Sopimuksen toteuttaminen vaikeuksissa - edessä voi olla vuosien viive. Ehkä lopulta homma havaitaan aivan järjettömäksi. Parasta olisi suosiolla maksaa riittävä vuokra maanpäällisestä putkesta. Eihän "rauhantahtoisella" Venäjällä pitäisi olla mitään ongelmia neuvotella sellainen sopimus. Eihän matkaa kaan ole Puolan ja Valkovenäjän kautta kovin paljon.
Aivan järjetöntä mennä pöyhimään Itämeren pohjaa. Näin siinä käy, kun rynnätään Eurooppaan "raamit" kaulassa.
Aivan järjetöntä mennä pöyhimään Itämeren pohjaa. Näin siinä käy, kun rynnätään Eurooppaan "raamit" kaulassa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
havaitu liito-oravia?
t. utelias venäläinen ;)
Rajankäyntiä odottavia talousvyöhykkeitä, hät-hätää 60 vuotta sitten upotettuja myrkkysäiliöitä, saasteiden myrkyttämiä pohjasedimenttejä, kalojen kutualueita, eri rantavaltioiden puolustukseen liittyviä intressejä, lukemattomia voima- ja telekaapeleita jne, jne. Kuka maksaa kunnon korvauksen näistä vahingoista, jotka tästä "turhaputkesta" tulevat.
Terveiset vain paikalliselle SBF:n nettivalvojalle, nahkurin orsilla tavataan.
ei kai se ole mikään iso operaatio Venäjälle alkaa käntään sitä putkea Kiinan suuntaan, jos putki turhaksi katsotaan, Kiinassa on rahaa ostaa kaasua ja tarvettakin löytyy, Eurooppa voi sitten rauhassa alkaa harrastaan tuulienergialla lämmittämistä...
Hyvinkin pitkiä matkoja. Ostetaan sieltä mistä saadaan ilman poliittisia rasitteita huomioiden sivistyneesti myös rajanaapurit. Toisilla on siinä vielä oppikurssit kesken.
vaan houkuttaa monia katselemaan monia asioita läpi sormien. That's a life.
Kumpi sitä putkea enemmän haluaa: Saksa vai Venäjä?
Olisiko Saksa halunnut laskea "varman päälle", eli että tapahtui Baltian maiden itsenäisyydelle mitä tahansa, niin vielä silloinkin kaasu jatkaa virtaamistaan Saksan tarpeisiin Itämeren kansainvälisten vesialueiden alla?
Tai Ukrainassa pannaan kunnolla "Tsetseniaksi" Venäjän avustuksella.
Kopion oheisen kirjoituksen eräältä toiselta keskustelupalstalta ja jäin miettimään.
Mitä todella tapahtuu, jos vaikka Gazpromin rambot käyvät Suomen talousvyöhykkeellä suomalaisten tai vaikka Greenpeacen aktivistien kimppuun?
YLE1:n uutiset (3.4.07) kertoivat seuraavaa:
Itämeren kaasuputkihanke saattaa lykkääntyä rajakiistan takia. Puola katsoo putken kulkevan omalla talousvyöhykkeellään, jolloin myös Puolan tulisi olla mukana hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa.
Talousvyöhykkeellä on siis merkitystä. Lain Suomen talousvyöhykkeestä 26.11.2004/1058 10 §:ssä todetaan seuraavasti: Talousvyöhykkeellä olevalla 7 §:ssä tarkoitetulla tekosaarella, laitteella tai muulla rakennelmalla tehty tai niihin kohdistuva rikos ja sen rangaistava yritys katsotaan rikoslain (39/1889) 1 luvun 1 §:n mukaisesti Suomessa tehdyksi.
Pykälässä 17 jatketaan asiasta seuraavasti: Tämän lain mukaisesti rakennetuilla tekosaarilla, laitteilla ja muilla rakennelmilla sovelletaan Suomen lakia samalla tavoin kuin jos rakennelma sijaitsisi lähinnä olevalla Suomen alueella.
Ennustan mielenkiintoisia tilanteita jos vieraan valtion sotilaalliset ja puolisotilaalliset joukot alkavat turvata kaasuputkea Suomen talousvyöhykkeellä. Ilmeisesti Suomi kuitenkin luovuttaa suosiolla tämän tehtävän ko. valtiolle ja suuryritykselle. Mutta onko esimerkiksi Ruotsi tai Puola yhtä valmiita luovuttamaan talousvyöhykkeensä osittaisen valvonnan Venäjälle, saati Gazpromille?
Tulemme vielä näkemään monta vaihetta tässä pelissä. Kaasuputken ja öljykuljetusten turvallisuuden varjolla kaavailtu massiivinen sotilaallisen läsnäolon lisäyksen oikeutus Suomenlahdella ja Itämerellä on kuitenkin kyseenalaistettava!
>>on riski ja mahdollinen terrorikohde juuri siksi, että >>Nykyisin Itämerta voidaan pitää maailman rauhallisempana ja turvallisimpana merialueena.>> se on helppo kohde, siksi näitä putkia valvotaan,
>>myös länsimaiden öljy ja kaasuputkia valvovat yksityiset armeijat, Putin siis ottaa oppia lännestä.>>
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000025131575
siinä sulle raameja ihan tarpeeksi! Älä mieti asioita jotka ovat liian vaikeita! Kokoomuksessa on sellainen kerho jonka nimi on ÄÖ (== älyvapaat örveltäjät), kokeile vaikka sitä!
Pelissä, vaan noilla, jotka tekee päätöksiä ennen selvityksiä on hiukan enemmän (rahassa ja arvovallassa mitaten). Siperiassa homma onnistuu, mutta Euroopassa on opittava eurooppalaiset tavat, se on meidän kaikkien etu - myös venäläisten
Epätoivon vimmalla löytää fyysistä ja henkistä tietä Eurooppaan. Aikaa ei vielä ole kulunut riittävästi, että oppi olisi mennyt sekakansan kalloon.
me opimme jo
1. tännennäin !
2. paljon !!
3. halvalla !!!
:D