Kai_A ja EGW

DDT666

Toisen otsikon alla Kai_A kirjoitti:

"Epäilenpä, ettei EGWn persoonalliset hyvät tai huonot ominaisuudet olleet kohdallasi ongelmana. Pikemminkin kysymyksessä oli EGW:n tekstien väärinkäyttö ehkä perheesi sisällä ja paikallisseurakunnassa."


Kirjoitus kokonaisuudessaan ansaitsee lukemisen, mikä ei olekaan ihme, kun kirjoittajana on juuri Kai_A.


Siinäkin Kai on oikeassa, että minun kannaltani ongelmana on se, että EGW kirjoitti ja että kirjoituksia julkaistiin ja käännettiin Suomeksi ja että niitä oli pakko kuunnella ja lukea.

Ilman noita kirjoituksia EGW olisi saanut olla luonteeltaan kuinka kurja tahansa, eikä se olisi hievauttanut minun elämääni.

Ilman EGW:n kirjoituksia adventtikirkko olisi olennaisesti toisenlainen ja (siis rivijäsenen kannalta) parempi paikka elää.

Aina, kun jokin uusi idea piti lanseerata, ihme ja kumma kuinka White-säätiön holveista löytyi EGW:n lausunto, josta ainakaan tavalliset jäsenet eivät aikaisemmin olleet kuulleet sanaakaan, mutta joka tuntui tukevan johdon sen hetkistä ryhtymystä.

Kun alkuperäiset 1800-luvun kirjoituskoneet ovat holvissa edelleen tallessa, olen vakavasti sitä mieltä, että säätiön palkkalistoilla taitaa nytkin olla henkilöitä, joiden tehtävänä on tuottaa uusia "manuscripteja".

Tätä olettamusta taitaa olla vaikea todistaa vääräksi?

Mielestäni myös sitä on pastoriston keskuudessa harrastettu, että väittelyn voittamiseksi on tempaistu omasta päästä lausunto, joka muka alun perin olisi ollut EGW:n peruja.

Millä keinoin tavallinen tallaaja ennen internetin keksimistä pystyi tarkistamaan, oliko jokin sellainen julkaisematon käsikirjoitus olemassa, johon rehellisyydeltään arveluttava pastori polleana viittasi?

Tuollainen lausunto kun keskustelussa/väittelyssä esitettiin suomeksi. Jos asiaa olisi kysytty White-säätiöstä, olisi kysyjällä pitänyt olla esittää "alkuperäinen" englanninkielinen teksti.

Eikä mitään takeita olisi ollut, että vastausta olisi tullut järjellisessä ajassa.

Mutta kun Kai_A olet lukuetäisyydellä, tarkistapa, tunteeko White-säätiö sellaisen EGW:n lausunnon, jota Kallioniemessä olen kolmen pastorin kuullut silmät loistaen siteeraavan,

nimittäin että EGW:n mielestä mikään ei vedä vertoja yleiskunnon kohottajana seokselle, jossa on yksi kolmasosa konjakkia, yksi kolmasosa raakaa kananmunaa ja yksi kolmasosa tavallista ruokosokeria!

9

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heti, että

      sellaista lausuntoa ei ole olemassakaan.

      • DDT666

        Tuskin kukaan juuri heistä oli sellaista omasta päästään keksinyt.

        Eli ainakin tuon "lausunnon" voinemme luokitella ns. urbaaniksi legendaksi?

        Ongelmana vain oli, että noille pastoreille, joiden nimetkin voisin mainita (tosin kaikki kolme ovat edesmenneitä) se oli Jumalan sanaan verrattavaa totuutta.

        Ei minulla ollut mitään keinoa saada heitä vakuuttuneiksi siitä, ettei sellaista EGW:n lausuntoa ollut olemassakaan.

        Yksi kolmesta oli erittäin englannin kielen taitoinen, siinä vaiheessa hallitsi tuon kielen paremmin kuin minä, keskenkasvuinen nassikka.

        Noissa olosuhteissa oli verraton vallankäytön väline, kun pystyi siteeraamaan tai röyhkeni väittää, että "kun sisar White sanoo niin ja niin".


      • K.P.
        DDT666 kirjoitti:

        Tuskin kukaan juuri heistä oli sellaista omasta päästään keksinyt.

        Eli ainakin tuon "lausunnon" voinemme luokitella ns. urbaaniksi legendaksi?

        Ongelmana vain oli, että noille pastoreille, joiden nimetkin voisin mainita (tosin kaikki kolme ovat edesmenneitä) se oli Jumalan sanaan verrattavaa totuutta.

        Ei minulla ollut mitään keinoa saada heitä vakuuttuneiksi siitä, ettei sellaista EGW:n lausuntoa ollut olemassakaan.

        Yksi kolmesta oli erittäin englannin kielen taitoinen, siinä vaiheessa hallitsi tuon kielen paremmin kuin minä, keskenkasvuinen nassikka.

        Noissa olosuhteissa oli verraton vallankäytön väline, kun pystyi siteeraamaan tai röyhkeni väittää, että "kun sisar White sanoo niin ja niin".

        >> tunteeko White-säätiö sellaisen EGW:n lausunnon, jota Kallioniemessä olen kolmen pastorin kuullut silmät loistaen siteeraavan, nimittäin että EGW:n mielestä mikään ei vedä vertoja yleiskunnon kohottajana seokselle, jossa on yksi kolmasosa konjakkia, yksi kolmasosa raakaa kananmunaa ja yksi kolmasosa tavallista ruokosokeria! >>


      • on sellainen
        K.P. kirjoitti:

        >> tunteeko White-säätiö sellaisen EGW:n lausunnon, jota Kallioniemessä olen kolmen pastorin kuullut silmät loistaen siteeraavan, nimittäin että EGW:n mielestä mikään ei vedä vertoja yleiskunnon kohottajana seokselle, jossa on yksi kolmasosa konjakkia, yksi kolmasosa raakaa kananmunaa ja yksi kolmasosa tavallista ruokosokeria! >>

        että juomalasilliseen rypälemehuun sotketaan raaka kananmuna ja se nautitaan sellaisenaan. Ellen White antoi kyseisen ohjeen henkilölle, joka sairauden vuoksi kärsi aliravitsemuksesta.

        Siis mitään sellaista lausuntoa ei ole olemassa, jossa olisi jotain konjakkia jne.

        EGW-generaattori


    • Ellenin mies James White kertoi vuonna 1868 kirjoitti lehdessä, että Elleniä huimasi aamuisin ja kahden viime vuoden aikana hän oli ottanut aamuisin vähän kotiviiniä munan kanssa. Molemmistahan varoitteli varoitteli ja uhkaili muita.

      When she advised “domestic wine” for medicinal purposes, she knew that the sick person needed the nutritional properties of the grape, nutrients that could be assimilated quickly by the body. Under the circumstances, if the domestic wine contained a little alcohol, it still would have provided more benefit than not taking it. In 1868, in one of his question/ answer articles, James White wrote: “During the past year, Mrs. W. has, at three or four times, had feelings of great debility and faintness in the morning. . . . To prevent distressing faintness at these times, she, immediately after rising, had taken an egg in a little pure, domestic, grape wine, perhaps a spoonful at a time, and never thought that this had to do with drugs, as she uses the term in her writings, more than with the man in the moon. During the past year, she may have used one pint of wine. It is only in extreme cases that the use of wine is justifiable, and then let it be a ‘little wine,’ to gently stimulate those in a sinking condition.”6.Review and Herald, March 17, 1868. http://www.whiteestate.org/books/mol/Chapt27.html#reference6

      • UnaFortuna

        Saarnamatkalta eli hautausmaalta. Kertoilepa nyt hieman noita saarnasi aiheita, joita siellä
        kertoilit. Tietenkin otit lääkkeeksesi hieman sitä hyvän ystäväsi patenttilääkettä. Nyt kai jo tunnut terveytesi puolesta hieman parammalta.

        Niinhän sitä pitää toimia, että voi hyvin saarnata siellä H Tuonelassa. Siellä on sellainen joukko, joka ei varmasti koskaan keskeytä puhettasi. Muista:
        Jeesus on vieläkin Herra:


    • Kiitokset asiallisesta kommentista. Adventtikirkko olisi varmaankin ollut paljon lämpimämpi paikka, jos ei ollut tuota pimeää keskiaikaa, jolloin White ohitti Raamatun.

      Eiköhän se konjakki ole urbaanilegendaa mutta lääkkeenä (lisäten ettei koskaan muutoin!?) EGW oli käyttänyt väkevää kahvia johon sekoitettiin pari raakaa kananmunaa.(Kirje 20, 1882) Muutamaan kertaan hän suosittelee samaa rypälemehun kanssa, josta hän käyti nimitystä "grape vine" ja käyneeseen viiniin sen samaisen raa'an kananmunan höystämänä löysin vain yhden viittauksen - lääkkeeksi tietenkin sekin. (PH096, sivu 55)

      • elleninkään

        rukoukset tulleet kuulluksi taivaassa! Hän tuomitsi itse itsensä. HARMI!


      • täh????
        elleninkään kirjoitti:

        rukoukset tulleet kuulluksi taivaassa! Hän tuomitsi itse itsensä. HARMI!

        häh????


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      280
      7337
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      41
      3816
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3418
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      66
      3117
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      111
      2795
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      30
      2559
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      48
      2463
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      52
      2216
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      1993
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      97
      1837
    Aihe