Olen masentunut joka johtunee välinpitämättömyydestä jota olen saanut kokea joidenkin ystävieni taholta.
Myös lähestyvät loma-ajat masentavat, koska se tuo mukanaan syyllisyyden. Minun odotetaan matkustavan pitkän matkan päähän tapaamaan vanhempiani, koskaan he eivät käy luonani. Rahat ovat vähissä ja muutenkin matkustaminen on vaikea järjestää. Luultavasti en taas matkusta ja siitä seuraa syyllisyyttä. Jos matkustan, minua ahdistaa entiseen kotiin meneminen monien ikävien muistojen takia. En haluaisi mennä sinne enää koskaan. Viikottain puhun puhelimessa vanhempieni kanssa.
Vaikka olen aikuinen ihminen, koen että vanhemmat jollakin väärällä tavalla hallitsevat elämässäni. Eräs seurusteluni loppui kun sanoin kihlatulleni, että en toivo hänen tutustuvan vanhempiini. Kihlattuni mielestä minä häpesin häntä, mikä ei ollut totta. En vain jaksa sitä teatteria mikä tällaisesta vierailusta seuraisi. Olen vuosia sitten eronnut ja mielestäni äiti liikaa sotkeutui asioihimme aikaisemminkin, en halua enää sen toistuvan.
Puolestani saa rukoilla. Myös jos jollakin on ajatuksia tilanteestani niin voi kommentoida. Olen kyllä vuosien ajan rukoillut ja pyytänyt esirukousta näiden asioiden puolesta, mutta yhä ne vain vaivaavat.
Myös lähestyvät loma-ajat masentavat, koska se tuo mukanaan syyllisyyden. Minun odotetaan matkustavan pitkän matkan päähän tapaamaan vanhempiani, koskaan he eivät käy luonani. Rahat ovat vähissä ja muutenkin matkustaminen on vaikea järjestää. Luultavasti en taas matkusta ja siitä seuraa syyllisyyttä. Jos matkustan, minua ahdistaa entiseen kotiin meneminen monien ikävien muistojen takia. En haluaisi mennä sinne enää koskaan. Viikottain puhun puhelimessa vanhempieni kanssa.
Vaikka olen aikuinen ihminen, koen että vanhemmat jollakin väärällä tavalla hallitsevat elämässäni. Eräs seurusteluni loppui kun sanoin kihlatulleni, että en toivo hänen tutustuvan vanhempiini. Kihlattuni mielestä minä häpesin häntä, mikä ei ollut totta. En vain jaksa sitä teatteria mikä tällaisesta vierailusta seuraisi. Olen vuosia sitten eronnut ja mielestäni äiti liikaa sotkeutui asioihimme aikaisemminkin, en halua enää sen toistuvan.
Puolestani saa rukoilla. Myös jos jollakin on ajatuksia tilanteestani niin voi kommentoida. Olen kyllä vuosien ajan rukoillut ja pyytänyt esirukousta näiden asioiden puolesta, mutta yhä ne vain vaivaavat.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En osaa tilanteeseesi oikein muuta sanoa, kuin että itselleni on käynyt elämässäni melkein juuri se, mitä olen eniten pelännyt.Mutta niiden voimakkaiden ahdistusten "ansiosta" sain löytää sen kaikkein tärkeimmän asian: Sain uskon Jeesukseen.Paavali kertoo Raamatussa, että nykyisen ajan ahdistukset eivät ole mitään sen autuuden ja kirkkauden rinnalla, minkä Jeesuksen sovitustekoon uskova saa iankaikkisuudessa.Ja jo tässä ajassakin uskova saa perusrauhan ja ei tarvitse kärsiä ainakaan niin paljon enää tarkoitusettomuudesta, kun elämällä on selkeä merkitys.Siunausta!
Kiitos kun rukoilit puolestani. Kyllähän jokaisella ihmisellä varmaan ahdistuksia elämässä on, mutta ne voivat olla hyvin erilaisia. Tässä elämässä emme myöskään koskaan täysin vapaudu ahdistuksista, joudumme opettelemaan elämään niiden kanssa.
Samanlaiset mietteet itsellänikin,vaikka olen jo yli viisikymppinen tytöntyllerö.Kävin taas talvilomani olemassa kotipaikkakunnalla ja äitini luona ja tästä ahdistuksesta pääseminen ottaa taas valtavasti energiaa ja aikaa.Koko kotikaupunkikin on niin tyly ja tuo vanhoja haavoja pintaan.Itku on isona möykkynä sydämessä.Koskaan en taida saada hänen rakkauttaan kuin ansaitsemalla ja siihenhän minä en koskaan kykene eli en voi täyttää hänen vaatimuksiaan.Syyllisyyden vuori kasvaa aina vaan ja äiti on mestari sitä vuolemaan.Elämä on ollut rankkaa ja nyt kun vielä lisää iskuja on tullut,ei sitten millään jaksaisi jatkuvaa valvontaa ja hänen marttyyriuttaan sekä kalvavaa pahaa mieltä.Vaan kun ei voi enää sanoa mielipidettään,kun toinen on kovissa kivuissa ja aikaa ei varmaan meillä paljon ole.Mutta eipä ole ollut tilaa aikaisemminkaan ilmaista tunteitaan..ja jos sen on tehnyt,siitä on seurannut pitkä piina.Pettymys tulee joka kerta,kun haluaisi olla äidille rakas ja hyväksytty.Saan jatkuvasti tehdä parannusta,kun jopa viha on nousta.
Mutta eipä siinä auta kuin laittaa nämä vaikeat ihmissuhteet jonnekin kiven alle ja yrittää elää vaan ja mahdollisimman rauhassa.Kumpa osaisi olla välittämättä ja vetää rauhallisesti tiukat rajat,mitä ei äidit ja vanhemmat enää saisi ylittää ja vammauttaa.
Yritä käydä juttelemassa jonkun ulkopuolisen kanssa asiasta,että saat kunnolla tuulettaa tunteitasi.
Halaan sua täältä ja rohkaisen.Ole sinä rohkeampi ja ala elämään omaa ainutlaatuista elämääsi ja kunnioita itseäsi,vaikka kuinka latistettaisiin.Mulle taitaa olla jo liian myöhäistä,kun en uskalla pahoittaa äitini mieltä hänen terveytensä ja ikänsä vuoksi.
Jeesuksen parantavaa kosketusta elämääsi
t.kohtalosiskosi
Ps.Nytkin tuli jo huono omatunto,kun purin tuntojani
Kiitos kun kerroit omasta tilanteestasi. En minäkään enää ole tyttönen, muutama vuosi 50:een. Ihan samalla tavoin itsekin koen syyllisyyttä jos jollekin näistä asioista rohkenen puhua. Olen jo pienenä oppinut ettei saa puhua pahaa ihmisistä ja vaikka puhuu vain totuutta, jos ei voi puhua vain pelkkää hyvää, se tuntuu pahalle.
Hienoa kun pystyit menemään äitisi luona käymään. Itse käyn hyvin harvoin, jos asuisivat edes kaupungissa niin helpompi olisi mennä, mutta matka on aika hankala yleisillä kulkuneuvoilla. Kävisin mieluummin jos voisin vain pikaisesti pistäytyä, mutta se ei oikein onnistu näin.
Oletko lukenut Ira Heilveilin kirjan "Sukulaissuhteet solmussa?". Mielestäni se on aika hyvä kirja. Vuosia sitten eräs uskova ystäväni sanoi minulle että hän kokee että minun äidistäni lähtee ikäänkuin sellaiset lonkerot jotka on tarrautuneet minuun.
Kiitos myös halauksesta, saat halauksen myös. Onneksi Jumala rakastaa meitä juuri tämmöisinä, vaikka jollekin ei kelvattaisi. Yritetään opetella arvostamaan itseämme ja tekemään elämässämme mukavia, rakentavia asioita ja ajatellaan hyviä asioita mahdollisuuksien mukaan. Siunausta.
Jeesus sanoo: anna anteeksi 70kertaa 70
Rakasta isääsi ja äitiäsi.
Miksi Jumala näin tahtoo sinun tekevän, sen tähden että kauvn eläisit ja menestysit maanpäällä.
Masennus johtuu juuri sitä, että käyt Jumalan sanaa vastaan.
Olivatpa vanhempasi minkälaisia tahansa, meiltä lapsilta vaaditaan, heidän kunnioittamista.
He eivät maanpäällä muutu, niinkuin ei kukaan muukaan.
et ole vastuussa kenekään muun synneistä.
Olet vastuussa vain itsestäsi ja omista synneistäsi, tee parnnus ja saat taspainon elämääsi.
Voi kuule, vuosia sitten kun tulin uskoon, pyysin anteeksi vanhemmilta, olen yrittänyt antaa anteeksi vuosien ajan. Mutta en voi mitään sille että pintaan nousee ikäviä ajatuksia.
koko sydämestäsi. Usko, että hän ei ole tahtonut sinulle mitään pahaa. Ajattele, mitä kaikkea hän on puolestasi tehnyt kykyjensä ja voimiensa mukaan. Täydellinen ei ole kukaan, ei äitikään.
Anteeksianto tuo rauhan. "Niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."
Äitisi on jo vanha ja kuolee pian. Sitten kadut, jos et ole antanut hänelle anteeksi.
Sama koskee isääsi.
Luovu kaunastasi ja katkeruudestasi. Etkö ole jo tarpeeksi kärsinyt? Miksi tahdot tarrautua siihen?
Minä olen tämän kaiken kokenut, ja kiitän Jumalaa siitä, että annoin isälleni anteeksi ja suhteemme normalisoitui ennen hänen kuolemaansa. Se on ollut elämäni suurimpia siunauksia.
Sehän hienoa että sinä onnistuit. Älä kuitenkaan ala toisilta vaatimaan samaa. Tiedän kyllä miten paljon olen yrittänyt antaa anteeksi.
Hei, luin juttusi ja luin myös tuon vastauksen jonka toinen samoja kokenut kirjoitti sinulle ,vastaukseni on teille molemille.
Vaikka olen mies niin uskon voivani vastata noihin asioihin joihin te molemmat olette sitoutuneet kiinni .
Olen elänyt pitkän häpeän piinan vanpempiani kohtaan ,olen hävennyt itseäni koko elämäni ,koska olen ollut poikkeva monella lailla ,olen saattanut vanhempani moniin ahdistuksiin ja häpeään ,ja välimme rikkoutui jossakin vaihessa niin ettemme jaksaneet toisiamme enää, vaikka on kulunut vuosia noista asioista niin edelleenkin on vaikea katsoa esimerksi isää silmiin vaikka hän onkin jo vanha mies.
käänne kuitenkin parempaan tapahtui jossakin vaihessa ,kun aloin rukoilla tämän asian puolesta uskoon tuloni jälkeen,näin erän kanadalaisen pastorin ohjelman jossakin vaihessa ja se avasi silmäni ,ymmärtämään että me ihmiset olemme niin kertakaikkiaan rikkinäisiä monella lailla ,ymmärsin sen että ei meistä tule ikään täydelisiä vanhempia ,minäkin toistan samoja asioita lapsilleni,jotka olen saanut kokea omilta vanhemmilta.
Mutta voimme muutta tuota suuntaa ,voimme rukoilla apua JUMALALTA , kyse on anteksi antamisesta ja sen vastan ottamisesta .
Ensinäkin täytyy lähestyä sitä mikä on kipein ,eli oma sydän joka on havoittunut ,emme kykene antamaan anteksi koko sydämestä jos emme ole pesset omaa sydäntä JEESUKSEN veressä ,on vältämätöntä parantumisen kannalta että puramme tuntojamme JEESUKSELLE ja saamme synnin päästön näissä asioissa,sielun hoito niin sanotusti jollekin toiselle uskovalle ihmiselle ,onko hän sitten joku seurakunnan työ tekiä tai ihan van joku ystävä ,kaikki käy kunhan on joku joka kuuntelee ja tukee,se on alku ymmärtämiselle EI VOI YMMÄRTÄÄ TOISTA jos ei ole sinut omien kipeitten asioitten kanssa,siis on yhtä tärkeää että on antanut ja saanut anteksi omat heikkoudet, kivut, sairaudet ,häpeät ihan kaikki se mikä saa meidät alas painetuksi ,vasta silloin voi kohdata toisen ihmisen ja hänen rikkoutuneen elämän koska SILLOIN YMMÄRTÄÄ ETTÄ OLEMME SAMALIAISIA eksyneitä lapsia kaikki.
neuvoisinkin teitä molempia rukoilemaan tämän asian puolesta ,siten että haluatte eheytyä ja saada paranuksen asian,JUMALA on ihmelinen! vain hän pystyy korjamaan totalisesti kieroutuneen suhteen ,niin että siinä voi elää, näin on käynyt minun kohdalla ja lukemattomien muittenkin kohdalla ,avain on siinä että otta ensimäisen askeleen kohti JEESUSTA ja hän tulee vastaan aivan varmasti sitä joka huuta hänen nimeään, muistan teitä rukouksin ,JUMALAN siunausta kaikkeen.