voi orja

SIIRRETÄÄNKÖ ORJAN SYNNIT HÄNEN ISÄNNÄLLEEN? (Kääntänyt Jukka Kaija)

EGW: KYLLÄ "Minä näin, että orjanomistaja joutuu vastaamaan orjansa sielusta, jota hän on pitänyt tietämättömyydessä. Orjan synneistä saa hänen herransa rangaistuksen." (Hengellisiä kokemuksia, sivu 306, Kirjatoimi 1979)

"Minä näin, että orjan isäntä tulee olemaan vastuussa orjansa sielusta jonka hän on pitänyt tietämättömänä; ja orjan synnit tullaan (visited upon) vierittämään (siirtämään) hänen isäntänsä niskoille" (Early Writings, p. 276).

RAAMATTU: EI "Minä tuomitsen teidät, te Israelin heimo, itsekunkin hänen teittensä mukaan." (Hes. 33:20).

RAAMATTU: EI "Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa." (Hes. 18:20). Oliko Juudaksella vakaumus tunnustaa syntinsä?

EGW:n opetuslapset: Hes. 33:8 "Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi."

Luuk. 17:2 "Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä."

Kreikankielinen vastine sanalle "viettelee" tarkoittaa tässä yhteydessä kompastua/tehdä syntiä, niin kuin NIV, NASB, RSV, Darby, Amplified ja muut raamatunkäännökset ovat sen nykykielellä kääntäneet.

Vaikka tämä teksti puhuukin toisen viettelystä, vastakohtana toisen pitämiseen tietämättömänä - niinkuin orjan tapauksessa - tämä teksti tukee sitä asiaa, että Jumala asettaa meidät vastuuseen muiden viettelemisestä syntiin. Hes. 33:8 (ylhäällä) sanoo selvästi, että jos me emme "varoita jumalatonta hänen tiestänsä", niin vaikka hän kuolee omien syntiensä tähden, tulee hänen verensä vaadituksi meidän käsistämme.

D&D erheellisesti tulkitsevat Ellen Whiten ilmaisun "visited upon" tarkoittamaan "siirtää." Mutta Raamattu antaa meille tamän ilmaisun "visited upon" ennakkotapauksen, joka näyttää meille että nuo sanat eivät tarkoita "siirtämistä." Toisessa käskyssä, Jumala itse sanoo "Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, (visiting the iniquity of the fathers upon the children) vaadin tilille ne, jotka minua vihaavat". (2 Moos.20:5) Tässä ei Jumala ole sanomassa, että Hän kirjaimellisesti "siirtäisi" ihmisen synnit hänen lapsilleen ja lastenlapsilleen neljänteen polveen saakka. Ihminen kuolee omassa synnissänsä, mutta tässä on kysymys syystä ja seurauksesta, joka jatkuu edelleen. "Siirtämään" ei ole täsmällinen tulkinta Ellen Whiten sanoista. Hän oli ainoastaan tukemassa sitä periaatetta, joka näkyy Hesekielin tekstissä 33:8, ja käyttämässä kirjaimellisesti toisen käskyn ilmaisua. Toivottaisiko Jumala avoimin käsin orjan isännän tervetulleeksi taivaaseen, joka on tarkoituksella pitänyt orjansa tietämättömänä evankeliumista? Koska Jumala rakastaa orjaa yhtä paljon kuin orjan isäntää, tulisi tällainen käytäntö epäilemättä tekemään Jumalan surulliseksi ja vihaiseksi. Hän rakastaa kaikkia lapsiaan yhtälailla.

Vastaus EGW:n opetuslasten vastatodisteluun:

1. EGW:n opetuslasten järkeily on sitä, että orjan syntien "kostaminen" isännälleen (kts. 2 Moos. 20:5 VKR) tarkoittaa eri asiaa kuin orjan syntien "siirtäminen" isännälleen. Kuinka nämä eroavat toisistaan? Ja miksi EGW:n puolustajat ottavat tämän asian esille jos he väittävät Raamatun sanovan samaa mitä EGW sanoi - toisin sanoin, ne tarkoittavat yhtä ja samaa asiaa?

2. EGW:n termi on "visiting". Nyt jos Jumala on vierittämässä orjan omistajan niskoille orjan synnit , silloin orjan omistaja vastaa orjan synneistä, ja orjan omistajan täytyy maksaa niistä. Tämä tarkoittaisi samaa kuin "siirtäminen".

3. Kumpaa tahansa ilmaisua käytetäänkään, siirtää, tai panna jonkun niskoille, niin ei ole Raamatun mukaista ihmisen maksaa toisen ihmisen synneistä. Me emme maksa Aadamin synnistä, vaikka me kyllä maksamme hänen syntinsä seurauksista, perimällä hänen syntisen luontonsa.

4. Hesekielin 33:8 ei puhu henkilön syntien siirtämisestä toiselle ihmiselle, tai panemisesta synnintekijän syntejä jonkun toisen niskoille. Se teksti puhuu ainoastaan siitä, että jos "vartija" ei varoita tulevasta tuomiosta, niin silloin se vartija on vastuussa hänen omasta laiminlyönnistään. Tässä ei ole mitään, mikä tukisi EGW:n ajatusta orjan syntien siirtämisestä hänen isännälleen. Tämä on pelkästään lisää hölynpölyä EGW:n kynästä.

--------------------------------------------------------------------------------

33. VOIVATKO TIETÄMÄTTÖMÄT ORJAT PELASTUA? (Kääntänyt Jukka Kaija)

EGW: EI "Jumala ei voi ottaa taivaaseen orjaa, joka on pidetty tietämättömyydessä ja nöyryytyksessä, joka ei tunne Jumalaa tai Raamattua, joka pelkää ainoastaan hänen isäntänsä ruoskaa, ja joka on eläimiä alhaisemmassa asemassa" (Early Writings, p. 276).

RAAMATTU: KYLLÄ "Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan".

EGW:n opetuslapset: Tässä Ellen White ei puhu kenestä tahansa "tietämättömästä" orjasta, vaan siitä samasta orjasta, jonka synnit "kostettaisiin" hänen isännälleen yllä olevassa väitteessä. Jumala "ummistaa silmänsä" tietämättömyydeltä; kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä, että Hän olisi välinpitämätön tietoisesti valittujen pahojen luonteenpiirteiden suhteen. Jos henkilö rikkoo Jumalan käskyä tietämättömyyden takia, niin Jumala ummistaa silmänsä siltä. Mutta jos henkilö (tietämätön orja tässä tapauksessa) hellii pahaa asennetta ja vastustaa sitä pientä valoa/omaatuntoa, joka hänellä on, niin silloin se on eri asia. Ellen White selittää tämän sanomalla että Jumala "tekee hänen parhaaksi sen, mitä vain säälivä Jumala voi tehdä. Hän antaa hänen olla niin kuin häntä ei olisi ollutkaan, kun taas orjan isännän täytyy kärsiä ne seitsemän viimeistä vitsausta ja sitten nousta toisessa ylösnousemuksessa kärsimään mitä hirvittävin toinen kuolema. Silloin Jumalan oikeudenmukaisuus tulee tyydytettyä." Early Writings, 276.

Toisin sanoin, orja, vaikkakaan ei pelastettu, ei tule myöskään kärsimään kadotettujen rangaistusta. Hän ainoastaan tulee "nukkumaan" koko ikuisuuden ajan, kun taas hänen isäntänsä tulee kärsimään tulijärvessä, kunnes hän on loppuun kulutettu. Ironisesti tämä sama teksti, jota D&D käyttävät EGW:n vastaisessa väitöksessään, puhuu hänen puolesta. He lainaavat Joh. 1:9 "Totinen valkeus (Jeesus), joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan." Tämä valkeus, joka annettiin jokaiselle ihmiselle, oli orjan omassatunnossa. Hänen isäntänsä esti häntä tuntemasta Raamattua ja Jumalaa, ja niin orjan vihamielinen asenne (tai mitä tahansa syntiä hänellä oli) ei ikinä tullut voitetuksi. Kuitenkaan ei Jumala myöskään rankaise orjaa.

Tämä kysymys, joka johtaa väitettyyn ristiriitaan on myös epätarkka. Tässä ei ole kysymys siitä, että voiko "tietämätön" orja pelastua, vaan siitä, että voiko hän, joka ei ole elänyt annetun valon mukaan, pelastua. Jumalan sydämen murtaa se tieto siitä, mitä olisi tapahtunut, jos se paatunut orja olisi lukenut Raamattua. Sen tähden täytyy orjan isännän kärsiä.

Muutamia sivuja myöhemmin hän kirjoittaa: "Minä näin pyhien orjien nousevan ylös (ylösnousemuksessa) riemujuhlaan ja voittoon." (p. 286) Hänen kirjoituksistaan tuli hyvin selkeästi esille se, että monet orjat tulisivat pelastumaan.

Joh. 5:28,29 kertoo että kaikki haudoissaan lepäävät nousevat haudoistaan, joten jotkut kriitikot vastustavat ajatusta monien (esim. orjien) jäämisestä hautoihin. Mutta Raamatussa on useita esimerkkejä lopunajan tapahtumista, joissa yleistetyt lausunnot sisältävät selviä poikkeuksia. Paras esimerkki on löydettävissä Ilm. 6:15,16, jossa kerrotaan, että toisessa tulemisessa kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin; ja sanoivat vuorille ja kallioille. "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!" Onhan selvää, ettei jokainen orja ja vapaa tule kadotetuksi (katso myös Joh. 12:32).

1. Huolimatta heidän pitkästä saarnastaan, EGW yhä kirjoittaa, ettei Jumala voi ottaa tietämätöntä orjaa taivaaseen. EGW:n opetuslapset väittävät, ettei EGW tarkoittanut ketä tahansa orjaa, vaan niitä orjia, joiden synnit kostettaisiin heidän isännilleen. Raamattu ei ikinä kerro meille että kukaan tulisi kadotetuksi tietämättömyytensä takia - eikä Raamattu myöskään kerro, että orjan synnit siirrettäisiin hänen isännälleen.

2. EGW:n opetuslapset kertovat meille, "Toisin sanoen, orja, vaikkakaan ei pelastettu, ei tule myöskään kärsimään kadotettujen rangaistusta. Hän ainoastaan tulee "nukkumaan" koko ikuisuuden ajan,". Eikö tämä epäraamatullinen käsitys muistuta sinua katolisesta KIIRASTULESTA - paikasta, joka ei ole taivas eikä helvetti? Raamattu ei anna yhtäkään tekstiä tukemaan kolmatta vaihtoehtoa synnin käsittelemiseksi kuten EGW:n opetuslapset väittävät. Raamatun mukaan, epäpyhät ovat vastuussa synneistään ja tulevat palamaan helvetin tulessa, he eivät tule nukkumaan ikuisuuden ajan.

3. EGW:n opetuslapset ottavat jättimäisen askeleen tukemaan EGW:tä, jättämällä pois pyhien ja epäpyhien ylösnousemuksen ja pitämällä orjat unessa ikuisuuden ajan. Vau! En usko että Jumala tulee muuttamaan Hänen tuomionsa kulkua EGW:n opetuslasten käsityksen mukaiseksi.

http://koti.mbnet.fi/kyti/ellen_whiten_lisaykset_ja_ristiriidat_raamatun_kanssa.htm#22. JOHDETTIINKO MARIA POIS TAPAHTUMAPAIKALTA JA MURSKATTIINKO JEESUKSEN LUUT RISTIINNAULITTAESSA?
4178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vain jatkuu.En halua enää Olla täällä.

Äänestä
  • ????

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    ????

    panemme kaikki syntimme uskova_1 päälle hän voi toimia meille kauriina! Hän sitten paneskelee niiden syntien kanssa.

    Äänestä

RIIDELLÄ SELLAISEN HEKILÖN KANSSA,JOKA ON KUOLLUT JA KUOPATTU MELKEIN SATA VUOTTA SITTEN.NAURETTAVAA.EIPÄ VITOSLAISILLA MUROMAM OPETUSLAPSILLA,NÄYTÄ OLEVAN KOVIN KORKEA MORAALI,KUN VAINAJAN KANSSA RIITELEVÄT!
näin minä yks lutherus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

parkoja! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu