Jeesus

On sama tänään eilen ja iänkaikkisesti.
Ei ole muuta nimeä ihmiselle annettu, kuin Jeesus.
JEHOVALAISET ON IHMISJÄRJESTÖ.
Jehovalaiset ovat eksytetty onnettomien ihmisten joukko, johon monet ovat lähteneet vilpittömällä mielellä etsimään elämän totuutta. Vilpitön mieli ja oma ajattelu kuitenkin on muisto vain tuohon kulttiin harhautuneille ihmispoloille.
.
12390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jumalalla, Jeesuksen Isällä on nimi:Jehova ja sen olet kokonaan unohtanut.

Äänestä
  • Otsikon mukaan keskustelua Jehovantodistajuudesta, voi tuon nimiväitteen ymmärtää, mutta kaadetaan nyt vähän petroolia keskustelun tuleen;tässä juuri eräs juutalaisoppinut eritteli jumalan erisnimen ääntämistä ja sanoi , että myös muilla jumaluuksilla on aina ollut monia nimiä. ja niiden ääntämyksiä. mutta israelin kansan ja Juutalaisuuden perinteessä on shema; kuule Israel; sinun Jumalasi on yksi,"
    hänen mukaansa " hallel u`jah " on se oikea perinne.

    Äänestä

  • Lainaus nimim. lähimmäiseltä:
    "Jumalalla, Jeesuksen Isällä on nimi:Jehova ja sen olet kokonaan unohtanut."

    Onko siis oletettavaa että ihan kaikki jota ei ole ylöskirjattu, se olisi unhoon jäänyttä?

    Etteikö mikään tieto siirry jos siitä ei ole mustaa valkoisella?

    Onko tuo nyt sitä kuuluisaa "miehen logiikkaa"?

    ..Ei kait.. sanokaa nyt muutkin että ei sentään noin? (Apua!)

    Äänestä

  • jesajassa kirjoitti:

    Otsikon mukaan keskustelua Jehovantodistajuudesta, voi tuon nimiväitteen ymmärtää, mutta kaadetaan nyt vähän petroolia keskustelun tuleen;tässä juuri eräs juutalaisoppinut eritteli jumalan erisnimen ääntämistä ja sanoi , että myös muilla jumaluuksilla on aina ollut monia nimiä. ja niiden ääntämyksiä. mutta israelin kansan ja Juutalaisuuden perinteessä on shema; kuule Israel; sinun Jumalasi on yksi,"
    hänen mukaansa " hallel u`jah " on se oikea perinne.

    Täältä lisää öljyä laineille:

    Jumala, Jahve, .. kaikkivaltias..

    Ettäkö se olis pelkästään sanassa.

    Mitämitä.. ihan kuin puhe olisikin tiedeuskovaisuudesta, siitä että sanoja tavaamalla, sanoista totuutta hakemalla etsitään jumaluutta kuin neulaa heinäsuovasta.

    Otsa kurtussa ja muka viisaan näköisenä.
    Eikä saa nauraa.
    Älkää nyt hyvät ihmiset tehkö Jumalasta pilkkaa?

    Äänestä

  • jesajassa kirjoitti:

    Otsikon mukaan keskustelua Jehovantodistajuudesta, voi tuon nimiväitteen ymmärtää, mutta kaadetaan nyt vähän petroolia keskustelun tuleen;tässä juuri eräs juutalaisoppinut eritteli jumalan erisnimen ääntämistä ja sanoi , että myös muilla jumaluuksilla on aina ollut monia nimiä. ja niiden ääntämyksiä. mutta israelin kansan ja Juutalaisuuden perinteessä on shema; kuule Israel; sinun Jumalasi on yksi,"
    hänen mukaansa " hallel u`jah " on se oikea perinne.

    Halleluja: Kreikkalaisen ilmauksen hal·lē·lou·i·a′ vastine; peräisin heprealaisesta ilmauksesta ha·lelu-Jah′, joka tarkoittaa ’ylistäkää Jahia’.

    Äänestä

  • Mitä ihmeen väliä on Jumalan etunimellä? Häntä voi rukoilla niin kuin Jeesus opetti Isä meidän joka olet taivaassa.

    Jos on Jumalan lapsi saa sanoa Jumalaa isäksi.

    Jos sinulla on lapsia, etkö kuule heitä jos he sanovat sinua isäksi, (jos olet mies) vaaditko heitä kutsumaan sinua etunimellä?

    Nimen pyhittäminen on sitä, ettei turhaan lausu Herra sinun Jumalasi nimeä.

    Se on totta että ihmiselle on annettu vain yksi nimi, joka on Jeesus. Näin lukee Raamatussa. en muista paikkaa.

    Kun sanotaan ettei ole muuta nimeä ihmiskunnalle annettu, miksi pitää etsiä, Jahven, Jehovan ym. nimiä

    Äänestä

  • hei. kirjoitti:

    Mitä ihmeen väliä on Jumalan etunimellä? Häntä voi rukoilla niin kuin Jeesus opetti Isä meidän joka olet taivaassa.

    Jos on Jumalan lapsi saa sanoa Jumalaa isäksi.

    Jos sinulla on lapsia, etkö kuule heitä jos he sanovat sinua isäksi, (jos olet mies) vaaditko heitä kutsumaan sinua etunimellä?

    Nimen pyhittäminen on sitä, ettei turhaan lausu Herra sinun Jumalasi nimeä.

    Se on totta että ihmiselle on annettu vain yksi nimi, joka on Jeesus. Näin lukee Raamatussa. en muista paikkaa.

    Kun sanotaan ettei ole muuta nimeä ihmiskunnalle annettu, miksi pitää etsiä, Jahven, Jehovan ym. nimiä

    Mitä ihmeen väliä on Jumalan etunimellä?

    -Kai sillä on väliä, jos raamattussa käytetään Jumalan nimeä lähes 7000 kertaa. Tuskin se sinne turhaan on sisällytetty.
    Raamattu käskee luomaan läheisen suhteen Jumalaan. Kuinka läheinen on esim ystävä jonka nimeä et edes tietä? Jumalalia ja Herroja tässä maailmassa riittää. Jehova nimi erottaa tosi Jumalan muista herroista ja jumalaista. Raamatuussahan lukee ...jotta ihmiset tietäisivät, että sinä jonka nimi on Jehova, sinä yksin olet korkein kaikessa maassa....

    Nimen pyhittäminen on sitä, ettei turhaan lausu Herra sinun Jumalasi nimeä.

    -Jumalan nimeä saa ja pitää käyttää. Sen lausuminen on kiellettyä arvottomassa merkityksessä, ei muuten.

    miksi pitää etsiä, Jahven, Jehovan ym. nimiä

    -Eikö Jeesuksen nimikin tarkoita "Jehovassa on pelastus"? Lukeehan raamatussa myös "se joka huutaa avuksi Jehovan nimeä pelastuu".

    Äänestä

  • hei! kirjoitti:

    Tuo Jumala suhde ihmisellä on "hieman" erilainen kuin ihmissuhde.Ihmissuhteissahan on merkitys tietää toisen nimi kun kohdistamme ajatuksemme häneen.

    Jumalasuhde on siitä erilainen, että Jumala jo tietää ihmisen ajatukset jo ennemmin kuin hän itse ajattelee asiaa tietoisuudessa.Siis Jumala ei ole riippuvainen siitä putammeko häntä oikealla nimellä, koska hän kuulee meitä vaikka emme lausuisikaan hänen nimeään.

    Huokauskin hänen puoleensa riittää aktivoimaan sen hetkisen tilanteen suhteessa.Mutta, ihmiselle taas on merkityksellistä mihin hän kohdistaa ajatuksensa ja rukouksensa.Jos rukoilemme sitä, joka loi taivaan ja maan jne.. eli Raamatun Jumalaa niin hän kuulee meitä, vaikka sanoisimme hänelle:Kuningasten kunigas tai taivaan ja man luoja tai Herain herra tms..

    Jumalahan tietää/tuntee ihmisen jo äidin kohdussa ollessaan.Siis tämä Jumala suhde on "aika erikoinen".

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Jos se ei ole jumalanpilkkaa että jumalalle ei saa antaa ihmisnimeä mutta annetaan inhimillisesti, peräti eläimellisesti sukupuoli - niin sit ei o mikään!

    Äänestä

  • Jeesus Kristus on Jehova! Tai Jahve! Jeshua!
    Tai alkukielen mukaan Jumalan nimi on JHVH. Neljä konsonanttia, lausu se sitten oikein! Koska pelättiin Jumalan nimen väärinlausumista, alettiin käyttää nimitystä: Herra

    Äänestä

  • Jesaja 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
    = Jeesus, Jeshua, Jahve, Jehovah...

    1 Johannes 5:20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
    - totinen Jumala = Jeesus, Jeshua, Jahve, Jehovah ...

    Jt:uus on harhaa, koska Jeesuksen Jumaluutta ei tunnusteta. Eikä siten ole pelastusoppiakaan;

    Joh. 10:28. Ja minä (Jeesus, Jeshua, Jahve, Jehovah) annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
    29. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
    30. Minä ja Isä olemme yhtä."

    Äänestä

Tämä lienee ihan saatanasta joillekin fanaattisille uskovaisiksi itseään kutsuville:

Google: http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Jumalan sukupuoli&btnG=Google-haku&meta=lr=lang_fi

Tai mikä tahansa julkinen hakukone, media, julkiset keskustelut etenkin internetissä jossa kommunikointi välillä yltää jopa vuoropuheluun eikä tarvitse passiivisesti vain vastaanottamaan jostakin annettua tieto.. joka on aina ihmisten tuottamaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kristuskin kirjoitti:

On sama tänään eilen ja iänkaikkisesti.
Ei ole muuta nimeä ihmiselle annettu, kuin Jeesus.
JEHOVALAISET ON IHMISJÄRJESTÖ.
Jehovalaiset ovat eksytetty onnettomien ihmisten joukko, johon monet ovat lähteneet vilpittömällä mielellä etsimään elämän totuutta. Vilpitön mieli ja oma ajattelu kuitenkin on muisto vain tuohon kulttiin harhautuneille ihmispoloille.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu