Babtisti=

Nyt on joku sekoittanut Babtismin ja helluntailaisuuden keskenään.
Luterilaisuus ja babtismi ovat yhtä ja samaa.
Eli USA:ssa on babtismi kuin valtion uskonto. Siellä se on erossa kuitenkin valtiosta, sillä siellä ei virallisesti ole babtistit valtionkirkkoon kuuluvia, vaikkakin lähinnä sitä.
Samoin kuin anglikaaninenkirkko Englannissa ja luterilainenkirkko SUomessa.
Luterilaiset ovat pahimpia murhaajia, kuten babtistit Jenkeissä ja Anglikaanit ja katoliset, jotka ovat olleet milloin ristiretkeläisiä milloin atomipommin pudottajia tai juutalaisvainojen takana.
Ikävää jos helluntailaisia aletaan syyllistämään näistä teoista joita valtioon tai sitä lähellä olevat kirkkokunnat ovat tehneet.
Helluntailaiset eivät ole murhaajia ja tappajia ollenkaan samassa suhteessa kuin luterilaiset.
Muutenkin kukaan ei nosta uskontokuntaa esiin kun joku luterilainen tappaa.
Mutta jos helluntailainen tappaa otsikot kirkuvat, Helluntailainen on tehnyt sitä ja tätä.
Edes vähemmistöryhmistämme ei kirjoiteta niin pilkkaavasti kuin helluntailaisista.
Jos romani puukottaa toista lukee lehdessä:Eläkeläinen puukotti hevosmiestä, olen niin lukenut Iltasanomista joskus.
Siis jättäkää se ainainen helluntailaisten syyttely.
Ps, anteeksi kaikki iso ja pikkukirjain virheet, laittakaa se vaikka helluntailaisuuden piikkiin. Ne ei osaa edes kirjoittaa, ne kaikki on sellaisia, varo niitä tyyliin kuten tapananne on.
5710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onkos se baptismi Ruandassakin kuin luterilaisuutta?

Äänestä
  • http://www.pimpmybible.com/
    On joo. Ruandaan on babtismi tullut jenkeistä ja niitten lahjoituksien varassa toiminee.
    Tietysti luterilaiset ovat jo kauan vieneet Afrikan terroristeille rahaa ja tukeneet heidän koulujaan.
    Aiemmin oli aivan yleinen puheeanaihe, siis 70 luvulla luterilaisten kehitysavun meneminen terroristeille, oliko se Angolaan ja jonnekkin muualle, en sitä nyt muista.
    Lisäksi he eivät halunneet olla lähetysjärjestö joka evankelioi vaan joka perustaa kouluja ja niissä kouluissa juuri moni ns vapautaistelija on saanut oppinsa. Oliko se, että sanottiin:Luterilaiset sivistävät terroristejä.
    Eivät puutu juuri kuten helluntailaiset sisimmän muuttamiseen, jonka tekee Jeesus vaan opettavat milloin mitkin oppia muista asioista jotka ovat tärkkeitä, mutta ei niin tärkeitä.

    Äänestä

Mihin perustuu väittämä, että Pilkataan helareita.

Tilastojen mukaan se on kaikista suosituin kävijämääriltään. Paisti jos asut maalla tilanne voi olla toinen.

Äänestä
  • Etkö ole huomannut täälläkin, milloin joku saastainenhomo milloin joku muu ei normaali aina on pilkkaamassa helluntailaisia.On Työmies2 ja Poikalapsi ja ties ketä.
    Täällähän on mahdotonta kirjoitella palstanaiheesta eli helluntailaisuudesta, vaan aina pitää ottaa kantaa miksi emme hyväksy homoja tai mikä on syntiä mikä ei.
    Sitten on joku Pentecostali joka käy muualla palstoilla sekoilemassa ja sitten sieltä tullaan tänne kysymään tuollaisako te helluntailaiset olette ja pilkat päälle.
    Kyllä me hellart taidamme olla pilkatuin porukka näillä palstoilla.

    Äänestä

-puhua asiaakin välissä,-katsos Baptisteja on suomessakin hyvin montaa sorttia eikä edes Suomen Baptistiunionin Baptistit ole niin missään tekemisissä,-luterilaisuuden kanssa,-on olemassa ns.seitsemännen päivän Baptisteja jne,-Kuitenkin Suomessa toimii monilla paikkakunnilla Suomen Baptistilähetyksen seurakuntia joilla on oma lehtikin Uusielämä Jeesuksessa jne..Nämäkään seurakunnat eivät ole missään tekemisissä sen paremmin luterilaisuuden kuin Amerikan Baptistien jne suhteen !!

-Amerikassa on jonkin sortin Baptisteja noin 32 miljoonaa joilla on muuten samat tavat kuin Luterilaisilla ,-mutta he uskovat todeksi Jumalan Sanan totuudet jopa niin pitkälle ,-että käyvät upotuskasteellakin jms,-asioita vaikkakaan eivät usko Jumalaa,-niin että olisivat yleisesti,-uudestisyntymisen kokeneita ja pelastettuja,-heidän uskonsa on valtaosaltaan totena,-pitämistä !

-Onhan jenkeissä lentoyhtiöitä joissa on varalla toinen perämies jne,-sikäli kun tiedetään vuorossa olevan lentäjän olevan uudestisyntynyt kristitty,-ylöstempauksen varalta,-jotta kone ei tekisi,-hallitsematonta pakkolaskua jne..

-noo onhan nykyisin automaattiohjauksia ja muita hienouksia mutta laskuvaiheessa ,kentälle kuitenkin ilmesesti kapteeniakin tarvitaan jne !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luterilainen-- kirjoitti:

Nyt on joku sekoittanut Babtismin ja helluntailaisuuden keskenään.
Luterilaisuus ja babtismi ovat yhtä ja samaa.
Eli USA:ssa on babtismi kuin valtion uskonto. Siellä se on erossa kuitenkin valtiosta, sillä siellä ei virallisesti ole babtistit valtionkirkkoon kuuluvia, vaikkakin lähinnä sitä.
Samoin kuin anglikaaninenkirkko Englannissa ja luterilainenkirkko SUomessa.
Luterilaiset ovat pahimpia murhaajia, kuten babtistit Jenkeissä ja Anglikaanit ja katoliset, jotka ovat olleet milloin ristiretkeläisiä milloin atomipommin pudottajia tai juutalaisvainojen takana.
Ikävää jos helluntailaisia aletaan syyllistämään näistä teoista joita valtioon tai sitä lähellä olevat kirkkokunnat ovat tehneet.
Helluntailaiset eivät ole murhaajia ja tappajia ollenkaan samassa suhteessa kuin luterilaiset.
Muutenkin kukaan ei nosta uskontokuntaa esiin kun joku luterilainen tappaa.
Mutta jos helluntailainen tappaa otsikot kirkuvat, Helluntailainen on tehnyt sitä ja tätä.
Edes vähemmistöryhmistämme ei kirjoiteta niin pilkkaavasti kuin helluntailaisista.
Jos romani puukottaa toista lukee lehdessä:Eläkeläinen puukotti hevosmiestä, olen niin lukenut Iltasanomista joskus.
Siis jättäkää se ainainen helluntailaisten syyttely.
Ps, anteeksi kaikki iso ja pikkukirjain virheet, laittakaa se vaikka helluntailaisuuden piikkiin. Ne ei osaa edes kirjoittaa, ne kaikki on sellaisia, varo niitä tyyliin kuten tapananne on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu