Muistaako kukaan, kuka Tyynen tappoi vai tappoiko kukaan vai jäikö tappaja pimentoon? Vai kuoliko Tyyne vanhuuttaan?
Kuka tappoi Tyynen?
10
1599
Vastaukset
- wikibedian
Mukaan Tyyne Puustinen murhattiin mutta ei ole tietoa kuka tappoi Tyynen
- Aki Nikkinen
mutta se ei ollut tahallinen teko
- tosin riittäneet
syytteen nostamiseen, mutta kaikki sen silti tiesivät.
Jätkä oli muutenkin melko rikollinen ja lisäksi rikollisuutta lähentelevän tyhmä.
Toivottavasti istuu pitkää tuomiota muista rikoksistaan. Ja toivottavasti jonkun morsiamena. - eikun siis
Aki Nikkinen murhasi mutta kuten aiemmin todettu teko ei ollut tahallinen vaan mummo hätääntyi ja kävi Akin kimppuun joka sitten vahingossa töytäisi mummoa.
tappoi Tyynen, mutta ei tahallaan. Aki oli kauppaamassa murtohälyttimiä ja Tyyne kävi Akin kimppuun, jolloin hän töytäisi Tyyneä. Sakua epäiltiin jossain vaiheessa Tyynen tappajaksi, mutta asiaa ei voinut todistaa. Myöhemmin selvisi, että Tyynen oli tappanut Aki.
- Meinaan vaan,
että eihän tuota limanuljaskaa saatu mistään muustakaan rikoksista istumaan saati murhasta....
- hmm??
Onkohan Tyyne Puustinen vielä elossa? Jos se olikin vale-tappo? Palaa varmaan kohta sarjaan ja pistää Ullalle luun kurkkuun
- Häshtääk
Olis mahtavaa, jos Salkkareiden AIVAN VIIMEISESSÄ jaksossa nähtäisiin/paljastettaisiin että Tyyne Puustinen on elossa. Se olisi mahtava päätös sarjalle.
- k23kk5m
Salkkarit on ikuinen sarja se ei lopu koskaan.
- jukkis s
Jukka saliin pisti mummon kylmäk kun meni väärille reviireille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851559
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2031443Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431139Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad44836- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30711Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20646Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617