seuraava 30.3.julkaistu uutinen Ilta-Sanomissa jätettiin vasta Kristianin viimeisen Finaaliesityksen jälkeen. Siinä kaverissa olikin jotain feelua. Pelkäsi kai itsekin voittavansa, Siitä kai se epävarmuus ja jännittäminen esiintyessään.
On ihan kiva spekuloida ajatuksella; mitenkäs sitten jos Arin 0,52 promillen, eli yhden siiderin jälkeisen kohinan nostaneet pikkusielut ja kaksinaismoralistit olisivatkin saaneet Kristianin voittajaksi. Siitä olisi varmaan tullut maan suurimmat elävältä hautajaiset!
ILTA-SANOMAT kirjoitti 30.3.
Panu Karhunen:
"Idolsista viime viikolla pudonneen Kristian Meurmanin menneisyys ei ole täysin puhtoinen. Laulaja tuomittiin kolme vuotta sitten ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin törkeästä rattijuopumuksesta.
Kristian ajoi henkiköautoa marraskuusa 2003 Kirkkonummella, kun poliisit pysäyttivät hänet. Raspikurkku puhalsi alkometriin hiukan yli 1,2 promillen lukemat.
Poliisikuulusteluissa Kristien myönsi ajaneensa autoa humalassa. Raaseporin käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa 2004 Kristianin 25 päiväksi ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan sakkoja yhteensä 240e. Laulaja joutui lisäksi ajokieltoon.
Asiasta kertoi ensimmäisenä eilen ilmestynyt 7-päivää- lehti. Kristian Meurman on tapauksesta vähäsanainen.
- Minulla on tärkeämpää tekemistä kuin ruotia vanhoja asioita, hän sanoi IS:lle eilen.
-Kaduttaako rattijuoppumus?
-Minä seison aina tekojeni takana. Jokainen ihminen tekee elämässään virheitä. Se on osa elämän kulkua. Kristian kertoo, että hän oli edellisenä iltana nauttinut alkoholia, eikä osannut arvoida ajokuntoaan seuraavana päivänä.
-Arviontivirhe.
Kristian Meurman ei ole ainoa Idols-laulaja, joka on kärynnyt ratista. Ari Koivunen tuomittiin rattijuopumuksesta sakkoihin Lahden käräjäoikeudessa helmikuussa". (IS 30.3.2007)

Vastaukset 9
Vanhimmat
miten eri kansanluokista ponnistavia kohdellaan Hesari-konserinin iltapäivä-lehdessä, joka oli Arin kohdalla suurimmilla kirjaimilla revittelemässä Arin 0,52 "hairahduksella".
Tuskin olis Iltis koko uutista julkaisuut vaikka taatusti oli asioista perillä, mutta kun seiska ehti ensin niin oli pakko tulla perässä ettei painokset rohmahtaisi.
Minulle on ihan sama sekä Arin että Kriden menneisyys. Molemmat hyviä laulajia, toinen jatkaa ja luultavasti, myös toivoakseni voittaa. Jokainen on törttöillyt omalla tavallaan jossain vaiheessa elämää, ne asiat pitää voida jättää taakse, kun ne on sovitettu. Valitettavasti noissa julkisemmissa rooleissa ne haamut kaivetaan esiin vaikka väkisin. Se ei tee tässä tapauksessa kummastakaan, ei Arista eikä Kristianista yhtään huonompia laulajia.
kuinka monta suomalaista lähtee seuraavana aamuna autonrattiin edellisen illan ryypiskeltyään, ja vanhempia ihmisiä joiden pitäisi olla se esikuva nuorisolleen, poliisiin tilastot kertovat tarua todellisuutta, siinä olis lehdille jutunjuurta mutta ketä nyt tavallisen taviksen humalassa ajot kiinnostaa, ja rattijuoppoja on tämä maa täys...
Rupesin miettimään omaa lähipiiriä ja en tiedä yhtään, joka olisi ajanut kännissä tai ollut muutenkaan poliisin kanssa tekemisissä?!? Olen kerran soittanut poliiseille, kun minun auto varastettiin meidän kotipihalta, mutta eipä kai ole sen kummempia...
Suurin osa ihmisistä EI aja humalassa koskaan.
ei jää kiinni......Kuinkahan moni tuttavasi tulisi sinulle kertomaan että olen ajanut kännissä?? Valitettava tosiasia on että silti aika usea sitä tekee. En tarkoita tässä nyt sitä että lähtee juhlista suoraan rattiin, vaan juuri aamulla, eikä ole selvinnyt kunnolla.
Minusta näitä idols julkkiksia kohdellaan vähän turhan kovalla kädellä, pientä suhteellisuuden tajua hyvät ihmiset pyydän.
Kristian on tehnyt tuon teon jo 4 vuotta sitten ja kärsinyt sakkonsa ja rangaistuksensa. Onko meillä siis oikeus rangaista häntä uudelleen???? Mielestäni ei. Ennemmin pitää ihmisiä kannustaa ja pitää hyvänä sitä asiaa ettei ole uusinut rikostaan, on siis kunnostautunut. Kuten hän itsekkin totesi että virheistä oppii ja näinhän se on.
nyt kunnolla, koska esitti kisassa niin puhtoista ja Ari joutui pienemmästä rikkeestä suoraan myrskynsilmään.
kuka on tämä kristianmeurman tyyppi? En muista.. joku 5 minuutin julkkis?
Niin se vain on.
Kristianiahan moitittiin siitä, ettei ole riittävästi karismaa rokkariksi. Liian kiltti ja puhtoinen. Tällaisesta jutustahan olisi saanut lisää uskottavuutta. Parin päivän kohu ja sen jälkeen olisi suosio kasvanut entisestä. Tuskinpa hyötyi mitään salailusta.