oletko synnitön kun teet parannuksen tekemistäsi synneistä.
Entä viikon/vuodenpäästä?
Entä viikon/vuodenpäästä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älä suunnittele pankkiryöstöä!
hö.höh
EI JEESUS KÄRSINYT KAI SEN VUOKSI ETTÄ SAISIMME SYNTIÄ TEHDÄ EDES TOISIAMME TAPPAMALLA TAI/JA TAPATTAMALLA KUTEN KRISTINUSKO ON TOIMINUT MELKEIN 2000 VUODEN AJAN!
JEESUS OPETTI RAKASTAMAAN KOSKA RAKKAUS TÄYTTÄÄ KAIKKI LAIT; EI OLE JUMALAN JA JEESUKSEN OPETUKSIEN MUKAISTA RAKASTAA LÄHIMMÄISTÄ MURHAAMALLA HÄNET!
Minä olen synnitön, sillä en usko yhdenkään uskonlahkon sanomaan. En usko myöskään lahkojen opinkappaleisiin erilaisista synneistä ja rikkomuksista. Ne ovat vain lahkojen jäseniä ja lahkon opetuksen mukaisesti uskovia varten laaditut säännöt. En ole jäsen, joten säännöt eivät koske minua.
En ole esim. vapaamuurari tai rotary, joten heidänkään säännöt eivät koske minua. Näin ei tarvitse iltakausia murehtia tehtyjä tai tekemättömiä.
Niin se on, että silloin kun tunnustaa uskon joka viljelee syntiä, tunnustautuu syntiseksi ja synnin tekijän (tekijä: synnin opin alkuperän, synnin levittäjä sen kaikissa muodoissa) kaltaiseksi.
Roomalaiskirje:
7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
7:16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Kyseessä ei ole laki! Laki on Suomessa demokraattisesti valitun Eduskunnan laatima ja hyväksymä.
Lainauksesi on jonkin uskonlahkon kirjasta. Kirjasta, jonka lahkolaiset ovat ihan itse joskus kirjoittaneet ja ihan itse päättäneet sen sisällöstä. Samassa kirjassa on myös kerrottu mitä niille lahkon jäsenille tehdään, jotka eivät noudata lahkon määräyksiä. Nämä myös vaihtelevat eri kirkkokuntien ja lahkojen kesken.
Laki taas koskee kaikkia yhdistyksistä ja uskonnoista riippumatta ja rangaistuksetkin ovat samat. Eikä rangaistus ole esim. kivittäminen, teilaaminen, helvetin ikuinen tuli tai muuta armollista. Vai oletkos sitä mieltä, että vaikkapa petoksesta savolaisille pitäisi olla eri rangaistus kuin vaikkapa jehovalaisille?
Edelleenkin korostan sitä, että kunkin kirkkokunnan ja uskonlahkon omat kirjat ja raamatut koskevat pelkästään ko. porukan jäseniä. Ne EIVÄT ole mitään kaikkien yleisesti hyväksyttyjä KAIKKIA koskevia määräyksiä. Saati, että minuun kohdistetaan kirjoissa määrättyjä rangaistuksia!
Ovellani käyneet jehovalaiset kertoivat kuinka hieno kirja heillä on. Lukivat kohdan, jossa käskettiin rakastamaan lähimmäistä. No, minulla on RT-kortisto, joka oli vielä hienompi, sillä siellä määrätään tekemään taloon vedenpitävä katto!
..pystyy elämään synnitöntä elämää kovinkaan moni meistä,ainakaan viikko viikon jälkeen.
Kaikki me hairahdumme monin eri tavoin.
Mutta kaiken voi saada anteeksi viikko viikon perään sillä Jeesus maksoi lunaat meidän puolestamme eikä saatana enää voi vaatia meitä itselleen jos vaan hyväksymme Jumalan pelastussuunnitelman henkilökohtaisesti kohdallamme.
On kuin olisimme oikeudessa: Jumala tuomarina, saatana syyttäjänä. Siellä saatana vaatii ihmistä itselleen koska ihminen on rikkonut Jumalaa vastaa. Väliin astuu Jeesus joka sanoo että Hän ottaa tämän syytetyn ihmisen synnit kannettavakseen, Hän asettuu sijaiskärsijäksi. Hän kuoli tämän syytetyn puolesta sillä Tuomari, Jumala itse sanoi alussa että synnin palkka on kuolema, iankaikkinen ero Jumalasta. Kuolema ei voinut pitää Jeesusta, Häntä joka eli täysin synnittömän elämän ollessaan maan päällä kaksituhatta vuotta sitten. Hän kuoli meidän syntiemme tähden. Mutta kuolema ei voinut pitää häntä, sillä Hän oli synnitön.
Siis aivan kuin jos minä olisin oikeudessa enkä pystyisi esim. maksamaan minulle langetettua korvaussummaa. Sitten kaverini aitiossa astuisi esiin, maksaisi sen puolestani ja hyvittäisi näin rikoksestani määrätyn rangaistuksen jolloin minä olisin vapaa.
Meidän ei tarvii enää murehtia olemmeko synnittömiä vielä viikon tai vuoden päästä, ne kaikki sovitettiin ristillä. Kaikki on anteeksi annettu jos vaan otamme vastaan sen anteeksiannon, lahjan jonka Jeesus Kristus meille tarjoaa. Ja tämän sovitustyön kautta me olemme Jumalan silmissä otolliset ja kelpaamme Hänelle. Hän todella tekee meidät vapaiksi.
Jos tuntuu siltä, että ei pysty muuttamaan elämäänsä , vaan kerta toisensa jälkeen epäonnistuu, niin kannattaa hakea apua.
Uskoontuleminen on hieno asia, mutta se on vasta alku uudelle elämälle. Jos elämä on ollut kovin risaista, niin sen paraneminen vasta saattaa alkaa siitä, kun pääset turvallisentuntuisen seurakunnan piirin.Ja välttämättä seurakunnasta ei löydy ammattiapua, jota saatat tarvita.
Minua on nykyisin auttanut Dr Philin neuvot, jotka ovat käytännöllisiä ja elämänläheisiä.
Kauan kauan sitten olin epävarma turvallisudenhakuinen nuori, joka löysi seurakunnan, mutta ei sitä apua ja perhettä, jota tarvitsi. Kaikesta varoiteltiin. Rukoiltiin. Mutta kun sisin on rikki, eikä edes tiedä, mikä on normaalia elämää, niin sitä hyvää mikä oli tarjolla ei osannut oikein tajuta ja ottaa vastaan.
Kuulehan, niis, ihminen on hetken synnitön. Jumala antaa anteeksi kaiken, kun käy papin luona päästämässä syntinsä. Useat kokevat olonsa jopa kevyeksi! Mutta ihminen tekee taas syntiä - vaikka kuinka yrittäisi, ihminen saa aikaan päivässä paljon pahaa. Eli yleensä alle viikossa lumous haihtuu, ja tavallisia synnillisiä tässä ollaan. :) Ainahan voi mennä uudelleen. ;)
olipas hyviä vastauksia.
Siis meitä on ojentajia/syyttäjiä ja ylös nostajia/ olkansa antajia, johon saa kyyneleet valuttaa/ saa lohdutuksen.