Mitä mieltä ootte uudesta teboilista? Mun mielestä jotenkin laitosmainen...
teboil
teboil
122297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Täytyy kyllä myöntää että on niitä kodikkaampiakin kahvila ravintoloita nähty. Esim siinä kadun toisella puolen. Mutta ehkä se on hyvä ettei kaikki oo aina saman kaavan mukaan. Eiköhän tuo sen asiansa aja kuitenkin. Eihän sinne ole tarkoitus asumaan jäädä ;). Pääasia että palvelu on hyvää ja kahvi ja munkit tuoreita. Jos ajatellaan vaikka Kehäkujan Teboilia niin yhtä laitosmainen se on sekin. Se on kyseisen ketjun sisustus tyyli.
Aika ällö se abc:kin on..
Ehkäpä se tebiskin siitä tulee viihtyisämmäksi, kun ne saa sen kunnolla laitettua ja kun ja jos ihmiset sinne löytävät. Abc vielä kuitenkin tuntuu mukavammalta paikalta. Mikähän järki siinäkin muuten on, että ne on sijoitettu niinkin lähekkäin?
Eli siis teboilihan on huolto-asema ja abc yrittää leikkiä, kauppaa ja ravintolaa..Teboil tulee jyräämään abc alleen kun aikaa menee..jo pelkällä tupakka "kopillaan" ja luulen että se rikas setä kuka maat on näille myynyt on ajatellut että kaikille jotain..
Kyllä sitä abc narikkaakin viarastettiin alussa.
Kannattaa kannataan hyvää palvelua. Toivottavasti jaksavat. Sen takia noita huoltoasemia vaan tulee tohon motarin varteen, ku se nyt on vaan paras liikepaikka. Ei tuo alue oo edes vielä valmis. Tuo nyt vaan on suunta, mihin tää city laajenee. Siitähän arviolta kaikki kulkee ohi, ketkä käyttää moottoritietä. Hö!
Kuulin tänään illalla baarissa hauskan kommentin, että tepis olisi varsin autoilijaystävälliselle paikalle sijoitettu! Viinalahdentie vie autoilijat pihaan, just joo - siinä sitä mallia autoilijoille:
Aja tänne ja osta huikkaa ja matka jatkuu.
Eikös viina ja autoilu ole huono yhdistelmä?
Juu juu, saivartelua, sanoo joku mutta kun on vain sattunutkin tällainen vahinko syntymään, niin kai siit joku irvileuka viel jotain kehittää enemmänkin.
Ihan kiva paikka muuten, mutta ruokaa sai varrota aivan älyttömän kauan. Tilauksesta 55min kun ruoka oli edessä. Erehdyin ottamaan listalta enkä noutopöydästä. Ruoka ei kyllä mitenkään erottunut edukseen. Ettei olisi pelkää napinaa niin asiakaspalvelijat olivat todella innokkaita ja pyrkivät hoitamaan asiakkaat tasapuolisesti. Parasta et se on 24h auki.
Ai noin "nopea" palvelu oli. Kävin siellä joku aika sitten kahvilla ja ihmettelin kun eräässä pöydässä oli tyhjä tarjotin jossa täys lasi maitoa ja käyttämättömät ruokailuvälineet. Tarjottimen edessä oli se varausnumero joka annetaan ruokailijoille. Pullakahvit join ja vähän aikaa istuksin eikä sen ruokatarjottimen äärelle ketään tullut. Ilmeisesti kyseinen asiakas sitten kyllästyi odottamiseen?!?
Teboil on mielestäni ihan hyvä. Jos vertaa vaikka tien toisella puolen olevaan ABC:hen, niin Teboil on paljonkin parempi.
ABC on kamala halli, jossa kaikuu. Teboil on "kotoisampi". Teboilin kaupan valikoima on kyllä pienempi kuin ABC:llä. Mutta ei se haittaa, kyllä sieltä kaikki tarvittava löytyy, jos muut kaupat on kiinni.
Teboilin ruoat on myös paljon maukkaampia.
En ole käynyt kummassakaan ravintolassa, mutta sen tiedän, että ABC.n tuotto ja mahdollinen voitto tulee satojentuhansien suomalaisten hyväksi. TB.n vastaava summa taas valuu "Ison Veljen" pohjattomaan laariin.
Ruoka muuten jees mut perunapuoli oli syvältä ranskut ja lohkot oli ku suoraan pussista vetäis kitusiin.