Edelleen meillä on sama totuus kuin 150 vuotta sitten kun seurakunta perustettiin. Yksikään opinkohta ei ole muuttunut. Ainoastaan oppeja on selvennetty sen mukaan kun ymmärrys ja tieto on lisääntynyt.
Sapatti, adventtia edeltävä tuomio, kuolleiden tila, pedonmerkki, terveyssanoma ja kaikki muutkin adventismin tunnsomaiset opit ovat samat. Samoin on myös opin perusteet, kristillisen uskon ja pelastuksen perusteet pysyneet samoina.
Ne voi lukea kaikki virallisilta sivuilta:
http://www.adventtikirkko.fi/opetus/oppi.html
Adventtisanoma ei muutu
9
204
Vastaukset 9
- Nykyään
ei esimerkiksi jätetä suljetun taivaan oven taakse välttämättä nykypäivänkään ihmisiä. Alussa ei päässy taivaaseen kuin Ellen ja lähipiiri. Pelastuksen ovi oli muilta suljettu.
- Miikael ..
Adventtikirkko on opettanut, että Jeesus olisi arkkienkeli Mikael, kuten Jehovan todistajat -järjestö opettaa nykyään. Adventtikirkko kuitenkin vaihtoi opetuksensa toivoessaan tulevansa siten paremmin hyväksytyksi muiden kirkkokuntien joukkoon.
Adventtikirkko on myöhemmin ottanut etäisyyttä joihinkin Whiten opetuksiin ja virallisten sivujen mukaan adventtikirkko opettaa Jeesusta nykyisin Jumalana. Se ei kuitenkaan ole selkeästi sanoutunut irti ja myöntänyt Whiten tehneen virhettä aikana, jolloin Jeesusta kuvattiin arkkienkeli Mikaelina. Opetus, jossa Jeesuksen olemus vaihdettiin enkelistä Jumalaksi ei edeltänyt minkäänlaista teologista keskustelua, joten opetuksen todellinen tilanne on vähintäinkin hämmentävä. Perinteisissä kirkon vanhimmissa uskontunnustuksissa Jeesusta ei ole koskaan tunnustettu muuksi kuin Kaikkivaltiaaksi Jumalaksi ja maan päälle ilmestyneeksi ihmiseksi.- tekevät
Mikä vika siinä Miikael nimessä on sehän tarkoittaa käännettynä Suomeksi, niinkuin Jumala tai Jumalankaltainen Käyttihän Jeesukin itsestään maan päällä ollessaan Barabbas nimeä.
Pidät vaan lämpimiksesi kovaa meteliä ihan turhasta. Miikael on vain yksi noista monista Jeesuksen nimistä. Käytetäänhän hänestä nimeä Jumalakaritsa. Jalopeura Juudansuvusta. Herra Sebaot ynnä paljon muitakin nimiä. Sulla taitaa
olla joku nimikauhu. Mene Psykologin luo apua saamaan.
Eikä tommosia tartte kenenkään opettaa. Noihan
kaikki näkkyy ihan selvästi kirjoitettuna. Koetat vaan vängätä riitaa aikaan. Jos et johonkin usko, niin pirä sitten mölys mahassasi. Sano Eemeli
- kokoajat?
Adventtikirkon johto perusteli aikoinaan olemassaoloaan viittamalla olevansa jäännöksen kokoaja ja Ilmestyskirjan kolmen enkelin viestinviejä.
- asiasi oli?
Muuttuu tai ei, mitä sitten? Yhtä väärää kuin aina ennenkin. Adventtisanoma on todentotta satakuusikymmentä vuotias! Vääränä syntynyttä selittelyänne.
- Markku_Meilo
>>Edelleen meillä on sama totuus kuin 150 vuotta sitten kun seurakunta perustettiin. Yksikään opinkohta ei ole muuttunut. Ainoastaan oppeja on selvennetty sen mukaan kun ymmärrys ja tieto on lisääntynyt.
Kysyin jo tuolla aiemmin, mutta ei tuntunut kukaan vastaavan kysymykseen. Josko olet kykenevä kertomaan miten adventismissa nykyään suhtaudutaan Nelson Barbourin aikaiseen 'seitsemän ajan' laskentaan ja Jerusalemin tuhon ajankohtaan? koti.mbnet.fi/kyti
- Faktatietoa
- advenstisti..
Kääntymätön sydän julistaa oppia ja kääntynyt Kristusta. Kun kolme_enkeliä katselet ut. opetuslasten sanoman muutosta, oli se tähän Jeesusta korostavaan ja Hänen täytettyyn työhön painottuvaa julistusta.
Oppia voi julistaa kuka tahansa, lukenut, tutkinut, ja sen omaksunut. Hän julistaa oppia, mutta kun Jeesus uudestisynnyttää ylhäältä, ihminen korostaa itse Jeesuksen osuutta kaikkeen vaellukseensa.
Oppi ei pelasta vaan se oikea perustus elämässä.
Näin ollen, minä uskon, että Jeesus muutta sanoman sisällön, ja sanoma muuttuu opista evankeliumiin.
Kirjanoppineet, perivätkö he oppinsa perusteella taivasosuutensa? Ei. Vain elävä usko Jeesukseen omana henkilökohtaisena Vapahtaja tuo pelastuksen.
Kirjanoppinut adventisti, olkoon vaikka pastori, niin hänen on kohdattava henkilökohtaisesti Jeesus Herrakseen, niin yksi ja vain silloin hän on taivaskelpoinen ja todistuksen saarnansa pätevä.
Muutoin hän käy kuolemanporteista sisään kääntymättömän kanssa. Ts, oppi ei pelasta ketään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571371- 26990
- 78869
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642- 89640
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93508
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18482
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 36457