Suomalaiset valitsevat aina sen hauskimman pellen voittajaksi. Ei tässä mitään koomikkoa etsitä vaan laulajaa. En sano ettei Ari osaisi laulaa, mutta hän laulaa vaan heviä. Kuinka moni teistä Arin äänestäjistä oikeasti kuuntelee heviä? Ei tarvitse sanoa. Kyllähän joku aina kuuntelee heviäkin, mutta uskon että osa Arin äänestäjistä oli myös ihan pikkutyttöjä. Eikä ne tule ostamaan mitään hevi-levyä. Onko Ari hyvä idoli pikkutytöille? Minun mielestäni Anna on paljon parempi, kun niitä Arin temppuja olen seuraillut. Tehtiin sitten Ilkat.
Ei idolssia enää!
amla.
7374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Anna olisi ollut parempi idoliksi. Oli miten oli, Anna saa levarin kumminkin.
eli kyl sitä kannattaa jatkaa. jos on kaupallinen niin so what. Eikös kaikki muukin ole.
Ari on kuiteskin helmilöytö tosta kisasta. Sitähän yriteltiin houkutella jo aiemminkin, muttei lähteny. On se meidän onni, et nyt lähti mukaan.
kuuntelemasta Annaa??
tehdä eikä muuta sit haluakkaan. Et taas tuntuu jotain kaivelua olevan, kun pitää yrittää keksii jotain häijyä.
estä pikkutyttöjä fanittamasta annaa tai ostamasta sen levyjä. Tämä oli enemmistön mielipide. Itse ostaisin ennemmin arin kuin annan levyn. Jos anna meinaa tehdä jotain portugalista/espanjalaista musaa niin en todellakaan osta. Ja ihmettelen jos semmonen menee kaupaksi suomessa pidemmän päälle. Mulle sanat on biisissä erittäin tärkeet ja haluun tödellakin ymmärtää mistä siinä lauletaan.
myös noita kauniita slovareita, ne sujuu häneltä niin upeasti tunteella. Hevifaneja löytyy kaiken ikäisistä (no ehkei montaa yli kuuskymppistä fania ole...). Pikkuskidien levyt maksetaan vanhempien lompsasta.
Arin haastatteluja on ollut paljon töllössä ja maikkarin netissä. Niistä kaikista on saanut kuvan reilusta, sympaattisesta ja jalat maassa -tyylisestä kaverista, joka on tosimielellä mukana. Virheitä tekee jokainen. Annakin muuten kiroilee (no voi kauheeta sentäs).
Mun mielestä Anna olisi ansainnut voiton. Pieni tyttö viellä, mutta kesti kisan loppuun asti(no kasvakoot muutaman vuoden).Joutuu viellä median pyörritykseen :(. Mun mielestä oli hieman emäreilua, että ne valitsi Annalle niin Annan tyyliltä erillaisen ja vaikean biisin. Arin biisi oli paljon helpompi. I love rock n roll menee niin matalalta, ettei sitä pysty laulamaan kunnolla kun alkuperäinen esittäjä.
Ari on ihan ok laulaja. Hevistä vaan en tykkää ja siksi olisin toivonut kuulevani häneltä finaalissa jotain erikoista. Siis oli se slovari ihan hyvä, mutta Ari veti sellasia jo aijemmin. Anna otti rohkeasti portugalilaisen biisin ja se oli hyvä ja rohkea valinta. Samaa olisin toivonut Ariltakin. Ari oli koko kisan ajan niin yllätyksetön.
Ari vois kyllä antaa Annalle sen idolille tehdyn biisin. Jos aikoo tehdä hevi-levyn.