Suurvallan jälkeläiset
Kun minä kävin koulua 1970- ja 1980-luvuilla, minulle opetettiin, että suomalaisten varhaishistoria on ollut jonkinlaista nuotiotulen ympärillä tapahtunutta kivikautista nuolenpäiden veistelyä ja loruilua, ja että suomalaiset ovat vähitellen vaeltaneet tänne Venäjän aroilta, parempien riistamaiden toivossa ja isompien kansojen eteenpäin työntäminä.
Kulttuurin ja sivistyksen kerrottiin saapuneen Ruotsin kautta, jonne se oli saapunut Roomasta, jonne se oli saapunut Kreikasta. Mutta kun nekin asiat olivat jo niin kaukana, myös antiikin historia sivuutettiin aika pikaisesti, toisin kuin ennen sotia, ja sitten jo käsiteltiinkin YYA:ta ja Neuvostoliittoa.
Tällainen historiankäsitys on varmasti monella ikätoverillani. Siihen kuuluu olennaisena osana kaksi asiaa: ”venäläiset ovat aina olleet suuri kansa, ja heidän kanssaan meidän on opittava elämään” sekä se, että ”ruotsalaiset eivät olleet alistajia ja sortajia, vaan heitä (ja omia suomenruotsalaisiamme) meidän on kiittäminen siitä, että emme edelleen asu puussa.” Mutta kun tuo ei ole totta!
Lukeminen kannattaa aina, kuten eräs kirjakerho mainostaa. Äitini, joka oli jonkin sortin bibliofiili, jätti jälkeensä mahtavan kirjavaraston, jota olen sitten välillä lueskellen purkanut. Käsiini osui nyt Eero Kuussaaren kirjoittama ”Suomen suvun tiet”, joka oli monella tapaa mielenkiintoinen kirja.
Ensiksikin kirja on vuodelta 1935, ja sen on kustantanut Suomen heimosoturien liitto. Se antaa viitteen siitä, että kirja ei ole välttämättä täysin objektiivinen. Ajan hengen mukaisesti teksti onkin hyvin isänmaallista. Kun slaaveja ja svealaisia esitellään, aina muistetaan vähintäänkin sivulauseessa mainita, miten pahaksi heidän toimensa ovat Suomen heimolle olleet j.n.e., mutta sellaistahan oli historiankirjoitus tuolloin muuallakin maailmassa.
Tietyt faktat silti erottuvat isänmaallisen loimun alta, ja niissä on Kuussaarella esittää varsin vakuuttavat viitteet aikansa historiantutkijoiden näkemyksiin. Lisäksi Kuussaari käyttää paljon paikannimistöä todistusmateriaalinaan - tapa, jonka arvo on taas uudelleen löydetty ja hyväksi havaittu.
Mitä Kuussaaren kirja kertoo? Se kertoo sen, että me emme suinkaan asuneet puussa ennen ruotsalaisten tuloa, ja myös sen, että venäläiset eivät suinkaan aina ole olleet ylivoimainen suurvalta meidän rinnallamme. Kuinka moni meistä tietää, että suomalaisugrilaiset heimot ovat aikanaan olleet alueellinen, vaikkakin hallinnoltaan epäyhtenäinen, suurvalta? Miksi tästä ei kouluissa puhuta - vieläkään? Miksi me edelleenkin elämme siinä luulossa, että olemme maailmanhistorian kuriositeetti, joka saa kiittää olemassaolostaan sekä tuuria että viisaita ruotsalaisia ja laupeita venäläisiä. Ja kuinka vaikuttaisi nykypäivän suomalaisuuteen se, että tajuaisimme historiamme suuruuden?
Kuussaaren mukaan suomalaisten heimojen hallussa oli esim. pronssikautenamme - noin 1000 - 400 e.Kr. - laaja alue, joka ulottui Karjalasta Moskovan (jota ei ollut olemassa) kautta aina Uralille asti. Kulttuurivaikutteita saimme sekä balttilaisilta että sotaisilta skyyteiltä, ja jo tältä ajalta ovat ehkä johdettavissa monet tapamme ja tottumuksemme.
Kristuksen syntymän aikoihin alkoi kulttuuripiirimme levitä länteen päin, pitäen edelleen hallussaan äsken mainitut alueet, mutta tuoden suomalais-ugrilaiseen vaikutuspiiriin myös osan nykyistä Suomea ja pääosan Viroa. Kuussaaren mukaan tämä invaasio saavutti lakipisteensä noin vuonna 400, jolloin meillä oli jo varsin vahva heimokulttuuri, jolla oli oma uskontonsa, kielensä, omat tapansa j.n.e., eli varsin muuta kuin se käsitys, että elimme pikku kylissä ja veistelimme nuolenkärkiä, odottaen vain, että ruotsalainen tulisi sivistämään meidät.
Jos laitetaan asuma-alueemme kartalle, ja verrataan sitä vaikkapa Rooman valtakuntaan sen ollessa suurimmillaan keisari Trajanuksen aikana, yllätys on melkoinen. Olkoonkin, että hallintomme oli paljon alkeellisempaa kuin Roomassa, ja paikoitellen olimme tekniseltä osaamiseltamme huomattavastikin jäljessä, mutta se alue, jota Suomen heimot hallitsivat, oli kooltaan puolet koko mahtavaa Roomaa! Tämä ei ollut ollenkaan vähäpätöinen saavutus.
Varsin totta lienevät siis ne tarinat, jotka Lönnrot Kalevalaksi ja Kantelettareksi keräsi. Meillä on ollut suurempi ja merkittävämpi historia kuin tiedämmekään. Mutta meillä on ollut myös puutteemme - heikko yhteistyö ja keskitetyn vallan puute. Näiden seikkojen vuoksi ovat toisaalta slaavit kyenneet työntämään meiltä tieltään (siksi nyky-Venäjäkin on edelleen täynnä pienenpieniä saarekkeita, joilla elää osin eristyksissä suomensukuisia heimoja), ja toisaalta sekä slaavit että svealaiset ovat myös kyenneet usuttamaan meitä toisiamme vastaan. Esim. hämäläiset ja karjalaiset ovat historian kuluessa ottaneet useasti yhteen, ja eikö kansalaissotammekin vielä ollut osoitus tästä vieraiden voimien vaikutuksesta?
Kuussaaren mukaan 1200- ja 1300-luvuilla tuli eteen itsenäisten heimovaltioidemme loppu. Se ei nujertanut suomalais-ugrilaisuutta, mutta loi vahvan paineen siihen, että kulttuurimme katoaisi ja sen tilalle otettaisiin vieras. Nykyisessä Suomessa asuvien heimojemme osalta tämä tarkoitti kompromissia - suomalaisuus säilyi mm. kielenä ja monina tapoina, mutta vieraan kultturin ulkonaiset piirteet kyllä omaksuttiin. Missäköhän määrin me edelleenkin vain näyttelemme eurooppalaisia? Mitä on todellinen suomalaisuus? Tietääkö sitä enää kukaan?
Kyllä suomalaisuudessa edelleen on piirteitä, joita ei voi selittää kuin muinaisella historiallamme. Esimerkiksi halumme henkilökohtaiseen eristäytymiseen on yksi piirre, jossa poikkeamme muusta Euroopasta. Niinikään kun muualla puuhataan jo lähes anarkistisia hallintomalleja, meillä kansan enemmistö toivoo vahvaa valtaa. Tämä ei johdu pelkästään Kekkosen varjosta, vaan myös siitä, että sisimmässään Suomen kansa tietää, että naapurikansat ovat kyenneet meitä alistamaan aina vain sen takia, että emme ole olleet yksituumaisia, eikä meillä ole ollut kelvollista valtiota. Nyt on. Kekkosen aikanaan saama valta ei johtunut pelkästään Kekkosesta itsestään, se johtui myös Suomen kansan historiallisista tarpeista ja toiveista.
Myös esimerkiksi suomalaisten suhde luontoon poikkeaa eurooppalaisten käsityksistä. Se on välittömämpi ja vähemmän esineellistävä kuin esimerkiksi saksalaisilla keskimäärin.
Joku antropologi voisi kirjoittaa näistä eroista kirjan, mutta minun tapauksessani riittänee, että totean vain, että eroja on, ja pyydän lukijaa miettimään, mitä kaikkia niitä on, sekä ennen muuta hyväksymään erityispiirteemme.
Historiasta voi oppia. Se opettaa ainakin sen, että Suomen heimojen asuma-alue on koko ajan pienentynyt, slaavit ovat vieneet enimmän osan, ja Länsipohjan ovat ryövänneet ruotsalaiset. Toinen maailmansota vei meiltä myös Karjalan, jonka historiallinen merkitys on Suomen heimolle ollut aina Viipurin linnaa ja pamausta suurempi. Väkilukumme on kasvanut, mutta suhteessa maapallon muuhun väestöön se on surkeasti laskenut, ja olemme selvästi tiellä kohti loppuamme.
Tästä näkökulmasta ymmärrän niitäkin, jotka haluavat pitää ”Suomen suomalaisena”. Se ei ole kohtuuton pyyntö kansalta, jolla on suuri historia, mutta joka ihan todella on katoamassa maailmankartalta. Mutta eristäytyminen ei enää meitä yksin pelasta.
Tarvitsisimme suuren historiamme tiedostamista, omien erityispiirteittemme tunnistamista ja tunnustamista, ja siltä pohjalta nousevaa ylpeää ja itseään kunnioittavaa suomalaisuutta, joka ei enää mene Brysseliin hattu kourassa, vaan, jos haluaa yhtyä Eurooppaan, yhtyy sinne omana, erillisenä kulttuuripiirinään, joka itse on valinnut tämän yhteistyön, ja jolla juuri erilaisuudestaan johtuen voi olla hyvinkin paljon annettavaa muulle Euroopalle - ehkäpä yhdessä Viron ja Unkarin kanssa.
Lähtökohta kai olisi se, että nämä asiat ensin edes myönnettäisiin ja tunnustettaisiin. Väinämöinen, vaikka lieneekin kuvitteellinen, on erinomainen esikuva siitä, minkälaista vahva suomalaisuus voisi olla. Mihin me tarvitsemme Kaarle Suuria ja muita; meillä on itsellämme paljon vahvempi kulttuuri, johon samaistua ja jota ihailla, mutta jonka olemme näköpiiristämme sulkeneet!
Kun minä kävin koulua 1970- ja 1980-luvuilla, minulle opetettiin, että suomalaisten varhaishistoria on ollut jonkinlaista nuotiotulen ympärillä tapahtunutta kivikautista nuolenpäiden veistelyä ja loruilua, ja että suomalaiset ovat vähitellen vaeltaneet tänne Venäjän aroilta, parempien riistamaiden toivossa ja isompien kansojen eteenpäin työntäminä.
Kulttuurin ja sivistyksen kerrottiin saapuneen Ruotsin kautta, jonne se oli saapunut Roomasta, jonne se oli saapunut Kreikasta. Mutta kun nekin asiat olivat jo niin kaukana, myös antiikin historia sivuutettiin aika pikaisesti, toisin kuin ennen sotia, ja sitten jo käsiteltiinkin YYA:ta ja Neuvostoliittoa.
Tällainen historiankäsitys on varmasti monella ikätoverillani. Siihen kuuluu olennaisena osana kaksi asiaa: ”venäläiset ovat aina olleet suuri kansa, ja heidän kanssaan meidän on opittava elämään” sekä se, että ”ruotsalaiset eivät olleet alistajia ja sortajia, vaan heitä (ja omia suomenruotsalaisiamme) meidän on kiittäminen siitä, että emme edelleen asu puussa.” Mutta kun tuo ei ole totta!
Lukeminen kannattaa aina, kuten eräs kirjakerho mainostaa. Äitini, joka oli jonkin sortin bibliofiili, jätti jälkeensä mahtavan kirjavaraston, jota olen sitten välillä lueskellen purkanut. Käsiini osui nyt Eero Kuussaaren kirjoittama ”Suomen suvun tiet”, joka oli monella tapaa mielenkiintoinen kirja.
Ensiksikin kirja on vuodelta 1935, ja sen on kustantanut Suomen heimosoturien liitto. Se antaa viitteen siitä, että kirja ei ole välttämättä täysin objektiivinen. Ajan hengen mukaisesti teksti onkin hyvin isänmaallista. Kun slaaveja ja svealaisia esitellään, aina muistetaan vähintäänkin sivulauseessa mainita, miten pahaksi heidän toimensa ovat Suomen heimolle olleet j.n.e., mutta sellaistahan oli historiankirjoitus tuolloin muuallakin maailmassa.
Tietyt faktat silti erottuvat isänmaallisen loimun alta, ja niissä on Kuussaarella esittää varsin vakuuttavat viitteet aikansa historiantutkijoiden näkemyksiin. Lisäksi Kuussaari käyttää paljon paikannimistöä todistusmateriaalinaan - tapa, jonka arvo on taas uudelleen löydetty ja hyväksi havaittu.
Mitä Kuussaaren kirja kertoo? Se kertoo sen, että me emme suinkaan asuneet puussa ennen ruotsalaisten tuloa, ja myös sen, että venäläiset eivät suinkaan aina ole olleet ylivoimainen suurvalta meidän rinnallamme. Kuinka moni meistä tietää, että suomalaisugrilaiset heimot ovat aikanaan olleet alueellinen, vaikkakin hallinnoltaan epäyhtenäinen, suurvalta? Miksi tästä ei kouluissa puhuta - vieläkään? Miksi me edelleenkin elämme siinä luulossa, että olemme maailmanhistorian kuriositeetti, joka saa kiittää olemassaolostaan sekä tuuria että viisaita ruotsalaisia ja laupeita venäläisiä. Ja kuinka vaikuttaisi nykypäivän suomalaisuuteen se, että tajuaisimme historiamme suuruuden?
Kuussaaren mukaan suomalaisten heimojen hallussa oli esim. pronssikautenamme - noin 1000 - 400 e.Kr. - laaja alue, joka ulottui Karjalasta Moskovan (jota ei ollut olemassa) kautta aina Uralille asti. Kulttuurivaikutteita saimme sekä balttilaisilta että sotaisilta skyyteiltä, ja jo tältä ajalta ovat ehkä johdettavissa monet tapamme ja tottumuksemme.
Kristuksen syntymän aikoihin alkoi kulttuuripiirimme levitä länteen päin, pitäen edelleen hallussaan äsken mainitut alueet, mutta tuoden suomalais-ugrilaiseen vaikutuspiiriin myös osan nykyistä Suomea ja pääosan Viroa. Kuussaaren mukaan tämä invaasio saavutti lakipisteensä noin vuonna 400, jolloin meillä oli jo varsin vahva heimokulttuuri, jolla oli oma uskontonsa, kielensä, omat tapansa j.n.e., eli varsin muuta kuin se käsitys, että elimme pikku kylissä ja veistelimme nuolenkärkiä, odottaen vain, että ruotsalainen tulisi sivistämään meidät.
Jos laitetaan asuma-alueemme kartalle, ja verrataan sitä vaikkapa Rooman valtakuntaan sen ollessa suurimmillaan keisari Trajanuksen aikana, yllätys on melkoinen. Olkoonkin, että hallintomme oli paljon alkeellisempaa kuin Roomassa, ja paikoitellen olimme tekniseltä osaamiseltamme huomattavastikin jäljessä, mutta se alue, jota Suomen heimot hallitsivat, oli kooltaan puolet koko mahtavaa Roomaa! Tämä ei ollut ollenkaan vähäpätöinen saavutus.
Varsin totta lienevät siis ne tarinat, jotka Lönnrot Kalevalaksi ja Kantelettareksi keräsi. Meillä on ollut suurempi ja merkittävämpi historia kuin tiedämmekään. Mutta meillä on ollut myös puutteemme - heikko yhteistyö ja keskitetyn vallan puute. Näiden seikkojen vuoksi ovat toisaalta slaavit kyenneet työntämään meiltä tieltään (siksi nyky-Venäjäkin on edelleen täynnä pienenpieniä saarekkeita, joilla elää osin eristyksissä suomensukuisia heimoja), ja toisaalta sekä slaavit että svealaiset ovat myös kyenneet usuttamaan meitä toisiamme vastaan. Esim. hämäläiset ja karjalaiset ovat historian kuluessa ottaneet useasti yhteen, ja eikö kansalaissotammekin vielä ollut osoitus tästä vieraiden voimien vaikutuksesta?
Kuussaaren mukaan 1200- ja 1300-luvuilla tuli eteen itsenäisten heimovaltioidemme loppu. Se ei nujertanut suomalais-ugrilaisuutta, mutta loi vahvan paineen siihen, että kulttuurimme katoaisi ja sen tilalle otettaisiin vieras. Nykyisessä Suomessa asuvien heimojemme osalta tämä tarkoitti kompromissia - suomalaisuus säilyi mm. kielenä ja monina tapoina, mutta vieraan kultturin ulkonaiset piirteet kyllä omaksuttiin. Missäköhän määrin me edelleenkin vain näyttelemme eurooppalaisia? Mitä on todellinen suomalaisuus? Tietääkö sitä enää kukaan?
Kyllä suomalaisuudessa edelleen on piirteitä, joita ei voi selittää kuin muinaisella historiallamme. Esimerkiksi halumme henkilökohtaiseen eristäytymiseen on yksi piirre, jossa poikkeamme muusta Euroopasta. Niinikään kun muualla puuhataan jo lähes anarkistisia hallintomalleja, meillä kansan enemmistö toivoo vahvaa valtaa. Tämä ei johdu pelkästään Kekkosen varjosta, vaan myös siitä, että sisimmässään Suomen kansa tietää, että naapurikansat ovat kyenneet meitä alistamaan aina vain sen takia, että emme ole olleet yksituumaisia, eikä meillä ole ollut kelvollista valtiota. Nyt on. Kekkosen aikanaan saama valta ei johtunut pelkästään Kekkosesta itsestään, se johtui myös Suomen kansan historiallisista tarpeista ja toiveista.
Myös esimerkiksi suomalaisten suhde luontoon poikkeaa eurooppalaisten käsityksistä. Se on välittömämpi ja vähemmän esineellistävä kuin esimerkiksi saksalaisilla keskimäärin.
Joku antropologi voisi kirjoittaa näistä eroista kirjan, mutta minun tapauksessani riittänee, että totean vain, että eroja on, ja pyydän lukijaa miettimään, mitä kaikkia niitä on, sekä ennen muuta hyväksymään erityispiirteemme.
Historiasta voi oppia. Se opettaa ainakin sen, että Suomen heimojen asuma-alue on koko ajan pienentynyt, slaavit ovat vieneet enimmän osan, ja Länsipohjan ovat ryövänneet ruotsalaiset. Toinen maailmansota vei meiltä myös Karjalan, jonka historiallinen merkitys on Suomen heimolle ollut aina Viipurin linnaa ja pamausta suurempi. Väkilukumme on kasvanut, mutta suhteessa maapallon muuhun väestöön se on surkeasti laskenut, ja olemme selvästi tiellä kohti loppuamme.
Tästä näkökulmasta ymmärrän niitäkin, jotka haluavat pitää ”Suomen suomalaisena”. Se ei ole kohtuuton pyyntö kansalta, jolla on suuri historia, mutta joka ihan todella on katoamassa maailmankartalta. Mutta eristäytyminen ei enää meitä yksin pelasta.
Tarvitsisimme suuren historiamme tiedostamista, omien erityispiirteittemme tunnistamista ja tunnustamista, ja siltä pohjalta nousevaa ylpeää ja itseään kunnioittavaa suomalaisuutta, joka ei enää mene Brysseliin hattu kourassa, vaan, jos haluaa yhtyä Eurooppaan, yhtyy sinne omana, erillisenä kulttuuripiirinään, joka itse on valinnut tämän yhteistyön, ja jolla juuri erilaisuudestaan johtuen voi olla hyvinkin paljon annettavaa muulle Euroopalle - ehkäpä yhdessä Viron ja Unkarin kanssa.
Lähtökohta kai olisi se, että nämä asiat ensin edes myönnettäisiin ja tunnustettaisiin. Väinämöinen, vaikka lieneekin kuvitteellinen, on erinomainen esikuva siitä, minkälaista vahva suomalaisuus voisi olla. Mihin me tarvitsemme Kaarle Suuria ja muita; meillä on itsellämme paljon vahvempi kulttuuri, johon samaistua ja jota ihailla, mutta jonka olemme näköpiiristämme sulkeneet!
Vastaukset 31
Vanhimmat
Kuussaaren kirja on tilaustyö, jolle asetettiin alusta alkaen tavoitteet ja näkemykset kohdalleen. Siihen ei pidä tukeutua muuna kuin kirjaharvinaisuutena tänä päivänä.
Tutkijana Kuussaari vastaisi nykysiä nettikirjoittajiamme, eli meitä, tänne inisijöitä.
Mitä tulee sivistykseemme ja kulttuurimme osaamiseen ennen vuotta tuhat, niin kyllä täällä on osattu tuli tehdä, kauppaa käydä, piirtää karttaa ja kertoa sankartaruja esivanhemmistamme. Ei niitä taitoja tarvinnut sveojen tuoda. Vieläkin ruotsinkielinen tiedeyhteisö (Åååpuaktaeemia ja klingelaäiset helesingeforssissa) hellii ajatusta, että juuri kartanokulttuuri olisi ollut ensimmäinen "sivistys" maassamme 1500-1800 aikoina. Perosta, liehittelyä, valehtelua, juonittelua, raakaa väkivaltaa ja välinpitämättömyyttä suomalaisia kohtaa se kartanoromantiikka toki edusti 400 vuotta.
Olen ehdottomasti eri käsityksessä. Akateemisen Karjala-seuran toiminta varsinkin
20-luvulla perustui vankkaan historialliseen tietoon, joka, valitettavasti, myöhemmin
sai näitä pateettisia ja kiihkonationalistisiakin piirteitä.
Mutta meidän pitäisi osata kaivaa Kuussaarelta ja hänen aikalaisiltaan ”kuonankin”
joukosta se oikea historiallinen tieto suomalais-ugrilaisista ja erityisesti itämeren-
suomalaisista kansoista.
Tätä tietoa on olemassa valtavasti ja hienostuneemmassa muodossa valistuneilla
akateemisilla tutkijoilla tänäänkin, mutta, valitettavasti, se ei ole saavuttanut suurta
yleisöä ja koululaitostamme - eikä kyllä ole saavuttanut edes kaikkia suomalaisia
yliopistojakaan.
Oli mielenkiintoista panna merkille, että esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun
upseerinkoulutusohjelmassa luetaan, ei pelkää freudenthalistista hömppää, vaan sieltä
löytyy esim. Risto Karin "Suomalaisten keskiaika: myytit ja todellisuus"
http://www.mpkk.fi/fi/ajankohtaista/2005_02/juttu_4
Lue arvostelu ..
http://lunara.vuodatus.net/blog/170006
... propagandanhajuisia teoksia, kun uudempaa, tasapuolisempaa ja tasokkaampaakin tietoa on saatavilla?
Mitä erikoista juuri Karin kirjassa on? Luin joskus ja se vain kertailee yleisesti tunnettuja perusasioita suppeasti. Vertautuu lähinnä yläasteen tai maksimissaan lukion oppikirjaan. Tavallisessa Suomen historiaa käsittelevässä yleisteoksessakin on keskiaikaa kuvattu laajemmin.
"Risto Karin "Suomalaisten keskiaika: myytit ja todellisuus" "
Ei tuo kirja ole nimensä veroinen. Siinä on mm sivukaupalla Ruotsin kuninkaiden nimiä. Mitä suomalaista niissä on? Kirjassa on hyvin vähän Suomesta, vaan pääasiana on Pohjois-Euroopan kuninkaalliset.
siellä välillä. Siksi.
On pirunmoisen vaikeaa nousta oman aikansa yläpuolelle ja nähdä metsä puilta.
Kun saa luettua totuutta eri kulmista katsottuna niin koko kuva on helpompi hahmottaa.
Minäkin kerään vanhempaa kirjallisuutta ja olen havainnut että sen aihealueen mihin olen keskittynyt tuotosten ajallinen sijoittaminen on tekstin perusteella suhteellisen helppoa.
Se ei suinkaan tarkoita sitä että se muuttuisi ajan kuluessa aina objektiivisemmaksi.
Ei, me olemme kaikki oman aikamme lapsia.
... vanhentunutta tietoa. Tietämys suomalais-ugrilaisten vaiheista, Suomen historiasta ja esihistoriasta puhumattakaan, on lisääntynyt huomattavasti sitten 20- ja 30-luvun.
Historiasta ei pidä löytää uutta, vaan hukatut asiat pitää löytää uudestaan.
Paljonpa olet vaivautunut soopaa kirjottamaan.
Jos meillä kertomasi mukaan oli niin mahtava valtakunta niin miksi ihmeessä ruotsin yhden heimon, svealaisten, oli niin helppoa vallata ja liittää Suomen alue omaan valtapiiriinsä. Eikös kaiken olisi pitänyt mennä pikemminkin toisinpäin.
Ja miksi venäläiset tunkivat mahtivaltion alueelle ja venäläistivät sekä sulauttivat itseensä suomalaisugrilaiset heimot. Merjalaiset, muromalaiset sekä ilmeisesti tavattoman joukon sellaisia, joittenka nimet ovat ainaiseksi kadonneet historian hämärään???
Siinä teille puupäille pohtimista pariksi iltapuhteeksi.
"Kuinka moni meistä tietää, että suomalaisugrilaiset heimot ovat aikanaan olleet alueellinen, vaikkakin hallinnoltaan epäyhtenäinen, suurvalta? "
Just, ja katsopa indoeurooppalaisten valtapiiriä vaikka tänäkin päivänä. Peittää suurimman osan Intiaa, Venäjää, Eurooppa, Amerikkoja. Miljardeja ihmisiä. Mutta voiko indoeurooppalaisten aluetta "suurvallaksi, joka on hallinnoltaan epäyhtenäinen"? Ei tietenkään. Yhtä epämielekäs on puhua suomalaisugrilaisten muinaisesta suurvallasta. Pelkkää käsitesotkua.
Jo nyt tiedetään, että peli on menetetty. Suomi ei pysy suomalaisilla enää montaakaan sukupolvea.
Muslimien insvaasio maahamme lopettaa suomalaisuuden noin 130 vuoden kuluttua, ihan syntyvyyden perusteella. Tällöin yli puolet maan asukkaista on muslimeja.
Suomessa on noin 20 000 islaminuskoista. Paljon täytyy heidän lisääntyä, ennen kuin ovat enemmistöryhmä.
Suomalaispareille syntyy keskimäärin 0-1 lasta, muslimipareille 8-10 lasta.
Suomi täyttyy lestadiolaisista paljon aiemmin kuin muslimeista. Islam ei muuten kiellä ehkäisyä.
Suomen islamilaisiin kuuluvat mm. tataarit, jotka tulivat tänne 1830-luvulla. Heitä on nyt n. 800, joten ei ole lisääntymisvauhti kummoinenkaan.
Suurin somaliperhe, jonka tiedän, on 5-lapsinen, ja näistä kaksi on vaimon sisaren orpolapsia, jotka he ovat adoptoineet.
Ilmeisesti et tiedä aivan jokaisen somaliperheen lapsilukua ja monenko perheen mahdat tietää noin ylipäätään. Siis mikä lienee otoksesi edustavuus?
Tiedätkös montakin suomalaisperhettä, joissa lapsia on 5 tai enemmän?
Mitä tarjoat "nöyristelyn" vastapainoksi, jotta olisimme suuren menneisyytemme arvoisia? Pitäisikö ottaa ydinaseet käyttöön tai mennä Lähi-Itään käymään terrorisminvastaista sotaa?
Ei islam ole Suomen vihollinen. Kristinuskokin on meillä uusinta Euroopassa, meillä tämä vastakkainasettelu on vähän keinotekoista. Omat murhaavat ja raiskaavat "pakolaisemme" eivät käyttäydy typerästi islamin vuoksi, vaan siitä huolimatta. Jos he omissa maissaan kävisivät naisen kimppuun raiskatakseen ja silpoakseen, heiltä olisi jo henki pois joko naisen miehen tai suvun toimesta. Vaan suomalainen hyyssäri vain lässyttää ja ymmärtää.
Tiedän, että monissa muslimimaissa Suomea ei edes ajatella kuuluvaksi vastapuolelle. Esim. Saudi-Arabiassa on väkeä, joille suhteet juuri meidän maahamme ovat tärkeitä. Tämä johtuu muutaman yksityishenkilön ponnisteluista suhteiden kehittämiseksi, ja uusin avainsana on postimerkki.
Mutta tuohon nöyristelyn vastapainoon palatakseni... Riittää, että panisimme omassa maassamme asiat kuntoon. Yksi juttu on suhteemme suomenruotsalaisiin. He ovat pitkään ratsastaneet sillä valheella, että he muka olisivat meitä sivistämään tulleen germaanisen rodun jälkeläisiä. Mikään tuosta ei ole totta, myös heidän juurensa ovat samassa suossa, mitä Jussi kuokki. Ruotsista oikeasti tulleita sukuja on heistä pienen pieni prosentti. Tästä on keskustelua ja todisteita mm. Kielikeskustelut-palstalla.
Eli kaikki turha nöyryys pois, suomi Suomen ainoaksi viralliseksi kieleksi, kaksikielinen apartheid pois (omat koulut jne.), rahan lapioiminen ruotsinkielisiin TV- ja radiopalveluihin pois jne. Kyse ei olisi vain rahansäästöstä vaan omasta oikeudestamme olla ylpeä omista juuristamme, ja oikeudesta satsata vähenevät resurssit niihin. Suomi on suomenkielinen maa.
Edellä mainitut pakolaiset: oikeaa nöyristelyn lopttamista olisi tiukempi linja. Tänne ei tulla loisimaan, tänne ei tulla rötöstelemään. Täältä pääsee pois, ja siinä voidaan tarvittaessa auttaa, ei täällä ole pakko olla, jos ei selvästi viihdy. Ja maassa maan tavalla - ei tosiaan ole meidän tehtävämme alkaa muuttaa ikiaikaisia traditioitamme vain sen takia, että joku muualla syntynyt tuntee olonsa ikäväksi. Jos me muuttaisimme hänen maahansa, ottaisimme tarkasti huomioon heidän tapansa, ja kunnioittaisimme niitä. Samoin pitäisi käyttäytyä kaikkien tänne tulevien.
Tässä muutama nöyristelyn lopettamisidea siis.
Kirjoitat, että muuttaessamme toiseen maahan otamme tarkasti huomioon maan tavat ja kunnioitamme niitä. Ei muinaisen suurvallan jälkeläinen saa sortua tuollaiseen nöyristelyyn! Kyllä se on suomalainen, joka määrää, asuipa hän missä maassa tahansa.
Ainoastaan mongolialaisille voit osoittaa vähän kunnioitusta, heillä kun on joskus ollut melkein yhtä mahtava valtakunta kuin suomalaisilla.
Kyllähän tuo vähän tahtoo suomalaisen menttaliteetti olla, olet ihan oikeassa. Vasitenkin jos päässä on sopivasti 'makeata viinaa'.
No lienee sanommatakin selvää, että
kaikki spekulointi historiasta ja arkeologiasta
heijastelee aikaansa. Nykyinenkään historiankijoitus ei voi välttyä tältä.
On kuitenkin hyvä, että yksipuoliseen historiankirjoitukseen tulee värejä.
Esimerkiksi Suomen-niemellä on ollut elävä ja
itsenäinen kulttuuri, joka ei aina ole vain ottanut vastaan vaikutteita, vaan antanut
vaikutteita niin itään, länteen kuin eteläänkin.
Myös sotaisia retkiä on tehty ruotsin puolelle
suomalaisten heimojen toimesta. Suomalaisilla
on hieno kulttuuri, josta kannattaa olla ylpeä.
Alla linkki, joka kertoo Sigtunan hävityksestä
"itä-viikinkien" toimesta ja vähän muustakin.
http://www.taivaansusi.net/historia/sigtuna.html
Länsinaapurissa löydetään amerikkoja, valloitetaan englanteja ja perustetaan normandioita ja venäjöitä. Meillä hävitetään sigtuunoita. Ja senkin "uroteon" laittaminen karjalaisten nerirosvojen piikkiin on kyseenalaista.
Kyllähän Suomen esihistoria on vaatimattoman vähäeleistä sekä skandinaaveihin että useimpiin muihin Euroopan kansoihin nähden. Ei tästä asiasta pääse yli eikä ympäri, vaikka kuinka kaivelisi vanhentuneita ja romantisoivia historiankirjoja. Mutta asia selittyy Suomen siihen aikaan olemattomalla väestömäärällä.
...nykyisen Venäjän alueella olleista suomensukuisista kulttuureista esim. pronssikaudelta?
Permiläiset l. syrjäänit ja votjakit (komit ja udmurtit) olivat "viikingeille" mahtava Bjarmia, jonka rikkauksia kadehdittiin. "Viinkinkien idäntie" oli oikeastaan suomalais-ugrilaisten ikivanha valtaväylä, jolla oli ollut liikennettä sekä Lähi-Idästä että Kreikasta jo antiikin aikana.
Venäjän "perustaminen" menee myös suomalaistenkin piikkiin. Onpa 1700-luvun venäläisten historioitsijoiden mukaan Rurik suomalainen? Ehkei ollut, mutta yhtä vahvoja ovat todisteet ruotsalaisuudestakin, eli kronikoitsijoiden juttuja.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000022906311
"Länsinaapurissa löydetään amerikkoja, valloitetaan englanteja ja perustetaan normandioita ja venäjöitä."
Ruotsalaiset eli sveat eivät todellakaan löytäneet amerikkaa, valloittaneet englantia, perustaneet normandiaa eivätkä venäjää. Listastasi puuttu vain, että kristinusko on ruotsalaista.
Skandinaavit olivat vielä pitkälti samaa kansaa noina aikoina.
Jos kerran suomalaisten ansioksi luetaan, kuten avausviestissä, kaikki suomalais-ugrilainen, niin tokihan ruotsalaisten piikkiin pitää lukea kaikkien skandinaavien saavutukset. Skandinaavit ovat paljon tiiviimpi kieliryhmä kuin suomalaisugrilaiset. Esimerkiksi suomen ja unkarin kielisukulaisuus on yhtä kaukainen kuin ruotsin ja latinan.
Eivätkä ne Ruotsinkaan alueen viikinkien saavutukset ihan heikkoja ole. Olivat Bysantinkin kunnoittamia Venäjän alueen kauppiaita ja sotureita, jotka matkustivat jokireittejä aina Bagdadiin asti.
Eivät nuo kansat mitään mainittavaa jälkeä historiaan ole jättäneet. Lisäksi kannattaa muistaa, että Länsi-Venäjän muinaisten S-U asukkaiden kielisukulaisuus suomalaisiin on korkeintaan samaa tasoa kuin saksalaisten ja englantilaisten kielisukulaisuus ruotsalaisiin, tuskin edes sitä. Germaaniset kielet kun muodostavat suunnilleen yhtä tiiviin ryhmän kuin itämerensuomalaiset kielet.
Voivatko ruottalaiset siis huoletta laskea englantilaisten (ja englanninkielisten - amerikkalaiset!) ja saksalaisten saavutukset omaan piikkiinsä?
Jäädään muuten kakkoseksi, jos tällaiseen vertailuun ruvetaan!
"Jos kerran suomalaisten ansioksi luetaan, kuten avausviestissä, kaikki suomalais-ugrilainen, niin tokihan ruotsalaisten piikkiin pitää lukea kaikkien skandinaavien saavutukset."
Sanoisin että skandinaavien piikkiin voi laskea skandinaavien ansiot. Ruotsalaisilla on eittämättä omat ansionsa.
Ruotsalaisella historiapalstalla oli juuri kysymys, oliko Ruotsissa viikinkejä. Vastaus näyttää olevan, ettei ollut. Yhtään viikinkilaivaa ei ole löytynyt Ruotsista.
Jos jätetään laskuista pois nämä uudemman ajan ruotsalaiset ja muut kansallisuudet ja puhutaan epämääräisemmin germaaneilla, roomalaisilla ja mongooleilla. Slaavit ovat muodostuneet näitten puristuksessa. Sitten ovat nämä jotka ovat asuneet syrjäseutuja. Roomalaisille he ovat olleet olemassa (Tacitus). Germaaneille heitä ei ole ollut olemassakaan (ei historiankirjoitusta). Slaavit Romanovien ja mongoolien pakottamina ajettu Pohjois- Venäjälle jossa heistä on muodostunut venäläiset. Sitten on loput mitä on ollut ja jäänyt jäljelle. Onko se niin vaikea ihmisten käsittää, että ainut mahdollinen suunta on Baltia ja Karjala mistä tänne on tultu. Aina täällä ovat kuitenkin olleet lappalaiset(joita jotkut ovat epätoivoisesti yrittäneet todistaa ainoiksi suomalaisiksi). Kumma kyllä Saimaalta on enemmän jälkiä asutuksesta kuin Laatokalta. Ehkä nämä ovat kuitenkin aika isoa hajurakoa pitäneet muihin. Sitten mitä länteen tulee niin sitä ei ole ollut olemassa jos ajatellaan soutuveneillä kulkemista.
"Kyllä suomalaisuudessa edelleen on piirteitä, joita ei voi selittää kuin muinaisella historiallamme. Esimerkiksi halumme henkilökohtaiseen eristäytymiseen on yksi piirre, jossa poikkeamme muusta Euroopasta. Niinikään kun muualla puuhataan jo lähes anarkistisia hallintomalleja, meillä kansan enemmistö toivoo vahvaa valtaa."
-Miksi nöyristelemme?
Ensinnäkin, haluaisin ottaa tästä lainauksesta ensimmäisen näkemyksen esimerkkinä siitä, miten hyviäkin huomioita arvoisa avaaja on tehnyt. Toisaalta, mainittu eristäytyminen, ujostelu ja jonkinlainen arkuuskin on vähenemään päin. Enää ei olla niin tuppisuita kuin ennen, vaan kyetään jopa kommunikoimaan luontevasti, nimenomaan myös ulkomaalaisten kanssa. Eristäytymisestä irtautuminen, siis "suurvallan jälkeläisten" tavoiksi ilmaistuista tavoista irtautuminen, ei ole millään tavalla nöyristelyä, vaan pikemminkin päinvastoin. Eristäytymällä henkilökohtaisesti ei tuoda julki muita näkemyksiä kuin pyrkimys henkilökohtaiseen eristäytymiseen. Eristäytymällä ei myöskään luoda suuria, vahvoja yhteisöjä, joita avaaja peräänkuuluttaa. Ja tästä vedänkin aasinsillan seuraavaksi esiintyneeseen näkemykseen.
Jos kansan enemmistö toivoo "vahvaa valtaa", miksi se vuodesta toiseen äänestää valtaan ikäänkuin välimallin valtiaita, alistuvaa poliittista homehtuneisuutta edustavia kolmen lammaskansanpuolueen edustajia? Miksi nöyristelemme? Suomen kansan sinivalkoiset ja muut vastaavat ajaisivat varmasti "vahvempaa valtaa" kuin kokoomus-, keskusta- ja sdp-poliitikkojen autoritääristen ääriainesten koalitio yhteensä!
"Vahvan vallan" toivominen voitaneen kuitata silkkana paskapuheena.
En tiedä myöskään, josko "anarkististen" hallintomalleja vastassakaan loppujen lopuksi olisikaan enemmistö kansalaisista. Jos enemmistölle tarjottaisiin asiasta objektiivisempaa näkemystä kuin tyypillinen, demonisoitu "utopistinen idioottien höpönlöpö", voisi suurikin osa nähdä joitain mielekkäitäkin piirteitä alhaalta ylöspäin rakentuvassa yhteiskunnassa. Mutta tässä informatiivisessa mielessähän suomalaisuus ei poikkeakaan muunmaailmallisuudesta, vaan on perin yleismaailmallista.
Suurin osa maailman ihmisistä on idiootteja, jotka purematta nielevät "ylempien" esittämiä malleja - ja lammasmaisesti määkien kunnioittavat ristiriitaisestikin toimivaa esivaltaa. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.
Historiallinen tietämys on olennaista, jottei samoja virheitä toistettaisi yhä uudelleen. Mutta esimerkiksi suomalais-ugrilaisen "suurvallan" historiallisen upeuden toitottaminen on täysin yhdentekevää haikailua aikaan, josta ei edes ole kovinkaan hyvää käsitystä. Onko järkeä ylpeillä tänään ensiavussa vammojaan esitellessä sillä, ettei vuonna 1987 saanutkaan turpiinsa nakkiputkan jonossa? Poistaako se, että on itse joskus ollut muita vahvempi, myöhemmin vahvistuneiden vahvemman oikeuden vedellä heikompaa pitkin korvia ja ottaa tältä pois kaikki se, mitä katsotaan tarvittavan?
""Vahvan vallan" toivominen voitaneen kuitata silkkana paskapuheena."
Olen samaa mieltä. Vahvan vallan kaipuu on myytti, joka taitaa osittain juontua Kekkosesta. Eräässä kyselyssä oli kysytty pitääkö presidentin valtaoikeuksia kaventaa ja useimmat vastasivat ei. Lehti otsikoi tuloksen, että suomalaiset kannattavat vahvaa valtaa, vaikka sitä ei edes kysytty.
"Mutta esimerkiksi suomalais-ugrilaisen "suurvallan" historiallisen upeuden toitottaminen on täysin yhdentekevää haikailua aikaan, josta ei edes ole kovinkaan hyvää käsitystä."
Haikailu menneisyyteen on yhtä tyhjän kanssa. Sama koskee mm haikailua viikinkien suurtekojen aikaan yms.
Toisaalta historian tietojen kartuttaminen on mielenkiintoista puuhaa. Oma käsitykseni on, että suomalaisten esihistoriasta ollaan hissun kissun. Ehkä syynä oli ennen ruotsalainen hallinto, venäläinen hallinto ja trauma, joka koettiin 30-luvun kansallismielisyyden ja hävityn sodan jälkeen.
Ehkäpä joidenkin, kuten ilmeisesti arvoisan avaajan, koulutietä pitkin taapertaminen on sisältänyt paljolti "hissutteluakin". Kun itselleni taasen on selkeästikin esitelty suomalais-ugrilaisten kansojen ja näiden kulttuurin laajaa-alaista levittäytymistä kaukaisehkossa historiassa, lienen tässä suhteessa ollut koulussa häntä onnellisemmassa asemassa.
Jos nämä asiat yhtään kiinnostavat, historian tietojen omatoiminen kartuttaminen voi todellakin olla mielenkiintoista toimintaa. Mutta onhan se toki hyödyllistäkin - jos historian kautta voidaan ymmärtää nykyisiä tapahtumia, miksi historiaan ikäänkuin jätettäisiin aukkoja ja miksi nimenomaan "oman historian" kohdalle?
Opiskeluintoa itse kullekin! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.