Rupesin tässä miettimään ja tutkimaan omaa päänahkaani, että ilokseni pientä hiusharventa näkyy jo. Ehkä siis kesällä olisi jo jonkinlaiset lyhyet hiukset. Minulla näkyy aika tummaa, mutta myös noita vaaleita, mutta ennen kuin hiukseni lähtivät, ne olivat vaaleat ja nyt tulee tummaa. Öhöm? Voiko väri muuttua? Kertokaas millaiset hiukset teille alko kasvamaan ja kuinka pian. Ja entä rakenne. Luin jostain että väite "Hiukset kasvavat vahvempina takaisin" Ei välttämättä pidä paikkaansa. Riippuukohan tuo iästäkin. Olen aika nuori (19) :)
Millaisina hiuksenne ovat tulleet takaisin?
Miss Kevät
423519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Ihana nimimerkki sulla miss kevät...Minulla ei lähtenyt kaikki hiukset,mutta harveni aikalailla.Hiukset alko kasvamaan noin 3viikon päästä viimesestä hoidosta.Minullakin oli aika vaaleat mutta nyt uudet hiukset kyllä tulivat tummenpina.Hiukset on kyllä aika elottomat ja hauraat.Mutta ei huolta kyllä ne siitä muuttuu.Hauskaa kevättä sulle.
täällä ehkä jo kertonut hiuksieni kasvanisesta sytojen jälkeen. Minun hiukset irtosi kokonaan heti hoidon alussa. ja jo sytojen loppuvaiheessa kasvoi ohentoiset vauvan hiukset. hoidon loputtua ne irtosi ja perin viikon kukuttua alkoi kasvaa vahvaa,osin mustaa,osin harmaahkoa hiusta.hiukset olivat myös kiharaiset. nyt noin 8kk. hoidoista,hiukseni ovat edelleen vahvat,mutta ovat alkaneet suortua(harmi). olen myös käynyt värjäyttyämässä harmaat pois. ikäni on jo 50v,tuski nuorille mitään harmaata kasvaa.
Minulta lähtivät kaikki pitkät ihanat vaaleat hiukseni 2. syton jälkeen. Jäi vain pieni hapsu joka heilui tuulessa ja halusinkin jättää sen siihen.Hassua ettei se tummentunut vaan pysyi vaaleana, vaikka minulla oli siis vaalennettu tukka.
Aika kauan kesti ennenkuin sänkeä alkoi tulla, viimeinen hoito elokuussa ja joulukuussa mulla oli aika lyhyt tukka. Se oli tummempi kuin oma alkuperäinen värini. Ja tylsä, joten blondautin jo helmikuussa. Kihara sekin oli ja taipuisuus pysyi kasvaessa, kunnes nyt on jo ihan suora kun saan ponihännänkin.
Hiuslaatu ei kyllä muuttunut, mulla oli silkkiset hiukset ja toivoin karkeampia...no en saanut =)
kasvaa mun päässä. Kaikki haivenet eivät ihan lähteneet,mutta aika paljon. Nyt pukkaa pientä vaaleaa ja tummaa haiventa ja pehmeää...kaljuu kiiltää vielä. Huivi päässä kuljen ulkona. Kulmakarvat on kans pientä vaaleaa tuuheaa haiventa ja ripset kans. Aikaisemmin sitä vahti hiusten lähtöä,nyt vahtii niiden kasvua. :)
kun mullekin silloin kasvoi paikoin ihan mustia,paikoin harmaita ja lisäksi tummanharmaita hiuksia. loppujen lopuksi ne sitten oli muuten tummat,mut ohimoilla harmaata.Ehdin jo aatella,että tässä saa raidat ja kiharat hiukset loppuelämäksi. kulmat oli aluksi heiveröiset,mutta nekin vahvistuu ajan mittaan,,yllättävän nopeasti hiukset sit kasvaa,kun alkuun pääsee,,
ovat kasvaneet takasin ja luonnonkiharoina. Alkuun tuntui että ne ei kasva ollenkaan takaisin- hoidot loppu heinäkuussa ja jouluna vasta oli jonkunlainen siilitukka. Nyt on tämmöset kivat taipuisat korvan päälle ulottuvat. Ripset kasvoivat takasin ihan salamannopeasti, muutamassa viikossa. Pitempinä kuin ennen. ;)) Itsekin olen vasta 22.
Vihaan syöpää!!! Miksi sitä pitää olla olemassa? Miksi sitä on niin nuorilla ja lapsillakin? Kenellekään ei toivo tätä. Onneks on hyvät hoidot,mutta rankat. Kaikkea hyvää sinullekin ja kiva,että oot saanut räpsyripset. :)
Taidan noihin nuorimpiin tapauksiin kuulua tämän paskan tautini kanssa, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Lääkäri sanoi niin. Tahdon uskoa myös niin.
Tosiaan eeh haluaisin takaisin sen pitkän tukan, joka minulla oli ennen kuin sairastuin. Ekana syklinä se jo tippui. Ripset ja kulmat ihme kyllä säily. Nyt oon joka aamu peilin eessä tarkistamassa miten tukka tosta kasvaa. :D
Peilin edessä tulee oltua ahkeraa ja nyt sitä todellakin vahtii haiveniensa kasvua. Uskon,että sinä saat pitkän tukan takaisin. Voiton puolella ollaan. Se paska tauti sai kyytiä näillä hoidoilla. :D
syöpäklinikalta eräs hyvin nuori ja kaunis nainen.Näin hänet muutaman kerran,hänellä ei ollut hiuksia ja hän oli ilman huivuía.Olin hyvin surullinen että noin nuori tyttö ja sairastaa syöpää. Mutta huomioni kiintyi siihen,kuinka ryhdikkäänä,jotenkin arvokkaan,silti surumielisen näköisenä hän liikkui.Minä,vanhempi nainen siinä,huivi päässä,pelokkaana,arkanakin.Ja hän siinä,niin tosi kaunis vaikka ei ollut hiuksia,eikä hän sitä peitellyt. Miten hän niin tyynenä kantoikin sairautensa. minulle tuli täysi varmuus,tuo tyttö paranee.
Hiukset menivät paakkuun,ja leikkasin ne pois.Ikävää vain etten pidä peruukistani.Tulee olemaan kurjaa aikaa ainekin puoli vuotta.
Miksi et pidä peruukistasi? Onhan hyviä huiveja ja lakkeja. Kyllä se pahalta tuntuu,kun hiukset lähtee,mutta kyllä ne kasvaa sitten takaisin. Minä heitin peruukin kaappiin ja käytän huivia. Kato...mulla on jo pieniä tummia haivenia päässä...;D
"mielenhäiriössä" kun valitsin peruukin,Se on kuin karvahattu heh.Lapseni sanovat,että olen friikki,ja kauhulla ajattelen ulos menoa.Olen yrittänyt huivia pitää,muttei se pysy oikein päässä.Sinulla on paremmalla puolella,kun jo kasvaa uusia hiuksia.
huivi pysyy. Minulla on erilaisia ja niitä voi laittaa eri tavalla. Yks päivä hiipparoin jo ilman huivia ja ajattelin,että nähkööt!!! Kaljuhko tää pää on,mutta kulmakarvat on ihanan pienen tuuhean nukan peitossa ja ripset kasvaa. :)
uskaltaisi kulkea ilman peruukkia-No ainekin on hyvä kesällä,kun on vilpoinen,heh.
minäkään pitää peruukkia.Alkuun mullakin oli hankalaa,miten niitä huivia tälläisin päähäni,olen semmonen pieni päinen.tyttäreni sit osti mulle muutaman erilaisen huivin ja sovitteli niitä päähäni ja vakuutteli,et ihan hyvältä näytät(!),siitä sit uskaltauduin huivissa ihmisten ilmoille. ja nopeesti siihen huiviin tottui,peilasin aina et ai tää nyt sopii näihin vaatteisiin... Nyt kun hiukseni ovat kasvaneet,eikä enää ole sitä kiharaakaan,on aina kova homma aamuisin föönata näitä ,tulee joskus mieleen että laittasko vaan huivin päähän,helpolla pääsis. Eikä kukaan mun huivipäähän mitään huomioota kiinnittänyt,itse vain kuvittelee,et ihmiset ihmettelee.Tässäkin tyttäreni sai minut vakuuttuneeksi,ettei kukaan sitä ihmettele1
kun kävin kaupassa.Tuntui,kuin olisin ollut huutomerkki.heh.Tietty ei kukaan kiinnitä huomiota,se on vain tunne.Huivi on tietty kätevä.en vain saa pysymään päässä.
En pitänyt minäkään peruukkia montaa kertaa, töissäkin kävin (toimisstotyö) huivi päässä. Satuin löytämään Stockmannilta luultavasti puuvillaisen huivin, jossa oli takana venyke. Kova rypistymänn se oli,laitoin sen kyllä talteen, eihän sitä koskaan tiedä. Olin etsimässä jotain sellaista kuin aikoinaan oli Salkkareissa Miialla. Ne liukkaat huivithan ei todella pysy ihan kaljussa päässä, tämä pysyi. Sairaalassa ollessani pidin kamalaa "turbaania", jonka ostin kalliilla hinnalla jostain peruukkiliikkeestä ensin. Se on jotain plyysiä eikä rypisty.Kammotti vaan kun siinä lootassa oli teksti "After Hair"! Mutta sairaalan petiin se sopi hyvin.
Olihan siinä hyviäkin puolia kun ei ollut sitä pitkää tukkaa...saunareissu oli nopeampi eikä ollut hiusten selvittämistä. No, kiva kyllä että nyt on taas...;)
ostamassa,sellainen taitaa pysyä päässä.
....huuto.netistä pari erilaista tämmöistä:
http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=51329231
tuon tapaista käyn katsomassa,jos löytyy.
että olen kuin Harrikka-kuski kaljuineni ja huiveineni, kun rakentelen erilaisia tyynytelineitä, millä saisin tuon leikatun puolen käden ylös esim. teeveetä katsellessa. Se kun tuntuu oireilevan nyt sytojen alettua. Arvet muistuttavat olemassaolostaan ja tuntuu, että hieman turvotteleekin..
Tuli mieleen tuosta Kevätmielisen Harrikka-jutusta...poikani muistaa vieläkin kun juttelin hänelle puhelimessa ja kerroin näyttäväni apinanpoikaselta kaljuni kanssa. Silmät kun näyttivät pyöreämmiltä ja muutenkin kyllä minulle tuli pikku-apina mieleen...No sukuahan ollaan =)
Vautsi ku hienooo!!! :))
tuntuu,kuin se olisi kiinnitetty vääriepäin kroppaan,heh särkee,ja on hieman turvonnut.Eniten harmittaa,kun ei tuo leikkaushaava parane.Se jouduttiin avaamaan kun siihen tuli kuoliorupi,nyt se märkii,ja joudun päivittäin vaihtamaan sidettä.No eiköhän se siitä.
Kesällä tulee kaksi vuotta hoitojen loppumisesta. Syyskuussa oli yli sentin hiukset jolloin palasin töihin avopäin. Peruukkia en käyttänyt vaan huivia ja pipoa, nekin jätin elokuun puolivälissä kaappiin. Aluksi oli taipuisat,, ihanat hiukset, yli vuosi meni kun oikenivat. Tämän vuoden alussa otin kiharat kun hiukset oli ihan suorat, paksut kylläkin ja väri jokseenkin entinen.
hiukset lähti ? 3 viikkoa ekasta tiputuksesta,ja hirmuinen kutina.
Ja oli lähes kipeä. Ja sitten alkoi hiuksia irrota tukkoina. Ihan kaikki ei ole lähteneet, päässä on muutaman millin mittainen harva sänki.
Leikatun puolen kainalossa on vielä muutama karva, ei tainnut myrkky päästä katkottujen imusuonten takia sinne samalla tavalla kuin leikkaamattomalle puolelle.
Minulla se ei ollut kutinaa vaan todellista kipua, nukahtaminen oli vaikeaa kun joka käännöksellä pää piti varovasti yrittää asentaa tyynylle oikeaan asentoon, kun sattui niin saamaristi. Onneksi hiukset lähti ekan ceffin jälkeen sunnilleen päätä ravistelemalla ja kivut päättyi sitten heti alkuunsa.
kainalossa pysyy karvat.Päänahka kutisee,ja on kipeäkin.
ensin Taxo ennen Ceftiputusta ?
En taxoja saanut lainkaan, 6 x cef oli ohjelmassa. Lieneekö vaikutusta sillä että sairastuin syöpään jo kolmatta kertaa.
senvsrran tehokkaampaa.No lääkärit varmasti tietävät mikä on milloinkin parasta.Uskon,että he parhaan mahdollisen hoidon laittavat.
...että myrkyt ja annokset osuu kohdalleen.
>;)
tuntuu,ettei ensimmäisestäkään ole selvinnyt,no tuleepa myrkyt omaksi parhaaksi.Taitaa olla niin,ettei jälkeenpäin paljoa muista näistä ajoista ?
Mullakin se eka tiputus oli kaikista kamalin, en kolmeen viikkoon päässyt sängystä ylös. Seuraavaa pitikin sitten siirtää ja annosta pienentää - sen jälkeen pääsin vähän helpommalla.
Mutta ihminen unohtaa.... tuntuu että viime leikkauksestakaan tai siitä sairaalassa olosta en muista yhtään mitään.
minullakin oli yhteensä 4.sairaala reissua syöpäni aikana,en paljoa mitään selkeästi niistä muista,sekoitan vähän jopa eri sairaaloita,mitä missäkin tehtiin,, samoin syto hoidoista ei ole ihan selkeää muistikuvaa,ja hyvä näin.
muista leikkauksesta paljoa,tai tuntuu niinkuin siitä olisi jo pidempikin aika.
vaikeat asiat haluaa unohtaa,kaipa se suojelee ihmistä niiltä hankalilta kokemuksilta ?
Mulla lähti työllä ja tuskalla suurin osa tukasta toisen ja kolmannen hoitokerran jälkeen. Loput ajoin pois, koska en halunnut olla "länttipää" ja tuskastuin joka paikassa oleviin hiuksiin. Mulla alkoi saman tien kasvaa uutta tukkaa, ja sänki oli loppujen viiden hoitojen ajan tuhottoman kipeä. Pystyin hyvällä syyllä sanomaan, että mulla on tukka kipeänä! ;) Sänki oli ihan kosketusarka. Alkuun kasvoi sitten ihana vauvan tukka paksuna ja kiharana. Valitettavasti kihara lähti puolen vuoden päästä...
Sen verran pitää sanoa, että kaljupäisenä vannoin, etten enää ikinä valita hiuksistani, olen vain onnellinen niistä. Tässä asiassa jouduin syömään sanani: Heti tukka oli tarpeeksi pitkä laittamiseen, alkoi "valitus"... Se siitä lupauksesta! :) :)
kuullostaa! samaa minäkin vannoin , mutta lähes joka aamu tuskailen hiusteni kanssa.Tosi harmi,että meiltä ne kiharat suoristui! tietääkö muuten kukaan,miksi hoitojen jälkeen kasvaa kihara tukka,ja miksi se sitten puoolen vuoden jälkeen alkaa suoristua? onko se vain joku lyhytaikainen lohdutus palkinto,kun olemme sen puolisen vuotta ensin olleet kaljuna,,?
Mulla on ollut koko ikäni tumma ja kihara tukka - pukkaakohan se nyt piikkisuoraa blondia seuraavaksi.
No, vaihtelu virkistää...