tunnustuskirjat

Kuinka moni on lukenut luterilaiset tunnustuskirjat? Kuinka moni osaa ylipäätään sanoa, mitkä kaikki niihin kuuluu? Olen ottanut itselleni tavoitteeksi saada luetuksi ne tässä kevään-kesän aikana ja ainakin tähän mennessä on löytynyt paljon mielenkiintoista materiaalia. Itse väitän, että nykykirkkomme on kriisissä, koska se ei pidä esillä näitä vanhojen opettajien kirjoituksia. Siksi meillä on hajaannusta, koska kukaan ei tahdo muistaa, mikä meitä todella yhdistää. Pitäisi muistaa, mistä ollaan lähdetty.

Nyt kaikki tunnustelemaan!!!!!
471482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

eikö teidän "kirkollanne" olisi nykyisin paljon vähemmän ongelmia, jos mitään luterilaisuutta ei olisi olemassakaan, mitään "tunnustuskirjoja" ei olisi koskaan kirjoitettu, mitään "uskonpuhdistusta" ei olisi koskaan tapahtunut, ja seurakunta olisi seurannut elämässään Kristuksen opetusta eikä Lutheria...

Äänestä
  • Voisitko kertoa, mitä suuntausta edustat, että voisin paremmin vastata?

    Meidän lähtökohtamme on, että Luther oli ja on Jumalan valitsema kirkon opettaja ja pätevä Raamatun selittäjä. Tunnustuskirjat juuri selventävät, mikä on todellista Jeesuksen seuraamista. Olen melko varma, että jos alat lukea vaikkapa Augsburgin tunnustuksen puolustusta, niin olet sen kanssa hyvin paljon samaa mieltä.

    Äänestä

  • Böggi kirjoitti:

    Voisitko kertoa, mitä suuntausta edustat, että voisin paremmin vastata?

    Meidän lähtökohtamme on, että Luther oli ja on Jumalan valitsema kirkon opettaja ja pätevä Raamatun selittäjä. Tunnustuskirjat juuri selventävät, mikä on todellista Jeesuksen seuraamista. Olen melko varma, että jos alat lukea vaikkapa Augsburgin tunnustuksen puolustusta, niin olet sen kanssa hyvin paljon samaa mieltä.

    Oletko lukenut em. Lutherin kirjan?

    Äänestä

  • katolilainen kirjoitti:

    Oletko lukenut em. Lutherin kirjan?

    Se, mitä Luther kirjoitti juutalaisista, ei ollut teologiaa, ja hänhän puhui juutalaisuudesta uskontona eikä rotuna. Olemme kait samaa mieltä siinä, että tämmöinen messiaaton juutalaisuus ei pelasta ketään ja on siten väärä uskonto, eikä ole hyväksyttävä. Emmehän me hyväksy jehovalaisuuttakaan tai pakanauskontoja. Tosin Lutherin vainoavaa asennetta voidaan pitää kohtuuttomana. Vertailun vuoksi olisi muuten hyvä muistaa, että Raamatulla on hyvin jyrkkä asenne esim. Baalin palvontaan ja katolinen kirkkokin on historiansa aikana vainonnut eriuskoisia.

    Raamatussa mainitaan, mitä mieltä Jumala on ns. fariseuksista ja kirjanoppineista, jotka ovat itsensä ylentäneet Hänen sanaansa selittämään. Tätäkään Luther ja muut maallikkosaarnaajat eivät ole huomioineet toiminnassaan.

    Äänestä

  • tietenkin kirjoitti:

    Jeesus ei muistaakseni kritisoinut fariseuksia ja lainopettajia väärästä Raamatun opista, vaan väärästä hurskauden harjoituksesta, elämäntyylistä ja tekopyhyydestä.

    Selventäisitkö vähän, mitä tarkkaan ottaen tarkoitat rinnastaessasi Lutherin toiminnan ja farisealaisuuden?

    Tämä keskustelu ei nyt kyllä oikein tähtää siihen, mistä halusin alun perin jutella. Jos olet kiinnostunut siitä, kitä me opetamme niin käy ev. lut. kirkon tunnustuskirjasivulla www.evl.fi/tunnustuskirjat ja tuo kommenttejasi sieltä tänne näytille.

    Äänestä

  • katolilainen kirjoitti:

    Oletko lukenut em. Lutherin kirjan?

    Oletko lukenut?

    Tiesitkö, että natsismin takana on darwinismi? Myös kommunismin takana on merkittävällä tavalla darwinismi.

    Äänestä

  • concord kirjoitti:

    Oletko lukenut?

    Tiesitkö, että natsismin takana on darwinismi? Myös kommunismin takana on merkittävällä tavalla darwinismi.

    darwinismissa on? et varmaan kiellä että 1 1 = 2, tai että maa kiertää aurinkoa, tai että lihavuus altistaa sepelvaltimotaudille.

    Miksi siis kiellät darwinismin joka on yhtä faktaa.

    Evoluutio ei ole uskon asia vaan tosiasia. Joka sen kieltää, on yksinkertaisesti vain väärässä.

    Äänestä

Luterilaiset tunnustuskirjat ovat vain yksi tapa tulkita Raamattua. Nykykirkolla ei ole mitään velvollisuutta pitää kiinni vanhoista tunnustuskirjoista. Eikä mistään muistakaan vanhoista tulkinnoista.

1500-luvulla oli omanlaisensa näkemyksensä uskosta. Niin kuin kaikesta muustakin. Nyt eletään 2000-lukua.

Äänestä
  • "Nykykirkolla ei ole mitään velvollisuutta pitää kiinni vanhoista tunnustuskirjoista. Eikä mistään muistakaan vanhoista tulkinnoista."

    Tunnustuskirjat määrittävät juuri Raamatun muuttumatonta oppia eli sitä, mikä on Raamatun punainen lanka. Jos hylätään uskonpuhdistajien opetukset, lakataan olemasta luterilaisia ja ollaan siirrytty johonkin muuhun teologiaan, joita nykyään kyllä piisaa. Tuo sinun ajattelusi on hyvin lähellä ajatusta "miksi ylipäätään pitää uskoa Raamattuun, kun se on niin vanha ja aikaansa sidottu teos?" Kirkon kanta ei muutu aikakausien vaihtuessa. Ihminen on edelleen itsessään kadotukseen tuomittu, eikä Jeesuksen ulkopuolella ole pelastusta. Tunnustuskirjat keskittyvät pääasiassa juuri siihen, miten ollaan Jeesuksen yhteydessä. Suosittelen tutkimaan niitä perinpohjin ennen arvostelua.

    Äänestä

  • böggi kirjoitti:

    "Nykykirkolla ei ole mitään velvollisuutta pitää kiinni vanhoista tunnustuskirjoista. Eikä mistään muistakaan vanhoista tulkinnoista."

    Tunnustuskirjat määrittävät juuri Raamatun muuttumatonta oppia eli sitä, mikä on Raamatun punainen lanka. Jos hylätään uskonpuhdistajien opetukset, lakataan olemasta luterilaisia ja ollaan siirrytty johonkin muuhun teologiaan, joita nykyään kyllä piisaa. Tuo sinun ajattelusi on hyvin lähellä ajatusta "miksi ylipäätään pitää uskoa Raamattuun, kun se on niin vanha ja aikaansa sidottu teos?" Kirkon kanta ei muutu aikakausien vaihtuessa. Ihminen on edelleen itsessään kadotukseen tuomittu, eikä Jeesuksen ulkopuolella ole pelastusta. Tunnustuskirjat keskittyvät pääasiassa juuri siihen, miten ollaan Jeesuksen yhteydessä. Suosittelen tutkimaan niitä perinpohjin ennen arvostelua.

    Lutherilaisuus on vain Lutherin versio kristinuskosta. Leniniin uskottin aikanaan, tänään jotkut harvat uskovat vielä Lutheriin, huomenna Lutherin seuraajia ei ehkä ole...

    Onko Luther erehtymätön?

    Äänestä

  • Maon punainen kirja kirjoitti:

    Luterilaisuudessa on yhä meneillään jatkuva uskonpuhdistus, usko alkaa olla jo niin tarkkaan puhdistettu, ettei siitä ole jäänyt mitään jäljelle, ei edes mitään makua tai tuoksua toimituksiin. Luterilaisuus katoaa puhdistamalla lopullisesti itse itsensä, sillä siitä on kohta hävinnyt viimeisetkin rippeet kristinopista. Luterilaisuudella ei ole enää paluuta kristillisyyteen, mutta lahkon jäänteet jatkavat tietenkin etenemistään yhä kauemmaksi alkuperäisestä oletetusta opillisesta perinteestään.

    Äänestä

  • Maon punainen kirja kirjoitti:

    Lutherilaisuus on vain Lutherin versio kristinuskosta. Leniniin uskottin aikanaan, tänään jotkut harvat uskovat vielä Lutheriin, huomenna Lutherin seuraajia ei ehkä ole...

    Onko Luther erehtymätön?

    No ei tietenkään ole siten, että kukaan voisi olla erehtymätön, mutta hänen tulkintaansa Raamatusta pidetään kristillisesti aitona. Meidän ei siis tarvitse enää jatkuvasti kiistellä jostain opinkohdasta, vaan voimme tarkistaa tunnustuskirjoista, miten asia on ymmärrettävä.

    "Lutherilaisuus on vain Lutherin versio kristinuskosta."

    Ei ole kuin yksi kristinusko, yksi evankeliumi, yksi seurakunta, yksi uskovien välinen Pyhän hengen yhteys. Augsburgin tunnustuksessakin mainitaan vähän väliä, että toisinajattelevat tuomitaan. Olemme siis joko perinteisen kristillisyyden puolella tai sitä vastaan. Meillä on joko osallisuus pelastuksesta tai ei.

    Teoriassa on vain yksi kristinusko. Käytännössä niitä on miljoonia, ellei miljardeja. Jokaisella ihmisellä kun on oma ainutlaatuinen tapansa tulkita Raamattua. Oma ainutlaatuinen tapansa ajatella.

    Käytännössä kaikki pelastuvat. Ei edes Isä Jumala pysty selvittämään sitä, kenen tulkinta Raamatusta on oikeaoppinen ja kenen harhaoppinen.

    Moni joka luulee olevansa ensimmäinen onkin viimeinen. Tämä pätee varsinkin "oikean opin" julistajiin.

    Äänestä

  • Juuged kirjoitti:

    Yksi kristinusko on sillä perusteella, että meille on annettu vain yksi Kristus, jonka kautta voi pelastua. Isä yksin antaa ihmisille uskon ja Hän tuntee ihmisten sisimmät. Raamattua voi kyllä tulkita vaikka miten, mutta Pyhä henki uskovien hengessä paljastaa Raamatun sanaa, nuhtelee ja ohjaa oikealle tielle.

    "Käytännössä kaikki pelastuvat. Ei edes Isä Jumala pysty selvittämään sitä, kenen tulkinta Raamatusta on oikeaoppinen ja kenen harhaoppinen."

    Milläs perustelet tuon? Tuo ei löydy ainakaan Raamatusta. Sinä et pidä Jumalaa kovin kaikkivaltiaana ja -tietävänä ts. sinä et pidä Jumalaa Jumalana.

    2000-luvulla roikutaan kynsin hampain kiinni
    1500-luvulla eläneen munkin tulkinnoissa. Hänen
    sanomisiaan pidetään Jumalan Sanaan verratavana ja
    vaikka hän erehtyi monissa kohdin, niin ei ole rohkeutta ajatella itsenäisesti ja luopua Lutherin
    tulkinnoista. Onhan tietämys lisäääntynyt joka alalla, myös Raamatun tuntemus on
    parempaa kuin Lutherin aikaan.
    Onko niin ,että vanhat, turvalliset rakenteet ovat
    tärkeämpiä kuin Raamatun sanan noudattaminen sillä
    tavalla, kuin se ymmärretään tänä päivänä.

    Äänestä

  • että vielä kirjoitti:

    on TUNNUSTUSKIRJA. Muuta SEN rinnalle EI tarvita!
    Antoiko Jumala meille niin vaikeat Kirjoitukset, että ihminen ei niistä löydä tietä Jumalan luokse?
    Mielestäni ei antanut.

    Jos Jumala pystyisi jakamaan ihmiset kahteen leiriin, eli oikeaoppisiin ja harhaoppisiin, niin silloinhan Jumala olisi tyhmä. Sillä vain tyhmät ajattelevat noin mustavalkoisesti.

    Voit kuitenkin tulkita Jumalan tyhmäksi, jos niin haluat. Ei se mitään, Jumala kyllä pelastaa sinutkin. Hän ei annostele armoaan.

    Äänestä

  • kokonaan, sellaisenaan kirjoitti:

    on TUNNUSTUSKIRJA. Muuta SEN rinnalle EI tarvita!
    Antoiko Jumala meille niin vaikeat Kirjoitukset, että ihminen ei niistä löydä tietä Jumalan luokse?
    Mielestäni ei antanut.

    Kirkossa on aina arvostettu aiempia kirkon opettajia. Aikamoista ylpeyttä kuvitella, että minun oma ymmärrykseni riittää selittämään kaiken Raamatussa. Opiskelua ja historian tuntemusta arvostetaan kristittyjen keskuudessa.

    Mistä on tullut tämä nykyaikainen hömpötys, että historia on turhaa. Historian kuluessa kristillinen kirkko on käynyt monet rajankäynnit itselleen vieraita aatevirtauksia vastaan. On surkuhupaisaa havaita, kuinka nämä nykyiset "uudet opettajat" esittävät vanhoja harhoja omina "löytöinään" ja uusina "viisauksina", jotka tuovat muka kirkollekin valon.

    Äänestä

  • Juuged kirjoitti:

    Jos Jumala pystyisi jakamaan ihmiset kahteen leiriin, eli oikeaoppisiin ja harhaoppisiin, niin silloinhan Jumala olisi tyhmä. Sillä vain tyhmät ajattelevat noin mustavalkoisesti.

    Voit kuitenkin tulkita Jumalan tyhmäksi, jos niin haluat. Ei se mitään, Jumala kyllä pelastaa sinutkin. Hän ei annostele armoaan.

    Käyttäisitkö samaa nimimerkkiä, kuin olet tähänkin saakka käyttänyt.

    Äänestä

  • Juuged kirjoitti:

    Jos Jumala pystyisi jakamaan ihmiset kahteen leiriin, eli oikeaoppisiin ja harhaoppisiin, niin silloinhan Jumala olisi tyhmä. Sillä vain tyhmät ajattelevat noin mustavalkoisesti.

    Voit kuitenkin tulkita Jumalan tyhmäksi, jos niin haluat. Ei se mitään, Jumala kyllä pelastaa sinutkin. Hän ei annostele armoaan.

    Jeesus itse sanoi, että viimeisellä tuomiolla Hän jakaa ihmiset kahteen joukkoon oikealle ja vasemmalle puolelleen ja toiset lähtevät kadotukseen ja toiset ikuiseen elämään. Jos siis sanot, että Jumala ei tuomitse ketään, niin et ole varsinaisesti minua vastaan, vaan Raamattua vastaan. Itse asiassahan Raamatun henkilöistä juuri Jeesus uhkailee ihmisiä useimmin kadotuksella, vaikka jätettäisiinkin rinnakkaiset kertomukset pois.

    Äänestä

  • että vielä kirjoitti:

    2000-luvulla roikutaan kynsin hampain kiinni
    1500-luvulla eläneen munkin tulkinnoissa. Hänen
    sanomisiaan pidetään Jumalan Sanaan verratavana ja
    vaikka hän erehtyi monissa kohdin, niin ei ole rohkeutta ajatella itsenäisesti ja luopua Lutherin
    tulkinnoista. Onhan tietämys lisäääntynyt joka alalla, myös Raamatun tuntemus on
    parempaa kuin Lutherin aikaan.
    Onko niin ,että vanhat, turvalliset rakenteet ovat
    tärkeämpiä kuin Raamatun sanan noudattaminen sillä
    tavalla, kuin se ymmärretään tänä päivänä.

    Kertoisitko, missä Luther erehtyi? Jos olet lukenut hänen kirjoituksiaan, niin mikä niistä on vanhentunut?

    "Onhan tietämys lisääntynyt joka alalla, myös Raamatun tuntemus on
    parempaa kuin Lutherin aikaan."

    Millä tavoin me tiedämme paremmin kuin sen ajan ihmiset? Olettaisin, että Pyhä henki ohjaa uskovia totuuteen kaikkina aikoina.

    Entä sitten kirkkoisien opetukset? Lutherin tulkinta perustuu isolta osin heidän teksteihinsä, ja jos et pitäisikään niin Lutherista, niin kait olet sentään kiinnostunut, mitä alkukirkon johtajat opettivat?

    Jeesus ei ole voinut puhua tuollaista puppua. Mikä lie myöhempi lisäys alkuperäisiin evankeliumeihin. Tai sitten Jeesuksen kuulijat ovat ymmärtäneet hänet väärin.

    Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, joten kannattaa hieman miettiä, miten sitä lukee...

    Hyvä esimerkki väärin kirjatuista Jeesuksen lauseista on Jeesuksen vastaus apostoleille, kun nämä kysyvät hänen paluunsa ajankohtaa. Jeesus muka vastasi siihen, että hän palaa saman sukupolven elinaikana... Toinen esimerkki on se, kun Jeesus kiroaa hedelmättömään puun. Jeesus ei olisi koskaan voinut käyttäytyä noin lapsellisesti!

    Jos kerta me itse saamme päättää, mikä Raamatussa on totta, niin mitä virkaa sillä ylipäätään on? Minua ihmetyttää, millaista sinun kristillisyytesi on. Mitä Raamattu sinulle edustaa?

    Kun Jeesus puhuu lopun ajoista, niin hän aloittaa Jerusalemin temppelin hävityksestä, mikä ehti tapahtua silloisen sukupolven aikana. Hän siis tarkoittaa, että ne tapahtumat ehtivät alkaa sen sukupolven aikana.

    Kun Aadam ja Eeva olivat langenneet, niin he heti alkuun alkoivat tehdä itselleen vaatteita viikunan lehdistä alastomuutensa peitoksi. Se sopii ihmisen oman tekovanhurskauden vertauskuvaksi ja Jeesus kiroaa nimenomaan viikunapuun. Hän tahtoo osoittaa, että ihminen ei voi itse pelastaa itseään. Toinen näkökohta on tämä. Jeesus etsi puusta varhaisviikunoita. Koska niitä ei löytynyt, oli varmaa, että puu ei tulisi jatkossakaan kantamaan hedelmää. Jeesuksen kirous on varoittava esimerkki vastaisuuden ajan uskovaisille, että me ymmärtäisimme hedelmien tuottamisen välttämättömyyden. Me emme voi olla uskovaisia antamatta sen vaikuttaa elämäämme mitenkään.

    Toivon, että sain jotenkuten valotettua näitä kohtia.

    Äänestä

  • että vielä kirjoitti:

    2000-luvulla roikutaan kynsin hampain kiinni
    1500-luvulla eläneen munkin tulkinnoissa. Hänen
    sanomisiaan pidetään Jumalan Sanaan verratavana ja
    vaikka hän erehtyi monissa kohdin, niin ei ole rohkeutta ajatella itsenäisesti ja luopua Lutherin
    tulkinnoista. Onhan tietämys lisäääntynyt joka alalla, myös Raamatun tuntemus on
    parempaa kuin Lutherin aikaan.
    Onko niin ,että vanhat, turvalliset rakenteet ovat
    tärkeämpiä kuin Raamatun sanan noudattaminen sillä
    tavalla, kuin se ymmärretään tänä päivänä.

    Valitat, että roikutaan 1500-luvun munkin tulkinnoissa. Naispappeuskysymyksessä roikutaan n. 2000 v. ikäisessä Paavalin tekstissä ja sen tulkinnoissa.
    Uskomatonta, että emme päästä uskontoamme tälle vuosituhannelle.
    Eihän Luther eikä Paavali olleet muuta kuin ihmisiä ihmisten joukossa, syvällisesti ajattelevia ja uskonsa sisäistämiä. Emme voi olla kaikki sellaisia, kaikeksi onneksi, mutta luemme, mitä he kirjoittivaat. Voimme miettiä itse, mitä he tarkoittivat, ja mikä on vielä tätä päivää.

    Minua niin pännii tämä jaarittelu siitä, että joku oli vielä enempi oikeassa kuin joku toinen.

    Äänestä

  • Böggi kirjoitti:

    Kertoisitko, missä Luther erehtyi? Jos olet lukenut hänen kirjoituksiaan, niin mikä niistä on vanhentunut?

    "Onhan tietämys lisääntynyt joka alalla, myös Raamatun tuntemus on
    parempaa kuin Lutherin aikaan."

    Millä tavoin me tiedämme paremmin kuin sen ajan ihmiset? Olettaisin, että Pyhä henki ohjaa uskovia totuuteen kaikkina aikoina.

    Entä sitten kirkkoisien opetukset? Lutherin tulkinta perustuu isolta osin heidän teksteihinsä, ja jos et pitäisikään niin Lutherista, niin kait olet sentään kiinnostunut, mitä alkukirkon johtajat opettivat?

    ohjasi Lutheria kirjassaan "Juutalaisista ja heidän
    valheistaan"?
    Pitäisikö maanviljelys ja kaupankäyntikin tehdän
    Lutherin oppien mukaan?

    Äänestä

  • tulkintaa kirjoitti:

    Valitat, että roikutaan 1500-luvun munkin tulkinnoissa. Naispappeuskysymyksessä roikutaan n. 2000 v. ikäisessä Paavalin tekstissä ja sen tulkinnoissa.
    Uskomatonta, että emme päästä uskontoamme tälle vuosituhannelle.
    Eihän Luther eikä Paavali olleet muuta kuin ihmisiä ihmisten joukossa, syvällisesti ajattelevia ja uskonsa sisäistämiä. Emme voi olla kaikki sellaisia, kaikeksi onneksi, mutta luemme, mitä he kirjoittivaat. Voimme miettiä itse, mitä he tarkoittivat, ja mikä on vielä tätä päivää.

    Minua niin pännii tämä jaarittelu siitä, että joku oli vielä enempi oikeassa kuin joku toinen.

    koska et älyä perisynnin tuomaa ylpeyttäsi. Röyhkeydessäsi viet Raamatulta sen jumalallisen inspiraation, josta se monin paikoin itse todistaa.

    Kun et roiku sanassa menetät helposti Raamatun Herran, Kristuksen.

    Äänestä

  • Böggi kirjoitti:

    No ei tietenkään ole siten, että kukaan voisi olla erehtymätön, mutta hänen tulkintaansa Raamatusta pidetään kristillisesti aitona. Meidän ei siis tarvitse enää jatkuvasti kiistellä jostain opinkohdasta, vaan voimme tarkistaa tunnustuskirjoista, miten asia on ymmärrettävä.

    "Lutherilaisuus on vain Lutherin versio kristinuskosta."

    Ei ole kuin yksi kristinusko, yksi evankeliumi, yksi seurakunta, yksi uskovien välinen Pyhän hengen yhteys. Augsburgin tunnustuksessakin mainitaan vähän väliä, että toisinajattelevat tuomitaan. Olemme siis joko perinteisen kristillisyyden puolella tai sitä vastaan. Meillä on joko osallisuus pelastuksesta tai ei.

    Lutherin kirjoitukset ovat vain luterilaisia varten, ei niitä kukaan kirkon sisällä ole kiinnostunut lukemaan. Ei hänen tulkinnoillaan ole mitään yleispätevyyttä, vain luterilaiset eli hänen omat seuraajansa niitä arvostavat. Lutherin tulkinnat ovat johtaneet mm siihen, että suuri osa suomalaisista on maallistuneita protestantteja, ja uskonnollisilla luterilaisilla on valitettavasti vain kalpea ja hyvin typistetty käsitys kristillisyydestä.
    Nykyajan yhdentyneessä Euroopassa olisi jopa hyödyllistä tuntea paremmin kristillistä ajattelua.

    Äänestä

  • että Pyhä-Henki kirjoitti:

    ohjasi Lutheria kirjassaan "Juutalaisista ja heidän
    valheistaan"?
    Pitäisikö maanviljelys ja kaupankäyntikin tehdän
    Lutherin oppien mukaan?

    Minun pitäisi itse lukea kyseinen kirja, että voisin kommentoida sitä. Miksi muuten tämä kirja nostetaan aina esille, kun puhutaan Lutherin kirjoituksista? Jos yksi hänen kirjoistaan onkin jäänyt ala-arvoiseksi, niin eihän se vielä pilaa muiden kirjoitusten arvoa.

    Tietenkään vainoava väkivaltainen toiminta ei sovi kristityille. Luther on ehkä omaksunut erittäin vakavasti Vanhan testamentin sanat "Hävittäkää paha keskuudestanne."

    Pyhä henki ohjaa meitä hengellisissä asioissa, eikä varsinaisesti maallisissa. Siis nimenomaan Lutherin teologia koskee meitäkin, eivätkä maalliset arkiasiat.

    Äänestä

  • näin sanonkin kirjoitti:

    Lutherin kirjoitukset ovat vain luterilaisia varten, ei niitä kukaan kirkon sisällä ole kiinnostunut lukemaan. Ei hänen tulkinnoillaan ole mitään yleispätevyyttä, vain luterilaiset eli hänen omat seuraajansa niitä arvostavat. Lutherin tulkinnat ovat johtaneet mm siihen, että suuri osa suomalaisista on maallistuneita protestantteja, ja uskonnollisilla luterilaisilla on valitettavasti vain kalpea ja hyvin typistetty käsitys kristillisyydestä.
    Nykyajan yhdentyneessä Euroopassa olisi jopa hyödyllistä tuntea paremmin kristillistä ajattelua.

    "Lutherin tulkinnat ovat johtaneet mm. siihen, että suuri osa suomalaisista on maallistuneita protestantteja, ja uskonnollisilla luterilaisilla on valitettavasti vain kalpea ja hyvin typistetty käsitys kristillisyydestä."

    Tuo on törkeä vale. Ensinnäkin maallistuminen on nykyajan yleislänsimainen ilmiö ja koskettaa niin protestanttisia, katolilaisia, ortodoksisia ja islamilaisia valtioita. Jos Lutherin kirjoitukset ovat saaneet Suomen maallistumaan, niin miksi se on tapahtunut vasta 1900-luvun lopulla, kun Lutheria on luettu tuskin lainkaan kristittyjen keskuudessa.

    Toiseksi kyseenalaistan tuon väitteen, että luterilaisilla uskovilla olisi huono käsitys kristillisyydestä. Kyllä mekin pyrimme elämään Raamatun mukaan; harjoitamme lähimmäisenrakkautta, laupeuden töitä ja lähetystyötä.

    Eikö meillä sitä paitsi ole sama päämäärä? Meillä on yhteisenä vihollisena maailma, Perkele ja oma vanha minä, joten eikö meidän olisi pidettävä yhtä, ja nähtävä meitä yhdistävät tekijät erottavien piirteiden sijasta? Hajaannuksen ylläpitämisessä ei ole mitään kristillistä. Onhan Jumala antanut Pyhän henkensä niin meille kuin teillekin ja hyväksynyt näin meidät kaikki pelastettujen perheväkeensä?

    Äänestä

  • näin sanonkin kirjoitti:

    Lutherin kirjoitukset ovat vain luterilaisia varten, ei niitä kukaan kirkon sisällä ole kiinnostunut lukemaan. Ei hänen tulkinnoillaan ole mitään yleispätevyyttä, vain luterilaiset eli hänen omat seuraajansa niitä arvostavat. Lutherin tulkinnat ovat johtaneet mm siihen, että suuri osa suomalaisista on maallistuneita protestantteja, ja uskonnollisilla luterilaisilla on valitettavasti vain kalpea ja hyvin typistetty käsitys kristillisyydestä.
    Nykyajan yhdentyneessä Euroopassa olisi jopa hyödyllistä tuntea paremmin kristillistä ajattelua.

    Luther oli tyypillisen pedantti saksalainen. Hän ei pystynyt hyväksymään mitään epämääräistä, vaan halusi määritellä kaiken pilkuntarkasti. Lopputuloksena on jäykkää kirjanoppineisuutta, jossa Raamatun tekstit samaistetaan Jumalaan. Raamatun tekstien ulkopuolella ei ole enää mitään. Näin kaikki mystiikka ja syvä hengellisyys katoaa. Ihmisten usko typistyy sanoilla saivarteluksi. Jumala typistyy paperiksi ja musteeksi.

    Luterilaisuuden sisällä esiintyy tosin erilaisia herätysliikkeitä, jotka yrittävät vapautua Lutherin luomasta ahtaasta jumalakäsityksestä. Nämä herätysliikkeet sortuvat kuitenkin lähes aina ylilyönteihin, mikä on hyvin ymmärrettävää. Pitkän jäykistelyn jälkeen saattaa vapaus kihahtaa päähän?

    Äänestä

  • muu mystikko kirjoitti:

    Lutherin on kai ajateltu palauttaneen kristillisyyden alkuperäiseen "puhtaaseen" muotoonsa, mutta todellisuudessa hänen käsittelynsä jälkeen kirkon opillinen perinne oli hylätty (eli tärkeät asiat kuten ekumenisten kirkolliskokousten päätökset menivät pesuveden mukana). Luther ei myöskään ymmärtänyt palauttaa Nikaian ja Konstantinnopolin uskontunnustusta alkuperäiseen muotoon vaan säilytti siinä katolilaisen kirkon tekemät lisäykset (luterilaisuudessa tätä kirkon alkuperäistä uskontunnustusta tosin käytetään hyvin harvoin, eivätkä suomalaiset luterilaiset sitä oikeastaan edes tunne, tämä on oma huomioni). Ja onhan Lutherus kirjoitellut luterilaisille paljon opinkappaleita myös omasta päästään.

    "Ja onhan Lutherus kirjoitellut luterilaisille paljon opinkappaleita myös omasta päästään."

    Mitkä opinkappaleet Luther on keksinyt omasta päästään? Kyllä kaikella pitäisi olla perustuksensa Raamatussa.

    Onhan esim. kymmenen käskyn selitykset ja muutkin selitykset aivan selvästi luterilaisuuden opinkappaleita.
    Ette muuten kommentoinut itse mitenkään varsinaisia asioita, pyysitte vain lisää perusteita, eli halusitte siirtää keskusteluaihetta vähemmän kiusalliseen yksityiskohtaan.

    Äänestä

  • luterilaisuudeltaan kirjoitti:

    Uskon, että kymmenen käskyn selityksiä voidaan pitää ihan pätevinä. Ne syventävät käskyjen sisältöä ja muistuttavat, että meitä ei ole kutsuttu pelkästään esim. välttelemään lähimmäisen kunnian loukkaamista, vaan myös pyrittävä selittämään asiat hänen parhaakseen, sikäli kun hän ei ole syyllistynyt syntiin. Lutheri selitykset ajavat ihmisiä aktiiviseen hyvän tekoon, eikä vain synnin välttämiseen.

    Sillä, pitääkö Nikean tunnustukseen sisällyttää myös sanat "ja pojasta" vai ei, ei minusta mielestäni ole käytännön merkitystä vähimmässäkään määrin. Me emme tätä asiaa voi ratkoa järkeilyllä ja lähteepä Pyhä henki molemmista vaiko vain Isästä niin se ei vaikuta meidän uskonelämäämme mitenkään.

    Viitannet seitsemään ensimmäiseen kirkolliskokoukseen, mutta minun nähdäkseni niiden suhteen ei ole juuri ongelmia. Raamatun arvovalta menee kuitenkin niiden ylitse. Ainoa kiistakysymys on ehkä Marian rukoileminen.

    Palataanko varsinaiseen keskustelunaiheeseen eli tunnustuskirjoihin? Oletteko lukenut niitä ja mitä mieltä mahdollisesti olette?

    Näytätte olevan täysin asiantuntematon. Juuri senhän takia kirkon ensimmäisten vuosisatojen piispat kokoontuivat ekumeenisiin kirjolliskokouksiin, koska heidän piti päättää kirkon uskontunnustuksesta - mikä on oikein ja mikä on harhaoppia. Kun kyseiset päätökset on hylätty protestanttisissa liikkeissä, ne ovat voineet kehitellä omia oppejaan, joita ne ovat vielä muuttaneet jatkuvasti mm. erilaisten huutoäänestysten mukaan, joka maassa vähän kerrallaan, ja vielä eri suuntiin. Sillä tavalla ne harhaopit kehittyvät, ja olen usein kuullut luterilaisten sanovat, että kaikki ihmiset voivat uskoa ihan mitä itse haluavat, koska heidän mielestään kristillisyyskin on opiltaan vain henkilökohtainen asia - jokainen voi luoda kristillisyyden oman mielensä mukaiseksi.

    Lutherin tunnustuskirjojen lukemiseen ei kenenkään pidä tuhlata aikaansa, ellei sitten satu olemaan luterilainen. On paljon hyödyllisempää lukea vaikka sarjakuvia tai mitä tahansa kaunokirjallisuutta.

    Jos sinun mielestäsi tuo Pyhän hengen lähtemisjuttu voi tehdä ihmisestä harhaoppisen ts. pelastuksesta osattoman niin hyvä on. Itse en siihen yhdy.

    En myöskään yhdy noiden sanoihin, jotka väittävät kristillisyyden olevan henkilökohtainen asia. Tuolla asenteella ihminen ottaa Jumalasta itselleen harrastuksen eikä palvonnan kohteen.

    "Lutherin tunnustuskirjojen lukemiseen ei kenenkään pidä tuhlata aikaansa, ellei sitten satu olemaan luterilainen."

    Kyllä minä väitän, että kokenutkin uskova voi saada niistä uusia ajatuksia. Liitän oheen otteen Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta, sen 13. opinkohdan, niin että voit itse arvioida sitä.

    Oma työpäiväni loppuu just, enkä pääse jatkamaan keskustelua kuin ehkä vasta tiistaina. Hyvää pääsiäistä sinulle!

    XIII uskonkohta. SAKRAMENTTIEN LUKU JA KÄYTTÖ
    Kolmannessatoista uskonkohdassa vastustajamme hyväksyvät sen, mitä me lausumme sakramenteista: ne eivät ole ainoastaan ihmisten kesken käytössä olevia tunnustautumisen merkkejä, niin kuin jotkut kuvittelevat, vaan pääasiassa merkkejä ja todisteita Jumalan meihin kohdistuvasta tahdosta, merkkejä, joita käyttäen Jumala taivuttaa sydämiä uskomaan. Kuitenkin he tässä kohden vaativat meitä myöntämään, että sakramentteja on seitsemän. Meidän käsityksemme mukaan on huolehtidittava siitä, ettei Raamatussa määrättyjä toimituksia tai menoja laiminlyödä, olipa niitä kuinka paljon tahansa. Toisaalta ei mielestämme merkitse suuria, vaikka opetustarkoituksessa yksi laskee niin ja toinen näin, jos sen ohessa oikein säilytetään Raamatussa meille annetut pyhät toimitukset. Eivät vanhat kirkon opettajatkaan ole kaikki päätyneet samaan lukumäärään.
    Jos sanomme sakramenteiksi sellaisia toimituksia, jotka perustuvat Jumalan käskyyn ja joihin liittyy armon lupaus, on helppo ratkaista, mitkä ovat varsinaisia sakramentteja. Ihmisten säätämiä jumalanpalvelusmenoja ei näet voida tässä mielessä sanoa varsinaisiksi sakramenteiksi. Eihän ihmisellä ole valtuuksia armon lupaamiseen. Näin ollen eivät ne merkit, joita on säädetty ohi Jumalan käskyn, ole varmoja armona merkkejä, jos kohta oppimattomille niihin sisältyy jokin opetus tai kehotus. Todellisia sakramentteja ovat siis kaste ja Herran ehtoollinen sekä synninpäästö, se kun on parannuksen sakramentti. Nämä toimitukset perustuvat näet Jumalan käskyyn, ja niihin liittyy armon lupaus, joka on uudelle liitolle ominainen. Pitäähän meidän meitä kastettaessa, nauttiessamme Herran ruumista ja saadessamme synninpäästön olla sydämessämme varmat siitä, että Jumala todella Kristuksen tähden antaa meille anteeksi. Toisaalta Jumala sanan ja jumalanpalvelusmenojen kautta myös taivuttaa sydäntämme uskomaan ja ottamaan uskon vastaan, niin kuin Paavali (Room. 10:17) sanoo: "Usko tulee kuulemisesta." Mutta samoin kuin sana tunkeutuu korviin kohdatakseen sydämen, samoin kohtaa itse toimitus silmät taivuttaakseen sydämen. Sanan ja toimituksen vaikutus on sama. Augustinus onkin sattuvasti sanonut sakramenttia näkyväksi sanaksi, koska silmät havaitsevat jumalanpalvelustoimituksen, joka on kuin sanan kuva ja ilmaisee samaa kuin sana. Kummankin vaikutus on siis sama.

    Konfirmaatio ja viimeinen voitelu ovat vain isien käyttöön ottamia toimituksia eikä kirkkokaan niitä vaadi pelastuksen kannalta välttämättöminä, koska ne eivät perustu Jumalan käskyyn. Siksi on hyvin hyödyllistä erottaa nämä toimitukset edellä mainituista, jotka perustuvat Jumalan nimenomaiseen käskyyn ja joihin liittyy selvä armon lupaus.

    Pappeudella vastapuoli ei tarkoita sananpalveluksen ja sakramenttien toisille jakamisen virkaa, vaan uhraamisen virkaa, ikään kuin uusi liitto tarvitsisi samanlaisen pappeuden kuin leeviläinen oli, uhraamaan kansan puolesta ja ansaitsemaan toisille syntien anteeksiantamuksen. Me opetamme, että Kristuksen uhri hänen kuollessaan ristillä on riittänyt sovittamaan koko maailman synnit eikä sen lisäksi muita uhreja tarvita, ikään kuin se ei riittäisi meidän syntiemme sovitukseksi. Siitä syystä meitä ihmisiä ei vanhurskauteta minkään muiden uhrien tähden, vaan tuon yhden ainoan Kristuksen uhrin tähden, jos uskomme, että meidät on sillä uhrilla lunastettu. Siitä syystä pappeja ei kutsuta toimittamaan uhreja kansan puolesta, jotta he niitä toimittamalla ansaitsisivat syntien anteeksiantamuksen, niin kuin lain alaisina elettäessä tehtiin, vaan heidät kutsutaan opettamaan evankeliumia ja jakamaan kansalle sakramentteja. Eikä meillä mitään muuta, leeviläisen pappeuden kaltaista pappeutta olekaan, niin kuin Hebrealaiskirje selvästi (Hebr. 7:11ss.) opettaa. Mutta jos pappeudella tarkoitetaan sananpalveluksen virkaa, meillä ei ole mitään sitä vastaan, että sitä sanotaan sakramentiksi. Perustuuhan sananpalveluksen virka Jumalan käskyyn ja suuremoiset lupaukset koskevat sitä. Room. 1 sanotaan: "Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi." Jes. 55 sanotaan: "Se sana, joka minun suustani lähtee, ei minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on." Jos pappeus käsitetään tällä tavoin, ei meillä ole mitään sitäkään vastaan, että kätten päällepanemista sanotaan sakramentiksi. Kirkko on näet saanut käskyn asettaa virkaan seurakunnanpalvelijoita, ja tämän asian tulisi olla meille mieluinen, kun tiedämme, että Jumala hyväksyy tämän palveluviran ja on siinä läsnä. On myös eduksi mahdollisuuksien mukaan kaikin tavoin ylistää sananpalveluksen virkaa vastoin kiihkoilijoita, jotka haaveksivat, ettei Pyhää Henkeä anneta sanan kautta, vaan heidän omien ties minkälaisten valmistelujensa perusteella: he istuvat toimettomina, ääneti, hämyisissä sopissa ja odottavat valaisua, sillä tavoin kuin entisajan entusiastit ja nykyajan kasteenuusijat opettavat.

    Avioliittoa ei ole asetettu vasta uuden liiton aikana, vaan heti alussa, kun ihmissuku oli luotu. Se perustuu Jumalan käskyyn, ja siihen liittyy myös lupauksia, jotka tosin eivät kuulu varsinaisesti uuden liiton piiriin, vaan ajalliseen elämään. Jos siis sitä tahdotaan sanoa sakramentiksi, on tehtävä ero sen ja edellä mainittujen välillä, jotka ovat varsinaisia uuden liiton merkkejä ja todisteita armosta ja syntien anteeksiantamuksesta. Mutta jos avioliittoa nimitetään sakramentiksi sen nojalla, että se perustuu Jumalan käskyyn, voidaan sakramentiksi nimittää muitakin säätyjä ja tehtäviä, jotka perustuvat Jumalan käskyyn, esimerkiksi esivallan virkaa.

    Loppujen lopuksi, jos sakramenttien joukkoon pitäisi lukuea kaikki se, mikä perustuu Jumalan käskyyn ja mihin liittyy lupauksia, miksi emme lisäisi siihen vielä rukoustakin, jota jos mitä voitaisiin sanoa sakramentiksi. Perustuuhan se Jumalan käskyyn, ja siihen liittyy monen monta lupausta. Sen korottaminen sakramenttien joukkoon lisäisi sen arvostusta ja kehottaisi ihmisiä rukoilemaan. Sakramentiksi voitaisiin laskea myös almujen anto, samoin koettelemukset - nämäkin merkkejä, joihin Jumala on liittänyt lupauksia. Jääköön tämä kuitenkin sikseen! Eihän kukaan järkevä mies rupea rettelöimään lukumäärästä tai sanoista, kunhan vain säilytetään kaikki se, mikä perustuu Jumalan käskyyn ja mihin liittyy lupauksia.

    Tärkeämpää on ymmärtää, millä tavoin sakramentteja on käytettävä. Tässä kohden me tuomitsemme skolastisten opettajien koko joukon, he kun selittävät, että sakramentit tuottavat armon sille, joka ei pane vastaan, pelkästään sen nojalla, että ne toimitetaan, ilman niiden hyväksikäyttäjän oikeaa mielentilaa. On kerta kaikkiaan juutalainen ajatus, että meidät vanhurskautetaan ulkonaisen jumalanpalvelustoimituksen voimasta ilman sydämen oikeaa mielentilaa, nimittäin uskoa. Silti tätä jumalatonta ja turmiollista käsitystä opetetaan kaikella arvovallalla koko paavikunnassa. Paavali torjuu tämän ja opettaa, ettei Aabrahamia vanhurskautettu ympärileikkauksella vaan että ympärileikkaus oli uskon harjoittamiseksi annettu merkki. Samoin mekin opetamme, että sakramenttien oikeaan käyttöön kuuluu lisäksi usko niihin liittyviin lupauksiin; usko ottaa vastaan sen, mitä on luvattu ja mitä juuri sakramentissa tarjotaan. Tämä ajatustapa on selkeä ja täysin varma. Lupauksesta ei ole mitään hyötyä, jollei sitä oteta vastaan uskolla. Sakramentit taas ovat lupausten merkkejä. Niitä hyväksi käytettäessä täytyy siis myös uskon olla mukana sillä tavoin, että jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttii sitä uskossa. Koska se on Kristuksen selkeiden sanojen mukaan uuden liiton sakramentti, tulee ehtoollisen nauttijan olla varma siitä, että hänelle annetaan lahjaksi se, mitä uudessa liitossa on luvattu, nimittäin syntien anteeksiantamus. Tämän hän ottakoon uskossa vastaan, rohkaiskoon arkaa omaatuntoaan ja olkoon selvillä siitä, etteivät nämä todisteet petä, vaan ovat yhtä varmoja kuin jos Jumala uuden ihmeen tehden taivaasta käsin lupaisi tahtovansa antaa anteeksi. Mutta mitä hyötyä olisi ihmeistä ja lupauksista sille, joka ei usko? Me puhumme tässä omakohtaisesta uskosta, joka uskoo ihmistä itseään koskevaan lupaukseen. Emme siis puhu siitä, että joku vain yleisesti uskoo Jumalan olemassaoloon, vaan siitä uskosta, joka uskoo, että syntien anteeksiantamus on hänelle tarjolla. Tästä sakramentin käytöstä saavat lohdutusta hurskaat ja arat sielut.

    On sanoin kuvaamatonta, kuinka paljon ja monenlaista väärinkäyttöä kirkossa on synnyttänyt tuo vimmattu käsitys sakramentin tehosta pelkästään ulkonaisen toimittamisen nojalla, ilman hyväksikäyttäjän oikeaa mielentilaa. Tästä on johtunut tuo ääretön messujen häpäiseminen. Siitä kuitenkin tuonnempana. Vanhoilta kirjoittajilta ei voida skolastikkojen tueksi tässä asiassa esittää yhtäkään kirjainta. Augustinus sanoo päinvastoin, että usko sakramenttiin vanhurskauttaa, ei sakramentti. Ja tuttu on Paavalin lause: (Room. 10:10) "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi."

    Eihän tässä kiirettä ole eikä toisaalta tällaiset väittelyt selvästä asiasta ole mitenkään toivottaviakaan. Ette näytä ymmärtävän viestien merkityksiä tai sitten vääristelette niitä tarkoituksella.
    Oli miten oli, ei Lutherin opetusta voi kenellekään suositella. Miksi pitäisikään?
    Onhan aivan järjestöntä pitää viisi sataa vuotta sitten eläneen luopiomunkin perustamaa lahkoa kaikille kristityille suositeltavana, kun meillä on olemassa Kristuksen itsensä perustama kirkkokin. Miksi pitäisi kenenkään enää nykyaikana Lutherin opetusta opiskella ja seurata. Tätä voisi jokainen miettiä itsekseen.
    Minä en tule tähän keskusteluun mitään lisäämään.

    Room.3:28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

    En lukenut koko viestiketjua, mutta kuitenkin senverran, että ilokseni huomasin Böggin tarttuvan aiheeseen kuin Filip Melanchthon konsanaan.

    Evl. Tunnustuskirjoista puhuttaessa voin hyvin toistaa sen mitä eräs vanha saarnamies sanoi aikoinaan, että jos kristitty halajaa jotain hengellistä kirjallisuutta pysyäksensä Jumalan armon kirkkauden tuntemisessa hän ei tarvitse Raamatun lisäksi muuta kuin Evl.kirkon tunnustuskirjat.

    On toki valitettavaa kun meidän ns. kansankirkkomme näyttää luopuvan tästä tunnustuksesta ja lähtee rakentamaan omavanhurskauttaan Roomankirkon ja muitten hurmahenkien tapaan. Näin pyrkien rakentamaan pelastuksensa omalle perustukselle joka on sortuvaa hiekkaa, hyläten Kristus kallion joka on ainoa pysyvä perustus.

    Yksin armosta yksin uskosta Jeesuksen Kristuksen tähden, on meillä pelastus.

    Äänestä

  • Markus kirjoitti:

    Ehdotan luterilaiselle kirkolle uutta tunnustuskirjaa.

    http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/mariantunnustus.html

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Sinulle näyttää Raamattu olevan sanaa Jumalasta ihmiselle. Minulle se on Jumalan sanaa ihmiselle.

    Joka väittää ettei raamattu ole Jumalan Hengen inspiroimaa ilmoitusta on aina itsensä varassa ja näin hän ei voi olla varma mistään.

    Jeesus Kristus on samanaikaisesti Jumala ja ihminen, neitseestä syntynyt Jumalan poika, voittanut synnin kuoleman ja perkeleen ja ylösnoussut. (Mitä meidän järkemme tästä sanoo?)

    2Kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

    En lainkaan epäile ettetkö olisi saavuttanut humaanissa liperaalisessa uskonelämän pohdiskeluissasi hyvää ja kunniallista elämänvanhurskautta, joka antaa hetkellistä rauhan tunnetta, mutta ei ketään pelasta. Mutta kuinka lienee sinun iankaikkisen elämän laitasi kuoleman jälkeen.
    Pystytkö yhtymään minun, itsessäni syntisen mutta Kristuksessa vanhurskaan kanssa Apostoliseen uskontunnustukseen, jos et siihen pysty uskosi on perkeleestä.

    Luterilainen kirkko ei tarvitse uutta tunnustusta, vaan parannuksen tekoa ja pitäytymistä Jumalan Sanassa, niinkuin meidän tunnustuskirjatkin kehoittaa.

    Olen kanssasi samaa mieltä.Jeesus Kristus on sama eilen,tänään ja iankaikkisesti!Hän ei muutu,vaikka aikakaudet vaihtuvat.

    Äänestä

  • Markus kirjoitti:

    Sinulle näyttää Raamattu olevan sanaa Jumalasta ihmiselle. Minulle se on Jumalan sanaa ihmiselle.

    Joka väittää ettei raamattu ole Jumalan Hengen inspiroimaa ilmoitusta on aina itsensä varassa ja näin hän ei voi olla varma mistään.

    Jeesus Kristus on samanaikaisesti Jumala ja ihminen, neitseestä syntynyt Jumalan poika, voittanut synnin kuoleman ja perkeleen ja ylösnoussut. (Mitä meidän järkemme tästä sanoo?)

    2Kor.5:19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

    En lainkaan epäile ettetkö olisi saavuttanut humaanissa liperaalisessa uskonelämän pohdiskeluissasi hyvää ja kunniallista elämänvanhurskautta, joka antaa hetkellistä rauhan tunnetta, mutta ei ketään pelasta. Mutta kuinka lienee sinun iankaikkisen elämän laitasi kuoleman jälkeen.
    Pystytkö yhtymään minun, itsessäni syntisen mutta Kristuksessa vanhurskaan kanssa Apostoliseen uskontunnustukseen, jos et siihen pysty uskosi on perkeleestä.

    Luterilainen kirkko ei tarvitse uutta tunnustusta, vaan parannuksen tekoa ja pitäytymistä Jumalan Sanassa, niinkuin meidän tunnustuskirjatkin kehoittaa.

    Jumalan rakkauteen mahtuvat minusta erilaiset tulkinnat Hänestä ja Raamatusta. Asioiden pohtimisisessa ja tiedon keruussa tieteen menetelmillä ei ole mitään väärää silloinkaan kun tutkimuskohteena on kristinusko.

    Minä uskon Jumalaan ja Jeesukseen ja olen aina valmis tunnustamaan syntini sekä haluan elää hyvää elämää Jeesuksen tärkeimpien eettisten opetusten mukaan. Ehkä se ei riitä ikuisuuteen - päinvastoin kuin oikeilla tosiuskovilla - mutta minä jättäydyn kaikessa vain Jumalan rakkauden varaan ja luotan siihen.

    Äänestä

  • että Pyhä-Henki kirjoitti:

    ohjasi Lutheria kirjassaan "Juutalaisista ja heidän
    valheistaan"?
    Pitäisikö maanviljelys ja kaupankäyntikin tehdän
    Lutherin oppien mukaan?

    ... eikä missään tapauksessa halunnut että hänen kirjoituksiaan myöhemmin luettaisiin erehtymättöminä totuuksina. Hän jopa kielsi kannattajiaan käyttämästä sanaa "luterilainen". Luterilainen kirkko syntyi vastoin hänen alkuperäistä ajatustaan.

    Ei siis ole mitään ongelmaa siinä että myönnämme hänen kirjoituksissaan olevia virheitä ja ylilyöntejä. "Yksin armosta" -periaate ja Raamatun sanan kunnioitus, Lutherin teologian kulmakivet, voimme silti hyväksyä.

    Vastoin yleistä luuloa, luulen että Luther oli aika huumorintajuinen kaveri. Ainakin minua rupeaa usein hänen tekstinsä hymyilyttämään.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Jumalan rakkauteen mahtuvat minusta erilaiset tulkinnat Hänestä ja Raamatusta. Asioiden pohtimisisessa ja tiedon keruussa tieteen menetelmillä ei ole mitään väärää silloinkaan kun tutkimuskohteena on kristinusko.

    Minä uskon Jumalaan ja Jeesukseen ja olen aina valmis tunnustamaan syntini sekä haluan elää hyvää elämää Jeesuksen tärkeimpien eettisten opetusten mukaan. Ehkä se ei riitä ikuisuuteen - päinvastoin kuin oikeilla tosiuskovilla - mutta minä jättäydyn kaikessa vain Jumalan rakkauden varaan ja luotan siihen.

    Jumalan Rakkaus!
    ihmisen rakkaus?

    Mitä on Jumalan Rakkaus ja mitä on rakkaus jonka luonnollinen ihminen rakkaudella ymmärtää.

    Esim. Jumalan Rakkaudesta: Joh.3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    Esim. Ihmisen rakkaudesta: Niin on aviopuoliso rakastunut vieraaseen ihmiseen, että ottaa avioeron aviopuolisostaan ja jättää aviopuolisonsa ja mahdollisesti pienet lapsensa hätään ja suureen murheeseen.

    Esimerkkiä vastaavanlaisista ihmisen rakkauden ilmentymisistä löytyy vaikka kirjaston verran, jos kaikki ylös kirjataan.

    Jumala on ilmoittanut Rakkautensa Sanassaan Raamatussa, eikä ne tarvitse sen kummenpia tulkintoja (Jumalalle kiitos).

    Minulle henkilökohtaisesti on tullut erittäin rakkaaksi raamatusta 1 Moos.3 luku Syntiinlankeemus. Siinä on läsnä minä hukkuvana ja rakastava Jumala ojentamassa kätensä vetääkseen minut rannalle. Tämä luku kertoo jotenkin kaiken mitä muualla raamatussa on selitetty vielä yksityiskohtaisemmin.

    Toki mielelläni kuulisin kuinka sinä kyseisen kohdan koet.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Jumalan rakkauteen mahtuvat minusta erilaiset tulkinnat Hänestä ja Raamatusta. Asioiden pohtimisisessa ja tiedon keruussa tieteen menetelmillä ei ole mitään väärää silloinkaan kun tutkimuskohteena on kristinusko.

    Minä uskon Jumalaan ja Jeesukseen ja olen aina valmis tunnustamaan syntini sekä haluan elää hyvää elämää Jeesuksen tärkeimpien eettisten opetusten mukaan. Ehkä se ei riitä ikuisuuteen - päinvastoin kuin oikeilla tosiuskovilla - mutta minä jättäydyn kaikessa vain Jumalan rakkauden varaan ja luotan siihen.

    Markus kirjoittaa alla ihan hyvin. Tuolla tavalla syntiinlankeemuskertomus kantaa elämää ja antaa paljon tähänkin päivään. Hienoa!

    Äänestä

  • luterilaisuudeltaan kirjoitti:

    Eihän tässä kiirettä ole eikä toisaalta tällaiset väittelyt selvästä asiasta ole mitenkään toivottaviakaan. Ette näytä ymmärtävän viestien merkityksiä tai sitten vääristelette niitä tarkoituksella.
    Oli miten oli, ei Lutherin opetusta voi kenellekään suositella. Miksi pitäisikään?
    Onhan aivan järjestöntä pitää viisi sataa vuotta sitten eläneen luopiomunkin perustamaa lahkoa kaikille kristityille suositeltavana, kun meillä on olemassa Kristuksen itsensä perustama kirkkokin. Miksi pitäisi kenenkään enää nykyaikana Lutherin opetusta opiskella ja seurata. Tätä voisi jokainen miettiä itsekseen.
    Minä en tule tähän keskusteluun mitään lisäämään.

    Tervehdys taas! Toivottavasti kaikki ovat selvinneet pääsiäisestä tai ainakin melkein selvinneet. Jos yrittäisin vielä jatkaa keskustelua, mikäli kyseinen aihe ketään enää kiinnostaa.

    Koska meidän välisemme juttelu Lutherista ei edisty, niin ei sitten jatketa sitä. Puhut Kristuksen perustamasta kirkosta. Millainen se on? Millaisen kirkon Jeesus omien sanojensa mukaan perusti? Oma kantamme on, että Jeesuksen kirkko on siellä, missä noudatetaan Hänen sanaansa ja palvellaan Häntä. Kirkkokunnalla, muotomenoilla tai muulla tällaisella ihmisperäisellä ei ole merkitystä, kunhan vain eletään Hänen tahtonsa mukaisesti.

    "Miksi pitäisi kenenkään enää nykyaikana Lutherin opetusta opiskella ja seurata?"

    Kerropas, kenen opetuksia meidän pitäisi sitten seurata? Kenellä historian henkilöllä on valta tulkita Raamattua? Jos nyt ajattelet, että Raamatusta itsestään löytyy kaikki kristillinen tietämys riittävän selvästi, niin sanon heti, että niin ei ole. Yksi perusasia, jota ei sellaisenaan Raamatusta löydy on kolminaisuusoppi, joka määriteltiin vasta kirkolliskokouksissa. Juuri tämänhän takia esimerkiksi on syntynyt historian saatossa kaiken maailman harhaoppeja, kun ihmiset eivät suostu yhtymään kirkolliskokouksiin tai kirkkoisien opetuksiin, vaan vetelevät omia johtopäätöksiään Raamatun vähääkään epäselvemmissä kohdissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Böggi kirjoitti:

Kuinka moni on lukenut luterilaiset tunnustuskirjat? Kuinka moni osaa ylipäätään sanoa, mitkä kaikki niihin kuuluu? Olen ottanut itselleni tavoitteeksi saada luetuksi ne tässä kevään-kesän aikana ja ainakin tähän mennessä on löytynyt paljon mielenkiintoista materiaalia. Itse väitän, että nykykirkkomme on kriisissä, koska se ei pidä esillä näitä vanhojen opettajien kirjoituksia. Siksi meillä on hajaannusta, koska kukaan ei tahdo muistaa, mikä meitä todella yhdistää. Pitäisi muistaa, mistä ollaan lähdetty.

Nyt kaikki tunnustelemaan!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu