Piru

Täällä keskustelupalstoilla on välillä juttuja, joissa pirua, syytetään ihmisten pahoista töistäja voivotellaan, kun ihminen on lähtenyt pirun kelkaan ja eroon jumalastaan.

Onko kaikki "paha" mitä maailmassa tapahtuu lähtöisin pirusta?
Jos asia on näin yksinkertainen, niin saman logiikan mukaanhan sitten riittää ,jos ihminen pysyy erossa pirusta, eikä tämä edellytä "jumalan" lähellä olemista.
Jopa Roomalaiskatollinen kirkko tietääkseni tunnusti äskettäin, että moraalisesti oikeita ja näinollen hyviä tekoja voivat tehdä myös ihmiset, jotka eivät tunne/tunnusta jumalaa.

Piruhan oli alunperin Jumalan enkeli (takinkääntäjä ) ja palveli Jumalaa.
Eli piruhan on itseasiassa osa Jumalaa.
Oliko piru aikanaan ns. hyvä henki palvellessaan Jumalaa?

Miksi piru aikanaan "eriytyi" jumalasta?
Menikö jumalan suunnitelmissa jokin pieleen, koska tuntuu uskomattomalta, että tällainen tapahtuma kuuluu "kaikkivaltiaaseen" suunnitelmaan.

Eli jos piru oli aikanaan hyvä ollessaan jumalan yhteydessä ja nyt paha, niin eikö sitä olisi mahdollista kääntää toista kertaa.

Onko piru absoluuttisen paha, vai voiko myös hän ( vanhojen aikojen vuoksi ), tehdä välillä hyviäkin tekoja?

Kun täällä maailmassa on tapana jakaa ihmiset hyviin ja huonoihin, tuntusi minusta paljon oikeammalta se, että hyvän ja pahan raja ei mene ihmisten välillä vaan heidän sisällään.
Eli ovatko jumala ja piru vain ihmisen siällä olevia voimia, joita ihminen yrittää hallita ja josta Hän on myöhemmin tehnyt uskonnon.
16648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kaikki paha on lähtöisin paholaisesta. hän on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan.
Jumalan on hyvä Jumala ja tahtoo ihmiselle hyvää.
Ihminen joutui eroon Jumalasta syntiinlankeemuksen seurauksena. Näin hän on paholaisen vietävänä. Paavali kertoi näin"...avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun(Jeesukseen)synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa." Apost.26:18

Ihmisellä on vapaatahto valita kumpaa palvelee, mutta välimuotoa ei ole. Ei voi olla puolueeton.
Jokainen ihminen voi tehdä hyvää, mutta teot eivät pelasta.Ainoastaan usko Jeesukseen Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä avaa meille uudestaan yhteyden Jumalaan.

paholainen ei ole osa Jumalaa, vaan luotu enkeli.
Hän oli aikaisemmin valonkantaja, joka lankesi ja kapinoi Jumalaa vastaan, koska halusi olla Jumalan kaltainen.Toisin kuin ihmisillä, enkeleillä ei ole mahdollisuutta tehdä parannusta. Näin ollen paholainen ei koskaan tee hyviä tekoja"vanhojen aikojen muistoksi", koska hän on läpeensä paha.
Hän vihaa Jumalaa ja haluaa siksi tuhota ihmisen, jota Jumala rakastaa.
En jakaisi ihmisiä hyviin ja pahoihin. Meitä on vain syntisiä ja armahdettuja syntisiä.
Jumala toteuttaa Raamatun sanan viimeistä piirtoa myöten. Hän ei muuta sitä.Tulee viimeinen tuomio, jossa paholainen ja hänen eksyttämänsä seuraajat tuomitaan.Tämän jälkeen Hän luo uuden taivaan ja maan, jossa oikeamielisyys valitsee.
Meidän tule valita, hyväksymmekö Jumalan tarjoaman pelastuksen Jeesuksessa vai yritämmekö "omin voimin" paholaisen ohjauksessa. Tähän valintaan meillä jokaisella on vapaa tahto ja myös vastuu valintamme seurauksista.

Äänestä
  • Meitä on vain syntisiä ja armahdettuja syntisiä.
    Jumala toteuttaa Raamatun sanan viimeistä piirtoa myöten. Hän ei muuta sitä.Tulee viimeinen tuomio, jossa paholainen ja hänen eksyttämänsä seuraajat tuomitaan.Tämän jälkeen Hän luo uuden taivaan ja maan, jossa oikeamielisyys valitsee.
    """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""
    Ei Jumala varmaan suunnitelmaansa muuta, kysymys on enemmänkin siitä miten me se suunnitelman tulkitsemme.

    Kun puhut viimeisetä tuomiosta, niin tarkoitatko sitä Vanhan Testamentin helvettiä, jossa ihmiset palavat ja kärsivät ikuisesti, vaan onko kyseessä vaan ero Jumalasta?
    Vai mikä on "pahan palkka"?

    Eikö kuitenkin ole järjetöntä ajatella, että Jumala, jotka pidetään Rakkautena, toimisi tällä tavalla.
    Eihän Rakkaus voi aiheuttaa tällaista ja toimia omaa itseään vastaan.

    Miten Jumala armahtaa ne ihnmiset, jotka ovat asuneet eri kulttuureissa eri aikakausina, eivätkä ole saaneet tietoa " tästä Jumalasta"?
    Mitä jossakin Afrikan avustusleirillä oleva 3 kuukautisena kuollut ihminen tietää Jumalasta?

    Rakkaus on kai oikeamielinen?

    Onko usko todella ainut kriteeri ihmisten tuomitsemisessa?
    Moni ns. ei uskovainen voi olla moraalisesti ja
    henkisesti hyvä.
    Myös moni ns. uskovainen voi tehdä pahoja asioita elämässään.
    Olisiko mahdollista, että se Jeesuksen armo olisi - ei pelkästään tarkoitettu- vaan tehty meitä kaikkia ihmisiä varten.

    Joskus tuntuu sitä, että kristillisessä uskonnossa on käynnissä 50 km hiitokilpailu, jossa vain 3 parasta pääsee taivaaseen.
    Ei kai rakkaus voi olla niin omivaa, että ihminen, joka tekee hyvää on eriarvoisessa asemassa kuin vastaavaa tekevä "uskovainen".

    Eihän kukaan pääse taivaaseen hyvillä teoillaan!
    Mutta eikö se "armokin" voisi olla vähän laajemmin ymmärretty käsite.
    Eikö se Jeesus sanonnut, että Hän olisi olemassa
    kaikille eli niillekin, jotka eivät Häntä nimelliseti tunne.

    Äänestä

  • Starcruiser kirjoitti:

    Meitä on vain syntisiä ja armahdettuja syntisiä.

    Viimeinen tuomio löytyy kyllä uudesta testamentistakin, useammasta kohtaa.esim.lainaan kohtaa:" mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhehtelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa;tämä on toinen kuolema."Ilm.21:8

    Jumala on rakkaus, mutta Hän on myös Pyhä Jumala.
    Hän vihaa syntiä, vaikka rakastaa meitä syntisiä ihmisiä. Jumala tarjoaa meille pelastusta. Me itse teemme valinnan, otammeko sen vastaan. Tuomio riippuu täysin meidän valinnoistamme, ei Jumalan epäoikeudenmukaisuudesta.Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.(2 tim 2:3,4,)

    Mitä tulee toisessa kulttuurissa asuviin ihmisiin, niin siihenkin löytyy vastaus raamatusta. Lyhennän jakeita."sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole,luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he,vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat- sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta..." Room.2:11-16

    Lapset ovat viattomia, kunnes oppivat erottamaan hyvä ja pahan. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.

    Kysyit myös onko usko ainoa kriteeri ihmisen tuomitsemisessa."sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita;mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.Joh.3:16-18.

    Armo on todellakin tarkoitettu kaikille, kun otamme sen vastaan ja tunnustamme että Jeesus on Herramme.(room.10:9,10)

    Armo=ansaitsematon rakkaus minun osakseni.

    Äänestä

  • Mutta voisiko olla että Jumala pirunkin kautta haluaa ihmiselle hyvää antaessaan hänelle koetuksia, jotta ihmisestä tulisi henkisesti vahva?

    Äänestä

pirun ja kokemus vaikutti hieman samantapaiselta kuin uskon Jaakobilla olleen hänen painiessaan enkelin kanssa. Pirun hahmo oli äärimmäisen kammottava mutta voitin sen eräällä helpolla konstilla.

Äänestä
  • Huusit Jeesuksen nimeä, jota piru sitten säikähti ja lähti karkuun?

    Äänestä

  • arvaan! kirjoitti:

    Huusit Jeesuksen nimeä, jota piru sitten säikähti ja lähti karkuun?

    laulamaan.

    Äänestä

  • vaan aloin kirjoitti:

    laulamaan.

    No ei suinkaan
    Kirjoittanut: vaan aloin 7.4.2007 klo 16.08

    laulamaan.

    VARMAAN PORILAISTEN MARSSIA

    Äänestä

"Miksi piru aikanaan "eriytyi" jumalasta?
Menikö jumalan suunnitelmissa jokin pieleen, koska tuntuu uskomattomalta, että tällainen tapahtuma kuuluu "kaikkivaltiaaseen" suunnitelmaan."

Miksi Lakshmin, joka on rikkauden, valon ja tiedon jumalatar, yhdistäminen myös rahaan on väärin? Miksi on muka moraalisesti väärin pyytää tältä jumalattarelta, joka on myös onnen, kauneuden ja hedelmällisyyden jumalatar, onnea, rahaa rikkautta ja kauneutta itselle ja perheelle? Ja miten Laksmi voi olla samaan aikaan sekä Vishnun puoliso, että Vishnun ruumiillistuma?

Ja vielä toinen erittäin tärkeä ja oleellinen moraaliin ja etiikkaan liittyvä kysymys; Eikö se nyt ole moraalisesti väärin, ja haitallista ihmiselle että shivan palvonnassa lingam, joka on fallossymboli, symboloi myös jumalaa?

Menikö Brahmanin suunnitelmassa jokin pieleen, kun sadhut päätyivät lopulta pukeutumaan vain tuhkaan ja rukousnauhoihin, ja että shivan palvonnassa päädyttiin lopulta pitämään lingamia, fallossymbolia siis, tärkeimpänä elementtinä, ja jopa jumalan symbolina?

Koska tuntuuhan uskomattomalta että tällainen kuuluisi Brahmanin suunnitelmaan. 8-/

Äänestä
  • tarkoittaa luomista, Big Bangia joka tapahtuu tälläkin hetkellä. Alussa oli pimeää, sitten Jumala sanoi: Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli. Nyt Lucifer on tämä valontuoja-enkeli, eli häntä tarvittiin siihen puuhaan. Maailmankaikkeuden taustakohina on 13 miljardia vuotta sitten syntyneen valon aiheuttamaa. Lucifer luuli itse luovansa koko näkyvän maailman, vaikka olikin vain oikea käsi siinä puuhassa, joten hän ylpistyi. Tämä tarkoittaa erillisen egon syntymistä.

    Äänestä

  • jumalasta kirjoitti:

    tarkoittaa luomista, Big Bangia joka tapahtuu tälläkin hetkellä. Alussa oli pimeää, sitten Jumala sanoi: Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli. Nyt Lucifer on tämä valontuoja-enkeli, eli häntä tarvittiin siihen puuhaan. Maailmankaikkeuden taustakohina on 13 miljardia vuotta sitten syntyneen valon aiheuttamaa. Lucifer luuli itse luovansa koko näkyvän maailman, vaikka olikin vain oikea käsi siinä puuhassa, joten hän ylpistyi. Tämä tarkoittaa erillisen egon syntymistä.

    On TÄYSIN epäeettistä ja moraalitonta opettaa tuollaista harhaoppia. Häpeä, sinä syntinen iljetys!

    Totuushan on, että Herramme Lentävä Spagettihirviö loi kaikkeuden aloittaen vuorista, puista ja kääpiöistä. Mitään Lucifereita ei ole olemassakaan.
    On myös todellista harhaoppia levittää sellaista valhetta, että maanjäristykset, hurrikaanit ja muut luonnonkatastrofit olisivat merkkejä maailmanlopun läheisyydestä, koska tosiasiahan ON, että nämä ilmiöt johtuvat merirosvojen lukumäärän vähentymisestä 1800- luvun jälkeen.

    En nyt voi enempää teitä alkaa tässä evankelioimaan sillä en ole pukeutunut kunnioittavasti merirosvopukuun, ja se on Herramme FSM:n rienaamista. Mutta sen vain sanon vielä teille, rakkaat kuulijat: Tehkää parannus harhaopeistanne, ja kääntykää pastafareiksi. Kuten minä.

    Rãmen!

    Tässä teille vielä vähän totuuden valoa, ravitsevaa Sanaa sielujenne virvoitukseksi.

    http://www.venganza.org/spread-the-word/springfield/video/

    Äänestä

  • fladnag kirjoitti:

    Raamattuun ja fysiikan viimeisimpiin tutkimuksiin puhumattakaan hindulaisuudesta tai buddhalaisuudesta.

    Erillinen, oman sisäisen Itsemme (Kosmisen Tajunnan) luoma ego on kaiken kärsimyksen alkusyy. Se on siis samalla piru, piruhan ON kaiken kärsimyksen syy. Piru on oma luomuksemme.

    Äänestä

En kyllä viisastunut vastauksistanne juuri yhtään. mutta sehän onkin mun ongelma.

En tunne kovin hyvin mitä muut uskonnot kuin kristinusko sanoo pirusta, jos niillä ylipäätään on sellainen. Mutta antaa tulla.

Olisi kuitenkin kiinostavaa saada esim. kritittyjen mielipiteitä - ja tarkoitan - mielipiteitä ei mitään Raamattusitaatteja.
Tuntuu, että ne välttelevät kaikki epämiellytävät kysymykset ja vaan siteeraavat Raamattua.
DEVIL IN DISGUISE

Äänestä
  • perustuu, jos ollaan tosi kristittyjä. Te eksytte ellette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa.
    Sorry nyt vaan.

    Äänestä

uteliaan "verrokki, ehkä tulet sen joskus huomaamaan ihan omalla kohdallasi, hymyilee
kaikkitietävän olevaisena tunnetussa maailmankaikkeudess:) no eteenpäin ainavaan "vaan"raihnaisten asenteidemme kaa, toinen hymy :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Starcruiser kirjoitti:

Täällä keskustelupalstoilla on välillä juttuja, joissa pirua, syytetään ihmisten pahoista töistäja voivotellaan, kun ihminen on lähtenyt pirun kelkaan ja eroon jumalastaan.

Onko kaikki "paha" mitä maailmassa tapahtuu lähtöisin pirusta?
Jos asia on näin yksinkertainen, niin saman logiikan mukaanhan sitten riittää ,jos ihminen pysyy erossa pirusta, eikä tämä edellytä "jumalan" lähellä olemista.
Jopa Roomalaiskatollinen kirkko tietääkseni tunnusti äskettäin, että moraalisesti oikeita ja näinollen hyviä tekoja voivat tehdä myös ihmiset, jotka eivät tunne/tunnusta jumalaa.

Piruhan oli alunperin Jumalan enkeli (takinkääntäjä ) ja palveli Jumalaa.
Eli piruhan on itseasiassa osa Jumalaa.
Oliko piru aikanaan ns. hyvä henki palvellessaan Jumalaa?

Miksi piru aikanaan "eriytyi" jumalasta?
Menikö jumalan suunnitelmissa jokin pieleen, koska tuntuu uskomattomalta, että tällainen tapahtuma kuuluu "kaikkivaltiaaseen" suunnitelmaan.

Eli jos piru oli aikanaan hyvä ollessaan jumalan yhteydessä ja nyt paha, niin eikö sitä olisi mahdollista kääntää toista kertaa.

Onko piru absoluuttisen paha, vai voiko myös hän ( vanhojen aikojen vuoksi ), tehdä välillä hyviäkin tekoja?

Kun täällä maailmassa on tapana jakaa ihmiset hyviin ja huonoihin, tuntusi minusta paljon oikeammalta se, että hyvän ja pahan raja ei mene ihmisten välillä vaan heidän sisällään.
Eli ovatko jumala ja piru vain ihmisen siällä olevia voimia, joita ihminen yrittää hallita ja josta Hän on myöhemmin tehnyt uskonnon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu