Turun seutu hukkuu laivatilauksiin ja tekijöitä ei löydy enää mistään. Suunnittelijoistakin kova pula. Näköjään kännykän kuoret on vaihdettava laivasisustusten tekemiseen kännykän kuorien suunnittelu laivahyttien suunnitteluun.
EU aiheutti
Katastrofin sillä
8528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
irtisanomisia tulee, ei se EU:n kannattajien mukaan liity EU:iin mitenkään
EU antaa Suomelle määräyksen, että kilpailukykyä on lisättävä.
Sen seurauksena Suomen yritykset irtisanovat työntekijöitään. Ei EU irtisano työntekijöitä, vaan suomalaiset suuryrittäjät, jotka määräävät EU:ta menestymään markkinoilla.
Täydellistä paskaa:)
Oy Euroopan unioni Ab
Kirjan mukaan suuryhtiöiden perustamat organisaatiot ovat viimeisten viidentoista vuoden aikana onnistuneet ottamaan EU:n syleilyynsä ja muuttamaan sen mieleisekseen. Komission "yleisenä etuna" esittämät näkemykset ovatkin useimmiten vain kaikuja yhtiöiden ukaaseista.
ERT:n Brysselin sihteeristö ja sen työryhmät tuottavat tapaamisten tueksi raportteja, joissa kerrotaan, miten EU:ta taas täytyy muuttaa ja mitkä ovat päivän iskulauseita. Ei kulu aikaakaan, kun EU:n komissio on julkaissut vastaavansisältöiset mietinnöt ja valtamediat ympäri Bryssel-Eurooppaa toitottavat iskulauseita. Joidenkin vuosien kuluttua EU toteuttaa ERT:n vaatimukset.
Vuonna 1986 ERT halusi Eurooppa työhön -raportissaan "joustavuut ta" työaikoihin, työntekijöiden liikkuvuuteen, erottamissuojaan, työsopimuslakeihin ja minimipalkkoihin sekä suurempia palkkaeroja ja pienempiä yhtiöveroja. Pian joustavuudesta tuli avainsana Euroopan poliittisten johtajien työretoriikassa, ja vähän myöhemmin raportin suosituksia alettiin monissa maissa toteuttaa.
http://www.tammilehto.info/europe.htm
Samalla tavoin halutaan meillä rajata politiikka talouden ulkopuolelle. Yhtiöiden johtajat eivät tee politiikkaa, vaikka heidän toimintansa aikaansaamien yhteiskunnallisten mullistusten rinnalla de Gaullen, Kohlin tai Kekkosen saavutukset kalpenevat. Talous"elämän" johtajat tekevät ikään kuin vain taloudellisten ja teknisten välttämättömyyksien sanelemia ratkaisuja, joihin muiden on sopeuduttava.
http://www.tammilehto.info/eunnakymaton.htm
Olkaa vain yritteliäämpiä.
syö hanhenmaksapalleroita duunarin ruokapöydässä
Sinäkin sinne eu typerysten kouluun saamaaan lisää järkeä:) hyvästi!
Löytynyt järkeviä kommentteja? Sellaisia kuin: työtä on yhä saatavilla, välillä liikaakin. Työn kuva muuttuu, materiaalit muuttuu, asuinpaikkakin muuttuu, joustoa ja uudelleen arviointia tarvitaan, joskus hommattu ammatti ruostuu ja muuttuu ongelmajätteeksi, kaikkea työtä ei voi siirtää Kiinaan, EU ei kelpaa syyksi jokaiseen ongelmaan. Fiksut ja joustavat pärjää aina. Aina voi aloittaa uudessa hiukan pienemmällä palkalla - bonus tulee sitten aikanaan. Tällaista kehitys on ollut viimeiset vuosisadat. Vain hullu uskoo ikuiseen ammattiin ja asuinpaikkaan