Haluan sanoa hyvin painokkaasti, että Yhdysvallat on tinkinyt kansalaisvapauksista järkyttävän paljon vuoden 2001 jälkeen, mutta sitä ei haluta tunnustaa todeksi eikä siitä saisi edes puhua.
Ei se ole mahdotonta, että seuraava Stalin tulee USA:sta, tai että sieltä tulee seuraava Gorbachov ja että saamme vielä todistaa liittovaltion romahtamista.
En esitä tässä poliittista analyysiä kun en ehkä edes osaisi. Kolme 1900-luvun diktaattoria ovat kuitenkin samaa sakkia eräiden amerikkalaisten poliitikkojen kanssa yhdessä asiassa, ihmisten halveksimisessa.
Meille tuo aatesuunta on tunkeutunut liike-elämän, liikkeenjohtajien kautta. Eräiden. En tarkoita Ollilaa enkä edes Liliusta. Tarkoitan sitä ahneutta, jonka kultti meillä raivoaa ja joka antaa ymmärtää, että raha (tai kansantalouden kasvu) on tärkeämpi kuin ihmiset.
Diktaattorit olivat oivaltaneet sen asian, jonka markiisi de Sade muotoili kirjallisuudessa - ettei ihmisellä ole arvoa eikä hänen hengellään väliä. Oivallus on oikea. Olen ollut itse tuomarina jutussa, jossa murhamies sanoi, että "se on sen oma syy, ketä kuolee".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.