Lemmikeille

Lihaa

koittakaa katsoa kissan ja koiran ruoka hyllyjä kaupoissa, tarjonta on valtava, lyötyy molemille monen sortin liha, kana, kala, valmisteita/jalosteita jopa jossain kaupoissa enemmän kuin ihmisille, mutta ei ole kasvis aterioita(en ainakaan löytänyt ja luin useita kymmeniä purkkeja ja pusseja tuoteselosteet)onko siis mitenkään luonnotonta että lemmikit syö lihaa?eivätkö nekin ole silloin murhaajia ja sikoja ja ties mitä tälläkin palstalla lihaa syövien ihmisien kaltaisia vihan kohteita?

luonnossakaan eivät koirat ja kissat tietääkseni syö kasviksia vaikka voisivat ihan yhtä hyvin kuin ihminenkin, eivät ne siihen kuolisi kun ei kuole ihminenkään, eikä henki ja pierut haisisi.

20

627

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1977

      Lemmikkien ruoka tehdään usein ns jämäpaloista, eli raadoista revitään kaikki syötäväksi kelpaava ensin ihmiten ruokaan ja sitten yli jäämät, eli jänteet jne käytetään eläinten ruokiin...

      Enpä tiedä voisiko esimerkiksi sudesta polveutuvaa koiraa syöttää vain kasviksilla, ainakin sen vahtiminen olisi hankalaa, sillä ainakin vapaana liikkuvat koirat syövät raatoja metsistä, kissoista nyt puhumattakaan. Toisaalta koiranruokintaan on kehitetty reseptejä joissa on vain kasvisperäisiä tuotteitta mm. yrjölän puuro.

      Yksi keino syöttää koiraansa "eettisesti" on olla maksamatta eläimensä lihasta, eli hakea suoraan teurastamoilta tai kaupoista poistoon meneviä jämiä tai hirviseuroilta sisäelimiä ja luita. Kissoille voi hakea kaloja esimerkiksi roskakaloja kalastavilta, yleensä kuntien työtekijöiltä.

      Luonnossakin kaikki sekasyöjät syövät myös kasvisperäisiä tuotteita. Ainut pelkästään lihaa syövä eläin taitaapi olla niiden ihmisten koirat, jotka ovat pelkällä liharuokinnalla (jokin nimihän sille ruokinnalle oli).

      • jämäpaloista

        käy katsomassa sheban ja whiskasin sivuilla, "kanan ja ANKAN parhaita rintapaloja"sekä Lampaan ja naudan kokolihan paloja(ei rustoja eikä jänteitä)ym..ym.. tuotevalikoimista löydät käytetyt raaka aineet ja niiden olomuodon tuotteessa, esim rinta fileitä lihahyytelössä, jämä palat menevät makkaroihin ja perus pizzoihin ja muihin eines tuotteisiin IHMISILLE ensin käytyyään myllyn läpi, olen ollut kolmena kesänä töissä atrialla nurmossa ja tiedän mistä puhun.

      • 1977
        jämäpaloista kirjoitti:

        Käy vaikka katsomassa H&M;n kotisivuja laadukkaita huippu tuotteita kaikki järestään...

    • Ei ole luonnotonta, että eläin syö lihaa, ellei kyse ole kasvissyöjästä!
      Mutta on luonnotonta, että ihmisen aivoilla varustettu sekasyöjäeläin syö toisia, tuntemiseen ja ajatteluun kykeneviä eläimiä tunnontuskitta.
      Olisiko se liikaa vaadittu, että edes vähän koittaisitte itkeä syödessänne murhattua kanaa tai porsasta, ja näin todistaisitte, ettei sydämenne ole kiveä?:)

      Kuriositeettina vielä mainittakoon, että maailman iäkkäämmäksi elänyt koira eli kasvisruokavaliolla!

      • Daider

        Aivan, ihminen on sekaruokainen, eli ihmisen elimistö on suunniteltu kaikenlaisen ravinnon nauttimiseen. Näin ollen lihansyönti on biologiselta kannalta hyväksyttävää.

        Onko liikaa vaadittu, että ihmisen aivoilla varustettu olento pystyy hyväksymään toisten mielipiteet "oikeaoppisesta" ruokavaliosta?

      • Daider kirjoitti:

        Sekasyöjinä myös kannibalismi olisi biologiselta kannalta hyväksyttävää, mutta jostain syystä tästä ikiaikaisesta kulttuurista on pitkälti luovuttu!

        Jos olemme valmiit luopumaan maukkaasta ihmislihasta eettisiin periaatteisiin nojaten, niin miksei myös muiden eläinten lihasta?

        Vapauteen vedoten voisimme yhtä hyvin sallia myös kaiken sen paskan, josta aivojemme, ja niiden oikeaoppisen käytön ansiosta olemme luopuneet, ainakin periaatteessa - valloitussodat, orjuus, keskitysleirit tai miekkalähetys ym.

        Jos eläin nähdään (kuten jokaisen ihmisen, nykyisten tutkimustulosten valossa, kuvittelisi pystyvän) tiedostavana, omana elämänsä ainoana ja ainutkertaisena kokijana, niin ei siinä paina hittoakaan ihmisen oikeus syödä tämä olento makunystyröidensä ja ruokatottumustensa vuoksi.

      • voi jee
        jtguytiooiyhvb kirjoitti:

        oot pimee...:)

      • Kumi ninja

        Eläin maailmassahan vasta kannibalismia harrastetaankin, ja sitten heti isommissa määrin, onkos sinulta jääneet eläin tieteet hiukka vähemmälle?

      • 1977
        Kumi ninja kirjoitti:

        Eläin maailmassahan vasta kannibalismia harrastetaankin, ja sitten heti isommissa määrin, onkos sinulta jääneet eläin tieteet hiukka vähemmälle?

        Kannibalismi on siis varsin normaali eläinkunnan tapa.

        Kaikki ei voi sulattaa sitä, että ihminen on nostettu "ylielukaksi" muiden yläpuolelle, joten ihmisen syöminen olisikin "epämoraalisempaa" kuin mikä tahansa muu kannibalismi. Minustakin koska ihminen on eläin muiden eläinten joukossa on aivan luonnollista harrastaa kannibalismia, mutten onneksi syö lihaa ollenkaan, joten jääköön sekin. On se muuten jännää, että ihmisen esipolvi, eli apinat, eivät harrasta ollenkaan kannibalismia ja heidän elimsitönsä ei vaadi lihaa pärjätäkseen... Eli ihminen on jalostunut "relihansyöjäksi", vaikka usea laji ennen homo sapiensia eli kasvisperäisellä ravinnolla. Ja ihmisen elimistökin on muuttunut sitten tulenkeksimisen myötä niin lihariippuvaiseksi, että sitä alettiin tarvitsemaan päivittäin... On ihminen kyllä aikamoinen ylielukka, sillä normaalistihan tuollainen jalostuminen ruuansulatuksessa tapahtuu miljoonien vuosien kuluessa, eikä kymmenessä tuhannessa vuodessa (mmailman nopein kansa). Rehellisesti; tarvitseeko ihminen lihaa, vai onko tuo "elimistö tarvitsee lihaa" vain tekosyy sille, että lihahan on pirun hyvän makuista?

      • by1973
        1977 kirjoitti:

        "On se muuten jännää, että ihmisen esipolvi, eli apinat, eivät harrasta ollenkaan kannibalismia ja heidän elimsitönsä ei vaadi lihaa pärjätäkseen... "

        Ilmeisesti et laske esim. simpansseja kuuluviksi näihin apinoihin? Niiden reviirikäyttäytymisessä nimittäin on hyvin tavanomaista, että kilpailevan lauman (siis samanlajin) jälkeläisiä ryöstetään rajaselvityksissä. Nämä kirkuvat poikaset syödään joko elävältä, tai ensin kopsautetaan tajuttomaksi/tapetaan. Täyttää mielestäni kannibalismin määreen...

        "vain tekosyy sille, että lihahan on pirun hyvän makuista? " Makuasioita toki, mutta itse en ole syönyt lihaa yli 15 vuoteen. Suikale kinkkua kävi vahingossa suussani (ravintola-annos). Tajusin asian oitis, sillä suuhuni levisi samanlainen maku, kuin virtsassa on haju. Maku oli niin karsea, että suu oli pakko tyhjentää servettiin...

    • järkee hommiin

      Niin onkos kissi ja koira märehtiä niiku nauta.

      Miksi rääkätä lihansyöjää jollain huonostisulavalla kasvisruualla, jotain tolkkua tuohon vouhotukseen.

      Eiköhän ole selvin kun hankit jonkun eläimen joka syö ja jonka ruokavalioon kuuluu kasvisperäinen ravinto vaikka kani.

      Koetappas nyt ottaa järki käteen ja ajatella asiaa järkevästi, ei siitä kissasta tai koirasta kasvisyöjää tule.

    • provoilu seis

      Sä et voi olla noin tyhmä,että kirjoitat ilmeisen tosissas tuollasta tänne.
      Ihmisellä on valinnanvapaus, eläimellä ei. Ihminen voi valita itse oman ruokansa, eläin syö sitä, mitä ihminen sen eteen laittaa. Siis lemmikeistä puhuttaessa.

      • sitä mitä

        vaimoni eteeni kantaa...ja ihminenhän sen liha ruuan lemmikilleen ostaa:)

    • ajattele

      Ihminen ne lemmikinruuatkin suunnittelee ja valmistaa, ostaa kaupasta ja laittaa ruokakuppiin. Eläin syö sen, mitä ihminen sille syöttää. Miksi siis kuvittelet,että eläin olisi se murhaaja ja paskiainen joka on vastuussa tästä? Lemmikkiläimellä ei loppujen lopuksi ole juuri mitään mahdollisuutta valita ruokiaan.

      • en murhaaja

        eli asiakas saa ostaa lihaa lemmikilleen mutta ei ITSELLEEN.

        Hupaisaa ajattelua teikäläisillä:)

        Mitä jos kaikki ihmiset lopettaa lihan syönnin niin hyväksytkö teurastukset(murhat) eläin ruokia varten?vai opetammeko lemmikit kasvis ruoalle?

      • lue kunnolla
        en murhaaja kirjoitti:

        eli asiakas saa ostaa lihaa lemmikilleen mutta ei ITSELLEEN.

        Hupaisaa ajattelua teikäläisillä:)

        Mitä jos kaikki ihmiset lopettaa lihan syönnin niin hyväksytkö teurastukset(murhat) eläin ruokia varten?vai opetammeko lemmikit kasvis ruoalle?

        "eli asiakas saa ostaa lihaa lemmikilleen mutta ei ITSELLEEN. "

        Hupaisaa on se,miten sinä tajuat ilmeisesti tahallaan väärin mitä yritetään sanoa. Alkuperäinen kirjoittaja kysyi miksei lihaa sisältäviä ruokia syöviä eläimiä pidetä murhaajina, mutta lihaa syöviä ihmisiä pidetään. Vastasin tähän,että ihmiset valitsevat lemmikkiensä ruuan,ei eläin itse.
        Ihmisten lihansyönnistä en maininnut mitään, joten älä aseta sanoja suuhuni.

      • viestiin
        lue kunnolla kirjoitti:

        keskustelu yleensäkkin etenee ja rönsyilee jos et ole huomannut?montako muuta tekstiä tältä palstalta löytyy mitkä eivät vastaa SUORAAN ekaan viestiin?100000?vai 20000000?

        mutta sinulle tyhmälle:vastasin tähän viestiin, joten yritäppä nyt mussukka tavata oikein:)

        Oletko vähän yksinkertainen?
        Kirjoittanut: ajattele 11.4.2007 klo 12.22

        Ihminen ne lemmikinruuatkin suunnittelee ja valmistaa, ostaa kaupasta ja laittaa ruokakuppiin. Eläin syö sen, mitä ihminen sille syöttää. Miksi siis kuvittelet,että eläin olisi se murhaaja ja paskiainen joka on vastuussa tästä? Lemmikkiläimellä ei loppujen lopuksi ole juuri mitään mahdollisuutta valita ruokiaan.

        Siis paskiainen ja murhaaja...ymmärsitkö???

      • EN TAJUA
        viestiin kirjoitti:

        Kyllä mä ymmärsin,että sä vastasit siihen viestiin, mutta jos voisit vähän selventää mulle tyhmälle että mitä sä yrität TÄSSÄ viestissä sanoa? Naura vaan, mutta mä en tajua mitä sä tossa viimesessä lauseessa ajat takaa.

      • tajua
        EN TAJUA kirjoitti:

        Kyllä mä ymmärsin,että sä vastasit siihen viestiin, mutta jos voisit vähän selventää mulle tyhmälle että mitä sä yrität TÄSSÄ viestissä sanoa? Naura vaan, mutta mä en tajua mitä sä tossa viimesessä lauseessa ajat takaa.

        No siinä on sinulle hyvää aivojumppaa kun luskelet ja mietit:)

      • luskele ja mieti
        tajua kirjoitti:

        No siinä on sinulle hyvää aivojumppaa kun luskelet ja mietit:)

        Hah.Et näytä edes itse osaavan selittää mitä tarkoitit.Tuliko nyt kovinkin viisas olo kun niin fiksusti keksit toiselle aivojumppaa :)??

        Mä en oo sanonut etteikö ihminen sais syödä lihaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      331
      7179
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4388
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3175
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2987
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1826
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      216
      1773
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe