Iranin merirosvous, ja rikollisesti kidnappaamat brittiläiset sotilaat Irakin aluevesiltä voi eskaloitua laajemmaksikin konfliktiksi, kuin vain Iranin ja Britannian väliseksi.
Satelliitti- ja gsm paikannettujen todisteiden mukaan brittisotilaat eivät todellakaan olleet Iranin aluevesillä. YK vaati näiden todisteiden perusteella brittisotilaiden välitöntä vapauttamista. Venäjä kuitenkin oli Iranin puolella ja vesitti veto´oikeudellaan päätöksen vain vapauttamiseksi.
Rosvovaltioiden intressit kohtasivat tässäkin. Myöhemmin Iranin laltaisten hullujen äärimuslimien hyyssääminen- ja tukeminen tulee Venäjälle todella kalliiksi. Se vähäinenkin luottamus Venäjään murenee nyt loppuun länsimaisissa demokratioissa tämän Iranin tuen jälkeen.
Tietenkin taustalla on myöskin Venäjän tuki Iranille tämän hankkeessa saada ydinase.
Palstamme punikit tuskin nyt itkevät, kuten esim. Guantanamon terroristien puolesta, ihmisoik. puolesta, kun Iran käyttää brittisotilaita härskisti vastoin Geneven ja ym. sopimusten sekä muiden lakien vastaisesti propagandassaan.
Venäjän lyhytnäköinen politiikka Iranin suhteen on sumentanut myöskin palstamme punikkien ja muiden äärimuslimien hyyssäreiden ja ymmärtäjien pollan täysin hyväksymään mitä vain, mikä on vastoin länsimaista demokratiaa - varsinkin USA:ta sekä Israelia.
Millainen on tällaisen ihmisen moraali? Onko sitä ollenkaan, vai vieläkö kommunismin romahtaminen USA:n toimesta katkeroittaa näitä pro-terroristeja ja punikkeja niin karvaasti, että kaikki käy, mikä on USA:ta vastaan.
_Eskaloituuko Iranin provokaatio ?
22
1180
Vastaukset
- ruoki trollia
itsekään noihin tarinoihisi.
- paniikki1
Sopuisasti sopivat kiistan,Britannia ei halua
haastaa vahvenpaansa sotilaallisesti.Pyytävät
todennäköisesti anteeksi rajaloukkausta,ovathan
he jo puhuneet yhteistyön laajentamisestakin.- Lahtari Ari
Vai on Iran jo ydinasemahti Britanniaa vahvempi. Mistä on peräisin tuollainen tieto ..hatustasi ..oletan.
Iran (perialainen), kuten jokainen arabimaakin, joita yhdistää islam niminen uskonto, ovat kyllä jo niin usein näyttäneet sotilaallisen voimansa, etteipä siitä kovinkaan suurta opusta jälkipolville ole kirjoittettavana.
1948 jälkeen pieni, 6 miljoonainen Israel ja maa-alueltaan kymmenes osa Suomea, on nuijinut jokaisen arabien- jka Iranin tukeman hyäkkäyset maataan kohtaan. Yhden jopa 6:ssa päivässä, huolimatta sill. NL:n valtavasta tuesta lähes 200 miljoonaiselle hyökkääjälle, jonka p-alakin on EU:n kokoinen.
Että nyt britit muka perääntyisivät näiden kivikautisten edessä ... aivan naurattaa .. - .........
tÄMÄ ON SE TIETO MINULLA EI KATSOA SAATA ASYMETRINEN KOVA VASTUS MULLE POLAARIN KÄÄNTÖ EI AUTA ASIA OLLUT ESILLÄ MAAHAN HYKKÄÄJÄN VIRALLISELLA NEUVOTTEJALLA SYKSYLLÄ YLIOPPILASLAKIHELSINKI TARKAN RAVINNON KANSSA PMAT ASEET PÄRJÄÄ HARMAATUNUT EVVK POTKU PERSEELLE HYOVATA NO
- tosi kuin vesi
Lahtari Ari kirjoitti:
Vai on Iran jo ydinasemahti Britanniaa vahvempi. Mistä on peräisin tuollainen tieto ..hatustasi ..oletan.
Iran (perialainen), kuten jokainen arabimaakin, joita yhdistää islam niminen uskonto, ovat kyllä jo niin usein näyttäneet sotilaallisen voimansa, etteipä siitä kovinkaan suurta opusta jälkipolville ole kirjoittettavana.
1948 jälkeen pieni, 6 miljoonainen Israel ja maa-alueltaan kymmenes osa Suomea, on nuijinut jokaisen arabien- jka Iranin tukeman hyäkkäyset maataan kohtaan. Yhden jopa 6:ssa päivässä, huolimatta sill. NL:n valtavasta tuesta lähes 200 miljoonaiselle hyökkääjälle, jonka p-alakin on EU:n kokoinen.
Että nyt britit muka perääntyisivät näiden kivikautisten edessä ... aivan naurattaa ..mitä kirjoitat. ei iran kykene mitään briteille.
irakinkin ennustettiin pitävän usa:n loitolla jopa vuosia,mutta irak miehitettiin 3,ssa viikossa.
israel oli oiva esimerkki myöskin,ja täyttä faktaa. - kaukana suurvallasta
Lahtari Ari kirjoitti:
Vai on Iran jo ydinasemahti Britanniaa vahvempi. Mistä on peräisin tuollainen tieto ..hatustasi ..oletan.
Iran (perialainen), kuten jokainen arabimaakin, joita yhdistää islam niminen uskonto, ovat kyllä jo niin usein näyttäneet sotilaallisen voimansa, etteipä siitä kovinkaan suurta opusta jälkipolville ole kirjoittettavana.
1948 jälkeen pieni, 6 miljoonainen Israel ja maa-alueltaan kymmenes osa Suomea, on nuijinut jokaisen arabien- jka Iranin tukeman hyäkkäyset maataan kohtaan. Yhden jopa 6:ssa päivässä, huolimatta sill. NL:n valtavasta tuesta lähes 200 miljoonaiselle hyökkääjälle, jonka p-alakin on EU:n kokoinen.
Että nyt britit muka perääntyisivät näiden kivikautisten edessä ... aivan naurattaa ..on voimakas valtio, muttei läheskään Iso-Britannian veroinen. Alueellisesti kolmanneksi suurin mahti varmasti. Pakistan on sotilaallisesti ylivoimainen Iraniin verrattuna Israelista puhumattakaan. Täytyy muistaa, että Iso-Britannian takana on USA, joten kyllä Iranin tappio täysin selviö jos tosi paikka tulee. Iranilla on minimaalinen mahdollisuus valmistaa jonkinlainen alkeellinen ydinase lähivuosina. Mikään maa ei salli sen käyttää sitä ei edes Venäjä.
- kuten toteat;
kaukana suurvallasta kirjoitti:
on voimakas valtio, muttei läheskään Iso-Britannian veroinen. Alueellisesti kolmanneksi suurin mahti varmasti. Pakistan on sotilaallisesti ylivoimainen Iraniin verrattuna Israelista puhumattakaan. Täytyy muistaa, että Iso-Britannian takana on USA, joten kyllä Iranin tappio täysin selviö jos tosi paikka tulee. Iranilla on minimaalinen mahdollisuus valmistaa jonkinlainen alkeellinen ydinase lähivuosina. Mikään maa ei salli sen käyttää sitä ei edes Venäjä.
.."ei edes Venäjä", olet aika oikeassa.
- paniikki1
Lahtari Ari kirjoitti:
Vai on Iran jo ydinasemahti Britanniaa vahvempi. Mistä on peräisin tuollainen tieto ..hatustasi ..oletan.
Iran (perialainen), kuten jokainen arabimaakin, joita yhdistää islam niminen uskonto, ovat kyllä jo niin usein näyttäneet sotilaallisen voimansa, etteipä siitä kovinkaan suurta opusta jälkipolville ole kirjoittettavana.
1948 jälkeen pieni, 6 miljoonainen Israel ja maa-alueltaan kymmenes osa Suomea, on nuijinut jokaisen arabien- jka Iranin tukeman hyäkkäyset maataan kohtaan. Yhden jopa 6:ssa päivässä, huolimatta sill. NL:n valtavasta tuesta lähes 200 miljoonaiselle hyökkääjälle, jonka p-alakin on EU:n kokoinen.
Että nyt britit muka perääntyisivät näiden kivikautisten edessä ... aivan naurattaa ..Kummasti luikkivat paskat housussa libanonistakin,vaikka vastassa oli 2000 hizbollah
sissiä voiko enään enempää nauraa israelin
armeijan vahvuutta ja erinomaisuutta,haaaahhaaaa.
Ja toiseksi ne britit nyt ovat oikein totaalisen
paskahousuja,jos mukamas olivat Irakin puolella
rajaa niin miksei ne huippusotilaat ja vakoojat
puolustautunut asein,taisi mennä vetelät housuun.
Älkää nyt tuollaisia tyhmiä ydinasevertailuja
ottako ei niitä tälläisissä kriiseissä käytetä
edes siinä tapauksessa että sota syttyis,kaikki
tietää että Iran tuhoaisi välittömästi Israelin
Ydivoimalat.
- Mosse vaan ei dayan
kuulla että suomessa saa tollaisetkin sekopäät kuin sinä riekkua vapaalla.
Tosin siellä teidän synägookassahan tunnetusti tyhmyys tiivistyy perinteisissä joukkorunkkajaisissanne.
Hankkisit jo naisen vai eikö se vaan onnistu?
Joitakin naisten käyttäminen rauhoittaa, ehkä sinuakin.
Äläkä viitsi jatkossa käyttää nimimerkkiä
"Lahtari Ari" se vaan hämää osaa lukijoista, käytäthän jatkossa omaa nimeäsi RUBEN!- Synnöve D
Sinäkin voisit siten siirtyä omaan nimeesi, Jaakko Laakso, kun vaadit Arilta Rubenia =)
- ...
No, johan oli sulla sössöttämisen ja muun asiasi ns. 'asiantuntijan' vitsikäs kielenkäyttö. Ei siis mitään oikeaa asiaa (lyhyesti sanottuna). Huulenheittoa tulee, että vikisee, muttei mitään järkeä. Olepas siivosti tai koittaa tähtien taival, kun leppäkeihääsi heilahtaa palstalta, jos tuo meno jatkuu.
- Mosse...
... kirjoitti:

mizwah vaan sullekkin.
Vai mikähän viattomien telomisjuhla siellä teillä nyt onkaan tiedossa?
- käy kaikki
mikä tuhoaisi USAn ja Israelin, saataisiin rauha maailmaan!
- Ossia
Saatiinko rauha irakiin, alkoivat tappaa toisiaan, ja oikein kunnolla. Joka päivä toistasataa ruumista omien toimesta. Rauha tosiaan mailmaan , oliko toi vitsi?
- kerronkin sulle
näin meidän kahdenkesken: Et mahda, pikkuinen, mitään suurelle Jumalalle, joka pitää huolen Israelin kansasta. Jos elät, tulet sen näkemään jo aika pikapuolin, kun Jeesus on tulossa, mutta sitä ennen tapahtuu vielä maapallolla suuria asioita (osassa jo tapahtuu mm. ilmastonmuutoksen muodossa). Mutta: sinullekin annetan mahdollisuus. Kun pyydät Jeesusta tulemaan sydämeesi, niin voit huoahtaa helpotuksesta, kun huomaat että sinäkin olet Voittajan, Jeesuksen, puolella. Kun maailmassa alkaa paukkua vähitellen, niin sitten sinulla ja meillä muilla kristityillä on turva Jeesuksessa. Jumala pitää huolen myös kansastaan, Israelista. Kaikkia kutsutaan tähän samaan joukkoon, Jumalan lapseksi. Vaikka tänään.
- kerronkin sulle
kerronkin sulle kirjoitti:

Allah se on joka sinutkin sylkee muun biokuona-aineen mukana helvettiin.
- Etsijä ikuinen
kerronkin sulle kirjoitti:
näin meidän kahdenkesken: Et mahda, pikkuinen, mitään suurelle Jumalalle, joka pitää huolen Israelin kansasta. Jos elät, tulet sen näkemään jo aika pikapuolin, kun Jeesus on tulossa, mutta sitä ennen tapahtuu vielä maapallolla suuria asioita (osassa jo tapahtuu mm. ilmastonmuutoksen muodossa). Mutta: sinullekin annetan mahdollisuus. Kun pyydät Jeesusta tulemaan sydämeesi, niin voit huoahtaa helpotuksesta, kun huomaat että sinäkin olet Voittajan, Jeesuksen, puolella. Kun maailmassa alkaa paukkua vähitellen, niin sitten sinulla ja meillä muilla kristityillä on turva Jeesuksessa. Jumala pitää huolen myös kansastaan, Israelista. Kaikkia kutsutaan tähän samaan joukkoon, Jumalan lapseksi. Vaikka tänään.
...
- jenkit petaa vain
hyökkäystä Iraniin Englannin kanssa tekosyyllä, eli tarkoituksellisella ja suunnitellulla Iranin aluevesiloukkauksella.
- rahtari..
aluevesiltään britit provosoimassa, laittomasti tunkeutuivat Irakinkin alueelle. Turhaa kitinää pitävät, brittien alevesirajat ovat aivan muualla.
- Teflon-Tare
Ja kukahan sitä irakin kivikauteen pommitettua maaperää ja vesialueita oikein valvoo, kun jenkit ja enkelsmannit jatkuvasti kitisee, että naapurista vuotaa pyssyjä urhoollisille, amerikan vapautta vastustaville, vastarintamiehille.
Tämän lisäksi maailman suurin sotalaivasto ei pysty valvomaan valtaamiaan merialueita vaan iranilaiset muka käyvät kaappailemassa liittolaisjoukkoja irakin muutaman kilometrin vesialueilta miten sattuu.
Nyt pitäisi W.C.Brush:n skarpata ettei somalit ala sanghaijaamaan marinen joukkoja irakin rantakapakoista ja tee niistä kaleerineekereitä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1865329- 1691661
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661477- 691028
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124827Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6827- 57804
Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy192788En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66759- 76751