Adventismi (Suomessa esiintyy nimen omaan seitsemännen päivän adventismia, on myös muita adventistisia lahkoja mutta ne ovat pienempiä) on alkujaan amerikkalainen uskonnollinen liike 1840-luvulta. Tässä artikkelissani termillä adventismi tarkoitan vain seitsemännen päivän adventismia. Suomessa adventisteilla on mm. kustantamo Kirjatoimi Tampereella, Piikkiössä Toivonlinna-niminen koulu sekä Hopeaniemessä kylpylä. Adventistien organisaatio on erityisen hierarkkinen ja siltäkin osin muistuttaa roomalaiskatolista kirkkoa (kuten erinäisissä muissakin suhteissa, kuten edempänä näytän). Niinpä esim. Suomessa toimiva adventtikirkko ei voi muuttaa ja uudelleentulkita liikkeen oppeja halunsa mukaan, vaan oppiperusta on yhteinen ja ylhäältä annettu. Ainoa mahdollisuus muokata oppeja on vain joka viides vuosi pidettävä pääjohdon yleiskokous.
Adventismin alkuperänä on maanviljelijä William Millerin julistustoiminta 1840-1844 ja hänen johtamansa milleriläinen herätysliike. Jo tätä liikehdintää kutsuttiin adventisteiksi. Millerin julistuksen sisältö oli erityisesti Kristuksen pikainen tuleminen takaisin. Milleristisessä liikkeessä vallitsi suuri kiinnostus aikojen laskemiseen ja erityisesti Danielin kirjan aikamääreiden merkityksen laskeskeluun. Historiallisesti tarkasti ottaen se käsitys, että toinen tuleminen tapahtuu nimen omaan 22.10.1844 palautuu Samuel S. Snow nimiseen milleristisesä liikkeessä toimineeseen julistajaan, joka esitti sen väitteen Bostonin Tabernacle-tilaisuudessa 21.7.1844. Elokuussa Snow esitteli tätä oppiaan leirikokouksessa Exeterissä New Hampshiressa ja sen jälkeen tuo käsitys levisi kulovalkean lailla milleristien joukossa. Lokakuun 22 päivään mennessä 50 000 milleristiä uskoi Kristuksen tulevan juuri tuona päivänä. Miller itse jopa vastusti tarkan päivämäärän asettamista eikä koskaan opettanut 22.10.1844 Kristuksen paluun päivänä, kuten esim. kirjeessään 30.9.1844. Kiintoisasti ja erikoisesti seitsemännen päivän adventistit ja heidän "Herran sanansaattajansa" Ellen G. White pitävät kiinni tuon päivän käänteentekevästä teologisesta merkityksestä (= Kristus meni taivaallisen temppelin "ensimmäisestä osastosta" kaikkeinpyhimpään ja tutkiva tuomio alkoi).
Kuitenkin Miller itsekin horjui käsityksissään ja alkoi antaa periksi milleristisessä liikkeessä vallinneelle innostukselle ja alkoi uskoa, että Kristus tulee takaisin hyvin pian, mikä ilmenee Millerin kirjeistä selvästi. Hänellä oli useampia erilaisia aika-arvioita, mutta päivämäärään 22.10 hän ei uskonut. Kirjeessään 12.10.1844 Miller sanoi olevansa pettynyt, jos Kristus ei tulisi takaisin 20-25 päivän kuluessa, joten hän katsoi Kristuksen toisen tulemisen tapahtuvan 26-31.10.1844 välisenä aikana. Muita mahdollisia toisen tulemisen päiviä olivat Millerin mukaan 23, 27, 28 ja 31. päivät lokakuussa 1844. Nuo kaikki päivät ovat Millerin samassa kirjeessä lokakuun 6. päivältä 1844. Tämän lisäksi Miller väitti edelleen, että ne Danielin 8. luvun 2300 päivää olivat täyttyneet jo keväällä 1843.
Otteita Millerin kirjeestä:
When did the 2300 days end? Last spring.
. . . Christ will come in the seventh month . . . .
If he does not come within 20 or 25 days, I shall feel twice the disappointment I did this spring.
. . . it must and will come this fall. . . . I see no reason why we may not expect him within twenty days. . . . just so true will redemption be completed by the fifteenth day of the seventh month . . . .
I am strong in my opinion that the next [Sunday, Oct. 13,] will be the last Lord's day sinners will ever have in probation; and within ten or fifteen days from thence, they will see Him . . . .
. . . in twenty days or less I shall see all that love Jesus.
Kyseinen milleristisen liikkeen avainteksti Dan.8 luvussa tarkoittaa kuitenkin omassa historiallisessa kontekstissaan Jerusalemin temppeliä ja sitä kohdannutta häväistystä / saastuttamista Antiokos Epifaneen juutalaisvastaisten toimien johdosta makkabilaisajalla 160-luvulla eKr. Toki Miller ja hänen saarnaajatoverinsa eivät tunteneet Raamatun alkukieliä eikä teologiaa, vaan käyttivät King James-raamatunkäännöstä tulkintojensa pohjana.
Se päätelmä, että lokakuu olisi ollut oikea kuukausi perustui sekin virheeseen. Nimittäin siihen erheelliseen luuloon, että karaiittien (pieni juutalaislahko) noudattamassa kalenterissa suuri sovituspäivä olisi ollut lokakuussa vuonna 1844. Niin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut. Se lokakuinen päivä tuli ja meni ja mitään maailmanloppua ei tietenkään tullut, sillä tarkkaa Kristuksen tulemisen päivää ei kukaan voi tietää (ei edes "20-25 päivän tarkkuudella"). Tuosta kokemuksesta käytetään adventismissa nimitystä "suuri pettymys (Great Disappointment)". Alkuperäinen milleristinen/adventistinen liike hajosi vuonna 1844 viiteen ryhmittymään, joista eräästä (siinä vaiheessa pienimmästä joukosta) kehittyi lopulta seitsemännen päivän adventistien organisaatio, joka perustettiin virallisesti vuonna 1863.
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=131&PHPSESSID=ba76dd3b0c47cc62f342c1cabba008ea
Adventismin alkuperänä on maanviljelijä William Millerin julistustoiminta 1840-1844 ja hänen johtamansa milleriläinen herätysliike. Jo tätä liikehdintää kutsuttiin adventisteiksi. Millerin julistuksen sisältö oli erityisesti Kristuksen pikainen tuleminen takaisin. Milleristisessä liikkeessä vallitsi suuri kiinnostus aikojen laskemiseen ja erityisesti Danielin kirjan aikamääreiden merkityksen laskeskeluun. Historiallisesti tarkasti ottaen se käsitys, että toinen tuleminen tapahtuu nimen omaan 22.10.1844 palautuu Samuel S. Snow nimiseen milleristisesä liikkeessä toimineeseen julistajaan, joka esitti sen väitteen Bostonin Tabernacle-tilaisuudessa 21.7.1844. Elokuussa Snow esitteli tätä oppiaan leirikokouksessa Exeterissä New Hampshiressa ja sen jälkeen tuo käsitys levisi kulovalkean lailla milleristien joukossa. Lokakuun 22 päivään mennessä 50 000 milleristiä uskoi Kristuksen tulevan juuri tuona päivänä. Miller itse jopa vastusti tarkan päivämäärän asettamista eikä koskaan opettanut 22.10.1844 Kristuksen paluun päivänä, kuten esim. kirjeessään 30.9.1844. Kiintoisasti ja erikoisesti seitsemännen päivän adventistit ja heidän "Herran sanansaattajansa" Ellen G. White pitävät kiinni tuon päivän käänteentekevästä teologisesta merkityksestä (= Kristus meni taivaallisen temppelin "ensimmäisestä osastosta" kaikkeinpyhimpään ja tutkiva tuomio alkoi).
Kuitenkin Miller itsekin horjui käsityksissään ja alkoi antaa periksi milleristisessä liikkeessä vallinneelle innostukselle ja alkoi uskoa, että Kristus tulee takaisin hyvin pian, mikä ilmenee Millerin kirjeistä selvästi. Hänellä oli useampia erilaisia aika-arvioita, mutta päivämäärään 22.10 hän ei uskonut. Kirjeessään 12.10.1844 Miller sanoi olevansa pettynyt, jos Kristus ei tulisi takaisin 20-25 päivän kuluessa, joten hän katsoi Kristuksen toisen tulemisen tapahtuvan 26-31.10.1844 välisenä aikana. Muita mahdollisia toisen tulemisen päiviä olivat Millerin mukaan 23, 27, 28 ja 31. päivät lokakuussa 1844. Nuo kaikki päivät ovat Millerin samassa kirjeessä lokakuun 6. päivältä 1844. Tämän lisäksi Miller väitti edelleen, että ne Danielin 8. luvun 2300 päivää olivat täyttyneet jo keväällä 1843.
Otteita Millerin kirjeestä:
When did the 2300 days end? Last spring.
. . . Christ will come in the seventh month . . . .
If he does not come within 20 or 25 days, I shall feel twice the disappointment I did this spring.
. . . it must and will come this fall. . . . I see no reason why we may not expect him within twenty days. . . . just so true will redemption be completed by the fifteenth day of the seventh month . . . .
I am strong in my opinion that the next [Sunday, Oct. 13,] will be the last Lord's day sinners will ever have in probation; and within ten or fifteen days from thence, they will see Him . . . .
. . . in twenty days or less I shall see all that love Jesus.
Kyseinen milleristisen liikkeen avainteksti Dan.8 luvussa tarkoittaa kuitenkin omassa historiallisessa kontekstissaan Jerusalemin temppeliä ja sitä kohdannutta häväistystä / saastuttamista Antiokos Epifaneen juutalaisvastaisten toimien johdosta makkabilaisajalla 160-luvulla eKr. Toki Miller ja hänen saarnaajatoverinsa eivät tunteneet Raamatun alkukieliä eikä teologiaa, vaan käyttivät King James-raamatunkäännöstä tulkintojensa pohjana.
Se päätelmä, että lokakuu olisi ollut oikea kuukausi perustui sekin virheeseen. Nimittäin siihen erheelliseen luuloon, että karaiittien (pieni juutalaislahko) noudattamassa kalenterissa suuri sovituspäivä olisi ollut lokakuussa vuonna 1844. Niin ei kuitenkaan todellisuudessa ollut. Se lokakuinen päivä tuli ja meni ja mitään maailmanloppua ei tietenkään tullut, sillä tarkkaa Kristuksen tulemisen päivää ei kukaan voi tietää (ei edes "20-25 päivän tarkkuudella"). Tuosta kokemuksesta käytetään adventismissa nimitystä "suuri pettymys (Great Disappointment)". Alkuperäinen milleristinen/adventistinen liike hajosi vuonna 1844 viiteen ryhmittymään, joista eräästä (siinä vaiheessa pienimmästä joukosta) kehittyi lopulta seitsemännen päivän adventistien organisaatio, joka perustettiin virallisesti vuonna 1863.
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=131&PHPSESSID=ba76dd3b0c47cc62f342c1cabba008ea
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä se kertoo kirkon historiasta?
Koukkopsykoosista parantunut tarvitsee terapiaa ka psykoosilääkkeitä?
ONNITTELUT KAIKILLE ETÄISYYTTÄ OTTANEILLE...TEILLÄ ON TOIVOA VIELÄ....PELASTUA LAHKON NEGATIIVISESTÄ ILMAPIIRISTÄ...!?
Papit eivät kykene heikolla sielunhoidellisella koulutuksellaan auttamaan teitä...menkää terapiaan koulutettujen sairaanhoitajien, psykologien, psykiatrien, lääkäreiden, hyvien ystävien ja lähimmäisten luo hakemaan apua ja PIAN!
Adventtikirkon loppu on lähellä!!!
Eräs nuori nainen tuli seurakuntaan. Hänen setänsä oli hänen tukensa, koska vanhemmat eivät antaneet mitään arvoa tytön uskolle. Mutta setä asui kaukana, ja tyttö kärsi ainaisesta painostuksesta, kun oli kasteen kautta tullut Jeesukseen uskovaksi. Uudelleenkastaminen oli suuri synti perheessä, eikä tytön uskolla ollut mitään merkitystä sen rinnalla.
Lopulta hän menetti toivonsa ja hänet jouduttiin viemään mielisairaalahoitoon, sinne sinun erikoisosaajiesi haltuun. He sanoivat: Täällä ei tarvitse puhua uskosta mitään! Ei tietenkään, koska usko ei kuulu suomalaiseen terveydenhoitoon millään lailla, taitaa olla jopa kielletty asia.
Ahdistuksessaan tyttö meni yhä syvemmälle masennukseen, eikä sedän apu ollut riittävä, koska sitä oli harvoin saatavillakin. Lopun arvaattekin, itsetuhoiset ajatukset alkoivat vaivata häntä. Vähitellen hän oli kerännyt tarpeellisen määrän lääkkeitä, meni kihloihin toisen potilaan kanssa ja pääsi kihlalomalle, jonka aikana nautti pillerit. Hän pääsi tämän elämän vaivoista, suvun piinaavasta otteesta haudan lepoon.
Kuka oli syyllinen? Nuo erinomaiset hoitohenkilökunnan ihmiset, oma väki vai tuo tyttö? Yleisesti syytämme häntä, joka ottaa pillerit tai tekee muuta pahaa itselleen, mutta kuinka moni muistaa, että tuhoisa käyttäytyminen onkin monen asian summa.
Minä uskon, että Jumala armahti tuon tytön. Hänet otettiin pois tästä maailmasta, joka ei enää tarjonnut hänelle iloista elämää siinä uskovien yhteydessä, jota hän oli kaivannut ja jonka oli löytänyt. Jumala talletti hänet haudan lepoon ja hän nousee osaansa Jeesuksen tullessa. Silloin on jokainen asia hänen kohdallaan tutkittu ja tarkoin punnittu. Tuomio kaikkien osallisten kohdalla on varmasti oikea ja vanhurskas.
Sanot lahkoja negatiivisiksi! Millä perusteella? Minä väitän, että tässäkin tapauksessa se korkeakirkollinen luterilaisuus ei hyväksynyt uskoontuloa, vaan halusi alistaa sen valtansa alle ja traagisin seurauksin. Tytön elämän iloisin päivä olikin varmaan hänen kastepäivänsä, kun hän ojensi kätensä Jeesukselle. Silloin hän ei vielä tiennyt, mihin se teko johtaa; vanhempien syrjintään ja moitteisiin, kaikkeen pahaan, mitä hän koki sairaalassa ja lopulta ennenaikaiseen kuolemaan, joka olisi voitu välttää toisenlaisessa ilmapiirissä.
Ainoat onnelliset ja hyvät hetket hän koki seurakunnassamme ja setänsä perheen kanssa. Se ei riitä, jos matkat ovat pitkät ja näitä kohtaamisia on liian vähän. Herkkä mieli uupuu tuen puutteesta, ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat.
Vielä ei täällä Suomessakaan uskonnonvapaus ole tosiasia, vaikka sitä niin ylistetään. Juuri kotonamme saatamme joutua kauheimpaan painostukseen, mitä olemassa voi ollakaan. Se on siksi raskasta, kun sen tekevät ihmiset, joita me rakastamme. Olla kahden tulen välissä, mitä tehdä?
Herkät joutuvat paniikkiin, ja paholainen saa heistä hetkellisen vallan vieden heidät mukanaan epätoivoisiin tekoihin. Uskon kuitenkin Jumalan olevan se, joka päättää heidän lopullisesta kohtalostaan.