Talvisodan henkeä

Irakin taistelussa on talvisodan henkeä. Miten voimme tukea Irakia?
6307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mene ihmiskilveksi suojelemaan saddamia

Äänestä

sodasta kärsiviä siviilejä. Avustusjärjestöjen työ kohtaa suuria vaikeuksia, niin paikallisten olosuhteiden kuin kansalaisten hitaan heräämisenkin vuoksi. Marsseille on osallistunut kaikkialla valtavasti ihmisiä, mutta esim. SPR:n keräykset ovat tuottaneet tähän menessä yllättävän vähän.

Näemmekö me tämän sodan vain USA:n ja Irakin johdon ja asevoimien taisteluna - vai hautaavatko myyvät mediatuotteet kaikki hädässä elävien ihmisten kärsimykset jonnekin vihoviimeiseen pimentoon?
(en halua hyeenoja viestiisi: käytän uutta nimimerkkiä)

Äänestä

viesti näkyviin

Äänestä

Eipä tavallinen ihminen voi asian hyväksi mitään tehdä. Irakin asearsenaali ei tällä hetkellä taida kovin hyvä olla, ja osaavia käyttäjiä on niukasti.

Paras apu Irakille olisi joku taitava kenraali Saksasta tai Suomesta. Tosin, on vaikea sanoa kuka sellainen olisi kun sotakokemukset nykysukupolven osalta puuttuvat.

Tuo talvisodan henki josta puhuit on osuva vertaus. Irakilaiset taistelevat aivan toisella motivaatiolla kuin edellis sodassa.

Äänestä

Lähetetään jääkäreitä Sadamin avuksi !!!

Äänestä

Porukka kasaan ja turistilomalle jenkkien joukkojen sekaan örisemään kännissä miten se homma toimii niin eiköhän amerikkalaisten tunnelma ja tapetit ala olemaan mennyttä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo kirjoitti:

Irakin taistelussa on talvisodan henkeä. Miten voimme tukea Irakia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu