Onko kovinkin ongelmallista perustaa toiminimi 2 ihmisen voimin? Silloinhan toinen joutuu kai "omistamaan" yrityksen ja toinen on vain siellä töissä.
Tarkoituksena olisi perustaa yritys, jossa molemmat olisimme tasavertaisina mukana. Kannattaako toiminimeä harkita tällaisessa tilanteessa? Ovatko ne omistajan velvollisuudet niin isot, ettei kannata harkita vai onnistuisiko homma ihan hyvin toiminimellä?
2 henkeä perustamassa toiminimen
1
5507
Vastaukset
- on omistaja
Olit oikeassa, toiminimen voi perustaa vain yksi henkilö. Toinen olisi sitten se palkollinen.
Tietysti omistajalla on eri vastuut kuin työntekijällä. Omistaja vastaa veloista, veroista, palkolliselle on pakko maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa vaikka kuinka keskenään sovitaan. Jos riitaa tulee, niin kaveri kävelee vain työsuojelupiiriin ja "omistaja" maksaa. Omistaja myös tekee päätökset investoinneista ja omistaja voi tyhjentää toiminimen pankkitilin, jos haluaa.
Avoin yhtiö on toinen mahdollisuus, siinä voi olla kaksi "omistajaa". Sitä en kuitenkaan suosittele parhaille kavereillekaan, on senverran monta riitaa nähty. Pari vuotta voi mennä hyvin ja sitten toinen kokee jotain epäoikeudenmukaisuutta.
Oy esimerkiksi minimipääomalla olisi paras ratkaisu vaikka teettää hieman enemmän paperitöitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006464
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303873törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283250Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3761764- 331408
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471013Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879