Outo

syyllisyys on seurannut minua läpi elämän. Lapsuuteni ei ollut kovin onnelline ja olen tuntenut jostain syyst huonommuutta koko elämäni. Olen saanut aikuisena kokea paljon onnistumisia joista olen iloinnut vaan hetken huonuden ja riittämättömyyden tunne seuraa kuin varjo. Voinko koskaan kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi. Usko on ollu oljenkorsi johon olen tarttunut aina viime tipassa kun ahdistu käy yli voimien. Jotenkin tunnen että vähäisetkin vastoinkäymiset vie voimat. Toivoisin myös että saisin jostain hyvän ja luotettavan sielunhoitajan jolla olisi aikaa käydä kanssani mennyttä läpi. Tiedän että elämässäni on paljon käsittelemättömiä asioita jotka haluaisin jättää taa Toisaalta taas tuntuu vaikealta käydä mennyttä läpi koska on uuvuttavaa kaivella vanhoja kun haluaisi vaan unohtaa. Mutta kun tulee matalapaine menneisyydestä vyöryää asioita joita en ole käsitellyt oikein. Kaikki tapahtumat eivät ole omien valintojen seurauksia on ollut olosuhteita joihin en ole voinut vaikuttaa. Voiko menneisyyttä unohtaa haluaisin niin elää tässä ja nyt ilman painolastia katse suunnattuna tulevaa.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos Jeesus että tiedät nämä kaikki asiat joista särkynyt kirjoittaa. Auta parantumaan menneisyyden haavoista, anna voimia jaksaa tuo aika jonka parantuminen vie. Anna luotettava sielunhoitaja jonka kanssa hän voi läpikäydä näitä asioita rukouksessa. Anna myönteisiä ajatuksia joiden avulla hän voi uusin silmin nähdä myös menneitä asioita mutta ennen kaikkea tulevaisuussa toivoa. Vapauta väärästä syyllisyydestä ja asioiden murehtimisesta. Siunaa kaikilla elämänalueilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Särkynyt kirjoitti:

syyllisyys on seurannut minua läpi elämän. Lapsuuteni ei ollut kovin onnelline ja olen tuntenut jostain syyst huonommuutta koko elämäni. Olen saanut aikuisena kokea paljon onnistumisia joista olen iloinnut vaan hetken huonuden ja riittämättömyyden tunne seuraa kuin varjo. Voinko koskaan kasvaa tasapainoiseksi ihmiseksi. Usko on ollu oljenkorsi johon olen tarttunut aina viime tipassa kun ahdistu käy yli voimien. Jotenkin tunnen että vähäisetkin vastoinkäymiset vie voimat. Toivoisin myös että saisin jostain hyvän ja luotettavan sielunhoitajan jolla olisi aikaa käydä kanssani mennyttä läpi. Tiedän että elämässäni on paljon käsittelemättömiä asioita jotka haluaisin jättää taa Toisaalta taas tuntuu vaikealta käydä mennyttä läpi koska on uuvuttavaa kaivella vanhoja kun haluaisi vaan unohtaa. Mutta kun tulee matalapaine menneisyydestä vyöryää asioita joita en ole käsitellyt oikein. Kaikki tapahtumat eivät ole omien valintojen seurauksia on ollut olosuhteita joihin en ole voinut vaikuttaa. Voiko menneisyyttä unohtaa haluaisin niin elää tässä ja nyt ilman painolastia katse suunnattuna tulevaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu