tässä tuohon ketjussa kummastuttavaa kaksijakoisuutta olevaan viestiisi, koska en saanut tätä menemään siihen ketjuun.
Ei sinulla ole aihetta tuohon suuttumukseen,ainakaan aloitukseni perusteella, eikä muutenkaan, sillä jos Jeesus on joka hetki kanssasi, saat olla kestävä ja ymmärtävä ja rohkea tutkimaan niin itseäsi, kuin toisiakin ja saat ilolla julistaa ilosanomaa.
En toki ole täydellinen, enkä edes yritä olla, mutta tahtoni on seurata Jeesusta ja siksi tahdon ottaa siitä mallin, miten Jeesus toimi ihmisten keskuudessa ollessaan. Hän oli kaikessa pitkämielinen ja kestävä, eikä suostunut riitelemään kenenkään kanssa ja meillekin Hän opetti, että kääntäkää toinen poski, älkääkä yhtykö riitaan.
Meiltä, jotka kerromme julkisesti Jeesuksesta vaaditaan enemmän, kuin muilta ja ohjeet siihen saamme Raamatusta, Pyhän Hengen vahvistamana.
Täällä olisi mahdollista syntyä kehittäviä ja siunaavia keskusteluja, jos Hengen hedelmät olisivat uskovaisissa ja näin he olisivat sävyisiä ja kestäviä ja kykenisivät kunnioittamaan toinen toistaan, vaikka olisivatkin eri kasvun ja kehityksen vaiheessa.
Totuutta tulee puhua ja puolustaa, mutta ei riidan ja toran hengessä, vaan pitkämielisyydessä ja kestävyydessä ja armon tulee aina näkyä.
Miksi on uskontojen uhreja. Siksi, että keskenkasvuiset ja jopa toisen hengen alaiset pyrkivät opettajiksi ja näin saavat paljon pahaa aikaiseksi herkissä ja etsivissä ihmisissä.
En tarkoita tällä sinua ja siksi sinun ei tarvitse tästäkään loukkaantua, vaan tarkoitan, että jokaisen meidän on syytä Pyhän Hengen antaman viisauden ja Raamatun valon avulla tutkia itseämme.
Jeesuksen opetuksia antavien vastuu on niin suuri, että kaikki eivät siihen tehtävään kelpaa, sillä opetuksista on vastuussa suoraan Jumalalle ja siksi Jeesus voitelee omat opettajat ja aina he ovat totuudellisia ja heidän puheestaan jo huomaa rakkauden.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tosin en ole tänne, enkä muuallekkaan tulossa opettajaksi, koska en siihen kykene.
Tälle palstalle tosin saan mielipiteeni tuoda ja ilman jossitteluja.
Eli kuten kirjoitit "jos" olisimme jotakin enemän mitä emme, niin olisimme mielestäni täydelliset.
Minä kykenen kuitenkin tunnustamaan vajavaisuuteni, siihen tuskin minun vastustajani kykenevät, varsinkaan nämä palstan suurimmat vastustajat ja pilkaajat.
Meidän on parempi olla joko kylmiä tai kuumia, jotta meidät edes jotenkin tunnetaan.
On liiaksi sellaista jossittelu uskoa, josta ei ota selvää pässikään.
Ensinnäkin synti on syntiä vaikka sen voissa paistas ja Jeesuskin sen seuralaisilleen selväksi teki.
En tosin sinuakaan pyydä minusta missään mallia ottamaan, koska minä itsekkään en teatteria hyväksy uskovan elämän tavaksi tai jotain kameljontti uskoa, jota niin monet esittävät.
Siksihän niitä väärin käsityksiä tuleekin, kun ihmiset näyttelevät uskovaisuuttaan, kuinka Herra on hyvä, kun heiltä kysyy kuinka voit.
Kuitenkin tosi saattaa olla, että elämä on niin pielessä, kuin olla voi ja silti koitetaan näytellä toista.
Eikö olekin kumma, kun hiukan lähempää maailman tyyliä jollekin vastaa, niin johan elämää syntyy, on kun uskova sätkä hampaissa tavattas, nii koko kylä juoruaa, et ootko kuulut...
No minä tosin vielä ehkä kirjoitan tänne ja kuulun vielä helari seurakuntaan, saa nähdä milloin saan kenkää.
Ilmoitan sitten, kun olen helluntai seurakunnasta ulkona tai en usko Vapahtajaani Jeesukseen Kristukseen, tänään luotan, että Jeesus tälläsenkin syntisen luokseen hyväksyy.
Siunausta sinulle ja kirjoittele tyylilläsi, minä seuraan tavallani, koska kasvu on puolitiessä.
Mikä saa sinut epäilemään omaa uskoasi Jeesukseen?
Ja mistä tulee epäilyksesi että mahdollisesti sinut ajetaan pois helluntai-yhteisöstä?
"että elämä on niin pielessä, kuin olla voi ja silti koitetaan näytellä toista."
Eikö tuo kirjoituksesi kuvaa juuri itseäsi.
Ainakin ulkopuolinen saa kirjoituksistas sen kuvan.
Tutki sinä tavallasi, minä vielä luotan Vapahtajaani Jeesukseen Kristukseen, joka on minunkin syntini sovittanut.
Miksi sä kiusaat muitten homo kavereittes kanssa Frihettiä?
seikkaili nyt kaksi hahmoa.