Saatana saapui 1914 ?

Olen ymmärtänyt että saatana saapui maahan 1914 Jt opin mukaan, jolloin alkoivat myös viimeiset päivät.
Jeesuksen mukaan koko maailma on paholaisen vallassa, kuten sanotaan raamatussa. Voidaanko silloin esittää mitään erityistä vuotta jolloin paholainen olisi saapunut? Eiköhän ole ollut aina tämän maailman hallitsijana? Kuitenkin ilmestykirjassa vissiin kerrotaan paholaisen heittämisestä maahan. Mitä tällä yleensä kristityt ymmärtävät? Milloin se tapahtunut vai onko se tulevaisuutta?
4373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

>>Olen ymmärtänyt että saatana saapui maahan 1914 Jt opin mukaan, jolloin alkoivat myös viimeiset päivät.

Ymmärryksesi ajantasaisuusvaatimuksestasi riippuen olet oikeassa ja harhassa.

Äänestä

Raamatussa kerrotaan "viimeisistä päivistä" seuraavaa:

Apostolien teot 2
15. Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
16. Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
17. 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
18. Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.

Helluntaina alkoivat viimeiset päivät tämän mukaan, joten Vartiotorniseura taitaa olla taas keksinyt omia vedätyksiään ja sotkenut saatanan maahan heittämisen ja "viimeiset päivät" keskenään.

Äänestä
  • ..- Ansodalle, olla maallisempikin selitys, kuin itse Wanhan K. saapumiseen maan päälle.
    ..Tarkoitan sitä, että huomattavat historiantutkijat sanoivat jo aikanaan, että sen kaltainen suursota tarvitsee n. 10 vuotta valmistelu- ja virittelyaikaa. Se valtava -sotahurmos- ja -pauhu vuosikymmeniä ennen 1. suursodan puhkeamista on todennäköisesti enemmän lähtöisin suurvaltojen Pääesikunnista, (mm. Leninin päästäminen Saksan läpi Venäjälle, )kuin itse Vanhan kunnon Karvanaaman karttapöydiltä. Myös jt.Seura sai osansa tästä; Heiltähän tavattiin yksi ensimmäisistä radiolaitteista, jolla oli tarkoitus ottaa yhteys Saksaan , sitten k. keisari Wille kakkonen olisi lyönyt Pahan Woimat. Heidät jopa tuomittiin .

    Äänestä

  • jesajassa kirjoitti:

    ..- Ansodalle, olla maallisempikin selitys, kuin itse Wanhan K. saapumiseen maan päälle.
    ..Tarkoitan sitä, että huomattavat historiantutkijat sanoivat jo aikanaan, että sen kaltainen suursota tarvitsee n. 10 vuotta valmistelu- ja virittelyaikaa. Se valtava -sotahurmos- ja -pauhu vuosikymmeniä ennen 1. suursodan puhkeamista on todennäköisesti enemmän lähtöisin suurvaltojen Pääesikunnista, (mm. Leninin päästäminen Saksan läpi Venäjälle, )kuin itse Vanhan kunnon Karvanaaman karttapöydiltä. Myös jt.Seura sai osansa tästä; Heiltähän tavattiin yksi ensimmäisistä radiolaitteista, jolla oli tarkoitus ottaa yhteys Saksaan , sitten k. keisari Wille kakkonen olisi lyönyt Pahan Woimat. Heidät jopa tuomittiin .

    ..- Ja puhun nyt vain historiasta; -pääesikunta kenraali Ludendorffin johdolla oli syypää myös 2. suursotaan, kun he masinoivat Hitlerin valtaannousun, niin olisiko mitenkään mahdollista, että kaikki olisikin ollut vain ns, maallista politikointia?
    ..Sitä kun tulee mieleen kaikenlaisia tyhmiä kysymyksiä;

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysymys. kirjoitti:

Olen ymmärtänyt että saatana saapui maahan 1914 Jt opin mukaan, jolloin alkoivat myös viimeiset päivät.
Jeesuksen mukaan koko maailma on paholaisen vallassa, kuten sanotaan raamatussa. Voidaanko silloin esittää mitään erityistä vuotta jolloin paholainen olisi saapunut? Eiköhän ole ollut aina tämän maailman hallitsijana? Kuitenkin ilmestykirjassa vissiin kerrotaan paholaisen heittämisestä maahan. Mitä tällä yleensä kristityt ymmärtävät? Milloin se tapahtunut vai onko se tulevaisuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu