Annan varoituksen EU:lle

Ja tämän olen tiedostanut jo kauan: Jos EU ei kykene pitämään hyvin tiedetyiltä suunnilta kurissa maahanmuuttoa tai pakolaisuutta EU:n alueelle, niin ennen pitkää koko manner on taistelutanner.

Kehityksen sijaan vastassa on yleinen kaaos, jos rajoja ei laiteta tiukkaan valvontaan. EU:n on keskityttävä edistämään näiden ylikansoittuneiden tilannetta heidän omalla maaperällään eikä alettava ylipursuavien vastaanottomantereeksi.

Ylikansoitus on ongelma numero 2 heti muun saastuttamisen jälkeen.
8537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ajatella EU:n pyrkivän muuhun kuin epäjärjestyksen lisäämiseen. Tutkikaa EU:n historiaa, niin ymmärrätte, miksi. EU on korruptiomonsteri. Sentralisointia, vastakkainasettelun lisäämistä. EU ajaa korporaatiovallan lisäämistä ja demokratian alasajoa.

Ei EU ole luvannut mitään, on täysin päättäjien lapsenomaista suhtautumista kuvitella EU:n olevan jokin hyväntekijä.

Äänestä

EU koostu ns. kristillisistä kansoista. Islamisteilla ei saisi olla mitään asiaa EU:hun. Kerran jo EU ajoi islamistiset valloittajat pois Euroopasta. Se oli viisas teko. Kohta sama toistuu. Ismalinuskoiset tulevat tänne vain valmistautumaan kurkkujenleikkaamiseen. Olen sitä mieltä, että EU:n alueelle pitää voida tulla vain virallisten raja-asemien kautta. Rikolliset eli vääriä teitä myöten maahan tunkeutuneet "maahanmuuttajat" pitäisi heti ampua. Haloslainen maahanmuuttopolitiikka on tuhon tie.

Äänestä

Kyllä nyt pelottaa :)

Äänestä

Varoituksesi on kuultu. Hallituksemme viime töikseen antaa 84 miljoonaa Euroa kampanjaan, jolla maahanmuuttoa saadaan lisättyä.
Me tarvitsemme 10 000 maahanmuuttajaa vuodessa, pelkästään Suomeen, jotta taloutemme pyörisi ja eläkkeemme tulisi maksetuksi. Tästä tavoitteesta on jääty pahasti. Kirjoitusketjun alittaja lienee joku hörhö, jolle Suomen hyvinvointi ei ole tärkeää. Tärkeää on pitää routupuhtaus.
Unionin koko maahanmuuttotarve on aivan valtava. Vaikka kaikki normaaliälyiset toivottavat Turkin jäseneksi mielihyvin, olisi toivottavaa, ettei maahanmuuttotarve kärjisty niin pahaksi ennen sitä, että otammme Turkin jäseneksi, ennen kuin se täyttää kaikki ehdot.

Äänestä
  • ... kreikkalainen oliivipuristimen nussija papapapolomolokki se mistä oot tullutkin, äitis erityisesti. Suomi on meijän reviiriä. Usko hyvällä, muista sisialaisten urotyöt maailmansodassa!

    Äänestä

Kuittaamme kiitolisina varoituksenne vastaanotetuksi. Olemme jo ryhtyneet toimenpiteisiin alueemme suojelemiseksi. Lähivuosina siirrämme koko EU:n alueen Tyynelle valtamerelle päiväntasaajan tuntumaan ja merimiinoitamme tehokkaasti rajamme.

Äänestä

"EU:n on keskityttävä edistämään näiden ylikansoittuneiden tilannetta heidän omalla maaperällään eikä alettava ylipursuavien vastaanottomantereeksi."

Ei heitä pidä auttaa. Heitä tarvitaan työvoimaksi tänne. Mitä me heidän maassaan. Työvoimaksi tänne!!1

Äänestä

Miten voi EU valvoa omista rajoistaan? Rakentamallako korkeita raja-aitoja ja vartioimalla omia rannikkojaan? Näillä tavoin Espanja yrittää padota afrikkalaisten maahanmuuttajien tulvaa. Nyt korkeat kaksoisaidat ovat paikoillaan afrikkalaisten eksklaavien Ceutan ja Melillan ympärillä ja lopulta pakolaisten virtaa on vähennetty, vaikka muutama henkilö viikossa pujahtaa sisään autoilla. Sen sijaan maahanmuuttajat yrittävät päästä Manner-Espanjaan ylistämällä Välimeren tai Gibraltarinsalmen, useimmiten pienissä avoimissa veneissä, jotta haaksirikonriski virtaisissa salmessa on iso.

Yhteistyö marokkolaisten viranomaisten kanssa on auttanut. Koska nyt ei rohjeta odotella eksklaavien tai rannikon lähellä, pakolaisvirta menee Senegalista Kanariansaarille. Se on pidempi merimatka, jolla usein tulee ongelmia veneille, jotka ovat tarkoitettuja rannikkokalastukselle. Hyvissä tapauksissa rannikkovartijat ovat lähellä ja heidän on tuotava henkilöitä merestä maahan. Koska heillä ei ole mitään henkilöllisyystodistuksia, heidät vapautetaan kuukauden kuluttua. Monet menevät Manner-Espanjan ottaakseen töitä maanviljelystä, mistä puuttuu työvoimaa. Hedelmien ja vihannesten kasvattamisessa isoissa kasvihuoneissa Kaakkois-Espanjassa on paljon afrikkalaisia ja harvinaisia espanjalaisia.

Espanjan väestö ikääntyy, koska kokonaishedelmällisyysluku on 1,28 lasta naista kohti. Suomen vastaava luku on 1,73 ja sen pitää olla vähintään 2,1 lasta naista kohti, ellei väkiluvun pienene. Siis sekä Espanja että Suomi tarvitsevat maahanmuuttajia ja muuttovirtojen estäminen on mahdotonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

Ja tämän olen tiedostanut jo kauan: Jos EU ei kykene pitämään hyvin tiedetyiltä suunnilta kurissa maahanmuuttoa tai pakolaisuutta EU:n alueelle, niin ennen pitkää koko manner on taistelutanner.

Kehityksen sijaan vastassa on yleinen kaaos, jos rajoja ei laiteta tiukkaan valvontaan. EU:n on keskityttävä edistämään näiden ylikansoittuneiden tilannetta heidän omalla maaperällään eikä alettava ylipursuavien vastaanottomantereeksi.

Ylikansoitus on ongelma numero 2 heti muun saastuttamisen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu