"Voimalavika pysyi salassa Japanissa
[Kari Peltonen 5.4.2007]
Japanissa on paljastanut, että eräs ydinvoimala on pimittänyt kahdeksan vuotta tiedon ydinvoimalan vakavasta käyttöhäiriöstä.
Nikkei Weekly -lehden mukaan Ishikawan maakunnassa Hokoriku Electric Power -yhtiön ydinvoimalassa sattui kriittinen onnettomuus 18. kesäkuuta vuonna 1999.
Onnettomuus aiheutui, kun henkilökunta epähuomiossa sulki yhden väärän venttiilin.
Voimalassa huollettiin parhaillaan turvajärjestelmää, ja testiohjeet neuvoivat virheellisesti sulkemaan kyseisen venttiilin. Henkilöstö noudatti ohjeita, ja polttoainesauvoja poistettaessa osa reaktorin ytimestä joutui kriittiseen tilaan."
http://www.tekniikkatalous.fi/doc.ot?f_id=1146715
"Loviisan ydinvoimalalle haetaan jatkolupaa liian pitkäksi aikaa
(5.4.2007) Luonnonsuojeluliitto on hämmästynyt, että Loviisa I:lle haetaan käyttölupaa 31.12.2027 asti ja Loviisa II:lle 31.12.2030 asti. Voimalaitokset ovat olleet toiminnassa jo lähes 30 vuotta. Jatkolupa on parhaillaan käsittelyssä kauppa- ja teollisuusministeriössä.
"Myöntämällä ydinvoimaloille ylipitkät käyttöluvat pidetään yllä tilannetta, jossa energiankulutuksemme kasvaa hallitsemattomasti ja päästöt sen myötä. Ydinvoima on huumetta vakavasta energiariippuvuudesta kärsivälle yhteiskunnallemme”, toteaa ympäristönsuojelukoordinaattori Jouni Nissinen.
Ydinvoima ja fossiiliset energiamuodot saavat EU:ssakin edelleen valtaosan energia-alan julkisista tuista, ja syövät siten elintilan uusiutuvien energiateknologioiden ja sähkönsäästöteknologian leviämiseltä.
Loviisan ydinvoimalaitoksessa herättää kysymyksiä reaktorien paineastioiden ja niiden korjausten kestävyys. Luonnonsuojeluliitto pitää merkittävänä puutteena, ettei lupahakemuksessa esitetä uskottavaa selvitystä siitä, miten paineastioiden kestävyys on taattu seuraavat 20-23 vuotta.
Selvitys voimalaitoksen molempien reaktorikokonaisuuksien turvallisuudesta on jatkolupahakemuksessa muutenkin ylimalkainen.
SLL kiinnittää huomiota esimerkiksi Suomenlahdella lisääntyneiden öljykuljetusten riskeihin ydinvoimalle. Uudet tutkimukset öljyn käyttäytymisestä sen jouduttua öljyonnettomuudessa mereen osoittavat, että öljy voi kulkeutua meressä myös välivedessä näkymättömissä ja tukkia voimalan jäähdytysveden ottoaukot.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa myös, että ydinjätteiden loppusijoitusta ei ole ratkaistu Suomessa eikä missään muualla maailmassa."
http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2007/loviisaluvat
Voi vain kuvitella kuinka paljon Suomessa on ollut läheltäpititilanteita, joista tuurilla on selvitty eikä sen koommin ole julkisuuteen tuotu. Vanhojen Loviisan reaktoreiden elinikää pitkitetään turvallisuuden kustannuksella -kuinkas muuten kuin lähes salassa medialta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Viherhörhöt ja fossiiliset energiamuodot saavat EU:ssakin edelleen valtaosan energia-alan julkisista tuista, ja syövät siten elintilan järkevien energiateknologioiden ja -säästöteknologian leviämiseltä.
Myöntämällä huumeriippuvuudesta kärsiville viherhörhöille ylisuuret tukiaiset pidetään yllä tilannetta, jossa Viherhörhöt mekastavat hallitsemattomasti ja päästelevät suustaan toinen toistaan typerämpiä möläyksiä kärsivälle yhteiskunnallemme”, toteaa suojelukoordinaattori.
Öljykuljetukset Suomenlahdella ovat ennen kaikkea riski ympäristölle. SLL:n tulisi vaatia täysin riskittömiä öljykuljetuksia ja kampanjoida öljyvapaan maailmantalouden puolesta.
Sen sijaan SLL näkee öljykuljetuksetkin ydinvoimariskiksi. Logiikka on päälaellaan ja perseestä. Eihän SLL:n kaltainen öljylobbari muuta tosin voi tehdä.
niihän Sinä muutenkin teet.
Voi vain kuvitella kuinka rahaa öljyteollisuus on Sinullekin maksanut. Eikä summia ole julkisuuteen tuotu.
Tämä on pelin henki.Kaikki tämä tehdään taloudellisten etujen suojaamiseksi.
Noniin. Öljy on riski. Sehän on aivan totta. Öljyn ja kivihiilen tapaiset energiankäyttömuodot just voimistavat ilmastonmuutosta ja NIITÄ pitäisi vastustaa.
Mutta vissiin kamapäissään vihreä kirjoitellut selvälle ihmiselle outoa logiikkaa jonka mukaan nyt sitten öljykin on ydinvoimariski ja tekee just niinku ydinonnettomuuden. Jeesjees.
Onnea.