Näin pääsiäisen aikaan on aina ajankohtaista käsitellä tätä ehkä maailmanhistorian vääristeltyintä parisuhdetta.Jos siivilöidään tietoa jota nykyään on paljon tarjolla tullaan väkisinkin siihen johtopäätökseen että Jeesus ja Maria Magdalena olivat todellakin pari.Ainakin henkisellä tasolla, fyysisestikin, kuka tietää?Eikä se ole edes tärkeää vaan se kuinka harhaanjohtavasti kirkko on tämän asian meille esittänyt.Jeesus oli profeetta ihmisen ruumiissa joten tuskin hänkään oli vailla rakkauden ja läheisyyden kaipuuta jota myös joissain yhteyksissä seksiksi kutsutaan.Joten suotakoon hänellekin tämä ihmisolennon yksi ilo,yksi niistä harvoista joista ei tarvitse maksaa ainakaan vielä.Viitaten erääseen toiseen kirjoitukseeni ehkä kirkon valtaapitävillä oli kiire alistaa Nainen,tämän "pehmeät" arvot ja ehtymätön rakkaus lähimmäisiään kohtaan.Koska massojen hallitsemiseen pyrkivillä tahoilla,kuten joillain seurakunnilla,ei ole sijaa korulauseista huolimatta säälille ja lähimmäisenrakkaudelle.Valta on sokaissut ne.Kummallisen usein raamattu ja kristillinen perinne esittää naisen huorana,vaikka esim.lukuisista tuntemistani naisista ei juuri ketään voi nimittää tällaiseksi.Lienenkö kasvanut tyhjiössä vaan lopuksi voidaan todeta laulun sanoin todellakin että "likaiset valheet meitä hallitsee..."
Jeesus ja Maria
mmk77
8245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kristinusko on todellakin kohdellut naisia aina kaltoin ja saatanallisesti kunten kidutaen ja sitten noitina elävinä polttaen ja siten osoittanut herrakseen herra saatanan jota jumalanaan palvelee.
kristinuskon suunnista on kai katolilaisuus edelleenkin yksi pahimmista naisten halveksijana mutta ei ole lutherilaisillakaan siinä mielessä kehumista!
..tätä juuri tarkoitin,Maria Magdalena oli paljon enemmän kuin Jeesuksen jalkojen voitelija kuten minullekkin aikanaan koulun uskontotunnilla opetettiin.Johan sen arkielämässä tyhmempikin huomaa että naisella on jotain,joku kuudes vaisto ja myös kyky käyttää sitä yleensä varsin kunniallisiin tarkoituksiin.Eli kun me miehet hieman lipsahdetaan kaidalta polulta niin jo on naaras ovella vastassa kysellen missäs sitä ollaan oltu?!Sama pätee Jeesukseen kuin sinuun ja minuunkin eli yksi on vasta yksi ja vasta kaksivoi synnyttää jotain uutta...uuden ihmisen.Ehkä viisaamman,ehkä paremman.Toivottavasti ainakin.
ja omassa himossasi keksit taysin olemattomia.
sano ,missa Raamatunkohdassa sanotaan noin ,kun asian esitat---- jollet, niin olet likainen valehtelija.
Nainen on vielä tänä päivänäkin osittain kielletty puhumasta Hänen nimeen. Tussu ja raha on aina kelvannut tekopyhille isille muttei sanat.
Sinä, harhaanjohdettuna ja sokeana opetat, että Pyhän Kirjan mukaan nainen ei saa edustaa Minua. Mutta kuule nämä sanat; Jokainen sielu on sidottu Valtakuntaan - ei kirjaan. Kieltämällä naisen, olet laittanut sielusi kirjan kansien väliin. Sinä olet kieltänyt kaiken sen mikä on pyhää ja mikä on tehnyt olemassaolosi mahdolliseksi. Laittamalla sielusi kirjan kansien väliin, sinä olet kieltänyt vanhempasi, ja Valtakunnan, ja kaiken sen mitä Valtakunnan ja vanhempiesi välillä on. Puhut itsesi lämpimäksi iankaikkisesta elämästä, mutta kieltämällä naisen, sinä kiellät sen, koska jokainen sielu juurtuu iankaikkiseen elämään. Tee parannus, tai kohtalosi on oppisi mukaan; Sinua ei ole.
Pappi kun tarjoaa Jeesukselle ehtoollista, hän käryää saman tien.
selvin pain,vai onko valot muuten himmeana?
Olen seurannut monia keskusteluja. Ja usein käy niin, että kun totuutta ei pystytä osoittamaan kristinuskonkaan mieleiseksi niin silloin aletaan haukkumaan asian, eli tituuden esille ottajaa tai aletaan herjaamaan häntä muulla tavoin uskossa että puolustaa oikeaoppisuutta mutta todellisuudessa ne puolustajat osoittavat vain omaa harhautuneisuutta!
Jeesus ei ollut kristitty ja sielussasi on tieto miksi ei ollut; Jeesus ei ollut saatanaa jumala palveleva!
Sen tiedon esiin saamiseksi on oltava rehellinen itselleen ja Hänelle!