Kasvun vara

Eilen kävin ostamassa lapsenlapselleni ulkoilupuvun syntymäpäivälahjaksi. Hymyilytti ja tuli niin oma lapsuus mieleen, kun ostin vähän isomman kokoisen puvun että olisi vähän kasvun varaa.
Isälläni joka on sota-ajan lapsia oli tapana ostaa liian isoja vaatteita sekä kenkiä meille lapsille. Suksetkin ostettiin liian pitkät.

Naapurin Alli sai eräs kesä ihan oikeat puiset palipali-kengät ja olin siitä kateellinen.(Itse tein niitä pahvista ja leikkasin pyörän sisäkumista niihin pidikkeen, ja läpsyttelin menemään)
Viimein vanhempani kiukutteluni seurauksena heltyivät ostaamaan oikeat palipali-kengät.
Isä oli käynyt ostamassa ne erään työpäivän päätyttyä. Kenkäni numero oli siihen aikaan 34, niin hän oli ostanut 38:n numeron kengät.
Olin pettynyt, kun laitoin ne jalkaani, ei "läpsytysääntä" kuulunut hyvin, kun olivat niin isot.
Isäni tuumas sitten että nopeasti se jalka kasvaa, ja kertoi kuinka omat vanhemmat olivat ostaneet isälleni niin ison rippipuvun, että se oli ollut sopiva vielä 10 vuoden jälkeen äidin ja hänen häissä.
Onkohan muilla kokemuksia tällaisesta kasvun varasta?
5467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vasta 11-vuotiaana noitakouluun mennessäni minulle selvisi, että normaalisti housujen yläosa asettuu navan alapuolelle eikä kainaloihin. Kuten myös että myssyjä käytetään normisti ilman sen sisään puusta rakennettua tukirakennelmaa, joka estää myssyä putoamasta silmille.
Mutta eipä ole tarvinnut sitten näille päivin uusia vaatteita ostella, kaukaa viisaita olivat nuo joista sikisin.

Äänestä
  • ovat olleet.
    Siinä on sekin hyvä puoli kun sama muoti toistuu tietyin väliajoin, on ehtinyt olla vuosien saatossa useamman kerran jopa muodikas.
    Noista kainalohousuistakin olisi saanut vaikka hiphop housut kun olisit antanut valua ne persuksen alapuolelle.

    Äänestä

Muistan ne pali-palit. Taisi olla ekat näkemäni kaupunkilaisserkulla. Sainhan minäkin ne joskus, ihan olivat passelit ja kauan niitä pidinkin.

No veljen pitkillä suksilla hiihdettiin. Sinänsä en muista oliko kauheasti pitovaatteissa kasvunvaraa, kierrätyskamaa olivat. Mutta toki ostettaessa siitä aina kuuli. Kengissä se oli hankalaa, sullottiin pumpulia kärkiin :)

Läpsytyksistä tuli mieleen toisaalla lukemani, liekö lupa kopsata mutta kiitos alkuperäiselle, kuka liekin..

Pääsipä eräskin kaveri raksalle lautoja kantamaan. Mestari katsoi piankin asiakseen huomauttaa, että sitä virkaa aiemmin hoitaneet ovat kantaneet useampaakin lautaa kerralla. Puhuteltu puolustautui: ”Jos niitä lautoja on olkapäällä useampi kerrallaan, niin ne niin v****maisesti läpsyttävät toisiaan vasten!” Mestari ei tuohon virkkanut mitään.

Tuli tilipäivä. Lautapoika kurkisti tilipussiinsa ja kiiruhti mestarin luokse valittamaan, että pussista löytyi vain yksi satamarkkanen. Mestari: ”Jos niitä satasia olisi useampi, niin nehän vallan v****maisesti läpsyttäisivät toisiaan vasten!”

Niinpä! Eivät tainneet sataset läpsytellä vanhempiemme lompakoissa :D Siitä kai tää koko aihe.

Äänestä
  • tuli mieleen toisaalla lukemani, liekö lupa kopsata mutta kiitos alkuperäiselle, kuka liekin" ??????
    Sorry en ymmärtänyt.


    Niin.. olihan ne satukat ennen aikaa harvinainen näky. Hyvä kun rahat riitti ruokaan, köyhästä perheestä kun oli itsekin. Eli ymmärrän kyllä mistä tällainen ajattelumalli johtui, mutta näin jäljestä päin kun muistelee lapsuuttaan, hymyilyttää moni asia mikä ei kylläkään silloin aikoinaan hymyilyttänyt.

    Äänestä

sain aina sopivia vaatteita ja kenkiä. Eikä veljeni vaatteita tarvinnut käyttää. Ainoa jonka "perin", oli veljeni mopo, kun hän itse osti kevarin itselleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hissukka kirjoitti:

Eilen kävin ostamassa lapsenlapselleni ulkoilupuvun syntymäpäivälahjaksi. Hymyilytti ja tuli niin oma lapsuus mieleen, kun ostin vähän isomman kokoisen puvun että olisi vähän kasvun varaa.
Isälläni joka on sota-ajan lapsia oli tapana ostaa liian isoja vaatteita sekä kenkiä meille lapsille. Suksetkin ostettiin liian pitkät.

Naapurin Alli sai eräs kesä ihan oikeat puiset palipali-kengät ja olin siitä kateellinen.(Itse tein niitä pahvista ja leikkasin pyörän sisäkumista niihin pidikkeen, ja läpsyttelin menemään)
Viimein vanhempani kiukutteluni seurauksena heltyivät ostaamaan oikeat palipali-kengät.
Isä oli käynyt ostamassa ne erään työpäivän päätyttyä. Kenkäni numero oli siihen aikaan 34, niin hän oli ostanut 38:n numeron kengät.
Olin pettynyt, kun laitoin ne jalkaani, ei "läpsytysääntä" kuulunut hyvin, kun olivat niin isot.
Isäni tuumas sitten että nopeasti se jalka kasvaa, ja kertoi kuinka omat vanhemmat olivat ostaneet isälleni niin ison rippipuvun, että se oli ollut sopiva vielä 10 vuoden jälkeen äidin ja hänen häissä.
Onkohan muilla kokemuksia tällaisesta kasvun varasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu