tarina

Terve kaikille.
Kerron oman tarinan tässä, en tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta kirjoitan kuitenkin.

Eli, Kun aloitin peruskoulunkoulun kaikki oli vielä hyvin. Rakastin läheisiäni jne...
Kolmannella luokalla kuitenkin kaikki muuttui, minua alettiin kiusaamaan koulussa, Syytä en tiedä.

Minua potkittiin jne... Aloin vihata kiusaajiani ja viha kasvoi ja kasvoi.
Minusta tuli "Omituinen", vihasin kaikkea, itseänikin.
Elämällä ei ollut mitään arvoa, kuolema oli vain mielessäni.
Mietin itsemurhaa monesti, mietin miten kostaisin kiusaajilleni.
Kiusaaminen jatkui, olin kuudennella luokalla.
Halusin kostaa kiusaajilleni.
Eräänä iltana laitoin puukon reppuuni ajattelin "Nyt se loppuu". Menin sitten nukkumaan.
Keskellä yötä näin ihan omituisen unen. Olin jossain pellolla, ympärillä kukoisti kevät.
Käänsin päätäni ja näin kiven, minkä päällä istui Jeesus. Hän katsoi minua ja sanoi "He kärsivät enemmän eläessään"
Heräsin keskellä yötä ja mietin, mitä tuo tarkoitti. Valvoin aamuun asti pohdiskellen mitä olin unessa kuullut.
Vihdoin ymmärsin, mitä Jeesus tarkoitti. Otin puukon pois repusta.
Jeesus pelasti minut, hän aukaisi silmäni näkemään
mitä rakkaus tarkoittaa.
"Rakasta vihollistasi, vaikka hän vihaa sinua"

Voin sanoa, että rakkaus auttoi. He ymmärsivät, että vaikka he kiusaavat minua, rakastan heitä siitä huolimatta.

Rakkaus on ase, jota on mahdoton voittaa. Edes saatana ei pysty siihen.
Rakastakaa vihollistanne, joskus he ymmärtävät miksi helvetin polku on vaikea kuljettava.
2213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiitos puhuttelevasta kertomuksesta Jumalan rakkauden voimasta!!

Äänestä

ja saat ehkä nähdä asiat vielä uudessa valossa..

samaa kokeneena yllätyin taannoin luokkakokouksessa miten asiat olivat kymmenessä vuodessa muuttuneet..miten kaikki olivat saaneet läskiä luittensa päälle ja pojilla oli parransänkeä,tytöillä ryppyjä ym.,voi kuinka olin heitä kaivannut kaikesta päähän potkimisesta huolimatta ja kuinka ihanaa oli olla heidän kanssaan taas,vanhat roolit eivät enää pelanneetkaan vaan tapasimme toisemme aikuisina,sain olla heidän,kiusaajieni,kanssa samanarvoinen.Meillä oli todella ihanaa yhdessä.Nautin hirveästi heidän seurastaan.
tässä tilaisuudessa sain ihmisarvoni takaisin, - menneisyyden tuskalliset hetket voitiin pyyhkiä unohduksen syvään mereen
anteeksiantaminen oli todella helppoa ja se tuntui todella hyvältä

samalla ymmärsin myös,että heillä on jokaisella ollut syynsä miksi ovat purkaneet turhautumistansa minuun,todellakin kärsineet itsekin vaikka mistä enkä minäkään ollut aikoinaan ihan syytön kohtalooni..

onneksi elämänsä suuntaa voi aina muuttaa ja ohjata,vaikka ei aina voikaan valita sitä mistä on tulossa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minun kirjoitti:

Terve kaikille.
Kerron oman tarinan tässä, en tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta kirjoitan kuitenkin.

Eli, Kun aloitin peruskoulunkoulun kaikki oli vielä hyvin. Rakastin läheisiäni jne...
Kolmannella luokalla kuitenkin kaikki muuttui, minua alettiin kiusaamaan koulussa, Syytä en tiedä.

Minua potkittiin jne... Aloin vihata kiusaajiani ja viha kasvoi ja kasvoi.
Minusta tuli "Omituinen", vihasin kaikkea, itseänikin.
Elämällä ei ollut mitään arvoa, kuolema oli vain mielessäni.
Mietin itsemurhaa monesti, mietin miten kostaisin kiusaajilleni.
Kiusaaminen jatkui, olin kuudennella luokalla.
Halusin kostaa kiusaajilleni.
Eräänä iltana laitoin puukon reppuuni ajattelin "Nyt se loppuu". Menin sitten nukkumaan.
Keskellä yötä näin ihan omituisen unen. Olin jossain pellolla, ympärillä kukoisti kevät.
Käänsin päätäni ja näin kiven, minkä päällä istui Jeesus. Hän katsoi minua ja sanoi "He kärsivät enemmän eläessään"
Heräsin keskellä yötä ja mietin, mitä tuo tarkoitti. Valvoin aamuun asti pohdiskellen mitä olin unessa kuullut.
Vihdoin ymmärsin, mitä Jeesus tarkoitti. Otin puukon pois repusta.
Jeesus pelasti minut, hän aukaisi silmäni näkemään
mitä rakkaus tarkoittaa.
"Rakasta vihollistasi, vaikka hän vihaa sinua"

Voin sanoa, että rakkaus auttoi. He ymmärsivät, että vaikka he kiusaavat minua, rakastan heitä siitä huolimatta.

Rakkaus on ase, jota on mahdoton voittaa. Edes saatana ei pysty siihen.
Rakastakaa vihollistanne, joskus he ymmärtävät miksi helvetin polku on vaikea kuljettava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu