Isäni

kauan sitten ja siitä seurasi minulle suru pitkäksi aikaa. Olin huolissani siitä, että mihin isäni, joka oli huumorintajuinen ja ahkera ihminen, joutui yhtäkkisen kuolemansa jälkeen, kun ei tässä ajassa parannusta tietääkseni tehnyt, eikä Jeesusta pelastajakseen, tietääkseni ottanut.
Hän kuoli nuorena, eli parhaassa iässä, jolloin mies usein on niin voimissaan, että uskoo vain omiin voimiinsa. Hänen kuolemansa oli yllätys aivan kaikille ihmisille.

Vuosia kannoin surua sydämessäni isäni kohtalosta, kunnes sain Jeesukselta erikoisen kehoituksen: "rukoile isäsi puolesta."

Rukoilin hänen puolestaan ja samalla huoli hellitti, sillä tiesin, että Jeesus on voimallinen tempaamaan ihmisen vaikka tulesta.

Aiheen tähän kirjoittamiseen sain Tapani1 aloittamasta ketjusta, joka on tuolla vähän alempana.

Montako asiaa meillä on vielä opittavana ja monestako asiasta ihminen kantaa turhaa surua, kun ei tunne Raamattua?

Olisiko meidän aiheellista tutustua laajasti kaikkiin ihmisiin, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen. Ehkäpä näin löytäisimme koko totuuden.
601265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

helluntailaisuuden mukaan helvettiin joutuu jokainen joka ei usko. kituvia läheisiä ei kuulemma taivaassa enää muistella, siksi helluntailaisia ei asia vaivaa vaan kiittelevät Herraa vaan ja julistavat hänen rakkauttaan. sairasta? ei suinkaan, vaan oikeudenmukaista.

Äänestä
  • Helluntailaisuus perustuu erilaisten henkien seurantaan ja ilmiöiden palvontaan, ei todelliseen Raamatun tuntemukseen eikä sielunrauhaan.

    Helluntailaiset lukevat Raamatusta vain valikoiden oppiansa tukevia kohtia apostolien teoista, eipä juuri muuta.

    Äänestä

  • bibliaa kirjoitti:

    Helluntailaisuus perustuu erilaisten henkien seurantaan ja ilmiöiden palvontaan, ei todelliseen Raamatun tuntemukseen eikä sielunrauhaan.

    Helluntailaiset lukevat Raamatusta vain valikoiden oppiansa tukevia kohtia apostolien teoista, eipä juuri muuta.

    lukevat ja tutkivat Raamattuaan kaista vapaista seurakunnista eniten, he ovat rakstuneet Jeesukaeen ja se antaa halun ja tarpeen Sanan lukemiseen ja Sanan tutkiskeluun!

    Äänestä

  • RitariOlevainen kirjoitti:

    Onko Raamatun lukemisesta tehty jossain vertailevaa tutkimusta, vai mistä sinä "tiedät", että juuri sinun lahkolaisesi ko. eeposta eniten lukevat? Lisäksi on syytä muistaa, että tärkeintä ei kai ole lukemisen määrä vaan laatu. Jos ei ymmärrä mitään lukematsaan, kuten sinun tapauksessasi aika usein on näyttänyt olevan mm. Tieteen Kuvalehden juttuja referoituasi, on turha lukea. Jos halveksuu sivistystä, omakin lukutaito tahtoo jäädä mekaaniseksi, ei-ymmärtäväksi.

    Anteeksi nyt taas, mutta sinähän se jumaluuttasi tietysti "tiedät" asiat...

    tuntemani nuoret helluntailaiset eivät osaa raamatusta juuri muuta kuin ne klassiset johanneksen evankeliumin, apostolien tekojen ja roomalaiskirjeen jutut. mitään eivät pysty sanomaan vastaan jehoville tai raamattukriitikoille. fiilistelevät vaan ja kattovat telkkaria.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Mikä ihmeen pakkomielle sinulla poikalapsi on kokoajan haastaa riitaa ja tulla helluntailaisuus palstalle jos et edes helluntailaisten oppeja hyväksy ja haluaisit ettei koko liikettä enää olisi. Saatko sinä jotakin ihmeen nautintoa tällä palstalla riidan haastamisesta. Kyllä sitä nyt kaikkien kannattaa poikalapsesta ilmoittaa ylläpidolle ja pyytää poikalapselle pitkää bannausta. Parempi olisi bannata poikalapsi lopullisesti, koska ei näytä poikalapsella olevan minkäänlaista kykyä asialliseen keskusteluun. Kokojan poikalapsi tulee tälle palstalle kirjoittelemaan herjauksia ja loukkauksia eikä osaa keskustella asiallisesti.

    Äänestä

  • tietoinentästä kirjoitti:

    tuntemani nuoret helluntailaiset eivät osaa raamatusta juuri muuta kuin ne klassiset johanneksen evankeliumin, apostolien tekojen ja roomalaiskirjeen jutut. mitään eivät pysty sanomaan vastaan jehoville tai raamattukriitikoille. fiilistelevät vaan ja kattovat telkkaria.

    Ilmeisesti tällä palstalla riehuu myös tuo puskajussi joka täyttää palstan provoilla ja asiattomuuksilla. Vastailee millon mitäkin mihin viestiin tahansa ja saa ilmeisesti nautintonsa riidan haastamisesta. Kannattaa pytää ylläpitoa tarkistamaan tuo asia ja jos asia on noin niin pytää tuolla puskasta huutelijalle mahdollisimman pitkää bannausta.

    Äänestä

  • riehut kirjoitti:

    Mikä ihmeen pakkomielle sinulla poikalapsi on kokoajan haastaa riitaa ja tulla helluntailaisuus palstalle jos et edes helluntailaisten oppeja hyväksy ja haluaisit ettei koko liikettä enää olisi. Saatko sinä jotakin ihmeen nautintoa tällä palstalla riidan haastamisesta. Kyllä sitä nyt kaikkien kannattaa poikalapsesta ilmoittaa ylläpidolle ja pyytää poikalapselle pitkää bannausta. Parempi olisi bannata poikalapsi lopullisesti, koska ei näytä poikalapsella olevan minkäänlaista kykyä asialliseen keskusteluun. Kokojan poikalapsi tulee tälle palstalle kirjoittelemaan herjauksia ja loukkauksia eikä osaa keskustella asiallisesti.

    >> Kyllä sitä nyt kaikkien kannattaa poikalapsesta ilmoittaa ylläpidolle ja pyytää poikalapselle pitkää bannausta. >>

    ... joka kuvittelee, että tämä ei ole HELLUNTAILAISTEN palsta, vaan S24'n yleinen palsta keskusteluille helluntailaisuudesta ??
    Siinä tapauksessa palstan ylläpito pitäisi bannata myös, ne elävät samassa harhaluulossa kuin poikalapsikin !
    Herjaukset ja loukkaukset eivät tietenkään kuulu asialliseen keskusteluun, mutta eiköhän AinoaOikeaOppi omahyväisyydessään ja tuomioissaan ole loukkaus jo sinänsä kaikkia lahkoon kuulumattomia kohtaan.

    Äänestä

  • toinen? kirjoitti:

    Ilmeisesti tällä palstalla riehuu myös tuo puskajussi joka täyttää palstan provoilla ja asiattomuuksilla. Vastailee millon mitäkin mihin viestiin tahansa ja saa ilmeisesti nautintonsa riidan haastamisesta. Kannattaa pytää ylläpitoa tarkistamaan tuo asia ja jos asia on noin niin pytää tuolla puskasta huutelijalle mahdollisimman pitkää bannausta.

    vai miten on?

    Äänestä

  • puskajussillakin kirjoitti:

    vai miten on?

    "Keskusteluissa ei saa:

    Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
    Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa
    Kirjoittaa rasistisia tekstejä, rasistiset ilmaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä
    Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
    Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
    Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja"

    Sääntöjä!!!! VAI MITEN ON?

    Sitäpaitsi mitä ihmeen järkeä on pistää palsta täyteen provoja. Sananvapaus ei edelleenkään tarkoita sitä, että saa sanoa mitä huvittaa ja milloin haluaa. Vapaus tuo mukanaan aina suuren vastuun.

    Äänestä

uskovainen järjestelmällisesti torjuu kaiken uskoaan vastaan sotivan tiedon ja elää siksi itseaiheutetussa surussa helvettiuskonsa takia.

kun uskovaiselle vihjaa helvettiuskomuksen tulleen juutalaisuuteen Persian ihan toisesta uskonnosta, hän sanoo: "saatanan valheita! helvetti on totta, usko Jeesukseen niin et joudu sinne!" Korvat tukitaan täysin ja vielä kummastellaan ei-uskovaisten "tyhmyyttä ja mielettömyyttä" kun eivät pelkää helvettiä ja usko kuten he.

:D mutta niin se on. joillekin on ylitsepääsemätön juttu harkita omaa ajattelua.

yksi poikkeus tässä on: jos jollekin Jumala on niin tärkeä asia elämässä ettei elämä jatku ilman sitä, niin silloin ymmärtää, ettei halua miettiä sitä, jos ei sitä olisikaan.

Äänestä

Sinulle on syötetty mormonien hirveää harhaa, että kuolleiden puolesta pitää rukoilla ja että siten kuollutkin voi pelastua!

Äänestä
  • edes kuullut mormoneista, kun Jeesus kehoitti minua rukoilemaan isäni puolesta.
    Pyhän Hengen kasteen olin silloin saanut ja Jeesus puhui silloin minulle Pyhän Hengen kautta henkeeni, kuten tekee tänäänkin.

    Ehkäpä sinun on syytä miettiä, että onko harhaa rukoilla edesmenneiden puolesta.
    Itse en ollut vielä tunnustanut Jeesusta Herrakseni silloin, kun isäni aika loppui täälä ja koska Jumala ilmoittaa Sanansa kautta pelastavansa perhekunnittain, niin tämä liittyy siihen pelastussuunnitelmaan.
    Tietämättömyyttäni kannoin vuosia surua isäni puolesta. Jeesus rakkaudessaan vapautti minut siitä surusta ja antoi täyden luottamuksen tilalle. Yhden kerran rukoilin isäni puolesta ja se riitti.

    Niin valtavaa on, kun yksikin perheestä tulee elävään uskoon, että koko perhekunta pääsee erikoisasemaan.

    Äänestä

  • ikinä kirjoitti:

    edes kuullut mormoneista, kun Jeesus kehoitti minua rukoilemaan isäni puolesta.

    Myös ortodoksikirkossa rukoillaan edelleen kuolleiden puolesta. Varhaiset kristityt uskoivat yleisesti, että vielä tuonelastakin on mahdollista pelastua - alkukristityt jopa kastattivat itsensä kuolleiden puolesta (1.Kor 15:29). Paavali ei tuominnut tätä käytäntöä vaan piti sitä osoituksena ylösnousemuksen todellisuudesta.

    Katolinen kirkko omaksui kuitenkin jo varhain opin, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta, ja kuoleman jälkeen ei ole pelastusmahdollisuutta. Tämä ei kuitenkaan perustu Raamattuun vaan Konstantinopolin kirkolliskouksen päätökseen vuonna 533. Useimmat helluntailaiset eivät vain tiedä kuinka suuri osa heidän raamatullisena pitämästään opista perustuu katolisen kirkon perinteisiin, jotka Luther omaksui sellaisenaan.

    Raamattu ei sulje pois mahdollisuutta pelastua kuoleman jälkeen - pikemminkin päinvastoin: menihän Jeesuskin tuonelaan saarnaamaan vankeudessa oleville hengille (1.Piet 3:19).

    Ole turvallisella mielellä: isäsi on armahtavan Jumalan käsissä, ja Raamatun mukaan kaikki ihmiset tuomitaan tekojen mukaan - tuomio ei koskaan perustu uskoon tai uskon puutteeseen (ks. Matt 25:31-, Ilm 20:13-). Lisäksi Jumala armahtaa jokaisen, joka huutaa Häntä avuksi (Jooel 2:32, Apt. 2:21, Room 10:32).

    Äänestä

  • Kempiläinen kirjoitti:

    kannustavista ja totuudellisista sanoistasi ja ennen kaikkea siitä, että sinäkin perustat uskosi yksin Raamattuun, et kenenkään ihmisen kautta, vaan Pyhän Hengen avaamana niin, kuin jokaisen uskovaisen tulisi tehdä.
    Luther, vaikka olikin uskonpuhdistaja, ei ollut täydellinen ja monet hänen opetuksistaan olivat keskeneräisiä tai perustuivat toisiin oppeihin, eli juuri katollisten oppi-isien uskomuksiin.

    Tällä en alenna Martti Lutheria, sillä hän toi paljon hyvää uskollaan ja opeillaan, mutta ei saavuttanut täydellisyyttä, eikä täyttä totuutta. Hänelläkin oli esteensä hengen kasvuun niin, kuin on niin monilla, jotka tahtovat olla ainoita oikeassa olevia. Painotan hänen kuitenkin tuoneen paljon hyvää ja totuudellista opetuksissaan, mutta kenenkään ei pidä jäädä vain hänen opetuksiinsa, vaan tulee pyytää yhtä ainoaa oikeaa opettajaan ja täydellisen evankeliumin tuntijaa, Jeesusta Kristusta, Pyhän Hengen kautta, antamaan meille täyden evankeliumin, eli täyden totuuden.

    Äänestä

  • ikinä kirjoitti:

    edes kuullut mormoneista, kun Jeesus kehoitti minua rukoilemaan isäni puolesta.
    Pyhän Hengen kasteen olin silloin saanut ja Jeesus puhui silloin minulle Pyhän Hengen kautta henkeeni, kuten tekee tänäänkin.

    Ehkäpä sinun on syytä miettiä, että onko harhaa rukoilla edesmenneiden puolesta.
    Itse en ollut vielä tunnustanut Jeesusta Herrakseni silloin, kun isäni aika loppui täälä ja koska Jumala ilmoittaa Sanansa kautta pelastavansa perhekunnittain, niin tämä liittyy siihen pelastussuunnitelmaan.
    Tietämättömyyttäni kannoin vuosia surua isäni puolesta. Jeesus rakkaudessaan vapautti minut siitä surusta ja antoi täyden luottamuksen tilalle. Yhden kerran rukoilin isäni puolesta ja se riitti.

    Niin valtavaa on, kun yksikin perheestä tulee elävään uskoon, että koko perhekunta pääsee erikoisasemaan.

    Ei se ollut Jeesus, joka sinua käski kuolleen puolesta rukoilemaan. Ei hän käske tekemään Raamatun vastaisia asioita, kyllähän hän tietää, että kuoleman jälkeen ei voi enää pelastua. Oma tunne-elämäsi sinua käski, ja koit psykologisen katharsiksen.

    Äänestä

  • Voi ei! kirjoitti:

    Jeesus kehoitti minua rukoilemaan. Se oli ensimmäisiä kehotuksia, mitä henkeeni silloin yli kaksikymmentä vuotta sitten sain.
    Toinen oli se, että ketään ei tule sääliä, ellei kykene auttamaan. Olin nuorena herkkä ihmisten hädälle ja usein säälittelin heitä ja se raskautti mieltäni, eikä se ketään auttanut.
    Senkin opetuksen uskoin ja sain voiman auttaa lähimmäisiäni ja sain ymmärryksen jättää turhan säälin poissa.

    Monet opetukset olen Herraltani saanut ja olen kaiken sen ajan, minkä Jeesus on kanssani ollut, ollut täysin vapaa. Niin on suuri Jumalan suuruus ja niin on suuri Sanan puhdistava voima.

    Ei Jumala valehtele luvatessaan pelastaa meidät perhekunnittain ja Hänelle on omat suunnitelmansa, jotka Hän toteuttaa, tämänkin asian eteen. Me ihmiset olemme kovin mitättömiä ja aikamoisia pelkureita, ilman JUMALAN VOIMAA.

    Siksipä, pyydä Jeesukselta oikeutta tulla yksin Hänen opettamakseen, tulet vapaaksi ja saat rauhan ja varmuuden, jotka eivät missään tilanteessa poistu sinusta.

    Äänestä

  • .että kirjoitti:

    Jos ihailet Tapani1:n sanomaa, olet mormonin kanssa samassa eksymyksessä. Etpä silloin ole tullut Herralta opetetuksi. Sinä luotat liikaa omaan sieluusi ja tunne-elämääsi, vaikka Raamatun mukaan ei pidä mennä yli sen, mitä kirjoitettu on. Etkö pidä Jumalan kirjoitettua sanaa ylimpänä ohjeenasi, halveksitko sitä ja luotat johonkin sisäiseen sanaan? Muista, että Henki tekee eläväksi ja Henki on Raamatun innoittanut ja avaa sieltä aarteitaan.

    luulosi, että olisin eksyksissä. Sitä en ole ja Henki opastaa minua kaikessa ja se on Jumalan Pyhä Henki.

    Kunnioitan Tapani1. ihmisenä, mutta jos osaa oikein lukea tuolla alla olevasta ketjusta, sanon hänen opissaan olevan harhaa. Usein olemme keskustelleet niistä ja aina ystävällisyyden ja ymmärryksen hengessä. Emmme tuomiten ja pilkaten, mitä usein tällä palstalla tapahtuu erimielisten kesken.

    En todella ota mormoniopeista opetusta, mutta en ota sitä helluntailaisiltakaan, vaan kaiken oppini saan Jeesukselta.

    Äänestä

  • oma, kirjoitti:

    Kyseleppä esim ortodoksien palstalta tästä aiheesta tai lue heidän kirjallisuuttaan. Ortodoksesessa kirkossa on vainajille oma muistelupöytänsä ja ainakin he rukoilevat kuolleiden puolesta. Varmaan he myös osaavat perustella näitä näkemyksiään.

    Äänestä

  • ikinä kirjoitti:

    edes kuullut mormoneista, kun Jeesus kehoitti minua rukoilemaan isäni puolesta.
    Pyhän Hengen kasteen olin silloin saanut ja Jeesus puhui silloin minulle Pyhän Hengen kautta henkeeni, kuten tekee tänäänkin.

    Ehkäpä sinun on syytä miettiä, että onko harhaa rukoilla edesmenneiden puolesta.
    Itse en ollut vielä tunnustanut Jeesusta Herrakseni silloin, kun isäni aika loppui täälä ja koska Jumala ilmoittaa Sanansa kautta pelastavansa perhekunnittain, niin tämä liittyy siihen pelastussuunnitelmaan.
    Tietämättömyyttäni kannoin vuosia surua isäni puolesta. Jeesus rakkaudessaan vapautti minut siitä surusta ja antoi täyden luottamuksen tilalle. Yhden kerran rukoilin isäni puolesta ja se riitti.

    Niin valtavaa on, kun yksikin perheestä tulee elävään uskoon, että koko perhekunta pääsee erikoisasemaan.

    Hän antaa kaikille samat mahdollisuudet. Henkimaailmassa ei kuitenkaan ole enää mahdollista saada upotuskastetta. Siksi se on otettava vastaan sijaistoimituksena kuten 1. Kor. 15:29 oleva kohta osoittaa:

    "Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?"

    Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon temppeleissä tehdään näitä sijaistoimituksia. Kaikkia ei saada tehdyksi ennen tuhatvuotisen valtakunnan alkua, mutta sen aikana toimitukset saadaan kaikkien osalta tehdyiksi. Toimitukset tehdään SILTA VARALTA, että henkimaailmassa oleva haluaa ottaa ne vastaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    minun tulee sinulta kysyä, että pidätkö sinä Jumalan armon takeena ihmisen teon?

    Opettele Raamatusta, että Jeesus kastaa Itse omansa Itseensä, ei sitä mikään ihmisen katta saatava kaste tee.
    Ihminen saa kasteen vedellä ja se on hyvän omantunnon hakemista Jumalalta, eli lupaus parannuksessa elämiseen.

    Jumala ei jätä mitään ihmisen varaan!!!

    Äänestä

  • yhäkö kirjoitti:

    Matt. 28
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen [Mark. 13:10 | 2. Kor. 13:13; 1. Piet. 1:2]
    20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

    Kristus antoi siis opettamisen ja mm. kastamisen valtuuttamiensa kirkkonsa jäsenten, ihmisten, tehtäväksi. Kasteen liitto on välttämätön, jotta saimme syntimme anteeksi:
    Ap.t. 2:
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Äänestä

He ovat ajanrajan toisella puolella, niin että sinne ei voi enää muutoksia saada, eikä siis hyödytä kuolleen puolesta voimiaaan tuhlata!

Äänestä
  • tiesitkö: kuolleen juutalaismiehen rukoileminen ei sekään hirveästi auta. luulisin. ai niin, auttaahan se kun joku kirjoitti niin 2000 vuotta sitten. hei, muutes, joku amerikkalainen kirjoitti vähän yli sata vuotta sitten, että kuolleiden puolesta tulee rukoilla. jessss. mikä kirjoitettu on, se on totta.

    Äänestä

  • ja Jeesuksessa on kaikki valta, enkelit ja voimat alistettu Hänen allensa niin, että ihminen ei voi sanella Jumalalle, mitä Hänen on tehtävä. Minä uskon siihen, minkä kehoituksen sain Jeesukselta, eli lupaan rukoilla edesmenneen puolesta.

    Parituhattavuotta sitten, Jeesus juuri tänä samaisena päivänä meni kuolleiden, vankeuteen joutuneiden henkien luokse saarnaamaan. Voiko olla suurempaa armoa!!!

    Pietarin kirje 3

    15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
    16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
    17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.
    18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
    19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
    20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
    21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
    22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.

    Äänestä

  • 18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
    19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
    20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
    21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
    22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.

    Äänestä

  • >> ..eikä siis hyödytä kuolleen puolesta voimiaaan tuhlata! >>

    ... mutta jos voimia riittää ja siitä saa lohtua omaan ahdistukseensa, niin kertoisitko ystavällisesti, missä Raamatun kohdassa kielletään kuolleiden puolesta rukoileminen ?

    Äänestä

  • Pietarin kirje kirjoitti:

    18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
    19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
    20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
    21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
    22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.

    Missä kohdin tuossa sanotaan, että hän saarnasi evankeliumia? Missä kohdin, että kuolleet ottivat evankeliumin vastaan? Missä kohdin, että he pelastuivat? Missä kohdin, että Jeesus rukoili heidän puolestaan? Aina, kun Raamattu puhuu evankeliumin julistamisesta, se kertoo myös, miten se otettiin vastaan. Tässä ei kerro. Onkin syytä olettaa, että saarna oli tuomion saarnaa.

    Äänestä

  • mitään. kirjoitti:

    ajattelisit Jeesuksen menneen saarnaamaan vangituille. Aivanko huvikseen, vai kiusatakseen. Ihminen voisi niin tehdäkin, mutta Jumala ei koskaan.
    Raamattu jättää asioita salaisuudeksi, sillä Raamatun tärkein Ilmoitus on, että me saamme oikeuden palata Jumalan yhteyteen, ottaessamme Hänen pelastusarmonsa vastaan, jonka Hän antaa Pojassaan kaikkille heille, jotka tahtovat sen vastaan ottaa.
    Kun pääsee Jumalan valtakuntaan, niin siellä saa enemmän tietoa, eli kaikki annetaan, kun ottaa Jeesuksen Herrakseen.

    Uskovainen tuo esille vanhaa ja UUTTA.

    Äänestä

  • hyödytä.. kirjoitti:

    >> ..eikä siis hyödytä kuolleen puolesta voimiaaan tuhlata! >>

    ... mutta jos voimia riittää ja siitä saa lohtua omaan ahdistukseensa, niin kertoisitko ystavällisesti, missä Raamatun kohdassa kielletään kuolleiden puolesta rukoileminen ?

    Olisipa jokaisella tuo armo, sillä Jumala sanoo Sanassaan, että laupeutta minä tahdon, enkä uhria.

    Monet eivät sitä vain ymmärrä, tai usko ja siksi täällä on olemassa uskontojen uhrien järjestö.

    Äänestä

  • tähden kirjoitti:

    ajattelisit Jeesuksen menneen saarnaamaan vangituille. Aivanko huvikseen, vai kiusatakseen. Ihminen voisi niin tehdäkin, mutta Jumala ei koskaan.
    Raamattu jättää asioita salaisuudeksi, sillä Raamatun tärkein Ilmoitus on, että me saamme oikeuden palata Jumalan yhteyteen, ottaessamme Hänen pelastusarmonsa vastaan, jonka Hän antaa Pojassaan kaikkille heille, jotka tahtovat sen vastaan ottaa.
    Kun pääsee Jumalan valtakuntaan, niin siellä saa enemmän tietoa, eli kaikki annetaan, kun ottaa Jeesuksen Herrakseen.

    Uskovainen tuo esille vanhaa ja UUTTA.

    Jeesus julisti joka tilanteessa totuuden, vaikka se olisi tuntunut kovalta. Hän voisi hyvin mennä kertomaan tuonelan asukeille totuuden tuomioista. Jos Jumala Nooan aikana tuomitsi kansat vedenpaisumuksella, Hänen tuomionsa oli vanhurskas. Muuttaisiko Hän sitä myöhemmin, onko Hän ailahtelevainen kuin ihminen, Hän, joka näki, että ihmisten ajatukset olivat kaiken aikaa vain pahat?

    Äänestä

  • totuuden. kirjoitti:

    mennyt ennen ylösnousemustaan, silloin, kun Hän oli täyttämässä tehtäväänsä, vain tuomiota saarnaamaan. Hän ei julistanut mitään, vaan Hän saarnasi ja koska tunnemme Jeesuksen, niin tiedämme, että Hän Itse kertoo, että Sana, jonka Hän on puhunut on tuomitseva.

    Pitäisikö miettiä, että kaikki eivät ole saaneet kuulla ajoissa Hänen puhumaansa Sanaa, eivätkä saa sitä kuulla tääläkään, suuren lankeemuksen tähden.
    Kun aikanaan tulin tälle palstalle opettamaan Jeesuksen lähettämänä, sain havaita, kuinka niitä opetuksia vastaan hyökkäsivät "suurelliset helluntailaiset".

    Kun kerroin, että uskovaisen tulee olla kuuliainen Jumalan Sanalle, minut haukuttiin lainalle johdattajaksi ja kun kerroin, että kymmenen käskyä on voimassa rakkaudenlaissa, minua pilkattiin jne.

    Siksipä, pyydä Pyhää Henkeä opettajaksi, sillä sinun ei tarvitse olla kenenkään opetuksen tarpeessa sen jälkeen ja silloin olet saavat koko evankeliumin tietoosi ja se tekee sinut terveeksi ja vapaaksi.

    Äänestä

  • mitään. kirjoitti:

    Missä kohdin tuossa sanotaan, että hän saarnasi evankeliumia? Missä kohdin, että kuolleet ottivat evankeliumin vastaan? Missä kohdin, että he pelastuivat? Missä kohdin, että Jeesus rukoili heidän puolestaan? Aina, kun Raamattu puhuu evankeliumin julistamisesta, se kertoo myös, miten se otettiin vastaan. Tässä ei kerro. Onkin syytä olettaa, että saarna oli tuomion saarnaa.

    Kyllä Jeesus julisti evankeliumin sanomaa tuonelassa, ei mitään tuomion pasuunaa.

    1. Piet. 4:6
       
    Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää.

    ---

    Kyllä kaikesta huomaa, että helluntailaiset eivät lue ollenkaan Raamattua.

    Äänestä

  • ja armoa. kirjoitti:

    Olisipa jokaisella tuo armo, sillä Jumala sanoo Sanassaan, että laupeutta minä tahdon, enkä uhria.

    Monet eivät sitä vain ymmärrä, tai usko ja siksi täällä on olemassa uskontojen uhrien järjestö.

    Jeesus pelastaa perhekunnittain, eikö se ole suuri lohdutus.
    Eikö meidänkin tulisi olla laupeita, edesmeneitä kohtaan, meillä on anettu mahdollisuus siihen niin, miksi emme sitten rukoilisi heidän puolestaan.
    Niin minäkin olen Isäni puolesta rukoillut, kun hän oli sellainen jalat maassa oleva jorö Suomalais mies.Uskon että hän on pelastettu esirukouksieni tähden.

    Äänestä

  • Lukihäiriöinen kirjoitti:

    että kun isä ja äiti on uskossa, niin mää pääsen Taivaaseen, vaikka elän niikuin elän.

    Äänestä

  • sitten niin, kirjoitti:

    että kun isä ja äiti on uskossa, niin mää pääsen Taivaaseen, vaikka elän niikuin elän.

    ole, vaan niin, että koska vanhemmat uskovat, opettavat he lapselleen Jumalan tiet ja siksi tämän lapsen on helppo jatkaa uskossa. Voi lapsi toisenkin tien valita, mutta Jeesus tekee kaikkensa saadakseen lapsen takaisin yhteyteensä.

    Jos siis isäsi ja äitisi uskovat, saat sinä kuulla Jumalan Sanaa ja se Sana on tuomionsa antava aikanaan. Siksi, älköön kukaan poiketko poissa Jeesuksen puhumasta Sanasta.

    Äänestä

  • niin, kirjoitti:

    perhekunnittain", mitä se sitten oli?

    Äänestä

  • "pelastaa kirjoitti:

    perhekunnittain", mitä se sitten oli?

    raakaudellaan ja taivuttaa.
    Mutta voi niinkin käydä, että Jumala salli voimakkaita vaikeuksiakin, jos umistaa silmänsä.
    eikä halua tulla rakauteen, Jumalalla on omat keinonsa, voi käydä kovat tiet, jotka eivät aina niin miellytävä olekaan.
    Ihminen valitsee, ja tovottavasti taivuttaa tahtonsa.

    Äänestä

  • "pelastaa kirjoitti:

    perhekunnittain", mitä se sitten oli?

    ovat totta ja ne täyttyvät.
    Tiesitkö, että Jumalan suunnitelmissa ja niiden täyttöönpanossa on huolehdittu lastemme pyhityskin.
    Sana lupaa perhekunnittain pelastumisen. Olen usein miettinyt, että kuinka pitkälle suvussamme usko Jumalaan menee, kun takaapäin laskemme ja ovatko kaikki tehneet ratkaisunsa vapaaehtoisesti, vai vasta kovan edessä. Sen voin sanoa, että sukumme jäsennet tunnustavat Jumalan, vaikka kaikki eivät vielä tänään tunnusta Jeesusta Herrakseen, mutta luotan täysin, että jokainen tulee sen aikanaan tekemään. On ollut mielenkiintoista seurata, miten yksi jos toinen on uskon tunnustanut.
    Emme tyrkytä evankeliumia kenellekään, vaan pidämme sen tarjolla.

    Kunpa kaikki ymmärtäisivät, että jo maanpäällä saa siirron Jumalan valtakuntaan ja turvaan, he, jotka Jeesukseen uskovat.

    Äänestä

  • mitään. kirjoitti:

    Missä kohdin tuossa sanotaan, että hän saarnasi evankeliumia? Missä kohdin, että kuolleet ottivat evankeliumin vastaan? Missä kohdin, että he pelastuivat? Missä kohdin, että Jeesus rukoili heidän puolestaan? Aina, kun Raamattu puhuu evankeliumin julistamisesta, se kertoo myös, miten se otettiin vastaan. Tässä ei kerro. Onkin syytä olettaa, että saarna oli tuomion saarnaa.

    1. Piet. 4:6:
    Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. [1. Piet. 3:19]

    Äänestä

  • "pelastaa kirjoitti:

    perhekunnittain", mitä se sitten oli?

    Jumalan valtakunnassa ei ole miestä ilman naista eikä naista ilman miestä. Pelastumme perhekunnittain. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon temppeleissä sinetöidään perheet yhteen samalla valtuudella, joka annettiin Pietarille sitoa eli sinetöidä ja päästää.
    Matt.16:
    17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 11:27; Gal. 1:15,16]
    18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. [Nimi Pietari, kreikaksi Petros, pohjautuu sanaan petra 'kallio'.] [Joh. 1:42; Ef. 2:20; Ilm. 21:14]   

    19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." [Jes. 22:22; Matt. 18:18; Joh. 20:23; Ilm. 3:7]
       
    elämää. Kunhan vain joku perheen jäsen on uskossa, se riittää pelastuksekseni. Tätäkö tarkoitat?

    Äänestä

  • jatkaa huoletonta kirjoitti:

    elämää. Kunhan vain joku perheen jäsen on uskossa, se riittää pelastuksekseni. Tätäkö tarkoitat?

    Meidät tuomitaan tekojemme mukaan eikä sen mukaan, mihin perheeseen kuulumme. Jos emme ole uskollisia evankeliumin liitoille, emme pelastu korkeimpaan kirkkauteen ja siellä olevaan korotukseen.
    Kaikille eli niillekin, joiden puoliso ei ole kelvollinen korkeimpaan kirkkauteen, annetaan tilaisuus solmia iankaikkinen avioliitto jonkun toisen kanssa, joka on uskollinen liitoilleen. Tällaiset asiat saadaan kohdalleen tuhatvuotisen valtakunnan aikana.

    perhekunnittain?

    Mistä ihmeen iankaikkisesta avoiliitosta sinä puhut? En ole koskaan kuullutaan moisesta.

    "Ei Taivaassa naida, eikä mennä miehelle", niihän raamatussa sanotaan.

    Äänestä

  • ei sitten pelastutakkaan kirjoitti:

    perhekunnittain?

    Mistä ihmeen iankaikkisesta avoiliitosta sinä puhut? En ole koskaan kuullutaan moisesta.

    "Ei Taivaassa naida, eikä mennä miehelle", niihän raamatussa sanotaan.

    mutta maan päällä tehdään kaikki evankeliumin toimitukset. Tuhatvuotinen valtakunta on vielä maanpäällistä elämää ennen viimeistä tuomiota.

    Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi. Herra siunasi heidän liittonsa. Iankaikkinen avioliitto ilmenee juuri näissä jakeissa sekä tässä:
    1. Kor.
    11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista,
    12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. [Room. 11:36]

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jumalan valtakunnassa ei ole miestä ilman naista eikä naista ilman miestä. Pelastumme perhekunnittain. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon temppeleissä sinetöidään perheet yhteen samalla valtuudella, joka annettiin Pietarille sitoa eli sinetöidä ja päästää.
    Matt.16:
    17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 11:27; Gal. 1:15,16]
    18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. [Nimi Pietari, kreikaksi Petros, pohjautuu sanaan petra 'kallio'.] [Joh. 1:42; Ef. 2:20; Ilm. 21:14]   

    19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." [Jes. 22:22; Matt. 18:18; Joh. 20:23; Ilm. 3:7]
       
    kanssasi aikaisemminkin puhuneet.

    Sinun ei tarvitse sinetöidä ketään yhteen, etkä sinä kykene sellaista tekemään. Anna Jumalan hoitaa ilman sinun tekojasi perhekunnittain pelastamiset niin kuin pelastussuunnitelma yksin Häneltä onkin.

    Pyydä sinä vain uskonlahjaa ja luota, että sen lahjan yhteydessä sinulle annetaan kaikki. Saat Jumalan lapsen oikeudet.

    Olen todistanut sinulle aikaisemmin jo, mitä taivaan valtakunnan avaimilla tarkoitetaan ja mitä tarkoitetaan sitomisella ja päästämisellä.

    Sillä tarkoitetaan synnin pidättämistä ihmisellä tai siitä vapaaksi päästämistä.

    Lue mormonipalstalta ne Raamatun kohdat, jotka sen asian todistukseski sinulle toin.

    Muistathan, että Jeesus ei perustanut kirkkoa, vaan Hän perusti Jumalan valtakunnan ja siihen valtakuntaa Isä Itse Jeesukseen uskovan siirtää.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Meidät tuomitaan tekojemme mukaan eikä sen mukaan, mihin perheeseen kuulumme. Jos emme ole uskollisia evankeliumin liitoille, emme pelastu korkeimpaan kirkkauteen ja siellä olevaan korotukseen.
    Kaikille eli niillekin, joiden puoliso ei ole kelvollinen korkeimpaan kirkkauteen, annetaan tilaisuus solmia iankaikkinen avioliitto jonkun toisen kanssa, joka on uskollinen liitoilleen. Tällaiset asiat saadaan kohdalleen tuhatvuotisen valtakunnan aikana.

    Etkö vieläkään muista, että Jeesus sanoo, että tuonpuoleisessa ei naida, eikä mennä miehelle.

    Matt. 22:30
    Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mutta maan päällä tehdään kaikki evankeliumin toimitukset. Tuhatvuotinen valtakunta on vielä maanpäällistä elämää ennen viimeistä tuomiota.

    Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi. Herra siunasi heidän liittonsa. Iankaikkinen avioliitto ilmenee juuri näissä jakeissa sekä tässä:
    1. Kor.
    11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista,
    12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. [Room. 11:36]

    galatalaiskirje sinulle paremmin, mitä tarkoittaa, että Jumalassa ei ole miestä eikä naista?
    Ei ole orjaa, eikä vapaatakaan, vaan kaikki me olemme tulleet Jeesukseen, eli yhteiseen Henkeen, eli olemme Kristuksen päällemme pukeneet, siinä kasteessa jonka Jeesus ylhäältä meille antaa vedellä ja Hengellä.

    Galatalaiskirje 3
    21 Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
    22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
    23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
    24 Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
    25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
    26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
    27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
    28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
    29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mutta maan päällä tehdään kaikki evankeliumin toimitukset. Tuhatvuotinen valtakunta on vielä maanpäällistä elämää ennen viimeistä tuomiota.

    Ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi. Herra siunasi heidän liittonsa. Iankaikkinen avioliitto ilmenee juuri näissä jakeissa sekä tässä:
    1. Kor.
    11 Herran edessä ei kuitenkaan ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista,
    12 sillä niin kuin nainen on luotu miehestä, myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on saanut alkunsa Jumalasta. [Room. 11:36]

    kirjoitetussa kirjeessä Paavali antaa ohjeita aikaan, jolloin ihminen elää maanpäällä.

    1. Korinttolaiskirje 11
    1 Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.
    2 Minä kiitän teitä, että minua kaikessa muistatte ja noudatatte minun opetuksiani, niinkuin minä ne teille olen antanut.
    3 Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
    4 Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä.
    5 Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu.
    6 Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä.
    7 Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia.
    8 Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä;
    9 eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten.
    10 Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden.
    11 Herrassa ei kuitenkaan ole vaimoa ilman miestä eikä miestä ilman vaimoa.
    12 Sillä samoin kuin vaimo on alkuisin miehestä, samoin myös mies on vaimon kautta; mutta kaikki on Jumalasta.
    13 Päättäkää itse: sopiiko vaimon rukoilla Jumalaa pää peittämätönnä?
    14 Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi;
    15 ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi.
    16 Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, että meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla.
    17 Mutta tätä käskiessäni en kiitä sitä, että kokoontumisenne ei tee teitä paremmiksi, vaan pahemmiksi.
    18 Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin.
    19 Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.
    20 Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista,
    21 sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.
    22 Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne? Vai halveksitteko Jumalan seurakuntaa ja tahdotteko häväistä niitä, joilla ei mitään ole? Mitä minun on teille sanominen? Onko minun teitä kiittäminen? Tässä kohden en kiitä.
    23 Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
    24 kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
    25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
    26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
    27 Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
    28 Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
    29 sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
    30 Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.

    Äänestä

  • kerran! kirjoitti:

    Etkö vieläkään muista, että Jeesus sanoo, että tuonpuoleisessa ei naida, eikä mennä miehelle.

    Matt. 22:30
    Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa.

    Iankaikkiset avioliitot on solmittava ennen ylösnousemusta ja viimeistä tuomiota.

    Äänestä

  • me olemme kirjoitti:

    kanssasi aikaisemminkin puhuneet.

    Sinun ei tarvitse sinetöidä ketään yhteen, etkä sinä kykene sellaista tekemään. Anna Jumalan hoitaa ilman sinun tekojasi perhekunnittain pelastamiset niin kuin pelastussuunnitelma yksin Häneltä onkin.

    Pyydä sinä vain uskonlahjaa ja luota, että sen lahjan yhteydessä sinulle annetaan kaikki. Saat Jumalan lapsen oikeudet.

    Olen todistanut sinulle aikaisemmin jo, mitä taivaan valtakunnan avaimilla tarkoitetaan ja mitä tarkoitetaan sitomisella ja päästämisellä.

    Sillä tarkoitetaan synnin pidättämistä ihmisellä tai siitä vapaaksi päästämistä.

    Lue mormonipalstalta ne Raamatun kohdat, jotka sen asian todistukseski sinulle toin.

    Muistathan, että Jeesus ei perustanut kirkkoa, vaan Hän perusti Jumalan valtakunnan ja siihen valtakuntaa Isä Itse Jeesukseen uskovan siirtää.

    on Jumalan valtakunta maan päällä.

    Syntien anteeksianto vaati uskon, parannuksen ja Pyhän Hengen vastaanottamisen. Sitä valtuutta ilman näitä ei ole annettu kenellekään. Kun toimitukset tehdään oikealla valtuudella, ja ihminen tekee oman osansa, niin vasta siitä voimme toivoa syntien anteeksiantoa. Kirkkokurin ylläpidossa kirkon johtajilla on valtuudet. He voivat erottaa kirkosta ja ottaa kirkkoon.

    Et ole todistanut mitään taivaan valtakunnan avaimista, vaan esittänyt omia mielipiteitäsi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jumalan valtakunnassa ei ole miestä ilman naista eikä naista ilman miestä. Pelastumme perhekunnittain. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon temppeleissä sinetöidään perheet yhteen samalla valtuudella, joka annettiin Pietarille sitoa eli sinetöidä ja päästää.
    Matt.16:
    17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 11:27; Gal. 1:15,16]
    18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. [Nimi Pietari, kreikaksi Petros, pohjautuu sanaan petra 'kallio'.] [Joh. 1:42; Ef. 2:20; Ilm. 21:14]   

    19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." [Jes. 22:22; Matt. 18:18; Joh. 20:23; Ilm. 3:7]
       
    Toit tuon alla olevan Matteus 16:sta todistukseksi perheiden sinetöimisestä toisiinsa ja minä toin sen alla olevan Matteus 18:sta todistukseski, että Jeesus tarkoittaa noilla kohdilla syntien sitomista tai siitä vapauttamista. Olen aikaisemminkin tuonut sinulle tämän todistuksen ja toivon sinun nyt vertaavan noita kahta Raamatun ilmoitusta ja pääsevän asiassa totuuteen.

    Jumala antaa voidelluilleen avaimet, joilla on valta avata ja sitoa, eli valta päästää vapaaksi synnistä, tai sitoa syntiin. Näitä avaimia ei saa, kuin Jeesuksen Itse valitsemat työtoverit, sillä näillä avaimilla armahdetaan tai sidotaan, eli oikeutetaan Jumalan valtakunnan jäsenyyteen tai ulos jätettäväksi.

    Matt.16

    Matt 18
    Syntiä tekevä veli ja seurakunta

    15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]
    16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15 ; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]
    17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. [1. Tim. 5:19,20 | Room. 16:17; 1. Kor. 5:9-13]
    18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19 ]

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Iankaikkiset avioliitot on solmittava ennen ylösnousemusta ja viimeistä tuomiota.

    vapaina, kuin enkelit, eikä sidottuna mieheen tai naiseen.

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    vapaina, kuin enkelit, eikä sidottuna mieheen tai naiseen.

    vapaina, kuin enkelit taivaassa, eikä sidottuna mieheen tai naiseen.

    Kysyisin vielä sinulta Tapani1. perustatko perheiden sinetöimisen toisiinsa mihinkään muuhun Raamatun kohtaa, kuin tuohon minkä tänne toit?
    Tuossa kohdassahan ei puhuta aivan mitään perheiden sinetöimisestä toisiinsa.

    Äänestä

  • uudelleen! kirjoitti:

    Toit tuon alla olevan Matteus 16:sta todistukseksi perheiden sinetöimisestä toisiinsa ja minä toin sen alla olevan Matteus 18:sta todistukseski, että Jeesus tarkoittaa noilla kohdilla syntien sitomista tai siitä vapauttamista. Olen aikaisemminkin tuonut sinulle tämän todistuksen ja toivon sinun nyt vertaavan noita kahta Raamatun ilmoitusta ja pääsevän asiassa totuuteen.

    Jumala antaa voidelluilleen avaimet, joilla on valta avata ja sitoa, eli valta päästää vapaaksi synnistä, tai sitoa syntiin. Näitä avaimia ei saa, kuin Jeesuksen Itse valitsemat työtoverit, sillä näillä avaimilla armahdetaan tai sidotaan, eli oikeutetaan Jumalan valtakunnan jäsenyyteen tai ulos jätettäväksi.

    Matt.16
    17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 11:27; Gal. 1:15,16]
    18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. [Nimi Pietari, kreikaksi Petros, pohjautuu sanaan petra 'kallio'.] [Joh. 1:42; Ef. 2:20; Ilm. 21:14]

    19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." [Jes. 22:22; Matt. 18:18; Joh. 20:23; Ilm. 3:7]

    Matt 18
    Syntiä tekevä veli ja seurakunta

    15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [3. Moos. 19:17; Sir. 19:13-17; Luuk. 17:3; Gal. 6:1; Jaak. 5:19,20]
    16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. [5. Moos. 19:15 ; Joh. 8:17; 2. Kor. 13:1; Hepr. 10:28]
    17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. [1. Tim. 5:19,20 | Room. 16:17; 1. Kor. 5:9-13]
    18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. [Matt. 16:19 ]

    Edellä puhutaan ihmisten keskinäisistä kiistoista. Syntiä Jumalan lakia vastaan ei voi kukaan ihminen antaa hänen puolestaan anteeksi. Syntien anteeksisaamisen ehtona on kasteen liitto ja sitä edeltävät usko ja parannus. Jos ihmisellä olisi valta antaa syntejä anteeksi, niin sehän mitätöisi kasteen syntien anteeksisaamiseksi.

    sillä ne estäisivät minulta hengenkasvun.
    Muistutan vain, että olen saanut kasvaa Jeesuksen johdattaman voimakasta kasvua ja elän ihmeessä.

    Muistat varmasti minun kertoneen, että sain lapsena kasteen ja siitä kului pitkähkö aika, kun tunnustin Jeesuksen suullani Herrakseni ja sen jälkeen Hän kastoi minut Pyhällä Hengellä ja tulella ja näin jälleen totean, että lapsikaste kelpasi Jumalalle, samoin se kelpaa minulle.

    Elän jokahetkisessä parannuksessa, vapaudessa ja rauhassa. Syntini on anteeksi annetut Jeesuksen ristintyön kautta tulleessa voitossa, josta riittää armo minulle.
    Totuus tuo vapauden ja rauhan, jota ei yksikään ihminen yrityksistään huolimatta voi minulta koskaan riistää.

    Heprealaiskirje 6
    1 Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan,
    2 oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio.
    3 Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo. [Jaak. 4:15]

    Äänestä

  • ollaan kirjoitti:

    vapaina, kuin enkelit taivaassa, eikä sidottuna mieheen tai naiseen.

    Kysyisin vielä sinulta Tapani1. perustatko perheiden sinetöimisen toisiinsa mihinkään muuhun Raamatun kohtaa, kuin tuohon minkä tänne toit?
    Tuossa kohdassahan ei puhuta aivan mitään perheiden sinetöimisestä toisiinsa.

    Ainakin 1. Moos. 1:26-27 osoittaa, että ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi. Herra liitti heidät yhteen. Sen liiton oli tarkoitus pysyä iäti. Siihen on edelleen mahdollisuus sinetöimisvaltuuden perusteella. Matt. 16:19 osoittaa sen.

    Äänestä

Raamattuhan selkeästi opettaa, etei ihmisellä ole lupaa/valtaa sanoa toiselle ihmiselle kadotustuomiota.Tämä lienee yksiselitteinen mielikuva asiasta.

Me ihmiset koskaan emme tiedä Jumalan aivoituksia ja toisen ihmisen viime hetkiä kuoleman tilanteessa ja sen jälkeen.Esim. "Nyky oppien" mukaan ryövärikään ei pelastuisi, kopska hän VAIN huokaisi sanoen:Muista minua....jäi monet "sakramentit" suorittamatta.

Jumalalle on kaikki mahdollista!

Äänestä
  • ei ole lisättävää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kuoli kirjoitti:

kauan sitten ja siitä seurasi minulle suru pitkäksi aikaa. Olin huolissani siitä, että mihin isäni, joka oli huumorintajuinen ja ahkera ihminen, joutui yhtäkkisen kuolemansa jälkeen, kun ei tässä ajassa parannusta tietääkseni tehnyt, eikä Jeesusta pelastajakseen, tietääkseni ottanut.
Hän kuoli nuorena, eli parhaassa iässä, jolloin mies usein on niin voimissaan, että uskoo vain omiin voimiinsa. Hänen kuolemansa oli yllätys aivan kaikille ihmisille.

Vuosia kannoin surua sydämessäni isäni kohtalosta, kunnes sain Jeesukselta erikoisen kehoituksen: "rukoile isäsi puolesta."

Rukoilin hänen puolestaan ja samalla huoli hellitti, sillä tiesin, että Jeesus on voimallinen tempaamaan ihmisen vaikka tulesta.

Aiheen tähän kirjoittamiseen sain Tapani1 aloittamasta ketjusta, joka on tuolla vähän alempana.

Montako asiaa meillä on vielä opittavana ja monestako asiasta ihminen kantaa turhaa surua, kun ei tunne Raamattua?

Olisiko meidän aiheellista tutustua laajasti kaikkiin ihmisiin, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen. Ehkäpä näin löytäisimme koko totuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu