Markus 14:51-52 kertoo nuoresta miehestä, joka hillui ensin lannevaatteessa ja sitten munasillaan Getsemanessa kun Jeesusta pidätettiin. Kuka hän oli ja miksi hän oli alasti? Oliko hän joku opetuslapsista, jotka nukkuivat? Ei, koska Israelissa ei pääsiäisenä ole niin lämmintä, että ulkona voi nukkua pelkässä lannevaatteessa. Vai nukkuivatko kaikki sittenkään? Mitä miesjoukko harrasti Getsemanessa tuona yönä?
Alaston viuhahtaja Getsemanessa!
6
297
Vastaukset
- make
Jeesus päätti siellä G:ssa sovitta meidän syntimme ristillä.Hänen tuskanhikensä olivat kuin veripisarat.Niin suuri tuska synnin vuoksi.
että hän kärsi Getsemanessa niin suunnattomasti, että hänen hikensä vuoti veripisaroiden tavoin? - Tosiasiassa Getsemanen kärsimys oli vielä suurempi kuin ristillä. Myöhemmistä ilmoituksista olemme saaneet tietää, että hän vuoti verta joka ihohuokosestaan. Silloin hän otti henkilökohtaiset syntimme päälleen ja sovitti evankeliumin ehdoin. Ristillä Kristus kärsi kuten muutkin ristiinnaulitut. Hänen kärsimyksensä kesti noin kuusi tuntia, kun tavallisesti kuolema tuli vasta 2 - 3 päivän kuluttua. Kristus antoi henkensä. Häntä ei siis tapettu. Pilatuskin ihmetteli, miksi Kristus kuoli niin nopeasti ja käski mennä tarkistamaan oliko todella noin tapahtunut.
- todé
Tapani1 kirjoitti:

Tuosta MAP-kirkon evankeljumista huolimatta Jeesus on Jumala, joka sovitti synnit kuolemalla ristinpuulla.
että 70-luvun muoti-ilmiönä tunnetuksi tulleella viuhahtelulla olisi raamatullinen alkuperä. Ehkäpä siitä voisi jopa kehitellä helluntailaisille uuden rituaalin.
Ei ole mitään syytä päätellä "Getsemanen viuhahtajan" olleen pelkässä lannevaatteessa. Liinavaate (sindon) oli varsi todennäkoisesti suurempi vaipan tapaan ympärille kietaistu vaatekappale johon vangitsijat tarttuivat mutta nuorukainen livahti karkuun jättäen kiinniottajien käsiin vain tuon ympärilleen kietaistun irrallisen vaatekappaleen.
- todé
Jos pystyt ymmärtämään lukemaasi, huomaat kyllä, että ko. nuori mies (Markus itse?) oleili kaikessa rauhassa Jeesuksen läheisyydessä, kun "he" ottivat hänet kiinni.
Alkukielen "gymos" ei merkitse välttämättä aivan alasti olemista, vaan sitä käytettiin myös henkilöstä, jolla oli yllään "pelkät alusvaatteet".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741192
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47634Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä304558Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510