Pitkänäperjantaina

että ilman jeesus-uskoa ei tarvitsisi syntejä sovittaa. jeesus-usko itse julistaa ihmiset syntisiksi ja uhkaa helvetillä. sitten sama jeesus-usko armahtaa näistä asioista jotka se itse on luonut. eikä uskovainen tule ajatelleeksi, että se rauha jonka usko hänelle antaa, antaa rauhan juuri niistä uhkista ja peloista, jotka sama usko on ensin aiheuttanut.

Joskus on hyväksi ja välttämätöntäkin että syntisyys painaa, siitä yksinkertaisesta syystä että tämä on pohjiaan myöten totta. Tällaista on jokainen joutunut kokemaan elämänsä matkalla jonkun aikaa, mutta Jumala ei ole tarkoittanut, että koemme tällaista painolastia kaiken aikaa.

Synti ja syyllisyys voivat vyöryä ihmisen sisimmän yli hyökyaallon lailla hänen herätessään synnin unesta ja alkaessaan myrskyn keskellä rukoilemaan avuksensa Herraa.

Synnin painot, syyllisyyden tunnot ja tietoisuus siitä, että "kaikessa rikoin ja kaikkea puutun" voivat johtaa myös jo uskoon tulleen suuriin myrskyihin ja koettelemuksiin, kuten opetuslapset Galilean myrskyävällä järvellä, vaikka itse Herra oli jo venheessä mukana. Meren myllerrys oli niin raivoisa ja yön hetki niin pimeä, että opetuslapsilta katosi kaikki toivo.

Olkoompa syntiemme paino ja sielumme ahdistus kummasta tahansa syystä johtuva, niin olemme tilanteessa, jossa avuttomina ja armoa tarvitsevina voimme turvautua vain Jumalaan.

Ehkä olemme jo itse kovasti yrittäneet, kuten lauluntekijä sanoo:

"Omin voimin nousta kyllä koitin,
kun mä tieni tuhoon vievän näin.
Jonkun himon joskus ehkä voitin,
mutta synnin orjaks silti jäin!"

Apua ei tule ihmisiltä emmekä pääse syyllisyytemme ja syntiemme taakoista omin ponnisteluin. Lauluntekijä koki valtavan armon ja jatkaa:

"Kiitos olkoon ristin Herra Sulle,
veres kautta annoit armon mulle.
Ja sydän uupunut sai suuren rauhan,
taivaan portit aukes yöhön maan!"

Synnin syyllisyys ja vapautus lain orjuudesta (jotka kummatkaan taakat eivät kuulu uskovaisen kannettavaksi) otetaan hartioiltamme ja sydämeltämme siellä, missä näemme Jeesuksen sovittaneen meidät täydellisesti ristinpuun päällä ja tehneen iankaikkisen sovinnon meidän ja pyhän Jumalan välillä. Meidät vanhurskautetaan eli tehdään Jumalalle täysin oikeuskelpoisiksi ja syyttömiksi uskon kautta Jeesuksen Kristuksen lunastustekoon.

Mistä tiedämme sen? Tiedämme sen siitä, että Jumala on sanonut sen meille Raamatussa. Usko on luja luottanus Jumalan Sanaan, että Hän on uskollinen ts. ehdottoman luotettava ja pitää lupauksensa. Tätä uskoa Herraan seuraa rauha ja lepo tunnossamme ja tämä johtuu siitä (vaikka koemme kukin sen omalla tavallamme), että Herran Henki todistaa otollisuutemme Jumalan edessä Jeesuksen liiton veren ansion tähden.

Tällä tiellä saamme rauhan ja ilon. Ja tämän lunastuksen pohjalta lähdemme kilvoittelemaan kaidalla tiellä. Jos lankeemuksia tulee niin olemme kuitenkin tulleet Isän lapsiksi ja silloin meidän on tehtävä parannus, saamme lankeemuksemme anteeksi, ja jatkamme matkaa. Jumalalla on todella paljon anteeksiantamusta lapsiaan kohtaan -paljon enemmän kuin maallisella isällämme koskaan voi olla- eikä Hän jätä kesken alkamaansa työtä meissä.

Sanot aloituksessasi, että "muistakaamme Jeesusta, joka sovitti meidän syntimme". Hyvin sanoit, mutta me olemme häilyväisiä ihmisiä ja vaikka me olisimmekin myrskyävällä merellä opetuslasten tavoin, jotka unohtivat, että Jumalan Poika on veneessä mukana, niin Jeesus, jonka päälle syntimme pantiin, muistaa meidät.

"Unohtaako äiti rintalapsensa niin, ettei armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unhottaisikin, niin Minä en sinua unohda". Tämä kaikille uskoville muistutukseksi ja lohdutukseksi. "Sinun vanhurskautesi on taivaassa" ja Hän auttaa sortuvaista ja maahan painetut Hän nostaa.