Pojjaat tappelee tytöstä teräaseiden kanssa. Tapahtumat saaneet alkunsa jo pari päivää aikaisemmin, joten harkinta-aikaa on ollut. Myös aseen tuonnin tekopaikalle suhteen. Saksilla kasvoihin. Jos olisi osunut silmän kohdalle, olisi mennyt silmänpohjasta läpi ja kuolo olisi korjannut pois. Yrityksestä tuomitaan lain mukaan, kuten teosta.
Pohjatiedot: Ilta-Sanomat
Pohjatiedot: Ilta-Sanomat
Vastaukset 3
Vanhimmat
No niin. Taas se nähtiin, minkälaisiksi lapset kasvaa SIELLÄ Helsingissä.
Stadissa eläminen on niin kallista, että tosi harvalla stadilaisilla on lapsia. Mitä todennäköisemmin nämäkin ovat pohjanmaalta työn perästä muuttaneen maajussit lapsensa kanssa.
Täyttyvätkö murhan kriteerit?
Suomeksi