On kohtuutonta meiltä pankkeja elättäviltä kansalaisilta hyväksyä palvelua mikä on alle kaiken arvostelun.
Suuri joukko myös pienituloisia yhdessä edustavat merkittävää asiakaskuntaa pankeille !
On valitettavaa kuinka keskinkertaisella järjestelmällä (kulttuuri, arvot) saa pankkitoimintaa "harrastaa"
Olen vertaillut pohjoismaista palvelu tasoa yli kymmenenvuoden ajan mm Brittein ja Espanjan pankkipalveluihin.
Meitä pidetään B-kansalaisina ja hyväksikäytetään niin pääomavallan, poliittiseneliitin kuin ylempien viranhaltijoiden toimesta.
Suuri joukko myös pienituloisia yhdessä edustavat merkittävää asiakaskuntaa pankeille !
On valitettavaa kuinka keskinkertaisella järjestelmällä (kulttuuri, arvot) saa pankkitoimintaa "harrastaa"
Olen vertaillut pohjoismaista palvelu tasoa yli kymmenenvuoden ajan mm Brittein ja Espanjan pankkipalveluihin.
Meitä pidetään B-kansalaisina ja hyväksikäytetään niin pääomavallan, poliittiseneliitin kuin ylempien viranhaltijoiden toimesta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitä sää täällä valitat, voithan käyttää mitä pankkia tahansa. Siirrä rahasi vaikka Pohjois-Koreaan.
Asioimaan pankissa myös Suomessa.
Kirjoitukseni tarkoitus ei ollut ainoastaan purkaa omaa v.................., vaan herättää muutkin ihmiset vaatimaan palvelua mikä heille kuuluu. Eritoten kun pankit näitä markkinoivat.
Siinä olet oikeassa, että pankin ja maan voin onneksi itse valita. Pohjois-Korea ei liene parempi paikka kuin Suomikaan rahoille. Taitaa olla samankaltaista viranomaisajattelua siellä yhdistettynä keskittyneeseen pääomaan.
Minusta Suomessa on erittäin hyvät pankit, palvelu erinomaista ja luotettavaa.
Koko EURO-alueella pankkipalvelut on pitkälle yhtenäistetty ja kehittäminen jatkuu.
Englanti sinnittelee Puntansa kanssa yksin. Pankkipalvelut varmaan Englannissa ovat erilaiset kuin EU-alueella.
Valittajan pitäisi ottaa tämä huomioon, kun vertaa.
Esimerkiksi tilisiirtopalvelut maksavat koko EU-alueella saman, riippumatta siirtääkö kotimaassa tai toiseen Euro-maahan. Varmaan tilisiirto Englantiin maksaa maltaita, luulisin. Syy on Englannin eikä Suomen. Miksi Englanti ei ole ottanut yhteisvaluuttaa käyttöön. Paine pitäisi suunnata Englantiin, eikä Suomeen.
Suomessa on pankkipalvelut pitkälle automatisoitu, mikä tuo tehokkuutta ja säästöjä, joista asiakkaat hyötyvät. Tiskillä asiointia ei juuri enää tarvitse lainkaan. Itse olen käynyt pankissa viimeksi 4 kk sitten ja olen hoitanut ehkä 200 pankkiasiointia tänä aikana, mm parikymmensä sijoitusrahastoasiaa, jotka nekin hoituvat mukavasti kotipäätteellä.
Turha on valittaa.
Säästöpankit ja Paikallisosuuspankit minulla vain hyvää kokemusta esim.
https://www.paikallisosuuspankit.fi/VerkkopalvelutWeb/index.jsp?B=4762
ja
https://www.saastopankki.fi/VerkkopalvelutWeb/index.jsp?B=4480
Ovat normaali asioinnissa edullisia ja hyvin kilpailukykyisiä tavis tallaajalle.
Heikoimmat palvelukokemukset ovat isoista pankeista Nordea ja OP.
Tämä pitää paikkansa !
Olen ollut Nordean ja sen edeltäjien asiakas vuodesta 1970 lähtien. Tämä Suomen ja Pohjoismaiden ainoa suuri pankki palvelee tasaisen hyvin asioissa kuin asioissa. Nordea ei syyllisty missään asioissa ylilyönteihin. Kaikilla merkittävillä Nordean asiakkailla on konttorissa henkilökohtainen pankkineuvoja, jonka tavoittaa puhelimitse (suora numero) sekä voi käydä myös paikan päällä ajanvarauksella. Hän hoitaa myös laina-asiat kuntoon. Esimerkiksi internetin välityksellä (ilman toimitusmaksua) tehty lainahakemus ohjautuu hänen pöydälleen ja hän ottaa yhteyttä asioiden tarkentamiseksi. Hieno systeemi kerta kaikkiaan esim. laina-asiakkaille.
Myös rahastoasiat hoituvat Nordeassa hienosti. Merkinnät nettitunnuksilla ja rahastosiirrot ja lunastukset asiakaspalvelunumerosta puhelimitse (esim. OP-pankeilla ei ole puhelinpalvelua lainkaan rahastoasioinnissa-suuri puute ja huonosti menee rahastoilla).
Nordean osalta vielä voisi kehua ehkä maailman parhaat nettiasiointi-mahdollisuudet.
Palveluhinnat asiakkaan kannalta toivoisi tietysti olevan mahdollisimman alhaiset. Suuressa pankkien hintavertailussa Nordea sijoittui erittäin hyvin edullisuudessa, kun esim. OP-pankit olivat suurista pankeista kaikkein kalleimpia.
Liian tyytyväinen pankkeihin ei voi olla. Aina on parantamisen varaa.
Ei ole tullut vastaan mitään vuosien varrella, mikä olisi pakottanut hakemaan toista vaihtoehtoa. Ainoastaan rahastoja minulla on lähes kaikkien pankkien Rahastoyhtiöissä, mutta se onkin toinen juttu.
Mutta en kauaa. Viimeisten 4 v:n aikana on henkilöstön kierrätys ollut suuri hankaluus asioida pankissa sekä yritys- että yksityisasioissa. Nyt joutuu joka kerran taas raapustelemaan kaavakkeita kun uusi yht. henkilö eli henk.kohtainen pankkineuvoja haluaa samoja tietoja joita 4v:n aikana on niille jo toimitettu. Joskus on nuori aloitteleva kaveri joka sekoilee muistiinpanoissaan ja tuo tarjouksensa aivan toisena kuin on keskusteltu ja muutamien kuukausien jälkeen hänet on siirretty toisiin tehtäviin. Seuraaja aloittaa taas alusta samoin tuloksin. Seuraavana oli todella asiansa osaava nuori nainen joka ei tarvinnut selvityksiä vaan näki tilanteen edellisistä kaavakkeista ja neuvoi todella hyvin sekä totesi että pankki on "vähän" lipsunut näissä asioissa. Esitti edullisia ehdotuksia sekä luottolimiitin että lainojen suhteen ja kaikki samantien kirjallisina. Meni vuosi ja taas ilmoitus: Hei, olen teidän uusi yrityksenne pankkineuvoja. Jatkossa hoidan yritykseenne liittyviä asioita ja toivon tapaamistamme. Siis edellinen oli liian pätevä eikä tehnyt pankin kannalta hyvää sopimusta.
Niinkuin Merita-aikainen yrityspuolen pankinjohtaja sanoi kun tieto Nordeaksi muuttumiseksi oli tullut tietoon: " Minut siirretään muualle 12v:n johtajuuden jälkeen enkä enää voi jatkossa toimia meidän molempien eduksi. Sen tiedän että muutoksen myötä Nordeaa kiinnostaa vain hyvin toimeentulevat suuret yhtiöt". Totta se on ollutkin.
-90 luvun alku ei ollut helppo ja sen myötä otin harteilleni vastuita jotka eivät minulle suoraan kuuluneet.
No kuitenkin ansaitsin varsin hyvin, ehkäpä erittäinkin hyvin. Olin kuitenkin saanut merkintöjä luottotietoihini.
Uusi parisuhteeni ja avioliittoni alkoi uusin tavoittein ja niistä ensimmäisenä oli tietenkin yhteinen oma koti.
Kävimme uuden puolisoni kanssa silloisessa Meritassa joka juuri oli ottamassa ensi suunnitelmia Nordeaksi. Minua ei edes haluttu samalle palvelutiskille uuden puolisoni rinnalle keskustelemaan asiasta. Tuolloin lähdettyämme konttorista totesi vaimoni, että olipa uskomaton tilanne.
Päätimme kuitenkin lähestyä toista pankkia tiliotteet mukana edellisiltä kahdelta vuodelta todistaaksemme minun maksukyvykkyyteni. Silloin Handelsbanken käsitteli asiamme ripeästi ja myönsi luoton yhteiseen asuntoomme.
Voitte kuvitella hämmästykseni noin 2 vuotta myöhemmin kun Nordeasta lähestyttiin samaisesta konttorista missä olimme aikoinaan asioineet ja ehdotettiin tapaamista konttorinjohtajan kanssa lounaalla ! On huomattava, että minulla oli edelleen merkintä luottotiedoissa. Hän halusi kertoa Nordea pankin palveluista minulle. Olivat todennäköisesti etsineet ihmisten verotiedot käsiinsä ja nyt jälleen kelpaisin heidän asiakkaakseen silloin yli 50.000 mk:n kuukausituloillani.
Todella Raukkamaista !!! Sitä kohtelua en unohda ikinä minkä vaimoni kanssa aiemmin kohtasin. Ei enään koskaan. Hyvästi Nordea.
"Olen vertaillut pohjoismaista palvelu tasoa yli kymmenenvuoden ajan mm Brittein ja Espanjan pankkipalveluihin."
mitä parempaa tuolla on ??
Mitä saa palveluita ja paljonko korkoja.