omistajalle yksityisellä rahoituksella tapahtuvaa taloudellista toimintaa, joka lisää BKT:ta, valtion verotuloja ja koko Suomen vaurastumista.
Karjalan nykyiset työpaikat, teollisuus ja vähittäiskauppa alkaa heti suorittaa veronmaksua Suomen valtiolle, joka lisää Suomen valtion verotuloja, mahdollistaen infrastruktuuri-investointeja, lisäten työllisyyttä, Suomen vaurastumista ja suomalaisten vaurastumista.
Karjalaan tehtävägt yksityiset investoinnit lisäävät työllisyyttä, suomalaisten vaurastumista ja BKT:n kasvua.
Suomen valtion tekemät investoinnit Karjalaan lisäävät työllisyyttä ja siten suomalaisten palkkatuloja, vaurastumista ja edelleen mutkan kautta valtion verotulojen kasvua ja siten hyvinvointivaltion perusteiden kasvua.
HALUAMME LISÄÄ TYÖPAIKKOJA, LISÄÄ VARALLISUUTTA, HALUAMME KARJALAMME TAKAISIN! - tai kaksi
kommentaattoristi kirjoitti:

HALUAMME LISÄÄ TYÖPAIKKOJA, LISÄÄ VARALLISUUTTA, HALUAMME KARJALAMME TAKAISIN!Eikö sulla sunnuntainakaan muuta tekemistä ole kuin julistaa ilosanomaasi täällä?
- kommentaattoristi
tai kaksi kirjoitti:
Eikö sulla sunnuntainakaan muuta tekemistä ole kuin julistaa ilosanomaasi täällä?
Karjalan palautus pelastaisi TUHANSIA TYÖPAIKKOJA.
Karjalan 22000km2 on laajalti hyvää puustoa, josta riittää hakattavaa Suomen puuteollisuuden tarpeisiin. Kun Venäjä samalla aikoo nostaa puutullit pilviin, Suomen puuteollisuus pelastuisi, samoin TUHANNET työpaikkat.
http://www.skogscentralen.fi/web/swe/uutiset/3d969cf770c14bed9c427efd6cfe8bd2.htm?pagetype=text
"Venäjän puutullit uhkaavat tuhansia työpaikkoja
Suurimmissa vaikeuksissa ovat sahat ja vaneritehtaat. Tilanne on hankalin Itä-Suomessa. Puuntuonnin tyrehtyminen Venäjältä saattaa viedä tuhansia työpaikkoja Suomen metsäteollisuudesta. Puuntuonti Venäjältä uhkaa loppua kokonaan parissa vuodessa korkeiden vientitullien takia. Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Anne Toppinen arvioi, että tuhansien työpaikkojen vähentyminen on mahdollista, jos tullit toteutuvat koko laajuudessaan eikä vastaava tarjonnan lisäystä löydy kotimaan markkinoilta. - Tullit voivat aiheuttaa tuotantolaitosten sulkemisia niissä yksiköissä, jotka jo valmiiksi kamppailevat kannattavuutensa kanssa, Toppinen toteaa." - ............
kommentaattoristi kirjoitti:
Karjalan palautus pelastaisi TUHANSIA TYÖPAIKKOJA.
Karjalan 22000km2 on laajalti hyvää puustoa, josta riittää hakattavaa Suomen puuteollisuuden tarpeisiin. Kun Venäjä samalla aikoo nostaa puutullit pilviin, Suomen puuteollisuus pelastuisi, samoin TUHANNET työpaikkat.
http://www.skogscentralen.fi/web/swe/uutiset/3d969cf770c14bed9c427efd6cfe8bd2.htm?pagetype=text
"Venäjän puutullit uhkaavat tuhansia työpaikkoja
Suurimmissa vaikeuksissa ovat sahat ja vaneritehtaat. Tilanne on hankalin Itä-Suomessa. Puuntuonnin tyrehtyminen Venäjältä saattaa viedä tuhansia työpaikkoja Suomen metsäteollisuudesta. Puuntuonti Venäjältä uhkaa loppua kokonaan parissa vuodessa korkeiden vientitullien takia. Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Anne Toppinen arvioi, että tuhansien työpaikkojen vähentyminen on mahdollista, jos tullit toteutuvat koko laajuudessaan eikä vastaava tarjonnan lisäystä löydy kotimaan markkinoilta. - Tullit voivat aiheuttaa tuotantolaitosten sulkemisia niissä yksiköissä, jotka jo valmiiksi kamppailevat kannattavuutensa kanssa, Toppinen toteaa."..........
- toki..
kommentaattoristi kirjoitti:
Me haluamme Karjalamme takaisin.
Karjalan palautus palauttaa ihmisoikeukset alueen alkuperäisasukkaille ja oman maaomaisuutensa.
Karjalan metsät ratkaisevat Venäjän puutullien herättämän uuden ongelman: Suomen sahojen ja puuteollisuuden puupula ratkeaa, vältämme irtisanomiset ja työttömyyden. Metsänomistajien varallisuus nostaa Suomen BKT:ta ja samalla koko Suomen vaurautta. Valtio saa runsaasti verotuloja ja pystyy vähentämään velkaansa ja ylläpitämään hyvinvointivaltiota.
KArjalan muut luonnonvarat lisäävät Suomen varallisuutta. Vuoksen ja muiden Karjalan jokien vesivoima tuo suuren määrän puhdasta energiaa, mikä vähentää Suomen energiatuotannossa kasvihuonepäästöjä ja samalla nostaa Suomen BKT:ta, joka lisää Suomen ja suomalaisten varallisuutta ja valtion verotuloja.
Karjalan yksityisen maaomaisuuden palautus tuo noin 40.000 entisen pientilan omistajalle yksityisellä rahoituksella tapahtuvaa taloudellista toimintaa, joka lisää BKT:ta, valtion verotuloja ja koko Suomen vaurastumista.
Karjalan nykyiset työpaikat, teollisuus ja vähittäiskauppa alkaa heti suorittaa veronmaksua Suomen valtiolle, joka lisää Suomen valtion verotuloja, mahdollistaen infrastruktuuri-investointeja, lisäten työllisyyttä, Suomen vaurastumista ja suomalaisten vaurastumista.
Karjalaan tehtävägt yksityiset investoinnit lisäävät työllisyyttä, suomalaisten vaurastumista ja BKT:n kasvua.
Suomen valtion tekemät investoinnit Karjalaan lisäävät työllisyyttä ja siten suomalaisten palkkatuloja, vaurastumista ja edelleen mutkan kautta valtion verotulojen kasvua ja siten hyvinvointivaltion perusteiden kasvua.
HALUAMME LISÄÄ TYÖPAIKKOJA, LISÄÄ VARALLISUUTTA, HALUAMME KARJALAMME TAKAISIN!Suomessahan onkin metsästä niin perkeleellinen pula.
- .....

HALUAMME LISÄÄ TYÖPAIKKOJA, LISÄÄ VARALLISUUTTA, HALUAMME KARJALAMME TAKAISIN!Eikö riitä että olemme omat metsämme hävittäneet ja muuttaneet steriileiksi puupelloiksi? Vieläkö pitää tuhota rajantakaiset ikimetsät?
Onko Karjalan palauttajilla mitään muita arvoja kuin raha? - v i h a
..... kirjoitti:
Eikö riitä että olemme omat metsämme hävittäneet ja muuttaneet steriileiksi puupelloiksi? Vieläkö pitää tuhota rajantakaiset ikimetsät?
Onko Karjalan palauttajilla mitään muita arvoja kuin raha?"Onko Karjalan palauttajilla mitään muita arvoja kuin raha?"
On: viha. - Don Ross
..... kirjoitti:
Eikö riitä että olemme omat metsämme hävittäneet ja muuttaneet steriileiksi puupelloiksi? Vieläkö pitää tuhota rajantakaiset ikimetsät?
Onko Karjalan palauttajilla mitään muita arvoja kuin raha?Jos sanotaan, että ollaan "kusessa" tai "Karjala tulee kalliiksi", sitten puhutaan rahasta.
Rahakysymyksiin kuuluvat:
- Karjalan metsät pelastavat tuhansia työpaikkoja, lisäävät bruttokansantuotetta, valtion verotuloja ja hyvinvointiyhteiskunnan maksukykyä.
- Karjalan nykyiset yritykset maksavat Suomen valtiolle veronsa.
- Karjalaan tehtävät yksityiset investoinnit lisäävät Suomen valtion verotuloja, Suomen bruttokansantuotetta, työllisyyttä ja siten hyvinvointia.
Mutta jos aiheena on ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus tai jokin muu aihe, niin sitten puhutaan siitä aiheesta.
Olisi hienoa, jos puhuttaisiin aina siitä aiheesta, josta on kyse, eikä ainakaan haukuttaisi muita keskustelijoita. - Ron Moss
Don Ross kirjoitti:
Jos sanotaan, että ollaan "kusessa" tai "Karjala tulee kalliiksi", sitten puhutaan rahasta.
Rahakysymyksiin kuuluvat:
- Karjalan metsät pelastavat tuhansia työpaikkoja, lisäävät bruttokansantuotetta, valtion verotuloja ja hyvinvointiyhteiskunnan maksukykyä.
- Karjalan nykyiset yritykset maksavat Suomen valtiolle veronsa.
- Karjalaan tehtävät yksityiset investoinnit lisäävät Suomen valtion verotuloja, Suomen bruttokansantuotetta, työllisyyttä ja siten hyvinvointia.
Mutta jos aiheena on ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus tai jokin muu aihe, niin sitten puhutaan siitä aiheesta.
Olisi hienoa, jos puhuttaisiin aina siitä aiheesta, josta on kyse, eikä ainakaan haukuttaisi muita keskustelijoita.Miksi muuten käytät toisen henkilön nimeä?
http://images.google.fi/images?q=don ross - on mahdollista
Don Ross kirjoitti:
Jos sanotaan, että ollaan "kusessa" tai "Karjala tulee kalliiksi", sitten puhutaan rahasta.
Rahakysymyksiin kuuluvat:
- Karjalan metsät pelastavat tuhansia työpaikkoja, lisäävät bruttokansantuotetta, valtion verotuloja ja hyvinvointiyhteiskunnan maksukykyä.
- Karjalan nykyiset yritykset maksavat Suomen valtiolle veronsa.
- Karjalaan tehtävät yksityiset investoinnit lisäävät Suomen valtion verotuloja, Suomen bruttokansantuotetta, työllisyyttä ja siten hyvinvointia.
Mutta jos aiheena on ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus tai jokin muu aihe, niin sitten puhutaan siitä aiheesta.
Olisi hienoa, jos puhuttaisiin aina siitä aiheesta, josta on kyse, eikä ainakaan haukuttaisi muita keskustelijoita.Don Rossin maailmassa kaikki tuo on mahdollista. Siellähän työntekijät eivät edes maksa veroja.
Tämä meidän Don Rossimme on kyllä melko laittamaton humoristi... - Don Kuono
on mahdollista kirjoitti:
Don Rossin maailmassa kaikki tuo on mahdollista. Siellähän työntekijät eivät edes maksa veroja.
Tämä meidän Don Rossimme on kyllä melko laittamaton humoristi..."Don Rossin maailmassa kaikki tuo on mahdollista. Siellähän työntekijät eivät edes maksa veroja.
Tämä meidän Don Rossimme on kyllä melko laittamaton humoristi... "
Näin on, todella suuren perspektiivin mies ja Donille alhaisin muoto ihmisen ilmentymästä on lieksalainen yksinhuoltajaäiti, jolla ei ole mitään sanomista hänen suuriin visioihinsa :))) - visiiot
Don Kuono kirjoitti:
"Don Rossin maailmassa kaikki tuo on mahdollista. Siellähän työntekijät eivät edes maksa veroja.
Tämä meidän Don Rossimme on kyllä melko laittamaton humoristi... "
Näin on, todella suuren perspektiivin mies ja Donille alhaisin muoto ihmisen ilmentymästä on lieksalainen yksinhuoltajaäiti, jolla ei ole mitään sanomista hänen suuriin visioihinsa :)))Don on tosiaankin jättimäisten visioiden mies.
Helmut Kohlko se oli joka sanoi, että on paras hakeutua hoitoon kun alkaa nähdä visioita? - Jan Stark
visiiot kirjoitti:
Don on tosiaankin jättimäisten visioiden mies.
Helmut Kohlko se oli joka sanoi, että on paras hakeutua hoitoon kun alkaa nähdä visioita?Saksojen yhdistyminen ei ilmeisesti ollut Kohlille visio vaan realiteetti.
- mukaan kyllä
Jan Stark kirjoitti:
Saksojen yhdistyminen ei ilmeisesti ollut Kohlille visio vaan realiteetti.
Emme me voi muuttaa Kohlin sanomisia, vaikkeivät ne Karjalan palauttajia miellyttäisikään.
- Jan Stark
v i h a kirjoitti:
"Onko Karjalan palauttajilla mitään muita arvoja kuin raha?"
On: viha.Nos,nos...
Sergei ja minä ollaan aamusta asti juhlittu tuota palautusuutista ja hyvin me keskenämme toimeen tulemme!
Meillä oli Sergein kanssa Sovetskajaa kuusi pulloa ja kustakin on juotu puoli pulloa...
- Jan Stark
Jumalauta! Me ollaan Sergein kanssa tyhjennetty jo kuusi Sovetskajaa!
Täytyy vielä koukata Tehtaankadun kautta jos lähtisivät messiin ja jospa edustuspuolelta irtoaisi vielä muutama puteli...
Za zdorovje! - ÄsTeeTee
SUOMI EI HALUA KARJALAA TAKAISIN
MOSKOVA / HELSINKI. Venäjän pääministerin Mihail Fradkovin eilisiltainen ilmoitus Venäjän halusta aloittaa neuvottelut Karjalan palauttamisesta sai tänään vastauksen Suomen hallitukselta pääministeri Matti Vanhansen kautta.
Pääministeri Vanhanen vastasi Fradkovin neuvottelualoitteeseen, että Venäjän ehdotus tuli 60 vuotta liian myöhään sillä Suomi ei halua enää Karjalaa eikä Suomi sillä mitään enää tekisikään, joten Venäjä saa pitää sen koska aikoinaan sitä niin kovasti halusikin. Vanhaselle itselleen kun Karjala ei tunnetusti maistu edes pullosta. Lopuksi Vanhanen totesi, että näin aprillipäivän kunniaksi suomalaiset voisivat keksiä järkevämpääkin tekemistä kuin näiden internetin vitsipalstojen tuijottelu.
- STT, AFP, Reuters
Lisää aiheesta:
http://www.mosnews.com/
http://www.hs.fi/
http://www.iltasanomat.fi/
http://www.iltalehti.fi/etusivu/
http://www.kaleva.fi/plus/index.html
http://www.turunsanomat.fi/
http://www.aamulehti.fi/
http://prokarelia.net/fi/- Jan Stark
Käytiin Sergein kanssa Tehtaankadun portilla kysymässä lähtisivätkö bailaamaan Karjalan palautusta meidän kanssa mutta koko talosta oli valot pimeänä!
Tiedättekö yhtään minne ne ovat menneet?
- Anonyymi
Ei Suomen herrat uskalla tehdä töitänsä ja päätöksiä kun kyse on alueiden palautuksista Venäjän kanssa! Suomessa herrat ovat pelkkiä vässyköitä kun jotain oikeata työtä pitäisi tehdä. Muuten kyllä mennään Helsingin raittia niinkun omistaisi puoli Eurooppaa. Ei Suomi noilla Helsingin herroilla alueita takaisin saa vaikka Venäjä niitä tarjoaisi kultalautasella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992