kysymys

Olen kiinnostunut ortodoksisuudesta.Olen vahvasti nuorempana ollut luterilainen ja vapaissasuunnissa käynyt.Kuitenkin lähdin pois.Ei tuntunut omalta.Ortodoksisuudessa kiehtoo nimenomaan se ortodoksinen eläminen.haluaisin elää todellakin sellaista elämää.toteuttaa uskoa ja kääntyä kokonaan pois tältä tieltä mitä olen 10 vuotta kulkenut.Ortodoksisuudesta sain tietoa opiskeluideni kautta.Se kokonaisvalytainen eläminen uskossa ja Jumalalle olisi mielestäni ainoa oikea vaihtoehto elää uskossa.
Onko mahdollista päästä tutustumaan ortodoksiseen kirkkoon?paikkakunnallani sellainen on.Onko mahdollista jutella siellä jonkun kanssa.haluaisin jutella uskosta ja kääntymisestä.Miten se tehdään?Olen kaiken sen "unohtanut". En osaa rukoillakaan enää, mikä on outoa.ikinä en pääse rukousta loppuun, kun muut asiat tulvivat mieleen.
Luterilainen kirkko tuntuu jostain syystä kylmältä, eikä siellä tee mieli käydä.Sulkevatko ortodoksisuus ja luterilaisuus toisensa pois?Ei kait ole sellaisia isoja opillisia riitoja jotka perustavanlaatuisesti vaikuttavat uskoon?
kiitoksia asiallisista vastauksista.
1426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

rohkeasti juttelemaan papin kanssa. Asiat selkiytyvät kyllä..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jobi kirjoitti:

Olen kiinnostunut ortodoksisuudesta.Olen vahvasti nuorempana ollut luterilainen ja vapaissasuunnissa käynyt.Kuitenkin lähdin pois.Ei tuntunut omalta.Ortodoksisuudessa kiehtoo nimenomaan se ortodoksinen eläminen.haluaisin elää todellakin sellaista elämää.toteuttaa uskoa ja kääntyä kokonaan pois tältä tieltä mitä olen 10 vuotta kulkenut.Ortodoksisuudesta sain tietoa opiskeluideni kautta.Se kokonaisvalytainen eläminen uskossa ja Jumalalle olisi mielestäni ainoa oikea vaihtoehto elää uskossa.
Onko mahdollista päästä tutustumaan ortodoksiseen kirkkoon?paikkakunnallani sellainen on.Onko mahdollista jutella siellä jonkun kanssa.haluaisin jutella uskosta ja kääntymisestä.Miten se tehdään?Olen kaiken sen "unohtanut". En osaa rukoillakaan enää, mikä on outoa.ikinä en pääse rukousta loppuun, kun muut asiat tulvivat mieleen.
Luterilainen kirkko tuntuu jostain syystä kylmältä, eikä siellä tee mieli käydä.Sulkevatko ortodoksisuus ja luterilaisuus toisensa pois?Ei kait ole sellaisia isoja opillisia riitoja jotka perustavanlaatuisesti vaikuttavat uskoon?
kiitoksia asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu