Sodanvastainen julistus!
Olkaa hyvä, tulostakaa tämä julistus ja kootkaa adressi, jolla vastustetaan USA:n ja Britannian sotilaallista iskua Irakiin – ilman YK:n suostumusta.
USA ja Britannia ovat menetelleet raukkamaisesti hyökätessään Irakia vastaan. Hyökkäyksestä tulee kärsimään eniten tavalliset ihmiset, lapset, naiset ja vanhukset. Se myös synnyttää kostonkierteen eikä terrorismi siis häviä näillä menetelmillä.
Todellinen syy hyökkäykselle ei ole terrorisminvastainen sota tai Irakin näennäinen uhka maailmanrauhalle, vaan USA:ta ja Israelia hallitsevan pankkiiri- ja valtaeliitin halu hallita maailmaa sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti.
Hyökkäys Irakia vastaan on rikos ihmisyyttä vastaan ja tulee säilymään häpeäpilkkuna maailman historiassa.
Adressi lähetetään Yhdysvaltain suurlähetystöön Suomessa sekä Suomen eduskuntaan.
Kun olette keränneet adressin haluamanne määrän nimiä voitte lähettää sen osoitteeseen.
Opiskelijankatu 31
TAMPERE
33720
Kirjoittakaa kuoren kanteen ”oppilas”.
Terveisin Ylikansallisen kapitalistisendiktatuurin vastainen voima. Vastaava henkilö Markku Juutinen.
Olkaa hyvä, tulostakaa tämä julistus ja kootkaa adressi, jolla vastustetaan USA:n ja Britannian sotilaallista iskua Irakiin – ilman YK:n suostumusta.
USA ja Britannia ovat menetelleet raukkamaisesti hyökätessään Irakia vastaan. Hyökkäyksestä tulee kärsimään eniten tavalliset ihmiset, lapset, naiset ja vanhukset. Se myös synnyttää kostonkierteen eikä terrorismi siis häviä näillä menetelmillä.
Todellinen syy hyökkäykselle ei ole terrorisminvastainen sota tai Irakin näennäinen uhka maailmanrauhalle, vaan USA:ta ja Israelia hallitsevan pankkiiri- ja valtaeliitin halu hallita maailmaa sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti.
Hyökkäys Irakia vastaan on rikos ihmisyyttä vastaan ja tulee säilymään häpeäpilkkuna maailman historiassa.
Adressi lähetetään Yhdysvaltain suurlähetystöön Suomessa sekä Suomen eduskuntaan.
Kun olette keränneet adressin haluamanne määrän nimiä voitte lähettää sen osoitteeseen.
Opiskelijankatu 31
TAMPERE
33720
Kirjoittakaa kuoren kanteen ”oppilas”.
Terveisin Ylikansallisen kapitalistisendiktatuurin vastainen voima. Vastaava henkilö Markku Juutinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En voi mitenkään ymmärtää tommosia "suomalaisia" jotka puolustaa Diktaattoria ja terroristeja ja vielä julkisesti. Eikö teidän idioottien päähän mene jo se totuus, että Saddami, Arafat, Gaddafi, ym. ym. ovat Diktaattoreita jotka rahoittaa terrorismia ja yllyttää siihen "tyhmiä" kansalaisiaan ja uskonnon varjolla sitten puolustellaan sitä.
Miten monta syytöntä pitäis vielä kuolla täällä Euroopassa ja USA:ssa tai missä vaan, ennenkun te tajuatte millaisia hulluja nuo edellä mainitut herrat ovat.
Sotahan on aina se huonoin vaihtoehto, mutta ei ne terroristiteot muuten lopu, kun ne eivät edes puhetta kuuntele.
--"Todellinen syy hyökkäykselle ei ole terrorisminvastainen sota tai Irakin näennäinen uhka maailmanrauhalle, vaan USA:ta ja Israelia hallitsevan pankkiiri- ja valtaeliitin halu hallita maailmaa sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti."--
Tämä väite on kyllä vedetty hatusta ja ei todellakaan pidä paikkaansa.
Tämmöisten "adressien" tekeminen vain edesauttaa tekemään lisää terroritekoja tässä maailmassa ja on sama kun heittäis bensaa liekkeihin, joten kukaan järkevä ihminen ei allekirjoita tämmöisiä adresseja.
Saddamko ne terroriteot teetti? Eikö se Osama ollut USA:n liittolaismaan Saudi-Arabian kansalainen?
Pomminheittoa harrastaa tällä hetkellä Yhdysvallat maapallon toiselle puolelle asti. Öljymies Bush ja kumppanit.
Miten monta syytöntä pitäis vielä kuolla Irakissa, Iranissa tai missä vaan, ennenkun te tajuatte millaisia hulluja nuo edellä mainitut herrat ovat.
Sanamiehen ja Jokun otsasuonet on jo vaarallisen pullollaan - pari muuta voi vielä innostua
...vaikka syy on niissä pakanakansoissa, jotka eivät anna arvoa armon evankeliumin sanomalle Yeshuasta. Yksi sellainen on Irak. Toinen Iran ja lisäksi lukuisat islam-uskoiset demokratialtaan takapajula-valtiot.
Ei Juutalaisten rikastuminen ole syntiä, mutta heidän rikkautensa kadehtiminen on yksi suurimmista synneistä ! Tyydy siis nykyiseen elintasoosi ja ole kiitollinen osaasi, niin Korkein myös ajallaan Sinut korottaa, mikäli nöyrryt ja kadut pahoja sanojasi Juutalaisia kohtaan.
Siunausta Totuuden etsinnässä Yeshuassa !
G W Bushin puheiden haamukirjoittaja. Miksi jätit tällä kertaa pois kateelliset ja pakanalliset Syyrian ja Pohjois-Korean kansat?
Olen lukenut kommenttejasi jo jonkin aikaa ja todennut niissä ylimielisen sävyn.
Kehoitukseni on seuraava:
Pyri tutustumaan Luojaasi aiempaa paremmin, niin Hän mielellään parantaa Sinun sielusi vammat, jotka ovat syynä heikkouteesi kirjoittaa näillä palstoilla ylimieliseen ja halveksivaan sävyyn lähes kaikille.
Tulehan Sakkeus nopeasti alas puusta eli omista "korkeuksistasi" tavallisten ihmisten tasolle etsimään elävää yhteyttä Luojaasi.
Nöyrry siis kunnioittamaan ja aidosti etsimään Luojaasi, niin tulet kohtaamaan Yeshuan.
Rakastan kaikkia lähimmäisiäni, Sinuakin. Ihmettelen suuresti, että miten sisäinen ihmisesi Sinussa on kasvanut noin kieroon, ettet kykene keskustelemaan ilman jatkuvaa halveksimista koskien milloin ketäkin !
Ehkä olet kasvanut ilman rakkautta ja kuritusta lapsuutesi ja katkeroitunut läheisiisi (?)
Jos ja kun tulet Korkeimman yhteyteen (jota aidosti toivon), niin Hän kyllä opettaa Sinulle mitä todellinen rakkaus ja toisten uskovien ihmisten mielipiteitten kunnioitus merkitsee.
Siunausta Yeshuassa !
Ei muslimien öljy ole syntiä, mutta heidän rikkautensa kadehtiminen on yksi suurimmista synneistä ! Tyydy siis nykyiseen elintasoosi ja siihen, ettei USAn tarvitse hallita Lähi-idän öljyä, ja ole kiitollinen osaasi, niin Korkein myös ajallaan Sinut korottaa, mikäli nöyrryt ja kadut pahoja sanojasi muslimeja kohtaan.
Ehkäpä kannattaa myös muistaa Jeesuksen seuraavat sanat, kun opettaa muita:
"älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? kuinka voit sanoa veljellesi: 'annapa kun otan roskan silmästäsi', kun omassa silmässäsi on hirsi? sinä tekopyhä! ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä."
...mutta kun he rahoittavat öljymiljardeillaan mitä julmimpia terrori-iskuja sekä Israelia että USA:ta kohtaan. Tällaisia esimerkkejä on satoja, joten ei niitä tarvitse erikseen luetella. Lisäksi he kadehtivat sitä pientä maapalasta, jonka Korkein on jo ikuisuudesta asti määrännyt Israelin omaisuudeksi. Kateus on todella suuri synti ja johtaa muslimien perikatoon, mikä selviää myöhemmästä tekstistäni...
En tietenkään ihmettele yhtään muslimien käyttäytymistä, sillä saatanahan on heidät lumonnut vihaamaan sekä USA:ta että Israelia, koska molemmat edustavat Korkeimman tahtoa maan päällä siinä mielessä, että TIETÄVÄT Korkeimman suunnitelman olevan Israelin asumisen turvassa heille luvatulla pyhällä maalla, josta ei neliömilliäkään kuulu pakanakansoille (lue siis lähinnä: muslimeille) !!!
Valitettavasti muslimit tulevat toteuttamaan saatanan tahdon ja hyökkäävät Israeliin itsellensä tuhoksi. Näin Pyhät Kirjoitukset edeltä päin kertovat, joten se myös tapahtuu. Lue jakeet Sak.12:9 ja 14:1-3,12
"9. Mutta sinä päivänä minä (siis Korkein) tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan."
"1. Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun
keskelläsi.
2. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
....
11. He (Valitut Juutalaiset) asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
12. Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa."
Tuo viimeisin jae kuvaa yllättävän selvästi YDINSODAN aiheuttamia säteilyvammoja !!!
Lisäksi eräässä ennustuksessa todetaan Korkeimman tuomioiden tulklessa maan asukkaiden KUUMUUDESTA KORVENTUVAN ja vähän jää ihmisiä jäljelle. Kyseessä lienee ihan sama sota. Jes.24:5-6
"5. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
6. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle."
Ja ettei vastaukseni jäisi "minimittaiseksi", niin lainaan vielä Jooel'in kirjasta seuraavat jakeet, jotka niinikään ennustavat SAMASTA sodasta seuraavasti: ( Jooel 2:1-3,6,9-10-11,19-23, 3:19-21)
1. "...Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin, se on lähellä:
2. pimeyden ja synkeyden päivä, pilvien ja pilkkopimeän päivä. Vuorille levinneenä niinkuin aamurusko on lukuisa ja väkevä kansa, jonka vertaista ei ole ollut ikiajoista asti eikä tämän jälkeen enää tule, tulevaisten polvien vuosiin saakka.
3. Sen edellä käy kuluttava tuli, sen jäljissä polttava liekki. Niinkuin Eedenin puutarha on maa sen edessä, sen jäljissä on autio erämaa, eikä jää ketään, joka olisi siltä pelastunut.
4. Ne ovat näöltänsä kuin hevoset, ja niinkuin ratsut ne juoksevat.
5. Ryskyen kuin sotavaunut ne hyppivät vuorten huipuilla, räiskyen kuin tulen liekki, joka kuluttaa oljet; ne ovat kuin väkevä kansa, sotarintaan asettunut.
6. Niitten edessä kansat vapisevat, kaikki kasvot kalpenevat.
7. Ne juoksevat kuin sankarit, kuin soturit ne nousevat muurille. Jokainen kulkee tietänsä suoraan, ei mutkittele polullansa.
8. Toinen ei sysi toistansa: jokainen kulkee omaa suuntaansa. Heittoaseitten välitse ne syöksyvät pysähtymättä.
9. Kaupunkiin ne hyökkäävät, ryntäävät muurille, nousevat taloihin, tulevat ikkunoista sisään kuin varas.
10. Niitten edessä maa vapisee, ja taivaat järkkyvät; aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa.
11. Ja Herra antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä, sillä ylen lukuisa on hänen väkensä, sillä väkevä on hänen käskynsä täyttäjä, sillä suuri on Herran päivä ja sangen peljättävä; kuka voi sitä kestää?
12. Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.
13. Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja hän katuu pahaa.
14. Ehkä hän vielä katuu ja jättää jälkeensä siunauksen: ruokauhrin ja juomauhrin Herralle, teidän Jumalallenne.
15. Puhaltakaa pasunaan Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous.
16. Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.
17. Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: "Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, pakanain pilkattavaksi. Miksi pitäisi sanottaman kansain seassa: 'Missä on heidän Jumalansa?'"
18. Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa.
19. Ja Herra vastasi ja sanoi kansalleen: Katso, minä lähetän teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette niistä ravituiksi. Enkä minä anna enää häväistä teitä pakanain seassa.
20. Ja mikä pohjoisesta tulee, sen minä karkoitan teistä kauas ja syöksen sen kuivaan ja autioon maahan, sen alkupään Idänmereen ja sen loppupään Länsimereen. Ja siitä nousee löyhkä, nousee katku. Sillä suuria se on yrittänyt.
21. Älä pelkää, maa. Iloitse ja riemuitse, sillä Herra on tehnyt suuria.
22. Älkää peljätkö, metsän eläimet, sillä erämaan laitumet viheriöivät, sillä puu kantaa hedelmänsä, viikunapuu ja viiniköynnös antavat voimansa.
23. Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan."
"3:1. Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan
ja Jerusalemin kohtalon,
2. minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani
3. ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.
4. Mitä on teillä sanomista minulle, teilläkin, Tyyro ja Siidon ja kaikki filistealaisten alueet? Tahdotteko te kostaa minulle, mitä minä olen tehnyt, vai itse tehdä minulle jotakin? Nopeasti, kiiruusti minä annan koston kohdata teidän päätänne siitä, mitä olette tehneet,
5. te, jotka olette ottaneet minun hopeani ja kultani, vieneet minun ihanat kalleuteni temppeleihinne
6. sekä myyneet Juudan ja Jerusalemin lapsia jaavanilaisille, poistaaksenne heidät kauas omalta maaltansa.
7. Katso, minä herätän heidät liikkeelle siitä paikasta, johon te olette heidät myyneet, ja annan koston teostanne kohdata teidän päätänne:
8. minä myyn teidän poikianne ja tyttäriänne Juudan poikien käsiin, ja he myyvät ne sabalaisille, kaukaiselle kansalle. Sillä Herra on puhunut.
9. Julistakaa tämä pakanakansain seassa, alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.
10. Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi. Sanokoon heikko: "Minä olen sankari".
11. Käykää avuksi, tulkaa, kaikki kansakunnat joka taholta. He kokoontuvat sinne. Anna, Herra, sankariesi astua sinne alas.
12. Lähtekööt liikkeelle, hyökätkööt kansakunnat Joosafatin laaksoon; sillä siellä hän istuu tuomitsemassa KAIKKIA PAKANAKANSOJA, joka taholta tulleita.
13. Lähettäkää sirppi, sillä sato on kypsynyt. Tulkaa polkemaan, sillä kuurna on täynnä ja kuurna-altaat pursuvat ylitse; sillä heidän pahuutensa on suuri.
14. Meluavia joukkoja, meluavia joukkoja ratkaisulaaksossa! Sillä lähellä on Herran päivä ratkaisulaaksossa.
15. Aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa.
16. Herra ärjyy Siionista ja antaa äänensä kuulua Jerusalemista, ja taivaat ja maa järkkyvät; mutta Herra on kansansa suoja, Israelin lasten turva.
17. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka asun Siionissa, pyhällä vuorellani. Ja Jerusalem on oleva pyhä, ja vieraat eivät enää kulje sen läpi.
18. Sinä päivänä vuoret tiukkuvat rypälemehua, ja kukkulat vuotavat maitoa; kaikissa Juudan puronotkoissa virtaa vettä, ja Herran huoneesta juoksee lähde, ja se kastelee Akasialaakson.
19. EGYPTI TULEE AUTIOKSI, ja Edom tulee autioksi erämaaksi väkivallan tähden, jota ne ovat tehneet Juudan lapsille, kun ovat vuodattaneet viatonta verta heidän maassansa.
20. Mutta Juuda on oleva asuttu iankaikkisesti ja Jerusalem polvesta polveen.
21. Ja minä julistan heidät puhtaiksi verivelasta, josta en ole heitä puhtaiksi julistanut. Ja Herra on asuva Siionissa."
Mitä tulee edellä oleviin ennustuksiin, niin niissä mainittuihin "kaikkiin pakanoihin" eivät tietenkään sisälly TODELLISET Kristityt, sillä me seisomme esirukoustukena Israelille ja Korkein on kuuleva meidän rukouksemme Valitun kansansa puolesta ja auttava heitä ja tietenkin myös meitä ylen väkevästi !
Siunausta Yeshuan tuntemiseen !
lähimmäisiäsi - sitä rakkautta, jonka sinä kohdistat saatanan viettelemien kateellisten pakanamaiden kansalaisille, kutsutaan kyllä tavallisesti ihmisvihaksi. Mutta Yesshuassa sekin siunataan
Lue Michel Chossudowskin kirja:Köyhyyden globalisointi ja ihmettelen,jos vielä puolustat länsimaista
invaasiota ja riidanlietsontaa, ja jos vielä sen jälkeen syytät arabeja siitä että he kapinoivat sitä
koiran virkaa vastaan, jonka länsimaat hihhulijärjestöjen täydellä hyväksynnällä ja tuella ovat aiheuttaneet.
On vain perin luonnollista, että epäkohtiin reagoidaan. Äärimmäisiin epäkohtiin äärimmäisellä tavalla, kuten
Israelin miehitykseen ja YK:n päätöslauseiden halveksintaan palestinan alueella.
...muuta tekstiä, mutta vastauksestasi saa sellaisen kuvan, kuin siellä olisi panettelua ja ihmisvihaa. Kyseessä on pelkästään sinun oman mielikuvituksesi tuote, sillä kirjoitusteni rivien välissä ei ole tyhjän tilan lisäksi MITÄÄN sellaista.
Raamatun ilmoittama ja tarkoittama lähimmäisen rakkaus ei ole pahantekijän pään silittelyä ja synnin sylissä pitämistä sekä hyväksymistä, vaan armon ja totuuden julkituomista ja osoittamista käytännössä. Mitä tulee niin Juutalaisten kuin muista kansoista syntyisin olevien yksilöihmisten pelastukseen, olemme kaikki SAMALLA YESHUAN UHRILLA OSTETUT ja siksi myös MAHDOLLISUUTEMME PELASTUA OVAT TASAN TARKKAAN SAMAT !!!
Asian vakuudeksi lainaan seuraavat Uuden Liiton Kirjoitusten jakeet: (Apt.10:34-35 ja 11:18)
"34. Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
35. vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen."
"18. Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi"."
Siis KAIKKI saavat kokea pelastuksen, JOS he uskovat ilosanomaan Yeshuan meidän puolestamme suorittamasta lunastustyöstä. Usko on aitoa VAIN silloin, JOS todistamme sen TEOILLAMME eli teemme parannuksen syntitottumuksistamme ja pyrimme alati vaeltamaan Yeshuan opetusten mukaisesti ahkeroiden lähimmäisen rakkauden teoissa. Apostoli Jacob'in sanoja lainatakseni:
"Niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut !" (Jacob 2:26)
Siunausta ja johdatusta uskon tekoihin Yeshuassa !
...ja lue enemmän Raamattua, jos TODELLA tahdot tulla Totuuden tuntemaan ja sen kautta pelastua.
Maailma on pullollaan jos jonkinlaista kirjallisuutta ja niin pitää ollakin, sillä pitäähän ihmisyksilöt koetella ja saada koetusten kautta selville, että ketkä TODELLA rakastavat TOTUUTTA ja ketkä taas MIELUUMMIN mielistyvät VÄÄRYYTEEN. Itse asiassa Korkein ITSE on luvannut lähettää ihmisten keskuuteen väkevän eksytyksen juuri tätä USKONKOETUSTA varten.
Tästä on selvä maininta uuden Liiton Kirjoituksissa: (2.Tess.2:11-12)
"11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."
Jos vain suinkin itsesäilytysvaistosi vielä toimii, niin ota vakavasti seuraava kehoitukseni:
"Tutustu ENNENKAIKKEA muuta opiskelua Yeshuan persoonaan ja Hänen opetuksiinsa ja muista, että Yeshua on halki ikuisuuksien lihansa puolesta JUUTALAINEN ja tätä taustaa vasten kohtele myös muita Juutalaisia OIKEAMIELISESTI !"
Siunausta Raamatun syvempään ymmärtämiseen Yeshuassa !
Ehkäpä silti kannattaisi lukea tuo Michel Chossudowskin kirja:Köyhyyden globalisointi. Jeesus ei valitettavasti puhunut kovin yksityiskohtaisesti taloudellisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Hän kuitenkin mainitsi jotain siitä, että sen, jolla on kaksi ihokasta, pitäisi antaa toinen sille, jolla ei ole yhtään. Tuossa kirjassahan puhutaan siitä, miten tätä käskyä ei ole noudatettu. Pikemminkin tuhansien ihokkaiden omistajat ottavat pois sadoilta miljoonilta ihmisiltä ne ainoatkin. Mitähän Jeesus siihen sanoisi? Ehkä hän kysyisi, "ketkä TODELLA rakastavat TOTUUTTA ja ketkä taas MIELUUMMIN mielistyvät VÄÄRYYTEEN." Joten kun nyt olet alustavasti tutustunut "Yeshuan persoonaan ja Hänen opetuksiinsa" voisit myös miettiä ja tutkia, miten niitä tulisi noudattaa tässä maailmassa, jossa rikkaat riistävät väkivallalla ja taloudellisella ylivallallaan köyhiltä senkin vähän, mitä köyhillä on.
Ei jokainen, joka huutaa Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan. Ei ainakaan ansaitse sinne pääsyä.
...jos kaikki, olisivat rutiköyhiä, niin kuka silloin voisi ketään auttaa ?
Siis eläköön yksityisyrittäjyys ja lisääntykööt mahdollisuudet rikastua rehellisellä ja sitkeällä työnteolla !
Kiitän Korkeinta kaikista niistä rikkaista uskonystävistä, jotka ovat ymmärtäneet mitä Saarnaajan kehoitus tarkoittaa: (Snl.11:1-2)
"Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan mittaan saat sen jälleen. Anna osa 7:lle jopa 8:llekin, sillä et tiedä mitä onnettomuutta voi tulla maahan."
Nykyään suurin este esimerkiksi Raamatunkäännöstyön etenemiseksi on uskovien rahamääräisten kannatusten raju väheneminen viime vuosina, vaikka lähetyskentälle menijöitä kyllä olisi.
Totta kai Yeshuan opetus on ainutlaatuista koskien myös köyhien avustamista, mutta painopiste Hänen opetuksessaan on Pyhän Hengen vuodatuksen seurauksena rakkauden kautta vaikuttavan USKON aikaansaama itse kunkin Yeshualaisen rahanhimosta ja sen haalimisesta omaa käyttöä varten luopuminen. Onhan toki aitoa Kristillistä toimintaa kerätä rahaa kaikkinaisen terveeltä pohjalta tapahtuvan ulkolähetystyön tukemiseen ja käyttää se mahdollisimman täysimääräisesti myös siihen.
Ei myöskään ole syntiä kerätä vapaaehtoista eläkevakuutusta eläkepäiviensä varalle, sillä jo normaalilla älyllä varustettu kansalainen kyllä tajuaa miten epävarmaa on nykyisen suomalaisen hyvinvoinnin eli sosiaaliturvan kattavuus esimerkiksi 10 vuoden päästä.
Olisi muuten mielenkiintoista vilkaista Sinun vaatekaappiisi, että löytyyköhän sieltä kahta pukua... Myös liiallinen määrä sukkia voisi Sulta löytyä ;)
Siunausta Yeshuassa !