Salkkarit

salaliittoihin uskomattomia oman ajattelun puutteesta.

Oispa mielenkiintoista nähdä yksikin jonkun salkkarin oman ajattelun tuloksena syntynyt "9/11-teoria". Kun on syntynyt sellainen kuva että joka ainut niistä on jenkkien bisnestä niillä tekeviltä saiteilta.
8330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Kun on syntynyt sellainen kuva että joka ainut niistä on jenkkien bisnestä niillä tekeviltä saiteilta."

No tietysti sinulle on syntynyt sellainen kuva. Sinun oma mielesi on tämän kuvan synnyttänyt. Se on defenssi, jonka avulla pyrit mitätöimään salkkareiden mielipiteet, jottei sinulle syntyisi tarvetta alkaa kritisoimaan tuttua ja turvallista maailmankuvaasi.

Äänestä

Saatanan nilkki!

Skepzikko/Tohtori.Jones

Äänestä

kaksi tosi omaperäistä "9/11-teoriaa".

Edustavat heikkolahjaisten aatelia!

Äänestä

Ei ole mitään erityistä teoriaa, kaikki asiaan littyvät tapahtumat antavat asiaa tarkastavalle sen käsityksen ettei virallinen kertomus voi olla totta.
Teorioita on tietenkin siitä että mitä räjähteitä tai muuta lisäenergiaa käytettiin(emme voi tietää kaikkia nykyaikaisia aseita mitä käytettiin tornien alastuloon, mutta näyttävästi toimi ne tuli siististi ja nopeasti alas) ja ketkä olivat takana, ja kenen kanssa jane, niistä ei voi tietää ennen kuin tulee uudet tutkimukset.

Äänestä
  • Oispa mielenkiintoista nähdä yksikin jonkun salkkarin oman ajattelun tuloksena syntynyt "9/11-teoria". Kun on syntynyt sellainen kuva että joka ainut niistä on jenkkien bisnestä niillä tekeviltä saiteilta.


    Ja sinun teoriasi ovat: ?????

    Äänestä

  • Jamie28 kirjoitti:

    Oispa mielenkiintoista nähdä yksikin jonkun salkkarin oman ajattelun tuloksena syntynyt "9/11-teoria". Kun on syntynyt sellainen kuva että joka ainut niistä on jenkkien bisnestä niillä tekeviltä saiteilta.


    Ja sinun teoriasi ovat: ?????

    jenkkien bisnestä niillä tekeviltä saiteilta.

    Joko teoriani meni perille ???

    Äänestä

"salkkareita", onko ne kaikki suomessa.

Aika outoa, kun väittävät, että Suomessakin on yksi maailman parhaiten koulutetuista kansoista.

Äänestä
  • edes sitä tajua että salkkarit jenkeissäkin toistelevat samoja salaliittosaiteilla bisnesmielessä esitettyjä väitteitä

    -lähes vapaa putous
    -sulaa terästä
    -ilmapuolustus estetty
    -Bushin elekieli

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvostelevat kirjoitti:

salaliittoihin uskomattomia oman ajattelun puutteesta.

Oispa mielenkiintoista nähdä yksikin jonkun salkkarin oman ajattelun tuloksena syntynyt "9/11-teoria". Kun on syntynyt sellainen kuva että joka ainut niistä on jenkkien bisnestä niillä tekeviltä saiteilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu