Kielillä puhuminen

aikaisemmista elämistä, joissa ko. henkilö puhui kyseistä kieltä. Tämän perusteluksi sopisi se, että joku saattaa puhua vaikkapa saksaa, joka ei kuulosta kovinkaan "taivaalliselta". Toisaalta kieli voi olla aivan tuntematontakin (muinainen kuollut kieli?). Sitten kun toinen henkilö paukahtaa selittämään tuota viestiä suomeksi, niin kyseessä voi olla toinen samaa kieltä aikoinaan puhunut. Tuon voisi saada aikaan jonkinlainen hypnoottinen tila, joka tilanteeseen näyttää muutenkin liittyvän.

Olen itse kuullut aikoinani kielillä puhumista ja helluntailaiset vanhempani ovat kertoneet tapauksista lisää. Suhtautuvat itse hieman kyynisesti joihinkin seurakuntansa kielilläpuhujiin ja selittäjiin, koska niissä "tuppaa olemaan niin paljon astian makua". (Astian maku tarkoittaa siis profetoijan omaa egoa)
3128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jotain käsittämätöntä huuhaata, mitään tuollaista ei ole olemassakaan, voit viedä huissinnevadaan sun jälleensyntymis oppisi, mutta älä tuo sitä tänne sotkemaan enää lisää palstan mämmentämiseksi. Tulen ehdottamaan tämän poistoa nyt välittömästi.

Äänestä
  • sääntöjen vastaista. Ihan yhtä paljon huuhaata kuin sinunkin mielipiteesi asioista. Kukaan ei ole keksinyt mitään vastalausetta noinkin keskeiseen asiaan, joten siinä täytyy olla aika lailla totuutta.

    Äänestä

että: "Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista". (1Kor.13:8-10).

Kielillä puhumisessa ja profetoimisessa on aina jossakin määrin ns. 'oman astian makua', koska ihminen on vajavainen.
Ja kun Isä Jumala on antanut vajavaiselle ihmiselle Henkensä kautta armolahjaksi esim. kielillä puhumisen tai profetoimisen, niin jossakin vaiheessa tuo vajavainen ihminen ylpistyy ja käy ikäänkuin 'huonokuuloiseksi' Jumalan Hengen ilmoittamalle sanomalle ja alkaa itse 'vedättelemään' profetioita, niinkuin Jumala Henkensä kautta puhua posmittaisi pitkät litaniat profetian sanomaa seurakunnalle. Ja juuri ne pitkät paasaamiset paljastavat 'astian maun' noissa profetioissa.

Kun Raamatun sanassa ilmoitetaan eri kielillä puhumisen lahja, niin kielet voivat siis koostua monista erilaisista, jo nykyisinkin puhuttavista kielistä, mutta käsittämättömäksi asian tekee se, että nykyajanmuodon puhutuista kielistä voi tämän armolahjan ominaisuudessa olla monia sanoja ja tavuja sekaisin.
Siis eri kielillä puhuja puhuu monta kieltä yhtäaikaa. Ja lisäksi samassa yhteydessä voi olla myös noitten muinaisten, kadonneitten kielten sanoja, murteita ja näitten tavuja samanaikaisesti.

Tämän seurauksena eri kielillä puhuminen kuulostaa olevan ns. käsittämätöntä 'mongerrusta', niinkuin adventistit asian määrittelevät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi tulla kirjoitti:

aikaisemmista elämistä, joissa ko. henkilö puhui kyseistä kieltä. Tämän perusteluksi sopisi se, että joku saattaa puhua vaikkapa saksaa, joka ei kuulosta kovinkaan "taivaalliselta". Toisaalta kieli voi olla aivan tuntematontakin (muinainen kuollut kieli?). Sitten kun toinen henkilö paukahtaa selittämään tuota viestiä suomeksi, niin kyseessä voi olla toinen samaa kieltä aikoinaan puhunut. Tuon voisi saada aikaan jonkinlainen hypnoottinen tila, joka tilanteeseen näyttää muutenkin liittyvän.

Olen itse kuullut aikoinani kielillä puhumista ja helluntailaiset vanhempani ovat kertoneet tapauksista lisää. Suhtautuvat itse hieman kyynisesti joihinkin seurakuntansa kielilläpuhujiin ja selittäjiin, koska niissä "tuppaa olemaan niin paljon astian makua". (Astian maku tarkoittaa siis profetoijan omaa egoa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu