Häpeällinen myöntyväisyyspolitiikka

CASE 1: Pankki ei halua laina-asiakkailtaan rahoja takaisin

- Suomalainen pankki ei aio periä laina-asiakkailtaan takaisin lainasummaa eikä korkoja. "Asiakkamme eivät ole ilmaisseet minkäänlaista halua maksaa takaisin velkaansa, saatikka korkoja", kertoo pankinjohtaja Väinö Suominen. "Jos asiakas ilmaisee halunsa maksaa takaisin lainansa, silloin toki otamme asian uudelleen harkintaan".

Case 2: Kaupunginkirjasto ei edellytä kirjojen palautusta

- Suomalainen kaupunginkirjasto ei enää odota asiakkaiden palauttavan kirjoja takaisin kirjastoon. "Kirjastoista kirjoja lainanneet eivät ole missään yhteydessä ilmaisseet halukkuuttaan edes keskustella kirjojen, levyjen ja DVD-elokuvien palauttamisesta", kertoo kirjastonjohtaja Vaavo Päyrynen.

Case 3: Keskustapoliitikko ei halua Suomen alueita takaisin muun Suomen yhteyteen

- Keskustapuolueen Paavo Väyrynen kertoo, että Suomella ei ole mitään omaa tahtoa omien alueittensa suhteen. "Venäjä ei ole koskaan ilmaissut haluaan keskustella Karjalan palauttamista". Täydellisen tahdoton, toisen oikkuihin mukautuva selkärangaton suomalainen poliitikko suostuu ottamaan omansa takaisin vain jos joku ulkomaalainen ensin haluaa antaa Suomelle suomalaisia alueita.

Myöntyväisyys on vasallivaltion marionettien tunnusmerkki. Marionetti sätkyttelee juuri niin kuin vahvemman valtion johtajat tahtovat.

Siksi marionetilla ei ole koskaan omaa tahtoa, ei omia ajatuksia, ei omaa visiota.

Kaikki perustuu sille, mitä joku oletettu, ulkomaalainen auktoriteetti oletettavasti haluaa, käskee tai vaatii.

Marionetti sätkyilee juuri niin kuin ulkomailta tuleva käsky käskee.

Marionetille ei ole omia aivoja, ei omaa tahtoa, ei mitään. Hän on pelkkä sätkynukke, eloton pelle, joka tottelee mitä tahansa Venäjältä tulevaa käskyä tai sellaiseksi luultua lausetta.
29763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Marionetti tässä terve.
Kerro minulle alkuun missä on vastuu virallisiin sopimuksiin?Jos käymme siis sotaa ja saamme turpaamme olemmeko mitenkään vastuullisia?

Minkä maan edustajat kirjoittivat Pariisin rauhansopimuksen?

Miksi sopimukset eivät koske sinua?

Miksi sinun etusi tai vaatimuksesi olisivat muiden yläuolella,omistatko muita enemmän?

kuinka moni tahtoo menetettyjen alueiden palautusta?

Äänestä
  • Valtio on suvereeni alue, joka ylläpitää täydellistä valtaa omalla alueellaan. (ei virallinen määritelmä!)

    Suomen valtio on itsenäistynyt 1917. Itsenäisen Suomen status on määritelty sen jälkeen kun entinen emämaa on tunnustanut, että "okei, Suomi saa mennä, me tunnustamme, että Suomi on nyt vapaa, itsenäinen ja suvereeni maa, ja me emme enää koskaan sekaannu Suomen asioihin". Näinhän se menee.

    Koska Venäjä on siis allekirjoituksin vahvistanut sen, että Suomi on vapaa, koskematon ja suvereeni maa, ja sen jälkeen vahvistanut maamme rajan ainakin kahdessa "todistusvoimaisessa" sopimuksessa, silloin Suomella on oikeus ja jopa velvollisuus sitoutua näihin sopimuksiin, joissa ITSENÄISEN Suomen status ja rajat sopimuksin on sovittu.

    Se, että muuan gruusialainen psykopaatti, massamurhaaja ja neuvostoliittolaisdiktaattori RIKKOI nämä sopimukset ei suinkaan tarkoita, että nämä sopimukset olisivat kadonneet. Ne on HALUTTU "unohtaa", mutta ne ovat edelleen realiteetti.

    Vaikka sopimusrikkomukset ja muut laittomuudet johtivat sanelurauhaan ja pakotettuihin uusiin olosuhteisiin, Suomella on oikeus palata alkuperäisiin sopimuksiin.

    Vain marionetti suostuu rikollisen painostajan laittomuuksiin.

    Itsenäinen valtio pitäytyy laillisissa sopimuksissa.

    Äänestä

  • Turhaan sinä Donilta mitään kyselet -- kaikkihan hänen menetelmänsä tietävät. Tälle Karjalan palautuksen Tyyris Tyllerölle sanat ja asiat ja sopimukset ja lait ja edut kaikki muut tarkoittavat juuri sitä mitä hän sattuu tahtomaan, ja vaikka koko muu maailma olisi eri mieltä, Don ilmoittaa vain muiden olevan tahdottomia ali-ihmisiä jotka eivät kelpaa edes nuolemaan hänen saappaitaan.

    Äänestä

  • metodit kirjoitti:

    Turhaan sinä Donilta mitään kyselet -- kaikkihan hänen menetelmänsä tietävät. Tälle Karjalan palautuksen Tyyris Tyllerölle sanat ja asiat ja sopimukset ja lait ja edut kaikki muut tarkoittavat juuri sitä mitä hän sattuu tahtomaan, ja vaikka koko muu maailma olisi eri mieltä, Don ilmoittaa vain muiden olevan tahdottomia ali-ihmisiä jotka eivät kelpaa edes nuolemaan hänen saappaitaan.

    "Turhaan sinä Donilta mitään kyselet -- kaikkihan hänen menetelmänsä tietävät. Tälle Karjalan palautuksen Tyyris Tyllerölle sanat ja asiat ja sopimukset ja lait ja edut kaikki muut tarkoittavat juuri sitä mitä hän sattuu tahtomaan, ja vaikka koko muu maailma olisi eri mieltä, Don ilmoittaa vain muiden olevan tahdottomia ali-ihmisiä jotka eivät kelpaa edes nuolemaan hänen saappaitaan."

    Olet erehtynyt.

    Kyse oli vasallivaltion marioneteista, jotka eivät uskalla ajatella omia ajatuksia, eivät uskalla vaatia omaansa takaisin.

    Myöntyväisyyspolitiikka on oopiumia suomalaiselle kansalle.

    Äänestä

  • Don Ross kirjoitti:

    Kiitokset Donille että todistit, miten oikeassa olin, ja että osoitit kuinka suuresti halveksut ali-ihmisinä pitämiäsi suomalaisia. Etkös sinä kerran ihan ilmoittanut, että suomalaiset ovat niin arvottomia, etteivät he edes ansaitse Karjalaa...

    Äänestä

  • on mahdotonta kirjoitti:

    Kiitokset Donille että todistit, miten oikeassa olin, ja että osoitit kuinka suuresti halveksut ali-ihmisinä pitämiäsi suomalaisia. Etkös sinä kerran ihan ilmoittanut, että suomalaiset ovat niin arvottomia, etteivät he edes ansaitse Karjalaa...

    Vaikka en välitä lyödä vetoa, voisin kuvitella voittavani, väittäessäni että Karjalan palauduttua sekä karjalaiset että muut suomalaiset verissäpäin tappelevat Laatokan rantatonttien omistamisesta.

    Nythän näytellään niin sopuisaa, että "mitä me Karjalalla tehdään", tai "menetetty mikä menetetty" tai "myö ei olla mittään" tai "ollaan niinku ei oltaiskaa".

    Mutta JOS Venäjä haluaa Karjalan palauttaa, niin sätkynuket tietysti suostuvat tottelemaan Venäjää, tässäKIN asiassa.

    Mutta se oma tahto, oma itsenäisen valtion itsenäisen ajattelun tulos - onko sitä?

    Omaa tahtoa ei ole kuin Donilla, tuolla suurmiehellä joka kohoaa kuin ikihonka täikansana pitämiensä suomalaisten keskestä.

    Don on myös ainoa joka ymmärtää, että Venäjä on ylihuomenna valmis ilman mitään korvausta lahjoittamaan omia alueitaan joille se juuri on aloittanut strategisesti tärkeän öljyputken rakentamisen. Ja niinhän tietysti käykin, kun Don, ajatusten Vuoksi ja Karjalan palautuksen Hattelmalan harju vain käskee.

    Äänestä

  • suurmiehet kirjoitti:

    On täysin samantekevää, mitä, keitä tai millaisia ovat keskustelijat.

    Karjala-kysymys on asiakysymys: kysymys diktaattoreista, rikoksista, etnisestä puhdistuksista, sopimuksista ja niiden rikkomuksista, ihmisoikeuksista, oikeudenmukaisuudesta, laista ja sen hengestä, maantieteellisen alueen arvosta, sen asukkaista, sen jälleenrakentamisesta...

    Ei ollenkaan meistä keskustelijoista.

    Faktat olivat olemassa ennen syntymäämme ja ne jäävät voimaan kuoltuamme.

    Mutta asiat täytyy selvittää, oli niitä selvittämässä kuka tahansa.

    Äänestä

  • Ron Doss kirjoitti:

    Kun joku avoimesti halveksuu maanmiehiään ja samaan aikaan julistautuu patriootiksi, niin kyllä sellainen tekee tyypin kiinnostavammaksi kuin hänen kaupittelemansa keskinkertaiset mielikuvituksen tuotteet.

    Äänestä

  • Olen sitä mieltä, että lähes kaikki suomalaiset kannattavat Karjalan palauttamista. YYA-aikana vallinnut painostava tunnelma ja lapsille opetettu ankara itsesensuuri vaikuttavat vieläkin ihmisiin siten, että he eivät uskalla lausua ääneen todellisia ajatuksiaan Karjala-asiasta.

    Suuri osa suomalaisista ajattelee niin (ihmiset pelkäävät väkivaltaista Venäjää), että jos julkisesti sanoo kannattavansa Karjalan palauttamista, niin voi joskus joutua vastaamaan puheistaan Siperiassa. Tästä syystä mielipidetutkimukset antavat täysin väärän kuvan ihmisten salaisista toiveista saada Karjala takaisin.

    Äänestä

  • suurmiehet kirjoitti:

    Omaa tahtoa ei ole kuin Donilla, tuolla suurmiehellä joka kohoaa kuin ikihonka täikansana pitämiensä suomalaisten keskestä.

    Don on myös ainoa joka ymmärtää, että Venäjä on ylihuomenna valmis ilman mitään korvausta lahjoittamaan omia alueitaan joille se juuri on aloittanut strategisesti tärkeän öljyputken rakentamisen. Ja niinhän tietysti käykin, kun Don, ajatusten Vuoksi ja Karjalan palautuksen Hattelmalan harju vain käskee.

    Alkaa tunua siltä, että Tehtaankadun kirjoittajien ylimielisyys ja suomalaisia pilkkaava asenne saattaa kohta kostautua. Tänään oli Hesarissa juttu siitä, että Moskovassa on kielletty kaikki mielenosoitukset tulevin vaaleihin asti. Tämähän merkitsee sitä, että Venäjän diktatuurivaltio on hajoamassa, ja sen jälkeen nämä suomalaisten mollaajat ovat ilman kotimaata.

    Äänestä

  • old_profile_693 kirjoitti:

    Olen sitä mieltä, että lähes kaikki suomalaiset kannattavat Karjalan palauttamista. YYA-aikana vallinnut painostava tunnelma ja lapsille opetettu ankara itsesensuuri vaikuttavat vieläkin ihmisiin siten, että he eivät uskalla lausua ääneen todellisia ajatuksiaan Karjala-asiasta.

    Suuri osa suomalaisista ajattelee niin (ihmiset pelkäävät väkivaltaista Venäjää), että jos julkisesti sanoo kannattavansa Karjalan palauttamista, niin voi joskus joutua vastaamaan puheistaan Siperiassa. Tästä syystä mielipidetutkimukset antavat täysin väärän kuvan ihmisten salaisista toiveista saada Karjala takaisin.

    "Olen sitä mieltä, että lähes kaikki suomalaiset kannattavat Karjalan palauttamista. "

    Ole vaan mieltä, mutta gallupit kertovat, että yli 70% suomalaisista haluaisi lopettaa keskustelunkin Karjalan palauttamisesta.

    "Suuri osa suomalaisista ajattelee niin (ihmiset pelkäävät väkivaltaista Venäjää), että jos julkisesti sanoo kannattavansa Karjalan palauttamista, niin voi joskus joutua vastaamaan puheistaan Siperiassa. "

    Galluppeihin saa vastata nimettömästi, joten se siitä sinun väitteestäsi ;)

    Äänestä

  • Don Ross kirjoitti:

    Valtio on suvereeni alue, joka ylläpitää täydellistä valtaa omalla alueellaan. (ei virallinen määritelmä!)

    Suomen valtio on itsenäistynyt 1917. Itsenäisen Suomen status on määritelty sen jälkeen kun entinen emämaa on tunnustanut, että "okei, Suomi saa mennä, me tunnustamme, että Suomi on nyt vapaa, itsenäinen ja suvereeni maa, ja me emme enää koskaan sekaannu Suomen asioihin". Näinhän se menee.

    Koska Venäjä on siis allekirjoituksin vahvistanut sen, että Suomi on vapaa, koskematon ja suvereeni maa, ja sen jälkeen vahvistanut maamme rajan ainakin kahdessa "todistusvoimaisessa" sopimuksessa, silloin Suomella on oikeus ja jopa velvollisuus sitoutua näihin sopimuksiin, joissa ITSENÄISEN Suomen status ja rajat sopimuksin on sovittu.

    Se, että muuan gruusialainen psykopaatti, massamurhaaja ja neuvostoliittolaisdiktaattori RIKKOI nämä sopimukset ei suinkaan tarkoita, että nämä sopimukset olisivat kadonneet. Ne on HALUTTU "unohtaa", mutta ne ovat edelleen realiteetti.

    Vaikka sopimusrikkomukset ja muut laittomuudet johtivat sanelurauhaan ja pakotettuihin uusiin olosuhteisiin, Suomella on oikeus palata alkuperäisiin sopimuksiin.

    Vain marionetti suostuu rikollisen painostajan laittomuuksiin.

    Itsenäinen valtio pitäytyy laillisissa sopimuksissa.

    "Se, että muuan gruusialainen psykopaatti, massamurhaaja ja neuvostoliittolaisdiktaattori RIKKOI nämä sopimukset ei suinkaan tarkoita, että nämä sopimukset olisivat kadonneet. Ne on HALUTTU "unohtaa", mutta ne ovat edelleen realiteetti." Aunuksen retkeläiset ne tosi asiassa rikkoivat ensimmäisenä sopimukset teoillaan. Ne SINÄ olet halunnut unohtaa. Ota ne lahtarin teurastajan lasit silmiltäsi pois.

    Äänestä

Tsiisus typerää verrata sodissa menetettyjä ja ratifioidulla rauhansopimuksella luovutettuja alueita pankkilainaan tai kirjastokirjoihin. Jos otat pankista lainaa tai haet itsellesi lainausoikeuden kirjastoon, niin silloin allekirjoitat diilin, että lainaat jotain, jonka myöskin palautat. Käsittääkseni Suomi ei ole kuitenkaan lainannut Venäjälle tai Neuvostoliitolle näitä maa-alueita, joiden palauttamisen puolesta yrität vänkätä.

Just tuollaisten typeryyksien takia ne alueet eivät palaudu koskaan takaisin Suomelle.

Äänestä
  • Venäjän ystävät eli zirinovit tämän tästä itkevät että heitä vainotaan ja haukutaan.
    Mutta eikö juuri pääzirinovi Sergei ole tehnyt laittomia diagnooseja nimittelemällä toisia dementoituneiksi ja nyt aivottomiksi.

    Äänestä

  • paha puute kirjoitti:

    Venäjän ystävät eli zirinovit tämän tästä itkevät että heitä vainotaan ja haukutaan.
    Mutta eikö juuri pääzirinovi Sergei ole tehnyt laittomia diagnooseja nimittelemällä toisia dementoituneiksi ja nyt aivottomiksi.

    Nyt menee yli hilserajan. Siis mie en ole SergeiM. Enkä zirinovi.

    Äänestä

"Marionetille ei ole omia aivoja, ei omaa tahtoa, ei mitään. Hän on pelkkä sätkynukke, eloton pelle, joka tottelee mitä tahansa Venäjältä tulevaa käskyä tai sellaiseksi luultua lausetta. "

Ensinnäkään Venäjä ei ole lainannut Suomelta Karjalaa, joten ei sitä sillä perusteella tarvitse palautellakaan. Toiseksi Suomi ei ota käskyjä Venäjältä vaan se käskyttäjä löytyy paremminkin tuolta Brysselin suunnalta. Marionettejakaan suomalaiset eivät ole koska langat ovat omissa käsissä ja pomppimisen määrän päättää oma hallitus ja eduskunta vaikka ohjeita EU:lta tulisikin. Eduskunnan meillä valitsee kansa, ei Venäjä, eikä EU. Se on sitä demokratiaa mikä maan suunnan ja politiikan määrää. Karjalan palauttajilla tässä demokratiassa ei ole kannatusta, joten heidän pitää tyytyä haukkumaan kansaa internetin keskustelupalstoilla.

YYA-aika päättyi Suomessa jo 90-luvun alussa, mutta sitä ei näytä kaikki pakinoitsijat sisäistäneen.

Äänestä
  • "YYA-aika päättyi Suomessa jo 90-luvun alussa, mutta sitä ei näytä kaikki pakinoitsijat sisäistäneen."

    Mutta Väyrynen on takaisin.

    Kirjoituksissa on yleensä yksi keskeinen sanoma.

    Vertailu voi olla virkistävä tapa korostaa sanomaa, vaikka vertailukohdat eivät menekään yksi-yhteen.

    Väyrysen lausunto Nybergin ohjelmassa kuvastaa marionetti-asennetta. Väyrynen ei edusta Suomessa valtaa, hän ei ole presidentti, ministeri eikä yllättäen edes kansanedustajakaan. (!)

    Mutta hänen asenteensa heijastaa myöntyväisyyspolitiikkaa.

    Hän ei sano, mitä hän itse haluaa, tai mitä suomalaiset haluavat tai mitä Suomi haluaa.

    Hänen argumenttinsa on: mitä Venäjä haluaa.

    Siinä mielessä vertailu sopii: pankinjohtaja kysyy vain, mitä asiakas haluaa. Kirjastonhoitaja ei omaa omaa tahtoa, vaan hän mukautuu lainaajan tahtoon.

    Noinhan ei oikeassa elämässä toimita.

    Mutta Suomessa ei koskaan sanota ääneen, mitä Suomi tahtoo (paitsi näin: "Suomen etu on toteuttaa kaikessa Neuvostoliiton/Venäjän etua" tai "Suomi tahtoo sitä mitä Venäjä tahtoo ensin").

    Lieneekö sattumaa: Suomi tahtoo pysyä Naton ulkopuolella, koska/vaikka Venäjä tahtoo ensin, että Suomi pysyy Naton ulkopuolella.

    Lieneekö sattumaa: Suomi "ei halua" Karjalaa takaisin, KOSKA VENÄJÄ EI OSOITA HALUA EDES NEUVOTELLA ASIASTA.

    JOS Suomi olisi itsenäinen, suvereeni tynkävaltio, se suoraselkäisesti pitäisi esillä protestia oman alueen silpomisesta, ja perusvaatimusta alueiden palautuksesta. Vaatimus olisi rutiininomainen, jatkuva, ilman takarajaa.

    Mutta nyt näin ei ole. Nyt Suomi katsoo ensin, mitä Venäjä tahtoo, ja sitten Suomi tahtoo samaa.

    Se on sätkynuken tunnusmerkki.

    Äänestä

  • Don Ross kirjoitti:

    "YYA-aika päättyi Suomessa jo 90-luvun alussa, mutta sitä ei näytä kaikki pakinoitsijat sisäistäneen."

    "Mutta Väyrynen on takaisin. "

    Se on sitä vihaamaasi demokratiaa. Eikä Väyrynen poissa ole ollutkaan vaan edustanut Suomea EU:ssa.

    "Hänen argumenttinsa on: mitä Venäjä haluaa. "

    Sinun tulkintasi, Väyrynen itse voi olla toista mieltä.

    "Mutta Suomessa ei koskaan sanota ääneen, mitä Suomi tahtoo (paitsi näin: "Suomen etu on toteuttaa kaikessa Neuvostoliiton/Venäjän etua" tai "Suomi tahtoo sitä mitä Venäjä tahtoo ensin"). "

    Taas sinun tulkintasi. Minusta Suomi ei todellakaan toteuta Venäjän etua vaan omaansa. Suomen etu kun sattuu olemaan yhteistyö ja hyvät välit Venäjän kanssa. Se tuo maalle kauppaa, tuloja, veroja ja hyvinvointia. Realismi sanelee onneksi sen mitä tehdään ja kenen kanssa ja onneksi tätä maata johtaa realistit, eikä idealisminsa sokaisemat pommpukepit.

    Äänestä

  • Nimierkki kirjoitti:

    "Suomen etu kun sattuu olemaan yhteistyö ja hyvät välit Venäjän kanssa. Se tuo maalle kauppaa, tuloja, veroja ja hyvinvointia. Realismi sanelee onneksi sen mitä tehdään ja kenen kanssa ja onneksi tätä maata johtaa realistit, eikä idealisminsa sokaisemat pommpukepit."

    Kuka sanoo, että Venäjän ystävällismielinen Karjalan palautus vähentäisi kauppaa, tuloja, veroja ja hyvinvointia?

    Minusta Karjalan palautus ainoastaan LISÄISI kauppaa, tuloja, veroja ja hyvinvointia.

    Lisäksi se lopettaisi Venäjä-vihan, Venäjä-boikotit, Venäjän jatkuvan haukkumisen...

    "Kuka sanoo, että Venäjän ystävällismielinen Karjalan palautus vähentäisi kauppaa, tuloja, veroja ja hyvinvointia? "

    Kuka sanoo, että "ystävällismielinen Karjalan palautus" on realismia? Nykypäivän reaaliteetit huomioiden se on sitä idealismia.

    "Minusta Karjalan palautus ainoastaan LISÄISI kauppaa, tuloja, veroja ja hyvinvointia. "

    Ei se hölmöläistenkään peitto pidentynyt toisesta päästä leikkaamalla ja toisesta jatkamalla. Sitä se Karjalan palautus olisi.

    "Lisäksi se lopettaisi Venäjä-vihan, Venäjä-boikotit, Venäjän jatkuvan haukkumisen... "

    Sinä ja muut "Venäjän ystävät" ette sitä lopettaisi vaikka Karjala palautusikin. Aina teille aihetta löytyy :)

    "Kuka sanoo, että "ystävällismielinen Karjalan palautus" on realismia? Nykypäivän reaaliteetit huomioiden se on sitä idealismia."

    Kukako sanoo? Ainakin Neuvostoliitton hajottajat, Berliinin muurin murtajat ja Baltian maiden vapauttajat. Ei Karjala nykypäivänä palaudukaan vaan tulevaisuudessa.

    "Ei se hölmöläistenkään peitto pidentynyt toisesta päästä leikkaamalla ja toisesta jatkamalla. Sitä se Karjalan palautus olisi."

    Hölmöläisistä en tiedä, mutta 25000km2 sisältää aika paljon vesivoimaa, metsävaroja, tontteja ja strategista investointikohdetta, että kyllä siinä ihan uuttakin luodaan.

    "inä ja muut "Venäjän ystävät" ette sitä lopettaisi vaikka Karjala palautusikin. Aina teille aihetta löytyy :)"

    VAstuullinen henkilö pyrkii saavuttamaan asiaintilan, jossa ei ole katkeruutta, alistusta tai häikäilemättömyyttä. Kun Karjala on palautettu, 1900-luvun suurin trauma, suurin omaisuusrikos ja suurin este naapuruusystävyydelle on mitätöity. Karjalan palautusvaatimus on ystävällinen ele Venäjää kohtaan - sen tavoitteena on nostaa Venäjän kansainvälistä mainetta ja sitä kautta edistää Suomen ja Venäjän ystävyyttä. Tämän asian ymmärtäminen edellyttää laajakatseista näkökulmaa, ja ennen pitkää se avautuu myös sinne poteroihin.

    Berezovski Berezovski Berezovski...

    USA on roistovaltio USA on roistovaltio USA on roistovaltio...

    juutalaiset juutalaiset juutalaiset...

    Kuullostaako tutulta? Kyllä.

    Entä tämä

    YYA YYA YYA...

    Hyvät naapuruussuhteet Hyvät naapuruussuhteet Hyvät naapuruussuhteet

    Lottovoitto syntyä suomalaiseksi Lottovoitto syntyä suomalaiseksi Lottovoitto syntyä suomalaiseksi

    Tuttua tuokin

    Entäs nämä

    Suomi osallistui Leningradin piiritykseen Suomi osallistui Leningradin piiritykseen Suomi osallistui Leningradin piiritykseen...

    Keskitysleirit Petroskoissa
    Keskitysleirit Petroskoissa Keskitysleirit Petroskoissa...

    TOISTO on tärkeä osa valheellista propagandaa.
    Ensimmäiset kolme esimerkkiä olivat Sergei Makarovin esille tuomaa propagandaa.

    Sitten tuli suomettuneen kauden muutamia esimerkkejä.

    Lopuksi oli Johan Beckmanin valhesanomaa.

    Toisto on merkittävä osa propagandaa, jolla pyritään iskostamaan jokin valhe ihmisten mieleen. Aluksi on täysin posketonta kuulla, että Berezovski olisi yhdenkään murhan takana. Kun sitä kuitenkin toistellaan satoja kertoja, alkaa moni heikompi sielu uskoa siihen.

    Suomalaisten tulisi AINA suhtautua hyvin kriittisesti propagandaan, ja tehdä AINA realiteettitesti kaikesta siitä mitä meille syötetään.

    Esimerkiksi 1939-45 tapahtumista tulee AINA muodostaa kokonaiskuva, unohtamatta KOSKAAN vuotta 1939.

    Toistoa harrastavat propagandistit ovat ammattilaisia tai ammattilaisen tavoin toimivia propagandisteja, joiden häikäilemätön valehtelu, väsymätön rummutus ja mistään mitään välittämätön asenne ovat oikeastaan erittäin pelottavia.

    Kun aiemmin täällä on yritetty pistää Sergei Makarovia kuriin, on SM kuitenkin saanut puolustajia, jopa adminin taholta.
    Se osoittaa, miten taitavaa propagandistin työ voi parhaimmillaan olla.

    Toisto on VAIN YKSI tekniikka, jolla valhe saadaan näyttämään totuudelta ja totuus häivytetään kokonaan pois.

    En kuitenkaan jaksa kirjoittaa täydellistä propagandan tunnistusopasta, mutta tuo nyt tuli ensimmäisenä mieleen.

    Käymme informaatiosotaa, jonka Venäjä, isovenäläiset ja venäläismieliset ovat päättäneet voittaa. Siinä sodassa Sergei Makarov taistelee veren maku suussa suomalaisia, juutalaisia, ylipäätään kaikkia etnisesti ei-venäläisiä vastaan. Myös Johan Beckman taistelee samaa sotaa, Venäjän puolesta. Onhan Beckman saanut Venäjältä jonkinlaisen kunniamitalinkin.

    Äänestä

  • Don Ross kirjoitti:

    "Kuka sanoo, että "ystävällismielinen Karjalan palautus" on realismia? Nykypäivän reaaliteetit huomioiden se on sitä idealismia."

    Kukako sanoo? Ainakin Neuvostoliitton hajottajat, Berliinin muurin murtajat ja Baltian maiden vapauttajat. Ei Karjala nykypäivänä palaudukaan vaan tulevaisuudessa.

    "Ei se hölmöläistenkään peitto pidentynyt toisesta päästä leikkaamalla ja toisesta jatkamalla. Sitä se Karjalan palautus olisi."

    Hölmöläisistä en tiedä, mutta 25000km2 sisältää aika paljon vesivoimaa, metsävaroja, tontteja ja strategista investointikohdetta, että kyllä siinä ihan uuttakin luodaan.

    "inä ja muut "Venäjän ystävät" ette sitä lopettaisi vaikka Karjala palautusikin. Aina teille aihetta löytyy :)"

    VAstuullinen henkilö pyrkii saavuttamaan asiaintilan, jossa ei ole katkeruutta, alistusta tai häikäilemättömyyttä. Kun Karjala on palautettu, 1900-luvun suurin trauma, suurin omaisuusrikos ja suurin este naapuruusystävyydelle on mitätöity. Karjalan palautusvaatimus on ystävällinen ele Venäjää kohtaan - sen tavoitteena on nostaa Venäjän kansainvälistä mainetta ja sitä kautta edistää Suomen ja Venäjän ystävyyttä. Tämän asian ymmärtäminen edellyttää laajakatseista näkökulmaa, ja ennen pitkää se avautuu myös sinne poteroihin.

    "VAstuullinen henkilö pyrkii saavuttamaan asiaintilan, jossa ei ole katkeruutta, alistusta tai häikäilemättömyyttä."

    Siinäpä sinulla onkin haastetta.

    "Kun Karjala on palautettu, 1900-luvun suurin trauma, suurin omaisuusrikos ja suurin este naapuruusystävyydelle on mitätöity."

    Näyttääpä tuota naapuruusystävyyttä löytyvän ilman Karjalan palautustakin.

    Tämä sutkautus pääsee kokoelmiin:

    "Karjalan palautusvaatimus on ystävällinen ele Venäjää kohtaan - sen tavoitteena on nostaa Venäjän kansainvälistä mainetta ja sitä kautta edistää Suomen ja Venäjän ystävyyttä."

    Saapa nähdä näkeekö Venäjä itselleen strategisesti yhä tärkeämmäksi muuttuvan alueen mainettaan tärkeämmäksi ;D

    Äänestä

  • Otso3 kirjoitti:

    "Näyttääpä tuota naapuruusystävyyttä löytyvän ilman Karjalan palautustakin."

    Teennäistä kyyristelypaskaa, kuten lähimmät 60 vuotta. Viron ja Venäjän suhteet ovat kunnossa, onhan Viro NATO:ssa. Näin sanoi mm. Viron johto.

    Äänestä

  • YYA-paskaa. kirjoitti:

    "Näyttääpä tuota naapuruusystävyyttä löytyvän ilman Karjalan palautustakin."

    Teennäistä kyyristelypaskaa, kuten lähimmät 60 vuotta. Viron ja Venäjän suhteet ovat kunnossa, onhan Viro NATO:ssa. Näin sanoi mm. Viron johto.

    "Teennäistä kyyristelypaskaa, kuten lähimmät 60 vuotta."

    Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani, eikä siinä kaupassa kukaa kyyristele ketään.

    "Viron ja Venäjän suhteet ovat kunnossa, onhan Viro NATO:ssa. Näin sanoi mm. Viron johto."

    Viron ja Venäjän välit eivät ole kunnossa. Jos olisivat, niin tuskin Venäjän ulkoministeri olisi juuri kehottanut venäläisiä boikotoimaan virolaisia tuotteita ja palveluita.

    Liettuakin kuuluu Natoon ja sen suhteet ovat paremmat kuin Virolla, varsinkin nyt kun Liettua luopui vaatimuksesta miehityksen tunnustamisesta ja teki Venäjän kanssa rajasopimuksen. Kauppa se on mikä Liettuassakin kannattaa ja suhteet paransi.

    Äänestä

  • ja paskasta kirjoitti:

    Venäjän ulkoministeri käyttäytyy täysin naurettavasti, kun hän pyytää kansalaisiaan boikotoimaan virolaisia tuotteita jonkin merkityksettömän patsaskiistan vuoksi. Kyllä ulkoministerin pitää ymmärtää, että Viro on nykyisin itsenäinen maa, ja se saa siten ilman Venäjän lupaa päättää siitä, miten se Neuvostomiehityksen muistopatsaan kanssa menettelee.

    Se, että Venäjän ministerit patsasasiasta soittavat suutaan, on osoitus vain siitä, että venäläiset eivät ymmärrä ollenkaan tosiasioita. Neuvostomiehitys oli virolaisille niin traumaattinen kokemus, että nyt heidän varmasti tekee mieli jauhaa murskaksi koko patsas ja kylvää murska jollekin tietyömaalle.

    "Viro on nykyisin itsenäinen maa, ja se saa siten ilman Venäjän lupaa päättää siitä, miten se Neuvostomiehityksen muistopatsaan kanssa menettelee. "

    Venäläisetkin ovat täysin vapaita päättämään käyttävätkö sen maan tuotteita ja palveluita, joka ei kunnioita sodassa kuolleiden venäläisten muistoa. Ihan niin kuin suomalaisetkin, ei sinun ole pakko ladaa ostaa.

    http://www.moskova.info/index.php?option=com_content&task=view&id=319&Itemid=32

    Äänestä

"CASE 1: Pankki ei halua laina-asiakkailtaan rahoja takaisin

- Suomalainen pankki ei aio periä laina-asiakkailtaan takaisin lainasummaa eikä korkoja. "Asiakkamme eivät ole ilmaisseet minkäänlaista halua maksaa takaisin velkaansa, saatikka korkoja", kertoo pankinjohtaja Väinö Suominen. "Jos asiakas ilmaisee halunsa maksaa takaisin lainansa, silloin toki otamme asian uudelleen harkintaan". "

Ehkäpä oikeampi vertaus on, että asiakas olisi vienyt rahat kavaluudella ja väkivallalla.

Entäpä jos pankki ja laina-asiakas ovat allekirjoittaneet sopimuksen, että lainasumma siirtyy kokonaan lainaajan omaisuudeksi. Voiko pankki myöhemmin toisiin ajatuksiin tullessaan alkaa kuitenkin periä summaa takaisin ???

"Case 2: Kaupunginkirjasto ei edellytä kirjojen palautusta

- Suomalainen kaupunginkirjasto ei enää odota asiakkaiden palauttavan kirjoja takaisin kirjastoon. "Kirjastoista kirjoja lainanneet eivät ole missään yhteydessä ilmaisseet halukkuuttaan edes keskustella kirjojen, levyjen ja DVD-elokuvien palauttamisesta", kertoo kirjastonjohtaja Vaavo Päyrynen. "

Ks. edellinen. Lisäyksenä, että näin käytännössäkin tapahtuu. Itsellänikin on muutama kirja jonka perimisestä kirjasto on luopunut jo yli kymmenen vuotta sitten. Ajastaan jäkeen jääneitä teoksia ei ole mielekästä lähteä perimään takaisin. Karjalaa voisi hyvin verrata klassikkoteokseen, josta lainaaja on repinyt sivuja, runnellut kannet, piirrellyt ja muuten sotkenut teosta. Restauroiminen maksaa niin paljon, että omiaan ei saisi koskaan takaisin.

"Case 3: Keskustapoliitikko ei halua Suomen alueita takaisin muun Suomen yhteyteen

- Keskustapuolueen Paavo Väyrynen kertoo, että Suomella ei ole mitään omaa tahtoa omien alueittensa suhteen. "Venäjä ei ole koskaan ilmaissut haluaan keskustella Karjalan palauttamista". Täydellisen tahdoton, toisen oikkuihin mukautuva selkärangaton suomalainen poliitikko suostuu ottamaan omansa takaisin vain jos joku ulkomaalainen ensin haluaa antaa Suomelle suomalaisia alueita. "

Turha syyttää yksin keskustapoliitikkoa. Samaan ovat syyllistyneet poliitikot laidasta laitaan. Entä käytännössä. Onko aikuisten oikeasti suomalaisella poliitikolla keinoja saada venäläisiä luopumaan alueistaan.

"Myöntyväisyys on vasallivaltion marionettien tunnusmerkki. Marionetti sätkyttelee juuri niin kuin vahvemman valtion johtajat tahtovat.

Siksi marionetilla ei ole koskaan omaa tahtoa, ei omia ajatuksia, ei omaa visiota.

Kaikki perustuu sille, mitä joku oletettu, ulkomaalainen auktoriteetti oletettavasti haluaa, käskee tai vaatii.

Marionetti sätkyilee juuri niin kuin ulkomailta tuleva käsky käskee.

Marionetille ei ole omia aivoja, ei omaa tahtoa, ei mitään. Hän on pelkkä sätkynukke, eloton pelle, joka tottelee mitä tahansa Venäjältä tulevaa käskyä tai sellaiseksi luultua lausetta."

Entä ovatko näiden innokkaiden palauttajien ajatukset niin tuoreita ja omaperäisiä. Usein näkee samaa liturgiaa toistettavan juurikin marionettimaisesti.

Karjalan palautus vaatii kaksi perus asiaa. Suomalaisten enemmistön halua asian ajamiseksi ja sen jälkeen tarvitaan venäläisten halua asian toteutumiseksi. Varsinkin jälkimmäisen aikaansaamiseksi ei juuri toteutumiskelpoisia ehdotuksia ole näkynyt. Ensimmäiseen voisi auttaa manipulointi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Don Ross kirjoitti:

CASE 1: Pankki ei halua laina-asiakkailtaan rahoja takaisin

- Suomalainen pankki ei aio periä laina-asiakkailtaan takaisin lainasummaa eikä korkoja. "Asiakkamme eivät ole ilmaisseet minkäänlaista halua maksaa takaisin velkaansa, saatikka korkoja", kertoo pankinjohtaja Väinö Suominen. "Jos asiakas ilmaisee halunsa maksaa takaisin lainansa, silloin toki otamme asian uudelleen harkintaan".

Case 2: Kaupunginkirjasto ei edellytä kirjojen palautusta

- Suomalainen kaupunginkirjasto ei enää odota asiakkaiden palauttavan kirjoja takaisin kirjastoon. "Kirjastoista kirjoja lainanneet eivät ole missään yhteydessä ilmaisseet halukkuuttaan edes keskustella kirjojen, levyjen ja DVD-elokuvien palauttamisesta", kertoo kirjastonjohtaja Vaavo Päyrynen.

Case 3: Keskustapoliitikko ei halua Suomen alueita takaisin muun Suomen yhteyteen

- Keskustapuolueen Paavo Väyrynen kertoo, että Suomella ei ole mitään omaa tahtoa omien alueittensa suhteen. "Venäjä ei ole koskaan ilmaissut haluaan keskustella Karjalan palauttamista". Täydellisen tahdoton, toisen oikkuihin mukautuva selkärangaton suomalainen poliitikko suostuu ottamaan omansa takaisin vain jos joku ulkomaalainen ensin haluaa antaa Suomelle suomalaisia alueita.

Myöntyväisyys on vasallivaltion marionettien tunnusmerkki. Marionetti sätkyttelee juuri niin kuin vahvemman valtion johtajat tahtovat.

Siksi marionetilla ei ole koskaan omaa tahtoa, ei omia ajatuksia, ei omaa visiota.

Kaikki perustuu sille, mitä joku oletettu, ulkomaalainen auktoriteetti oletettavasti haluaa, käskee tai vaatii.

Marionetti sätkyilee juuri niin kuin ulkomailta tuleva käsky käskee.

Marionetille ei ole omia aivoja, ei omaa tahtoa, ei mitään. Hän on pelkkä sätkynukke, eloton pelle, joka tottelee mitä tahansa Venäjältä tulevaa käskyä tai sellaiseksi luultua lausetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu