sama taho,joka ennusti päivälleen oikein koska Berliinin muuri sortuu- on ennustanut että USA sortuu ja alle 10 vuodessa,USA huojuu savijaloilla ja kaatuu ryskyen !
USA romahtaa
Mr Liquid
301267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
< ...ennusti päivälleen oikein koska Berliinin muuri sortuu >
Tämä ennustaja ennusti myös entisen NL:n ja kommunismin romahtamisen. Tarkkailemalla yhteiskunnassa vallitsevia ristiriitoja...
USA sulkee omilta ristiriidoiltaan silmänsä ja kaatuu sokeana.
Tämä sama ennustaja ennusti myös aivan oiken ajankohdat, jolloin kävin kusella 12.2.2002. Hän ennusti myös polkupyöräni takakumin puhkeamisen.
Ja kukahan tämä ennustaja mahtaa olla?
Taisin itse näillä palstoilla kertoa USA:n häviävän jos hyökkää Irakiin kävi Saddamin sitten miten tahansa. Tästä alkaa USAn alamäki myös kulttuurin ja sivistyksen mittapuulla kuin talousmahtinakin - valitettavasti.
Historia myös osoittaa näin tapahtuneen muillekin kulttuureille eikä sodilla ole milloinkaan saavutettu pysyvää hyötyä paitsi teknologiassa.
Ihminen on käyttänyt uutta (kivi. rauta, atomi) ensin aseisiin.
Bushin virhe oli lähteä sohimaan herhiläispesää, Saddamin jälkeen hänellä on yhden sijasta miljoonia vastustajia eivätkä jenkit voi enää elää enää rauhassa missään.
Savon Sanomien palstalla, että silleen ja sanoin saman aikataulunkin.
rauhantutkija Johan Galtung.
kukapa muu kuin Putin tai Kiina tuuppaa äijät lopulta väärältä orbitilta..?
heh
"Rauhantutkija Johan Galtung ennustaa USA:n tuhoutuvan 20-25 vuoden kuluttua. "20:n, jos Bush jatkaa", Galtung, 72, sanoo Dagens Nyheter-lehden haastattelussa. "Nykyisessä presidentissä yhdistyvät vaarallisella tavalla tarmokas toimintakyky ja - tyhmyys." Galtung piti 1980 esitelmän, jossa hän ennusti melkein kuukauden tarkkuudella Neuvostoliiton romahduksen. Silloin hänelle naureskelivat neuvostotutkijoiden ohella amerikkalsiset tutkijat."
Helsingin sanomat 28.2. 2003
niinkään ihmeellisiä ennustamisen lahjoja tuossa NL:n romahtamisessa tarvinnut. Itse kävin 70/80-lukujen vaihteessa sekä USA:ssa että NL:ssa. Ja muistanpa hyvin kommentoineeni opiskelukavereille ihmetteleväni suuren ja mahtavan NL:n "mahtavuutta" pidemmän päälle, sen verran huonossa jamassa oli jo julkinen infrastruktuuti niihin aikoihin.
USA:sta ei kyllä sellaista ole tullut mieleen missään vaiheessa. Viikko sitten palasin sieltä viimeksi. Kyllä moniarvoisella yhteiskunnalla ja demokraattisella hallintomallilla, joka pakotetaan uusiutumaan joka neljäs vuosi pointtinsa on dynaamisuuden ylläpidon ja uusiutumisen sekä huom!, kansojen yhteen hiileen puhaltamisen kannalta. USA on todellinen valtava kansojen sulatusuuni. Homma lienee kuitenkin niin, että jos USA kääntyy sisäänpäin tai peräti "hajoaa", niin Eurooppa sen jälkeen taas kerran tutaa kovimmat seuraukset nahoissaan. Niin että tuskin nyt kannataa kovin suurella tarmolla sitä USA:n hajoamista ajaa ihan tähän hetkeen.
olet siis näitä "realisteja", jotka opettavat "lapsia" ajattelemaan?
niinkään ihmeellisiä ennustamisen lahjoja tuossa NL:n romahtamisessa tarvinnut. Itse kävin 70/80-lukujen vaihteessa sekä USA:ssa että NL:ssa. Ja muistanpa hyvin kommentoineeni opiskelukavereille ihmetteleväni suuren ja mahtavan NL:n "mahtavuutta" pidemmän päälle, sen verran huonossa jamassa oli mm. julkinen infrastruktuuri jo niihin aikoihin. Puhumattakaan tavallisten homo sovieticus-kansalaisten käyttäytymis- ja selviytymismalleista.
USA:sta ei kyllä sellaista ole tullut mieleen missään vaiheessa. Viikko sitten palasin sieltä viimeksi. Kyllä moniarvoisella yhteiskunnalla ja demokraattisella hallintomallilla, joka pakotetaan uusiutumaan joka neljäs vuosi pointtinsa on dynaamisuuden ylläpidon ja uusiutumisen sekä huom!, kansojen yhteen hiileen puhaltamisen kannalta. USA on todellinen valtava kansojen sulatusuuni. Homma lienee kuitenkin niin, että jos USA kääntyy sisäänpäin tai peräti "hajoaa", niin Eurooppa sen jälkeen taas kerran tutaa kovimmat seuraukset nahoissaan. Niin että tuskin nyt kannataa kovin suurella tarmolla sitä USA:n hajoamista ajaa ihan tähän hetkeen.
...joka kirjoitti yleispyöreää hössötystä, jota voi tulkita monella eri tapaa. Samanlaista tekstiä löytyy horoskoopeista ja biorytmeistä.
USA mihinkään romahtaa, toivottavasti kuitenkin uusiutuu. Nykyinen "demokraattinen" hallintomalli joka näkyvästi uusiutuu neljän vuoden välein on kuitenkin vain kulissi niille samoille kaupallisille taustavoimille, jotka maata todellisuudessa ohjaavat ja jotka tukevat vaaleissa kumpaakin puolta rahallisesti, markkinavoimat ikäänkuin sijoittavat molempiin "hevosiin"/voittajaehdokkaaseen. Todellisuudessa politiikassa ei siis tapahdu mitään merkittäviä muutoksia.
USA mihinkään romahtaa, toivottavasti kuitenkin uusiutuu. Nykyinen "demokraattinen" hallintomalli joka näkyvästi uusiutuu neljän vuoden välein on kuitenkin vain kulissi niille samoille kaupallisille taustavoimille, jotka maata todellisuudessa ohjaavat ja jotka tukevat vaaleissa kumpaakin puolta rahallisesti, markkinavoimat ikäänkuin sijoittavat molempiin "hevosiin"/voittajaehdokkaaseen. Todellisuudessa politiikassa ei siis tapahdu mitään merkittäviä muutoksia.
Ei kai liene kovinkaan vaikea ennustaa USAN romahtavan....niin käy varmasti myös koko kapitalistiselle markkinatalous yhteiskunnalle.
Näin kävi kommunismille, egyptiläisille, roomalaisille, inkoille ym ym ym
Yhteiskunta toimii niin.
Ei mikään ole ikuista ( paitsi ihmisten vallan ja rahanhimo )
se aurinkokuntammekin kerran, joten miksei sitten USA. Ehkäpä arvoisat Amerikan takia mielenrauhansa menettäneet keskustelijat näkisivät vaikkapa Kiinan mieluummin seuraavana supervaltana? Joka vaikkakin sangen kaukana demokraattisesta hallintoperiaatteesta olevana valtiona edustanee helpommin hyväksyttäviä "imperialismin" muotoja - ainakin toistaiseksi. Sanottakoon nyt, joitakin vuosia heidänkin kanssaan työskennelleenä, että kovat ne on otteet sielläkin tilanteen niin vaatiessa. Ja päättäväiset - Tianamen Square on vain alkusoittoa siihen, miten Kiinassa hommat hoituvat. Kiinalaiset jos ketkä tietävät, ettei valtaa anneta, se otetaan.
siitä kuinka valta otetaan, kiinalaiset sentään pysyvät(nykyään/toistaiseksi)kotimaassaan ja lähinaapureissa, toisin kuin...
Tiedotus usasta:ma olemme kauhuissamme:meitin oma puuronaama jorgeboy on ratkennut ryyppäämään...seuraukset..ovat...kamalat..se dorga sytyttää vielä 3:nen maailmansodan että kippis...
ei suinkaan ole demokratiaa vastaan. He pyrkivät toteuttamaan kommunismia siten, kuin sen alunperin pitäisi olla: Siis niin, että ruohonjuuritasolla on mahdollisimman paljon vaikutusmahdollisuuksia. Kiinan nykyjohto on kyllä havainnut, mitä etuja demokratia tuo. Valitettavasti länsimaissa vain on USAlainen jäykkä käsitys, että kommunismi on kaiken pahan alku ja juuri.
Kiinalaiset eivät siis vastusta demokratiapyrkimyksiä, vaan kovan amerikkalaisen kapitalismin maahantuloa. Kapitalismi ei sisällä demokratiaa vähääkään, vaan pelkästään vahvemman oikeuksia. Kiinalainen kommunismi ottaa huomioon maansa huonosti koulutetun väestönosan, joka ei osaa puolustaa oikeuksiaan riistokapitalisteja vastaan, jos he saisivat vapaasti temmeltää maassa. Kiina pitää maansa taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen ensimmäisenä edellytyksenä yhteiskuntarauhaa, joka järkkyisi, jos suurin osa kansasta voisi huonosti, eikä ihmisille jaettaisi hyvinvointia oikeudenmukaisesti. Amerikassa tämä on iso ongelma, mutta sitä ei haluta nähdä eikä tunnustaa. Koskahan siellä kansa alkaa kiehua. Kiina on nähnyt talonpoikaiskapinoissaan, mitä seuraa, kun pieni eliitti kahmii mammonaa, eikä välitä tuon taivaallista tavallisista ihmisistä.
Näkisin mieluusti Kiinan seuraavana supervaltana. Kun USA romahtaa, mitä jää jäljelle. On poissa NL-kommunismi ja kova kapitalismi. Lännessä on Eurooppa, joka toteuttaa pitkälti sosiaalista markkinataloutta. Samaan pyrkii Kiina. Tulevaisuus on siis jotakin kapitalismin ja kommunismin väliltä.
Siis: teesi - antiteesi - synteesi?
se jotenkin kuulunut sen marxilaiseksi dialektiikaksi kutsutun tieteen tekemisen ydinoppeihin...
tehdä marxilaista dialektiikkaa, eikä muutakaan teoreettista tiedettä. Talonpoikaisjärki synnyttää elävimmät johtopäätökset.
Menepä Hegeliin saakka: Hegel ei ollut marxilaisuudesta kullutkaan...
Sama taho... heh heh. Berliinin muurin sortumisen päivää ennusti niin monta tuhatta pelleä, että tottakai joku niistä osui oikeaankin. Paljon vaikeampaa on voittaa lotossa, muttei kukaan kysele siinä voittaneelta seuraavan viikon oikeaa riviä (saati usko sen toteutuvan, vaikka saisi vastauksenkin). Otapas nyt aivot käteen ja selitä niille, että kykeneviä ennustajaeukkoja ei ole kuin saduissa.
ennustajaukko ennusti myös kommunismin romahtamisen. Ei kahvinporoista lukemalla, vaan yhteiskunnan ristiriitoja seuraamalla ja analysoimalla. Ei paljon huippuosaamista tarvita sen näkemiseen, että USA kaivaa kuoppaansa.
Ei Berliinin muuri ikinä sortunut.
ihmiset veivät kivet yksitellen markkinoille myytäväksi.
olet oikeassa
Tosiasiallisesti usa on maailman typerin valtio.