nykyajan

Panopticon oli 1800-luvulla kehitetty vankila, jossa sellit oli sijoitettu kehän muotoon. Keskellä oli valvontapiste. Vangit eivät vain koskaan nähneet tarkkailiko vartija heitä. Kuitenkin he olivat tietoisia siitä, että he ovat koko ajan mahdollisen tarkkailun alla.

Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että nettiin voi kirjoitella anonyyminä mitä tahansa. Ihan kuin kaveripiirissä läppää heittäisi. Suomi24-palstalla voi kirjoitella asioita, joiden kuvittelee pysyvän anonyymeinä. Näinhän asia ei suinkaan ole. Kuten ei ole koko internetinkään suhteen. Aina jää jäljet, jotka pystytään jäljittämään. Näin pystyvät tekemään viranomaiset, näin pystyy tekemään yksityinen taho, jolla tarvittava tekniikka on.

Kuinka moni tallukka, joka heittelee nettiin kommettejaan tietää tämän? Tuskin monikaan. Kuinka moni Susan Kurosesta kirjoittanut arvasi, että poliisi tulee tutkimaan nämä kirjoitukset? Poliisi selvittää IP-osoitteet ja mahdollisesti syyttäjä nostaa kunnianloukkaussyytteet. Rangaistuksena sakkoja.

Herkkähipiäisiä ihmisiä saattaa sen jälkeen löytyä jonoksi asti. Ja varmaan löytyykin, kun naapurit tietää. Avaapa melkein mikä palsta tahansa, niin löytyy syyteharkinnan paikka.

Tietoturvasta kohistaan nykyisin paljon. En ole tosin missään nähnyt valistettavan ihmisiä siitä, kuinka heidän kirjoitteluaan ja nettisurffaustaan voidaan jälkikäteen selvittää. Kuinka moni haluaisi sen selvitettävän?
0306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


panopticon... kirjoitti:

Panopticon oli 1800-luvulla kehitetty vankila, jossa sellit oli sijoitettu kehän muotoon. Keskellä oli valvontapiste. Vangit eivät vain koskaan nähneet tarkkailiko vartija heitä. Kuitenkin he olivat tietoisia siitä, että he ovat koko ajan mahdollisen tarkkailun alla.

Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että nettiin voi kirjoitella anonyyminä mitä tahansa. Ihan kuin kaveripiirissä läppää heittäisi. Suomi24-palstalla voi kirjoitella asioita, joiden kuvittelee pysyvän anonyymeinä. Näinhän asia ei suinkaan ole. Kuten ei ole koko internetinkään suhteen. Aina jää jäljet, jotka pystytään jäljittämään. Näin pystyvät tekemään viranomaiset, näin pystyy tekemään yksityinen taho, jolla tarvittava tekniikka on.

Kuinka moni tallukka, joka heittelee nettiin kommettejaan tietää tämän? Tuskin monikaan. Kuinka moni Susan Kurosesta kirjoittanut arvasi, että poliisi tulee tutkimaan nämä kirjoitukset? Poliisi selvittää IP-osoitteet ja mahdollisesti syyttäjä nostaa kunnianloukkaussyytteet. Rangaistuksena sakkoja.

Herkkähipiäisiä ihmisiä saattaa sen jälkeen löytyä jonoksi asti. Ja varmaan löytyykin, kun naapurit tietää. Avaapa melkein mikä palsta tahansa, niin löytyy syyteharkinnan paikka.

Tietoturvasta kohistaan nykyisin paljon. En ole tosin missään nähnyt valistettavan ihmisiä siitä, kuinka heidän kirjoitteluaan ja nettisurffaustaan voidaan jälkikäteen selvittää. Kuinka moni haluaisi sen selvitettävän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu