Adventtisanoma ei muutu

kolme-enkeliä

Edelleen meillä on sama totuus kuin 150 vuotta sitten kun seurakunta perustettiin. Yksikään opinkohta ei ole muuttunut. Ainoastaan oppeja on selvennetty sen mukaan kun ymmärrys ja tieto on lisääntynyt.

Sapatti, adventtia edeltävä tuomio, kuolleiden tila, pedonmerkki, terveyssanoma ja kaikki muutkin adventismin tunnsomaiset opit ovat samat. Samoin on myös opin perusteet, kristillisen uskon ja pelastuksen perusteet pysyneet samoina.

Ne voi lukea kaikki virallisilta sivuilta:

http://www.adventtikirkko.fi/opetus/oppi.html

9

204

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nykyään

      ei esimerkiksi jätetä suljetun taivaan oven taakse välttämättä nykypäivänkään ihmisiä. Alussa ei päässy taivaaseen kuin Ellen ja lähipiiri. Pelastuksen ovi oli muilta suljettu.

    • Miikael ..

      Adventtikirkko on opettanut, että Jeesus olisi arkkienkeli Mikael, kuten Jehovan todistajat -järjestö opettaa nykyään. Adventtikirkko kuitenkin vaihtoi opetuksensa toivoessaan tulevansa siten paremmin hyväksytyksi muiden kirkkokuntien joukkoon.
      Adventtikirkko on myöhemmin ottanut etäisyyttä joihinkin Whiten opetuksiin ja virallisten sivujen mukaan adventtikirkko opettaa Jeesusta nykyisin Jumalana. Se ei kuitenkaan ole selkeästi sanoutunut irti ja myöntänyt Whiten tehneen virhettä aikana, jolloin Jeesusta kuvattiin arkkienkeli Mikaelina. Opetus, jossa Jeesuksen olemus vaihdettiin enkelistä Jumalaksi ei edeltänyt minkäänlaista teologista keskustelua, joten opetuksen todellinen tilanne on vähintäinkin hämmentävä. Perinteisissä kirkon vanhimmissa uskontunnustuksissa Jeesusta ei ole koskaan tunnustettu muuksi kuin Kaikkivaltiaaksi Jumalaksi ja maan päälle ilmestyneeksi ihmiseksi.

      • tekevät

        Mikä vika siinä Miikael nimessä on sehän tarkoittaa käännettynä Suomeksi, niinkuin Jumala tai Jumalankaltainen Käyttihän Jeesukin itsestään maan päällä ollessaan Barabbas nimeä.
        Pidät vaan lämpimiksesi kovaa meteliä ihan turhasta. Miikael on vain yksi noista monista Jeesuksen nimistä. Käytetäänhän hänestä nimeä Jumalakaritsa. Jalopeura Juudansuvusta. Herra Sebaot ynnä paljon muitakin nimiä. Sulla taitaa
        olla joku nimikauhu. Mene Psykologin luo apua saamaan.

        Eikä tommosia tartte kenenkään opettaa. Noihan
        kaikki näkkyy ihan selvästi kirjoitettuna. Koetat vaan vängätä riitaa aikaan. Jos et johonkin usko, niin pirä sitten mölys mahassasi. Sano Eemeli


    • kokoajat?

      Adventtikirkon johto perusteli aikoinaan olemassaoloaan viittamalla olevansa jäännöksen kokoaja ja Ilmestyskirjan kolmen enkelin viestinviejä.

    • asiasi oli?

      Muuttuu tai ei, mitä sitten? Yhtä väärää kuin aina ennenkin. Adventtisanoma on todentotta satakuusikymmentä vuotias! Vääränä syntynyttä selittelyänne.

    • Markku_Meilo

      >>Edelleen meillä on sama totuus kuin 150 vuotta sitten kun seurakunta perustettiin. Yksikään opinkohta ei ole muuttunut. Ainoastaan oppeja on selvennetty sen mukaan kun ymmärrys ja tieto on lisääntynyt.

      Kysyin jo tuolla aiemmin, mutta ei tuntunut kukaan vastaavan kysymykseen. Josko olet kykenevä kertomaan miten adventismissa nykyään suhtaudutaan Nelson Barbourin aikaiseen 'seitsemän ajan' laskentaan ja Jerusalemin tuhon ajankohtaan?

    • koti.mbnet.fi/kyti

    • Faktatietoa
    • advenstisti..

      Kääntymätön sydän julistaa oppia ja kääntynyt Kristusta. Kun kolme_enkeliä katselet ut. opetuslasten sanoman muutosta, oli se tähän Jeesusta korostavaan ja Hänen täytettyyn työhön painottuvaa julistusta.
      Oppia voi julistaa kuka tahansa, lukenut, tutkinut, ja sen omaksunut. Hän julistaa oppia, mutta kun Jeesus uudestisynnyttää ylhäältä, ihminen korostaa itse Jeesuksen osuutta kaikkeen vaellukseensa.
      Oppi ei pelasta vaan se oikea perustus elämässä.
      Näin ollen, minä uskon, että Jeesus muutta sanoman sisällön, ja sanoma muuttuu opista evankeliumiin.
      Kirjanoppineet, perivätkö he oppinsa perusteella taivasosuutensa? Ei. Vain elävä usko Jeesukseen omana henkilökohtaisena Vapahtaja tuo pelastuksen.
      Kirjanoppinut adventisti, olkoon vaikka pastori, niin hänen on kohdattava henkilökohtaisesti Jeesus Herrakseen, niin yksi ja vain silloin hän on taivaskelpoinen ja todistuksen saarnansa pätevä.
      Muutoin hän käy kuolemanporteista sisään kääntymättömän kanssa. Ts, oppi ei pelasta ketään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1324
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      947
    3. 68
      782
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      728
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      622
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      605
    10. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      548
    12. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      77
      539
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      532
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      527
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      90
      472
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    18. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      447
    Aihe