"Missä se raamattu pitää paikkansa"--> kysyin
Pimenneet luopiot
Viisastunut?
4527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
>>"No siinä että sinä ja kaltaisesi ovat pimentyneet raamatun totuuteen nähden esimerkiksi".
Kerrassaan loppuun asti perusteltu vastaus. Mikä tahansa satukirja osaisi kertoa, että kaikki eivät tule uskomaan näihin satuihin, joita tässä kirjassa kerrotaan.
Joteskin tulee itselle sellainen olo täällä välillä lukiessa jt:ksi itsensä kokevien keskuudessa että ihan kuin olis jossakin kakaralaumassa aikuisena..
Ne tulee lätkimään niitä jotka ei usko jt-oppiin, lyö lapskalla päähän, heittää hiekkaa silmiin, näyttää kieltä ja huutaa että sä oot paska luopio..
Ei minusta ole itseäni heikompien kiusaamiseen, en vaan voi mesoa takaisin. Ei anna järki eikä tunteet periksi.
Tekis toki mieli jotenkin koittaa selvittää että mistä se noin kamalan hurja raivo saa alkunsa, mikä on sen syy, tekis mieli jotenkin lepytellä..
Mutta omasta jt-äidistäni tiedän että turhaahan se on silloin kun itse on demonisoitu totaalisesti, kun minä näyn pahan ruumiillistumana, hirviönä joka uhkaa.
Jos olisikin kyse pienistä lapsista tilanne olis toinen. Niitten kanssa kyllä pärjää. Ne ei ole ehtineet mennä niin pilalle etteikö aina jotakin voi.
Mutta kun kyse on aikuisesta.. kun aikoinaan koitti itse lapsena auttaa omaa äitiään jonka näki ja koki vajoavan lapsen asteelle, ei siinä mitään mahtanut.
Toisaalta.. oma mieli on noista tapahtuneista niin tarumatisoitunut, että aina kun näihin juttuihin törmää, tuntuu ettei mitään kunnon arpiakaan ole muodostunut. Mieli karahtaa vereslihalle liian helposti, .. joten, pois on mentävä. Poispois ennekuin itsehillintä pettää ja raivo alkaa nousta.
Minä haluan elää tätä maltillisempaa elämääni kun ei ole mikään pakko altistua noille kaheleille.
>>Mutta omasta jt-äidistäni tiedän että turhaahan se on silloin kun itse on demonisoitu totaalisesti, kun minä näyn pahan ruumiillistumana, hirviönä joka uhkaa.
Hei
Onko puhetapasi kunniaksi sille jota itse edustat? Alahan laputtaa salille päin, kohta aurinko laskee!