Kuka siellä?

Hei! Minä olen Urmas Hippisiiseli ja aivan uusi tällä palstalla. Olen ulospäin suuntautunut ja pidän marsuista. Minulla on kaksi lemmikkimarsua. Niiden nimet ovat Raili ja Piia. Ne ovat molemmat naaraita, koska en tahdo niiden lisääntyvän. Ne ovat minulle kovin rakkaita ja en voisi kuvitella elämää ilman niitä.

Minä olen viherpeukalo. Tykkään puuhastella omalla kasvimaallani. Minulla kasvaa porkkanaa, selleriä ja suolakurkkua. Minä kasvatan vain omaan käyttöön. Joskus saatan antaa myös naapurin rouvalle porkkanan, koska hän on yksinäinen.

Minulla ei ole autoa. Minulla on vanha polkupyörä, jolla rakastan polkea pitkin maaseutua ja ihailla maisemia. Olen kova polkemaan. Kun meidän kylällä järjestettiin polkupyöräkilpailut, niin minä tulin toiseksi. Saimo Visvakumpulainen oli minua nopeampi, mutta hänellä olikin maastopyörä. Minulta meni myös lahje ketjujen väliin ja kaaduin. Polveen tuli nirhauma ja silmälasini sanka katkesi. En minä itkenyt, mutta lähellä se oli.

Minun lempiruokani on rusinamaksalaatikko. Minä aina lasken ne rusinat ja laitan ylös vihkooni monta niitä oli. Paras on ollut 27 rusinaa ja huonoin 16.

Minusta on kivaa että löysin tämän paikan. Olen kirjoitellut lähinnä tuonne maanviljelyosioon, mutta kun vastausten tuleminen saattaa kestää viikonkin niin se ei ole kivaa.

Kirjoitin minä sinne treffipaikkaankin. Tapasin siellä mukavan naisen. Sen nimi oli Raija. Se ei kertonut sukunimeään eikä antanut puhelinnumeroaan vaikka pyysin. Oli kummallista että vaikka loppuajasta laitoin hänelle laskujeni mukaan yli 700 privaattiviestiä, niin hän ei vastannut. Luulen että hän lähti ulkomaille työmatkalle. Isänikin läksi aikoinaan työmatkalle ja on siellä vieläkin. Äitini kanssa me leikimme piilosta. Äiti meni kerran tosi hyvään piiloon. Onkohan sillä jo tylsää siellä, tästä on jo 13 vuotta ja olen kyllä etsinyt joka paikasta.

Nyt minun on mentävä maate. Minun täytyy herätä aamulla aikaisin, koska on siivouspäivä. Silloin minä siivoan marsujen häkin. Kerran minulle sattui vahinko. Marsu oli mennyt maton alle piiloon ja minä en sitä huomannut. Leikittiin Lylyn kanssa wrestlingiä ja minä kaaduin marsun päälle. Siitä pääsi hirveä ääni ja minä luulin että se kuoli. Mutta ei se kuollutkaan. Siltä meni vain jalka poikki. Silloin olin kyllä iloinen ja Lyly kanssa.

Ei minulla muuta.
24826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

jäi noin niinku epäselväksi? Paraniks se marsun jalka? Aika kätevää muuten kasvattaa suolakurkkua niin ei sitten tarvii itse suolata! Ja kertoilehan toki lisääkin elämästäsi. Onko sinulla esim ollut muitakin vakavia naissuhteita kun tää Raija?

Äänestä
  • Minä kävin tänään 3 kertaa suihkussa. Niin paljon minua jännitti. Nyt vihdoinkin minä en haise pahalle. Minä luulen että tämä on rakkautta. Onko sinulla lapsia? Minä voin tehdä kanssasi 4 lasta, mutta enempää minusta ei tule. Olen katsonut lehdestä kuinka niitä tehdään. Osaan kyllä varmasti. Raija oli minun elämäni rakkaus. Mutta ei ole enää.
    Lyly on minun paras ystävä. Minä vain näen Lylyn. Joskus kaikki katsovat minua ja Lylyä. Asutko sinä talossa?

    Äänestä

  • Urmas Hippisiiseli kirjoitti:

    Minä kävin tänään 3 kertaa suihkussa. Niin paljon minua jännitti. Nyt vihdoinkin minä en haise pahalle. Minä luulen että tämä on rakkautta. Onko sinulla lapsia? Minä voin tehdä kanssasi 4 lasta, mutta enempää minusta ei tule. Olen katsonut lehdestä kuinka niitä tehdään. Osaan kyllä varmasti. Raija oli minun elämäni rakkaus. Mutta ei ole enää.
    Lyly on minun paras ystävä. Minä vain näen Lylyn. Joskus kaikki katsovat minua ja Lylyä. Asutko sinä talossa?

    joten uteliaisuuttani vaan kyselin.

    Äänestä

mistä noita suolakurkun siemeniä voisi ostaa? Porkkanoita olen viljellyt vuosiakusia ;)

Jäi myös ihmetyttämään kuka on Lyly, onko viestisi Lylyllä jotain tekemistä Rajalan kanssa vai suksillako wrestlingiä leikitään?

Äänestä

Minullakin on marsu.Hän on poika ja ei ole oikeastaan minun vaan miesvainajani tyttären.Hän ei voinut hoitaa sitä kotona joten lupauduin sen hoitotädiksi.
Kun menen johonkin kahdeksi tai useammaksi yöksi niin otan hänet mukaan.Hän onkin maailman eniten matkustanut marsu(sanoi poikani).Oikein mukava veijari mutta jos olen yön poissa niin kun tulen kotiin niin alkaa kauhea motkotus.Kyllä ne osaavat uroksetkin.Sitten minulla on vielä kaksi punakorvakilpikonnaa,joten pieni eläinhoitola on kodistani tullut.Hyvää vointia vaan sinulle ja marsuillesi.

Äänestä

Minua kiinnostaisi tietää, syötkö rusinat laskettuasi ne? Minä nimittäin kerään syömättä jätettyjä maksalaatikko- ja pullarusinoita. Harrastukseni alkoi, kun koiramme ei tahtonut syödä rusinoita äitini ostamasta tarjousmaksalaatikosta. Ja kun äiti kerran opettaa, että kaikki mahdollinen pitää kierrättää, ajattelin sen koskevan myös rusinoita.
Minulla on aikamoinen kokoelma jo, ja usko tai älä, rusinat ovat todella uniikkeja! Ei ole kahta samalla tavalla ryppyistä!
Olen ajatellut laajentaa harrastustani myös viinirypäleiden keräilyyn, mutta vielä joudun hetken odottelemaan. Isä rakentaa meille uutta taloa ja sinne tulee minulle ihan oma harrastushuone! Sitten voin aloittaa tieteellisen tutkimuksen. Aion väitellä tohtoriksi aiheesta Rusinoiden rypyt. Eikö olekin mielenkiintoinen ja monitahoinen aihe?

t.rusinanna

ps. Syöttekö maksalaatikkoa montakin kertaa viikossa?

Äänestä
  • Minä haluaisin kovasti suhteeseen sinun kanssa. Minulla on jo kuitenkin naisystävä. Löysin hänet täältä. Olemme menossa naimisiin kohta ja hän on jo melkein raskaana. Minä syön ne rusinat. Ensin minä annan niille nimet. Osaatko sinä uida? Kun sinusta tulee tohtori niin voitko sinä tutkia minut. Minä pissin tänään vahingossa pöntönreunalle. Naapurin rouvalla on paljon ryppyjä. Minä sanoin sille että olet vanha. Onko sinulla naapurin rouva?

    Äänestä

  • Urmas Hippisiiseli kirjoitti:

    Minä haluaisin kovasti suhteeseen sinun kanssa. Minulla on jo kuitenkin naisystävä. Löysin hänet täältä. Olemme menossa naimisiin kohta ja hän on jo melkein raskaana. Minä syön ne rusinat. Ensin minä annan niille nimet. Osaatko sinä uida? Kun sinusta tulee tohtori niin voitko sinä tutkia minut. Minä pissin tänään vahingossa pöntönreunalle. Naapurin rouvalla on paljon ryppyjä. Minä sanoin sille että olet vanha. Onko sinulla naapurin rouva?

    tietysti, näinhän tässä aina käy. Ei vastannut Urmas kirjeeseeni ja täällä kertoilee jo omistavansa naisystävän. Voi tätä murheen päivää.Nyyh.

    *laahustaa pois pää rinnoilla riippuen*

    Äänestä

  • Urmas Hippisiiseli kirjoitti:

    Minä haluaisin kovasti suhteeseen sinun kanssa. Minulla on jo kuitenkin naisystävä. Löysin hänet täältä. Olemme menossa naimisiin kohta ja hän on jo melkein raskaana. Minä syön ne rusinat. Ensin minä annan niille nimet. Osaatko sinä uida? Kun sinusta tulee tohtori niin voitko sinä tutkia minut. Minä pissin tänään vahingossa pöntönreunalle. Naapurin rouvalla on paljon ryppyjä. Minä sanoin sille että olet vanha. Onko sinulla naapurin rouva?

    En osaa uida. Osaan vaan kellua. Niinkuin rusinat simapullossa, tiedätkö? Vedän ensin ilmaa keuhkoihin ja menen sitten veden alle kylpyammeessa ja olen ihan hiljaa paikallani. Hetken päästä kohoan siihen pintaan kellumaan, niinkuin rusinatkin nousevat simapullossa pintaan. Niillä vaan kestää vähän kauemmin. Ehkä ne kuolee ensin, kun ne joutuu olemaan niin kauan siellä pullonpohjassa.

    Onko se ryppyinen naapurin rouva se sun naisystävä, Lyly? On mulla naapurin rouva, mutta sillä ei ole vielä ryppyjä. Mutta sillä pappalla on.

    Kun isä saa talon valmiiksi, voit tulla harrasutshuonettani katsomaan, vaikka me ei oltaiskaan suhteessa. Pääset osakis tutkimustani. Sitten kun aloitan seuraamaan viinirypäleiden kehitystä rusinoiksi, on hyvä, että saa tutkia tarpeeksi. Olen jo pohtinut, että mitä niille viinirypäleiden siemenille taphatuu sitten, kun kuivuvat rusinaksi. En ole koskaan löytänyt rusinasta siementä. Voisit auttaa minua tutkimaan, miten ne siemenet saadaan niistä ulos. Jos meistä tulee oikein hyvä työpari voin harkita suhdetta myöhemmin sinun kanssasi, vaikka sinulla jo on naisystävä. Tai ehkä sinulla sitten enää ei ole.

    Äänestä

  • rusinanna kirjoitti:

    Minä join kerran 2 pulloa simaa. Tuli hassu olo ja minä lauloin kovasti. Minä oli kerran ammeessa. Minulta pääsi paukku ja pinnalle tuli kuplia. Minun naisystävä on kondorikotka. Hänellä on hieno nimi ja minä pidän linnuistakin. Silloin kun linnuilla oli se flunssa niin minä uitin siemenet yskänlääkkeessä.

    Minä tulen sinun huonetta katsomaan ja sinun rusinoita. Me voidaan olla suhteessa. Mutta ei kerrota kondorikotkalle. Muuten hän ei synnytä.

    Äänestä

  • Urmas Hippisiiseli kirjoitti:

    Minä haluaisin kovasti suhteeseen sinun kanssa. Minulla on jo kuitenkin naisystävä. Löysin hänet täältä. Olemme menossa naimisiin kohta ja hän on jo melkein raskaana. Minä syön ne rusinat. Ensin minä annan niille nimet. Osaatko sinä uida? Kun sinusta tulee tohtori niin voitko sinä tutkia minut. Minä pissin tänään vahingossa pöntönreunalle. Naapurin rouvalla on paljon ryppyjä. Minä sanoin sille että olet vanha. Onko sinulla naapurin rouva?

    yhdessä niitä kuvia lehdestä, kun nyt jo on melkein jälkikasvua tulossa? Kai minä saan kutsun häihinne sitten? *huolissaan jo juhlapuvun hankinnasta*
    Ja kuinka sinä voit syödä jotain, mille olet nimen antanut?! Taidan sittenkin jättäytyä sellasista kannipaalihäistä pois, vaikka en ole vielä kutsua saanutkaan. *menee kertomaan naapurinrouvalle Urmaksen ruokatottumuksista ja mainitsee siinä sivussa ne rypytkin*

    Äänestä

  • metsämökintonttu* kirjoitti:

    Syöminen on ihan helppoa. Minulla meni tosin pitkä aika, mutta opin viimeisellä. Minä vain avaan suuni ja laitan rusinan sinne. Sitten minä pureskelen kovasti. Sitten nielaisen. Minä kutsun sinut. Anna puhelinnumerosi niin soitan sinulle. Olen lukenut naapurin rouvan kanssa. Luimme raamattua. Syntiä ei saa tehdä. Joutuu ikuiseen vaivaukseen ja kadotukseen. Siellä on kuuma.

    ja annettava oikein joku palkinto, kun noin hienosti olet syömään oppinut, että ihan viimeisellä opit. Parempi sekin, kun et olisi ollenkaan oppinut. *ojentaa herkkutattia palkinnoksi upeasta suorituksesta*
    Puhelinnumeroni on kaksi kertaa kärpässieni, yksi kertaa keiju ja kolme nollaa perään. Minkälaiset häät olitte aikoneet viettää? *punastuu mielihyvästä saadessaan kutsun häihin*
    Raamattu on hyvä kirja, siitä saa paljon katetta ja lämmikettä pesäkoloonkin. :)

    Äänestä

Mukavaa, että siirryit tänne palstalle. Tervetuloa! Kaikki me ollaan täällä ulospäin suuntautuneita, sisäänpäin lämpeävät eivät juuri täällä kauaa viihdy.

Mitäs teitte marsun jalalle, kun se meni poikki? Lastoititteko sen? Hyvä, että henki säilyi kuitenkin.
Minulla ei ole muita lemmikkejä, kuin hippulat. Ne ovat tosi vaivattomia hoidettavia, kulkevat perässäni joka paikkaan. Niitä ei tarvitse juurikaan kasvattaa, osaavat käyttäytyä ihan nätisti, mitä nyt joskus vähän vinkuvat, mutta niinhän ne kaikki pienokaiset :)

Äänestä
  • Marsun jalka parani. Se irtosi eikä siihen kasvanut uutta. Äiti virpoi minua pienempänä joka päivä. Hän sanoi että vitsoja säästämällä ei polvi parane. En kyllä ymmärtänyt. Minun polveni ei ollut kipeä. Pylly oli kyllä.

    Äänestä

  • Urmas Hippisiiseli kirjoitti:

    Marsun jalka parani. Se irtosi eikä siihen kasvanut uutta. Äiti virpoi minua pienempänä joka päivä. Hän sanoi että vitsoja säästämällä ei polvi parane. En kyllä ymmärtänyt. Minun polveni ei ollut kipeä. Pylly oli kyllä.

    harmi, ettei sinulla ollut lapsena omia hippuloita. Olisit ehtinyt äitiäsi karkuun niitä vinguttamalla.

    Ei kai äitisi sentään vaatinut munia virpomisen palkaksi? *kurtistaa kulmiaan*

    Äänestä

  • tuulen.nenä* kirjoitti:

    harmi, ettei sinulla ollut lapsena omia hippuloita. Olisit ehtinyt äitiäsi karkuun niitä vinguttamalla.

    Ei kai äitisi sentään vaatinut munia virpomisen palkaksi? *kurtistaa kulmiaan*

    Minä sain aina palkinnoksi olla kellarissa. Kun meille tuli vieraita niin äiti sanoi että mene piiloon. Joskus minä sain syödäkkin siellä.

    Äänestä

  • Urmas Hippisiiseli kirjoitti:

    Minä sain aina palkinnoksi olla kellarissa. Kun meille tuli vieraita niin äiti sanoi että mene piiloon. Joskus minä sain syödäkkin siellä.

    oma huoneesi siellä kellarissa? *kurtistelee edelleen kulmiaan*

    Äänestä

Minä olen myös kirjoittanut sinne treffipaikkaan, mutta miehet siellä ovat ymmärtäneet minut aina väärin, he luulevat että treffipalstalla ostetaan ja myydään :( Siksi tulin tälle palstalle katsomaan löytyykö täältä mahdollista elämänkumppania. Kiinnostuin kirjeestäsi kovin.

Autoa ei ole minullakaan, säästän luontoa, olenkin vähän vihertävä ajatusmaailmaltani. oletko sinä?

Olen aika yksinäinen kuten sinäkin. Marsuille olen allerginen että jos tästä nyt jotain tulee, niin ne marsut on valitettavasti hävitettävä. Jään odottamaan kirjettäsi.

Terveisin pajunkisu

Äänestä
  • Minä luulen että sinä olet kipeä. Minun enoni oli kerran vihertävä ja hän oksensi lattialle. Minä en luovu marsuistani. Jos sinä paranet ja et ole enää allerginen niin voit tulla käymään. Mutta ei vielä, koska en ole ehtinyt aloittaa rakentamista.

    Äänestä

  • Urmas Hippisiiseli kirjoitti:

    Minä luulen että sinä olet kipeä. Minun enoni oli kerran vihertävä ja hän oksensi lattialle. Minä en luovu marsuistani. Jos sinä paranet ja et ole enää allerginen niin voit tulla käymään. Mutta ei vielä, koska en ole ehtinyt aloittaa rakentamista.

    senverran nuori että vielä viherrän hiukkasen. Juu, ei tarvitse luopua marsuista, minä luovun sinusta :) Huomasin että sinulla on jo naisystävä joten jatkan etsimistä. Pitäisiköhän laittaa etsintäkuulutus palstalle...

    Äänestä

hauskaa kerrontaa, mutta kerroppa miten saitte sen katkenneen jalan kipsattua?

Äänestä

naaras ja urosmarsun, niin olisit nyt jo melko rikas. :) Minullapa taas on metsä täynnä eläimiä ja ne ovat kaikki minun ystäviäni.

Äänestä

silloin kun torakkani kuoli, en pitänyt sen pahanhajuisesta hengityksestä ollenkaan!
Nyt minulla on pikku apina ja olallani matkustaa tämä kirjava papukaija Little-Joe. (ei ex-vaimoni, vaan Joe)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Urmas Hippisiiseli kirjoitti:

Hei! Minä olen Urmas Hippisiiseli ja aivan uusi tällä palstalla. Olen ulospäin suuntautunut ja pidän marsuista. Minulla on kaksi lemmikkimarsua. Niiden nimet ovat Raili ja Piia. Ne ovat molemmat naaraita, koska en tahdo niiden lisääntyvän. Ne ovat minulle kovin rakkaita ja en voisi kuvitella elämää ilman niitä.

Minä olen viherpeukalo. Tykkään puuhastella omalla kasvimaallani. Minulla kasvaa porkkanaa, selleriä ja suolakurkkua. Minä kasvatan vain omaan käyttöön. Joskus saatan antaa myös naapurin rouvalle porkkanan, koska hän on yksinäinen.

Minulla ei ole autoa. Minulla on vanha polkupyörä, jolla rakastan polkea pitkin maaseutua ja ihailla maisemia. Olen kova polkemaan. Kun meidän kylällä järjestettiin polkupyöräkilpailut, niin minä tulin toiseksi. Saimo Visvakumpulainen oli minua nopeampi, mutta hänellä olikin maastopyörä. Minulta meni myös lahje ketjujen väliin ja kaaduin. Polveen tuli nirhauma ja silmälasini sanka katkesi. En minä itkenyt, mutta lähellä se oli.

Minun lempiruokani on rusinamaksalaatikko. Minä aina lasken ne rusinat ja laitan ylös vihkooni monta niitä oli. Paras on ollut 27 rusinaa ja huonoin 16.

Minusta on kivaa että löysin tämän paikan. Olen kirjoitellut lähinnä tuonne maanviljelyosioon, mutta kun vastausten tuleminen saattaa kestää viikonkin niin se ei ole kivaa.

Kirjoitin minä sinne treffipaikkaankin. Tapasin siellä mukavan naisen. Sen nimi oli Raija. Se ei kertonut sukunimeään eikä antanut puhelinnumeroaan vaikka pyysin. Oli kummallista että vaikka loppuajasta laitoin hänelle laskujeni mukaan yli 700 privaattiviestiä, niin hän ei vastannut. Luulen että hän lähti ulkomaille työmatkalle. Isänikin läksi aikoinaan työmatkalle ja on siellä vieläkin. Äitini kanssa me leikimme piilosta. Äiti meni kerran tosi hyvään piiloon. Onkohan sillä jo tylsää siellä, tästä on jo 13 vuotta ja olen kyllä etsinyt joka paikasta.

Nyt minun on mentävä maate. Minun täytyy herätä aamulla aikaisin, koska on siivouspäivä. Silloin minä siivoan marsujen häkin. Kerran minulle sattui vahinko. Marsu oli mennyt maton alle piiloon ja minä en sitä huomannut. Leikittiin Lylyn kanssa wrestlingiä ja minä kaaduin marsun päälle. Siitä pääsi hirveä ääni ja minä luulin että se kuoli. Mutta ei se kuollutkaan. Siltä meni vain jalka poikki. Silloin olin kyllä iloinen ja Lyly kanssa.

Ei minulla muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu