USA:n avoimuus

Sotatapahtumia jonkin verran seuranneena olen hiukan ihmetellyt USA:n avoimuutta sotatilanteista eli kerrotaan kiusallisista tapahtumista(onnettomuudet) sekä kohdatuista tappioista ja sotajoukkojen mukana kulkee paljon toimittajia.

Olisikohan kyse kuitenkin siitä, että sillä pyritään saavuttamaan mahdollisimman hyvä uskottavuus USA:n kertomille tapahtumille eli jos nyt kuitenkin käy niin ettei niitä joukkotuhoaseita tulla löytämään Irakin hallusta, niin ne ikäänkuin tuodaan sinne liittouman toimesta. Uutinen niiden löytymisestä olisi näin uskottavampi, kun ensin on saavutettu luottamus kerrottuihin tarinoihin.
Näin saataisiin lopulta hyväksyntä sodalle, sillä muutoinhan Haagi saattaisi kutsua eräitä henkilöitä istuntoihinsa.
4208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

USA on nimenomaan sanonut, ettei sen sotilaita tai muitakaan päättäjiä saa tuomita Haagissa. Siitähän on ollut kansainvälisen yhteisön kanssa vääntöä jo pitkään. Usa kyllä toimittaa vastustajiaan haagiin, mutta heidän omia sotilaitaan saa tuomita vain USA:ssa.

Äänestä
  • käy sitten Tony Blairin, kun Britannia on kuitenkin tunnustanut Haagin tuomioistuimen, jos niin käy, että hyväksyttäviä syitä sotaan ei löydykään.

    Äänestä

Päivän Hesarissa on mielenkiintoinen artikkeli Saddam Husseinin klaanista, eli lähipiiristä, joista suurin osa on ministeritason henkilöitä.

Erikoista oli, että peräti kahden ministerin toimenkuvaan kuului joukkotuhoaseista vastaaminen.
Jos em. aseita ei ole, ei mainittuja ministereitäkään tarvittaisi.
Miksi he eivät ole saaneet jotain muuta tehtävää?

Se, että Liittoutuman joukot eivät kenties koskaan löydä niitä aseita, ei tarkoita, etteikö niitä olisi kätkettynä johonkin tuossa valtavassa maassa.Hiekan sisällä voi piillä yllätyksiä.

Vasta, kun tilanne on Saddamin hallinnon kannalta äärimmäisen tukala, voi olla kemiallisten tai biologisten aseiden vuoro, seurauksista välittämättä.

Pelkään vain, että jotain niistä on säilytetty myös Israelin varalta.
Jos sellainen päivä koittaisi, alkaisin olla todella huolissani koko maailman turvallisuuden puolesta.Israel on luvannut vastata agressioon...

Äänestä
  • Tarkoititko näitä ministereitä?

    "Hani Abd al-Latif Tilfah, johtaa Yhdysvaltojen mukaan joukkotuhoaseiden salailusta huolehtivaa tiedustelupalvelua"

    "Abd al-Tawab Mullah al-Huwaysh, varapääministeri ja sotateollisuusministeri jonka epäillään vastaavan joukkotuhoasetuotannosta"

    Jos tarkoitit näitä Hesarista kaivettuja artikkeleita, niin ensimmäisen kohdalla lukee "Yhdysvaltojen mukaan" ja toisessa "epäillään".
    Hiukan putoaa pohja pois väitteeltäsi ja sinänsä vaikka olisivatkin totta, niin nehän ovat vain toimenkuvia ja saattavat muuttua ajan mukaan.

    Roger Hill:n näkemys Irakin joukkotuhoaseista:
    http://www.jippii.fi/uutiset/ulkomaat/?aid=88215

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Muuan kirjoitti:

Sotatapahtumia jonkin verran seuranneena olen hiukan ihmetellyt USA:n avoimuutta sotatilanteista eli kerrotaan kiusallisista tapahtumista(onnettomuudet) sekä kohdatuista tappioista ja sotajoukkojen mukana kulkee paljon toimittajia.

Olisikohan kyse kuitenkin siitä, että sillä pyritään saavuttamaan mahdollisimman hyvä uskottavuus USA:n kertomille tapahtumille eli jos nyt kuitenkin käy niin ettei niitä joukkotuhoaseita tulla löytämään Irakin hallusta, niin ne ikäänkuin tuodaan sinne liittouman toimesta. Uutinen niiden löytymisestä olisi näin uskottavampi, kun ensin on saavutettu luottamus kerrottuihin tarinoihin.
Näin saataisiin lopulta hyväksyntä sodalle, sillä muutoinhan Haagi saattaisi kutsua eräitä henkilöitä istuntoihinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu