Ehkä siksi koska,Osuuskaupan tontin kunnallistekniikka menee niinn joutusasti lävitse Salon kaupinkimme rakennusvirastossa ja kaikki muutkin asiat joutuisasti siellä hoituvat?
-Salon Seudun Sanomista olen usein lukenut ettei kaava-asiat ja muutkaan toimenpiteet etene niin kuin olisi laissa määritelty,tarkoitan tällä sitä että OSUUSKAUPAN KAAVAT etenee aina edellä.
-Ei ole kovin vaikeata lukea miksi esimerkiksi Helsingingintien päähän aiottu kaava /viemäristö viivästyi , tai sitten tämä Takataloa koskeva kaava?
Kuinka helppoa on nykyisin vaikuttaa pätöksentekoon - tosi helppoa!
-Katsokaas - OSUUSKAUPPA on niin lähellä PÄÄTTÄJIÄ !!
Mietii: Onkohan Osuuskauppa saanut jo ne lonkeronsa kaupunginhallitukseen / valtuustoon - kuin Mafia Italiassa , sitten on pahajuttu - tosi paha.
-Salon Seudun Sanomista olen usein lukenut ettei kaava-asiat ja muutkaan toimenpiteet etene niin kuin olisi laissa määritelty,tarkoitan tällä sitä että OSUUSKAUPAN KAAVAT etenee aina edellä.
-Ei ole kovin vaikeata lukea miksi esimerkiksi Helsingingintien päähän aiottu kaava /viemäristö viivästyi , tai sitten tämä Takataloa koskeva kaava?
Kuinka helppoa on nykyisin vaikuttaa pätöksentekoon - tosi helppoa!
-Katsokaas - OSUUSKAUPPA on niin lähellä PÄÄTTÄJIÄ !!
Mietii: Onkohan Osuuskauppa saanut jo ne lonkeronsa kaupunginhallitukseen / valtuustoon - kuin Mafia Italiassa , sitten on pahajuttu - tosi paha.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sitä vaan ihmettelen että miten se voi olla näin:
Saatana, Stalin, Hitler, Idi Amin, AIDS, lintuinfluenssa ja Tsernobyl ovat kaikki pikkuharmeja verrattuna siihen mikä meitä odottaa jos SSO pääsee valtaan... Kerro mitä tapahtuu?
Salon Seudun Sanomathan kannatta jo oikeistolaisen politikkansahan vuoksi Osuskauppaa (riipumaton paikallispellelehti pitäisi olla riippumaton , mutta koko ajan se riippuu Arvosen haamussa ja osuuskaupan ns:pusseissa.
sso pääsee valtaan ? sehän on jo monopoli
Millä alalla se on monopoli? Yrittämisen vapaus vallitsee ja sitä myös käytetään niilläkin aloilla jolla SSO toimii.
Ja jos se on monopoli niin sitten vaan ostamaan osuus siitä monopolista. Pikkurahalla pääsee alkuun ja sitä rahantuloa ei voi sitten estää... täytyyhän ne voitot jonnekin mennä, ja osuusliikkeen kysessä ollen ne menee jäsenille.
Jos kohta tarvitaan S-kortti päästäksesi kuselle TORIN vessaan
et sso on paska ja monopoliasemas ja kaik on päi perset mut oikeest täl palstal joka toine viesti koskee sitä, ei jaksa enää lukia... samaa asiaa eri paketis!
Sehän syö kaikki kilpailevat paikalliset liikkeet otetaan esimerkiksi HK -makkaraa maksasoi silloin pikkukaupassa 1,5 - ny se maksaa MONOPOLIKAUPASSA 2,10 e , onkohan lihaa lisätty
(Asuukohan meissä kaikissa ,pieni Arvonen?)
Yritin vaan päästä perille että mikä tätä yhtä kirjoittajaa siinä SSO:ssa rassaa.
Ymmärrän että joku kadehtii yrittäjää, osakeyhtiötä tai vaikkapa sitä Palermon mafiaa, koska niiden voitoista on vaikeaa ulkopuolisten päästä nauttimaan.
Mutta oikeasti, osuuskunnan kahdehtiminen on melkein yhtä tyhmää kun valtion kahdehtiminen. Siihen pääsee osakkaaksi pikkurahalla (valtioon syntymällä) ja kaikki osakkaat hyötyy yhtä paljon.
Siksi en ymmärrä mistä tämä katkeruus - kysymys täytyy olla periaatteesta tai kärsitystä tappiosta.
Hei , sinä Osuuskaupan kassa - tai mikä lie ..._--Ihminen on pieni ja haavoituvainen sillä EI ole montaa kertaa elämässään varaa jäädä osuuskaupan armoille!
Missä se ns: osuuskauppa aate muuten on?--------------taitaa ola pörsssimeklaiden housuiss?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Osuuskauppa
ja vastaa:
Koska Osuuskauppa on listautunut pörssiin ?
Haeppas sitä poeka täältä salon syrjäkyliltä vaikka lenkkimakkaraa, niin saat maksaa puolitoistakertaista hintaa ,salon seudun Osuuskaupa on hinoittelut kaikki - kun ei ole enään kilpailevaa kauppaa.
korttia" viisas osta, ja luule saavansa jotain hyötyä siitä.
Kyllähän sitä bonusta maksetaan kalliin kortin lunastaneille, mutta tavara on jo valmiiksi kalliimpaa, niin että se ns bonus on vain hinnanalennusta lähemmäs toisten kauppojen tasoa.
Pikkuesimerkki, jugurttipurkki, 2 dl valio, maksaa salessa 0,42 e, k-kaupassa 0,35.
Ja kaiken lisäksi k-kortti on ilmainen, ja sillä saa
jopa alennusta bensalitran hinnasta :)
Mihinkäs k-kauppaan vertaat? Salen hinnat voi verrata vaikka siwaan, koska samankokoisia. Cittari ja Prisma taas ovat vertailukelpoisia. Esim. Salen ja Cittarin hinnat varmasti eriluokkaa, koska Cittari isompana ostaa sisään halvemmalla.
k-kauppaan, aina on halvempaa. Ei ratkaise kaupan koko tätä asiaa. S-kaupassa, on sitten sale, prisma, piihovi , kaikki perustuotteet vähintään bonuksen verran kalliimpia. vertaapa itse !
Bensan hinta on näkyvin ja helpoiten verrattava.
AINA kalleinta s-vetoisilla asemilla.
Luulen että tarkoitat teknistä virastoa jossa on tämä esittämäsi rakennusvirasto tolla nimellä en ole kuullut sitä ikinä kutsuttavan:)
Mikään ei ole siis muuttnut vuosien aikana, tosin Osuuskauppa on
kusettanut 100 000 vanhusta tällävälillä.
Näyttää menevän yhtä hyvin kun 6 vuotta sitten
Onneksi tuli Lidli, se panee osuuskaupan ihramahaisen johtokunnan lapin kelohonkamökeissään syömän tosi paljon närästyslääkettä.
- Yksi ihramaha aloittaa: "Mitä me tehtiin ennen kun tuli Lidli suomeen?"
- "Muistelen ja sitä aikaa lämmöllä, eihän ollut todellista vastusta, sai pytää maaseudullakin mitä vaan ruuasta - nyt on toisin - melkein itken".
Ambulanssi kaartaa kelohonkamökin pihaan ja hoitaja aloittaa:"Taasko täällä Osuuskaupan kelohonkamökillä apua tarvitaan, eikö nämä ihramahat ikinä opi ettei rasvainen osuuskaupan ruoka sovi saunotessa ja ryypätessä".
Yksi saa sydärin matkalla sairaalaan ja oksentaa bonuskorttiruokaa rasvaista koko lanssin puolilleen....
Kakkua tarjolivat viikonloppuna, tuskin sillä saa palautettua asiakkaita jotka ovat tottuneet Lidlin hintatasoon,
Paljon on siis parannettavaa, kukaan ei osta kodinkonetavaraa jossa on BONUSLISÄ ja jossa on 29% rosentin bonuslisä korotus hinassa.
Maajussit korkeintaan pystyvät ostamaanä - saatanan porvarimaalaistukikauppa.
Mikä tässä Osuuskaupan menestyksessä "jurppii" kirjoittajaa-kirjoittajia. Normaalia kaupankäyntiä, toiset menestyvät ja toiset putoavat. Kuten yleensä elämässä.
- Onhan sentään vaihtoehtoja salossakin, niin jokainen käy ostoksilla missä haluaa. Ja käyttää palkkansa, työttömyys-ym..korvauksensa kuten haluaa.
Ja se siitä.
Muistaakseni pääsiäistä vietetään siksi, et taruhahmo kuoli reilu 2013 vuotta sitte ja sit parin päivän pääst tuli tarun mukaan backiin hetkeks ennen, ku heitti lusikan loppulisest nurkkaan.